tiistai 30. marraskuuta 2010

Normipäivä

Viime yönä heräsin tuskaiseen kipuun mahassa. Se oli suonenveto. Suonenveto?! Mahassa!!! Kyllä, se on mahdollista. Nukahdin kuitenkin pian takasisin kivun hellitettyä. Nukuin yön hyvin, heräsin vain pari kertaa, en edes valvonut. Ja aamulla väsytti ihan tuhottomasti.

Aamulla kävin töissä ensimmäisen puolentoista tunnin aikana neljästi vessassa. Tosin join vettä litran. Kahvitunnilla söin viilin ja mysliä ja tuijotin vain eteeni puoli tuntia kuunnellen kuinka muut taivastelivat lentolakkoa.
Tein konehommia ja kävin vähän ihmettelemässä tuloksia laborantin kanssa. Tein listaa hommista, jotka voisin delegoida lähiaikoina muille, jotta saisin maksimoitua ajan kirjoittamisen parissa. Lounaaksi söin rapeita kalapaloja, perunaa ja kermaviilikastiketta. Sekä salaattia ja nappileivän.

Iltapäivällä tein lisää konehommia ja naureskelin työkaverin kanssa raskausajan hapatuksille ja miehille. Kävin viimeisellä työtunnilla kahden ystävän kanssa kahvilla (teellä ja suklaapatukalla) juoruilemassa.

Tulin kotiin, söin miehen viikonloppuna tekemiä broilerpullia, täysjyvämakaronia ja herkkusienikastiketta samalla kun katsoin jakson Housea ja luin sähköpostit.

Nyt väsyttää ihan kamalasti, mutta aion jaksaa vielä illalla venyttelyyn.

Huomenna ja ylihuomenna on taas kotityöpäivät, ihanaa!

Mieleni tekee suklaata.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Myönteisiä tuulia

Näinköhän se alkaa. Se öisin valvominen nimittäin. Viime yönä heräsin jo puoli yhden aikaan, sen aamu neljän sijaan. Viimeisen kerran katsoin kelloa puoli neljän maissa. Olin kuitenkin puoliunessa lähes koko ajan, mutta tarpeeksi hereillä pohdiskellakseni erinäisiä arjen askareita. Mikähän siinä on, että erityisesti työasioita pitää alkaa ajatella? Erityisesti sellaisia asioita, joille en voi yksinkertaisesti tehdä yhtään mitään, ennenkuin menen sinne töihin. En voi edes nousta ylös, avata konetta ja hoitaa asiat pois mielestä. Niin onko niitä sitten ihan pakko ajatella öisin? Näemmä on.

Seuraavalla kerralla yritän kollegan mielikuvaharjoittelua (suunniteltu vastaavan tilanteeseen ja kuulemma usein toimii). Minulla on erilliset laatikot eri asioille. Esimerkiksi yksi laatikko työasioille. Laitan sen mielessä pyörineen asian sinne laatikkoon ja nostan laatikon eteiseen. Siinä se odottaa minua aamuun asti, ja voin ottaa sen sitten töihin mukaani, kunnon yöunien jälkeen.

Olin yllättävän pirteänä kuitenkin tänään. Sain paljon asioita hoidettua, ensimmäisenä hoidin ne asiat, joita pohdin silloin yöllä. Nyt ei ainakaan tarvitse enää niitä miettiä, vaikka toki keksin aina uusia pulmia, jotka on pakko vatvoa yön pimeinä tunteina (vaikka nyt onkin pimeää lähes koko ajan).

Olin vihdoin saanut myönteisen päätöksen töistä poissaololle äitiysloman ajaksi. Nyt siis tarvitsee enää saada ne työnantajan allekirjoitukset ja tiedot Kelan papereihin. No, se ihminen keltä kyselin näitä asioita aiemmin ei hoidakaan tätä viimeistä askelta (eikä vaivautunut kertomaan siitä aiemmin). Joten taas piti ottaa uuteen tahoon yhteyttä ja kysellä että miten toimitaan. Siis miten voi olla, että näin naisvaltaisella alalla äitiyslomalle jääminen on näin vaikeaa?? Eihän tässä ole mennyt kuin 1,5 kk siitä kun aloin hoitamaan näitä Kelan papereita eteenpäin. Yksi todella mukava yllätys kuitenkin oli, että kahden kuukauden sijaan minulle maksetaankin kolmelta ensimmäiseltä kuulta palkka äitiyslomalla. (Mistä tuli mieleeni, että luin joskus, että kansanedustajille maksetaan palkka koko äitiyloman ajalta.)

Viime viikolla tuli muuten myönteinen päätös vauvavakuutuksestakin. Tämähän on nyt pelkkää myönteistä tuulta!

Toivottavasti tästä viikosta tulee hyvä. Kolme viikkoa hetken lepotaukoon. Vielä pitäisi kuitenkin olla tässä hetkessä.

Ainiin, ja tänään maatessani puoliselällään/kyljellään sohvalla, myttynen pungersi pyllyään "ylemmälle" kyljelle niin, että alkoi supistaa. Ihme otus.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Mahamyrsky

Ihana viikonloppu. Niin ihana viikonloppu <3

Olen nukkunut paljon, lähes 12h yössä. Eilen sain itseni liikkeelle siivoamisen suhteen ja neljän tunnin puuhailun jälkeen kaikki paikat on taas järjestyksessä. Ollaan iltaisin katsottu pitkät elokuvat (2001: avaruusseikkailu ja Pulp Fiction) ja niiden jälkeen olen suunnannut nukkumaan. Olo on ihanan rentoutunut.

Viime yönä heräsin aamuyöstä, ihan muuten vain kai. Kävin vessassa kun kesti hetken ennenkuin nukahdin takaisin, sillä ajattelin pystyväni siten nukkumaan sitten aamusta pidempään. Päästyäni takaisin sänkyyn peiton alle mahassa alkoi ihan mahdoton mylläys! Lähes kaksi tuntia jatkuvaa myllerrystä ja muksimista, oikein kunnon myrsky! Lopulta hiljentyi sen verran että sain nukahdettua.

Ja näin unta, että olin ystävien kanssa jossain lasten konsertissa. Unessa sanoin sen nimen, jota ensimmäisenä ehdotin miehelle ja jonka äitini näki unessaan, kun puhuin pojasta ystävieni kanssa! Mitään ei kuitenkaan ole päätetty :)

perjantai 26. marraskuuta 2010

Keskonen äitinä

Mikähän siinä on, että aina neuvolan jälkeen ilmestyy uusia oireita tai tulee muuten vain kummallinen olo? Jo eilen olo oli hieman huonovointinen, ei pahasti mutta vähän. Tänään kesti aamulla 20 min päästä ylös sängystä ja olo oli huono. Ei oksettanut mutta sellainen yleinen huono olo. Ehkä hieman flunssainen. Mahaakin kivisti, ihan kuin iso määrä ilmaa olisi kiertänyt mutta mitään ei tullut ulos. Päivän aikana olo helpotti kuitenkin.

Mietin samalla tuota alavatsan paineen tunnetta. Sitä kun on nyt tuntunut jo useamman viikon, ehkäpä siksi että myttynen tykkää majailla ihan alavatsassa. Mutta nyt aloin miettiä sen yhteyttä pehmentyneisiin paikkoihin. En varsinaisesti huolehdi mutta kuitenkin vähän.

Samalla olen miettinyt, että onkohan minulla suurempi todennäköisyys saada oma lapseni keskosena, kun itse olen keskonen (rv 29+ syntynyt)?

torstai 25. marraskuuta 2010

Neuvolalääkäri vol 2

Eilen oli neuvolalääkäri, onneksi heti aamusta niin paino ei ollut mitenkään megalomaaninen. 79 kg näytti vaaka, nyt on painoa tullut 600 g/vko. Mutta tällä kertaa ei tullut sanomista siitä.
Sanoin terveydenhoitajalle lonkkakivuista, jotka vaivaavat kävelyn päätteeksi. Hän vain totesi "voi harmi että jo tässä vaiheessa kipeytyy". Itse olen kuitenkin siinä käsityksessä että nuo lonkkakivut ovat varsin yleisiä jo tässä vaiheessa viikkoja! :O Verenpaine on edelleen koholla, mutta ei ole noussut raskauden aikana. Pitää kuulemma kuitenkin kotimittailla ja soittaa heti neuvolaan jos tulee näköhäiriöitä tai päänsärkyä, vaikka sanoin myös, että päänsäryt ovat loppuneet.
Lääkäri oli eri kuin ensimmäisellä kerralla, mielestäni mukavampi tapaus, vaikka en sen ensimmäisenkään kanssa paljoa jutellut. Teki sormin sisätutkimuksen, haki hetken kohdunsuuta, sillä itselläni se on hieman "vinossa". Paikat on kiinni mutta alkaneet jo pehmetä. Kuulemma normaalia näille viikoille. Muutenkin kaikki hyvin. Lääkäri kysyi vielä lopuksi, että ollaanko jo mietitty synnytystä. Totesin, että ei sen kummemmin, en halua suunnitella mitään etten sen takia pety synnytykseen, ettei se mennyt niinkuin suunnittelin. Ja että tietysti kaikki menee hyvin eikä yhtään panikoida tai mitään ;D

Iltapäivällä luin toisen "helmikuisen" synnytyskertomuksen. Äidin raskaus oli edennyt ihan normaalisti ilman ongelmia. Normaalikäynnillä neuvolassa huomasivat että kohdunsuu oli jo aika pehmeä, mutta vielä kiinni ja äiti sai lähetteen äitiyspolille seuravaalle viikolle. Samana iltana vessassa käydessä äiti huomasi pientä verensekaista limavuotoa, pelästyi ensin mutta ajatteli sen sitten olevan ihan normaalia, kun ei ollut kipuja. Aamulla tuli vielä pyyhkäistessä samanlaista vuotoa ja äiti soitti neuvolaan, josta käskivät heti lähtemään äippäpolille. Edelleenkään kipuja ei ollut ollenkaan.
Pienen harhailun jälkeen äiti ja hänen miehensä löysivät tiensä polille, jossa äiti ultrattiin ja vauvalla todettiin kaiken olevan hyvin. Sisätutkimusta tehdessä lääkäri lopetti todella nopeasti, sanoi jotain mitä äiti ei kuullut ja lähti hakemaan toisen lääkärin ja kätilöitä. Äidin kohdunsuu oli parille sormelle auki ja sikiöpussi oli hieman ulkona. Äiti siirrettiin sänkyyn, pää muuta vartaloa alemmas ja hänelle annettiin kortisonipiikki. Kuitenkin jo vuorokauden sisään synnytys käynnistyi ja vauva leikattiin perätilan takia kiireellisellä sektiolla ulos.
Kaikki on hyvin niin äidillä kuin vauvallakin.
Myös se ensimmäinen helmikuinen vauva voi hyvin.

Tämä tapaus sai kuitenkin minut miettimään, että jos minullakin alkaa jo paikat pehmetä, niin enpä taida ihan kamalasti uskaltaa enää ponnistella! Vaikka tuo tapaus onkin varmasti äärimmäinen tapaus eikä niin tapahdu monellekaan, niin silti. Vielä ainakin 8 viikkoa saisi pysyä myttynen sisällä, sitten voidaan alkaa keskustella että koska alettaisiin tulla ulos. Ei yhtään aiemmin kiitos ;)

Mutta nyt lähtee käyntiin toinen kotityöpäivä. Sain ihan kivasti eilen aikaan, vaikkakaan en ihan niin paljoa kuin olisin halunnut. Jotenkin nuo neuvolapäivät sekoittavat aina rytmin. Lisäksi leivoin miehelle synttärikakun päivällä yllätykseksi :)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Harsoja

Hain netistä kuviollisia ja värikkäitä harsoja ja törmäsin seuraaviin asioihin samalla:


Pöllö ruokailulappu, ihan mahtava! Harmi vain että maksaa 20 e... Toisaalta jos olisi näppärä sormistaan niin tällaisen tekisi itsekin :)


Ihana pöllöbody (8,90 e).

Kuvat ja tuotteet Linus&Lotta verkkokaupasta.

En löytänyt nettikauppaa joka möisi Name Itin kuviollisia/värillisiä harsoja, täytyy katsella jos osuisi silmään kun käydään vanhempien luona toisella paikkakunnalla ensi kuussa, täällä kun ei ole kyseistä kauppaa...

Myös IKEAssa on ainakin myynnissä kivan näköisiä harsoja (kuva IKEA):


En oikein välitä noista "perinteisistä" ylisöpöistä pikkukuvallisista harsoista, joita myydään monessa paikassa. Saisi olla vähän kirjavampaa ja isompaa kuviota, ja voimakkaita värejä. Jotain kivaa puklurätteihin ;)

Samalla löysin muutaman Must Have jutun IKEAsta (se kun löytyy myös vanhempien paikkakunnalta):


Yövalo 12,95 e.


Tällaiset laatikot voisi ostaa kirjahyllyyn yhdelle hyllylle, 7,95 e.

Lasten kalusteita en edes uskaltanut katsoa...

Pala työpäivää

Tässäpä tieteellistä faktaa:

Päivittäisestä energiansaannista noin 15 % on proteiineja ja kehon proteiinivarastot vastaavat noin kolmasosaa kehon energiavarastosta. Kehon proteiinivarastoa säädellään tiukasti (vain 1 % siitä täytetään päivittäisellä energiansaannilla) ja proteiinin syönti ei lihota, vaikkakin proteiinin syöminen vaikuttaa lihomiseen.

Päivittäisestä energiansaannista 50-100 % on hiilihydraatteja ja se onkin pääenergianlähde. Kehon hiilihyraattivarasto (glykogeeni) on kuitenkin vain 500 - 1000 g ja 50 - 100 % tuosta varastosta täytetään päivittäisellä energiansaannilla. Hiilihydraattivarastojakin säädellään tiukasti ja hiilihydraattien syöminen ei lihota (paitsi äärimmäisissä tapauksissa hiilihydraatteja muutetaan rasvaksi).

Alkoholista saatu energia vaikuttaa rasvatasapainoon, vaikka se ei itsessään lihota. (Periaatteessa alkoholi on hiilihydraattia.)

Päivittäisestä rasvasta saatu energia vastaa noin 1 % kehon rasvavarastoista ja tuo rasvavarasto toimii kehon energiapuskurina. Rasvassa on noin kuusi kertaa enemmän energiaa kuin proteiinissa. Rasva on ravintoaineista ainoa jolla pystyy saamaan aikaan energiaepätasapainon ja siten lisäämään rasvakudoksen määrää (lihomaan).


Eli se on se rasva mitä pitää välttää. No johan tämä tiedettiin ;) Mielenkiintoinen ja sivistävä artikkeli silti!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Puuroa ja potkuja

Olen nyt innostunut jostain syystä puuroista. Olen jo vuosikausia syönyt arkiaamuisin aamupalaksi puuroa, mutta viime viikolla tein riisipuuroa, ja eilen mannapuuroa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Teki vain mieli puuroa! Mies naureskeli, että harjoittelen äidillisiä taitoja :D Mutta oli hyvää puuroa!

Eilen myttynen rymysi niin kovaa mahassa, että olin jo ihan varma että käsi/jalka puski ulos alapäästä! Ihan oikeasti teki niin kipeää että ihan älähdin. Yöllä sitten näin unta, että vessassa käydessäni minulta lorahti samalla lapsivettä lattialle. Sairaalaan ei kuitenkaan vielä tarvinnut lähteä mutta piti tarkkailla oloa.
No, vielä myttynen myllertää mahassa :)


Huomenna on neuvolalääkäri. Saa nähdä paljonko paino on noussut, vähän hermostuttaa.

Taannoisen vaunulenkin jälkeen sulateltiin vaunuja hetki ennenkuin laitettiin ne takaisin portaikon alle. Nyt ei enää vaunut pelottaneet kumpaakaan kissaa, tuijottelivat yhdessä varmaan puoli tuntia pyöristä sulavaa lunta :D

maanantai 22. marraskuuta 2010

Huaste

Hattaroita ja vaaleanpunaista silkkinauhaa blogin Barbamama haastoi minut vastaamaan muutamaan kysymykseen.

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen- Mikä sinusta tulee isona?
Sairaanhoitaja tai biologi.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi.
Pupu Tupuna, Tao Tao ja Peukaloisen retket tulee ensimmäisenä mieleen.

3. Lempileikkejäsi?
Tykkäsin leikkiä tosi paljon legoilla. Ja naapurin barbeilla. Ja poneilla. Itselläni ei ollut kuin kaksi barbia ja kolme ponia, naapurissa oli useampi (tyttö)lapsi joten lelujakin oli siellä enempi. Mökillä minulla oli leikkimikroskooppi ja sillä tiirailin kaikkea.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
En muista erikseen mitään synttäreitä. Muistan valokuvan akselilta seitsenvuotissynttärit, mukana oli paljon luokkakavereita ja ilmeeni oli muikea :)

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Kävin ihan pienenä satujumpassa, sen jälkeen ihan tavallisissa jumpissa. Ulkoiltua tuli paljon, isän kanssa erityisesti käytiin pitkiäkin lenkkejä "vaeltamassa". Varsinaisia harrastuksia minulla ei ollut (paitsi joka paikkaan kirjoitin "luonto".)

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
En ihannoinut varsinaisesti ketään. Seinäni oli täytetty eläinjulisteilla ;) Ehkä Apulantaa tuli kuunneltua bändinä, samoin tietty bäkkäreitä :D

7. Paras joululahjasi/muu lahja minkä olet saanut?
Ensimmäisenä tulee mieleen järjestelmäkamera, jonka sain yläasteella vanhemmiltani. Ihan filmiversio. Sillä tuli paljon valokuvailtua ja harjoiteltua, vaikka pitikin säästellä otoksissa kun filmin kehittäminen maksaa... Vaikka nykyään omistankin jo ihan digijärkkärin, on tuo vanhakin kamera vielä vanhemmillani tallessa.

8. Mitä olisit elämässäsi halunnut tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Hmm... Ainoa mitä tulee miettimällä mieleen on matkustella vielä enempi, mutta onhan tässä koko loppuelämä aikaa tehdä vaikka mitä ;)

9. Lisää lapsuudenaikainen kuva.
Kaikki lapsuuskuvani ovat vanhemmillani muutaman sadan kilometrin päässä, joten en laita tähän nyt mitään.

Haastan Odotuksellisen elämän Verskisen vastaamaan kysymyksiin :)

Ärsytyksiä

Eilen paloi pinna, pitkästä aikaa. Kävin töissä aamupäivästä, tulin kotiin syömään ja lähdin ystävän kanssa leffaan katsomaan uusimman Harry Potterin. Olen varmaankin tulossa vanhaksi kun koko leffan ajan rapisseet karkki/sipsipussit pilasivat osan elokuvanautinnostani. Osan siitä vei teinien vessassakäyminen kesken elokuvan (sinne kun piti lähteä kolmen kimpassa ja tirkuen). Osa taas meni siinä kun kuuntelin melko kauan kuinka limsapulloa hölskyteltiin ylösalas korvan takana. Viimeinen nautinto meni siinä, kun polvea alkoi särkeä ja kipu säteili alaselkään. Ketutti kun lippu oli kallis enkä nauttinut elokuvasta yhtään. En ehkä ollut oikeassa moodissa alunperinkään katsomaan elokuvaa, mutta sitten vielä se etten nauttinut siitä muutenkaan! Täytyy katsoa se (kotona, omassa rauhassa) uudestaan myöhemmin ja katsoa saisinko siitä enemmän irti, vai en.

Tulin kotiin ja laitoin autoa lämmitystolppaan. Olin hieman kiukkuinen pilalle menneestä elokuvakokemuksesta, ja siitä että olin suunnitellut meneväni BodyBalanceen, mutta kiukku söi voimani. Olin väsynyt ja ärtynyt ja puolen tunnin sisään olisi pitänyt taas olla menossa. Ja sitten se lämmityspiuhakaan ei toiminut. Ei vaan mennyt paikalleen vaikka mitenpäin tungin. Kymmenen minuutin ähellyksen jälkeen paloi pinna, se piuha ei vain mennyt paikalleen! Menin puhisten kiukusta kotiin ja sanoin miehelle että käy laittamassa auton lämmitykseen kun en itse saanut sitä piuhaa paikalleen. Mies huomasi heti että olin närkästynyt, halaili hetken ja lähti laittamaan lämmitystä. Sillä välin purin vähän kiukkuani tyhjentämällä tiskikoneen ja pian mies saapui auttamaan. Ei ihme ettei se johto ollut mennyt paikalleen kun sinne oli sisälle katkennut yksi pinni (ei minun toimesta!)! Minä vain en nähnyt sitä kun ei ollut valoa.

Syötiin rahkakakun loput ja katsottiin Housea, ja käperryin miehen kainaloon rauhoittumaan. Kahden Housen jälkeen olo oli paljon parempi ja ehdotin pientä kävelyä miehelle. Halusin käydä vähän raittiissa ilmassa vielä ennen nukkumaanmenoa ja koittaa vaunuja ulkona. Käytiin sitten vaunuttelemassa 20 min ulkona ja kyllä ne vaunut vaan kulkee lähes ajatuksen voimalla, ainakin kun tiet on aurattu. Olen siis vieläkin tyytyväinen :)

Ja taas alkoi uusi viikko. Tasan 3 kk laskettuun aikaan ja tasan neljä viikkoa töitä jäljellä ennen lomaa!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Tiramisurahka

Kuulin työkollegalta huhuja, että kauppoihin on ilmestynyt uusi maku rahkoihin, tiramisu. Päätin jo aiemmin viikolla tekeväni viikonloppuna juustokakkua, ja kuultuani uudesta rahkamausta, päätin kokeilla juustokakkua jossa korvaisin tuorejuuston rahkalla. En löytänyt netistä mitään kivaa ohjetta joten muokkailin omasta juustokakunohjeesta tällaisen nomnom kakun:

Suklaarahkakakku

1-2 pötköä dominokeksejä
50-75 g juoksevaa margariinia
2 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
purkki tiramisurahkaa
levy tummaa suklaata
pari rkl kahvia
5 liivatetta

1. Murskaa dominokeksit (yhdestä pötköstä tulee ohut pohja, kahdesta yllättäen paksumpi) ja sekoita joukkoon margariini. Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.


2. Vatkaa sokerit ja kerma vaahdoksi, sekoita mukaan rahka.
3. Sulata suklaa ja sekoita joukkoon.


4. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä ja sulata kahvin joukkoon. Sekoita rahkaseoksen joukkoon ja kaada seos irtopohjavuokaan. Koristele pinta. Hyydytä jääkaapissa vähintään pari tuntia. Nauti!


Pohja on todella makea mutta täytteen rahka tasapainottaa makeutta mukavasti.Tätä täytyykin testata myös muilla mauilla, valkosuklaa-limeä olen käyttänyt muistaakseni jossain kakussa ja sekin oli todella hyvää!

Olen nyt näköjään innostunut ottamaan myös tekovaiheista kuvia :)

lauantai 20. marraskuuta 2010

Mahakarva

Minulla on pitkään ollut mahassa yksi musta karva, joka häiritsi minua olemassaolollaan. Yritin nyppäistä sitä pois, mutta se katkesi. Täytyi odottaa että se kasvaisi takaisin. Tässä hetki sitten huomasin karvan olevan taas nypittävässä pituudessa, joten suuntasin yläkerran vessaan pinsettien ja paremman valon ulottuville. Pienempi kissa lähti mukaani. Se hyppäsi vessanpöntön päälle kurkistelemaan että mitä oikein puuhasin. Tässä meidän vuoropuhelu:

K: "Mitä sinä teet? Näytä minullekin!"
T: "Äläs nyt, oot ihan valon tiellä."
K: "Näytä, näytä!"
T: *mutinaa* "Miksei se nyt jo lähde..."

Kissa nousi kylkeäni vasten (seisoen edelleen vessanpöntön päällä) jotta se näkisi paremmin.

T: *nyp nyp*
K: "Mikä se on? Anna minä haistelen."
T: "Jes! Nyt lähti!"
K: "Anna! Anna! Anna mahakarva!!!!"

Kissa kietoi tassunsa pinsettikäteni ympärille ja vaati nähdä karvaa lähemmin. Kun karva oli haisteltu, lähti kissa tyytyväisenä alakertaan ja minä jäin nauramaan vessaan.

Ai miten niin meillä ollaan uteliaita?

perjantai 19. marraskuuta 2010

Oikeus

Jopas päivä venyi pitkäksi. Töissä kävin heti töiden kimppuun kun vaan sain näytön auki, käväisin ysin kahvilla syömässä pikaisesti kaksi mandariinia, kymmeneltä oli vajaan tunnin palaveri, yhdentoista jälkeen pikainen lounas ja sitten kello olikin jo puoli kuusi! Mutta ehdin tehdä lähes kaiken tällä viikolla mitä suunnittelin, kokonaisuudessaan olen äärimmäisen ylpeä viikon saavutuksistani! Tein töitä hulluna mutta sen lisäksi jaksoin käydä vähän liikkumassa, ja vaikka olen syönyt vähän herkkuja, paino ei ole noussut!

Eilen oli myös todella mukavaa itselleni nähdä, että BodyBalancessa pystyn tekemään liikkeet paremmin ja jaksan paremmin kuin muut odottajat samoilla viikoilla. Jossain vaiheessa aloin jo tuntea itseni laiskaksi ja kyvyttömäksi, kun vertasin itseni muihin kanssajumppaajiin. Vaikka onhan se sanomattakin selvää, että ei näillä viikoilla ja tällä mahalla enää pysty kaikkeen, eikä ole tarkoituskaan. Mutta silti se pieni räpätäti päässä sanoi että olen vain laiska... Mutta eilen todistin itselleni että enpäs olekaan! :)

Eilen juttelin kolarissa olleen ystäväni kanssa. Ai että ottaa aina aivoon vakuutusyhtiöt tällaisissa tilanteissa, vakuutusyhtiö kun on sitä mieltä, että ystävälleni ei korvata mitään. Ei pilalle menneitä vaatteita, ei koiran tai hevosen hoitomaksuja, ei autoa (tosin eilen ystäväni oli saanut vakuutusyhtiön autokorjaamolta kirjeen, että auto korjataan, siis se täysin romuttunut auto!?) tai muita kuluja. Sentään sairaalamaksut eivät ole vielä tipahtaneet laskuna ystävälleni (joten ne menevät automaagisesti rekkakuskin vakuutuksesta). Ystävä on vielä henkisesti ihan hajalla, mutta onneksi puhuu asiasta. Niin, ja piti vielä sanoa että se rekkakuski sanoi lausunnossaan, että hän ei vain nähnyt liikennevaloihin pysähtyneitä autoja. Ja hän muuten ajoi 85 km/h 60 km/h alueella. Ja sai sakot. Ei edes menettänyt korttiaan tai saanut väliaikaista ajokieltoa! Ai että mutta kiehautti taas tämä Suomen lakisysteemi. Juu, ymmärrän kyllä varsin hyvin että Suomessa asiat ovat niin paljon paremmin kuin muualla (olen asunut ulkomailla ja silloin tajusin asian tosissaan), mutta valitan silti.

Mesosin asiasta eilen ystäväni kanssa puhelimessa ja ilmeisesti sanavalinnoistani ystävä tajusi, että olen myös itse kokenut lakisysteemin ihanat raot. Ja lyhykäisyydessään oma tarinani menee näin (kerroin sen myös ystävälleni):

Olin ala-asteella kolmannella luokalla kun luokalleni tuli uusi tyttö. Ystävystyimme nopeasti ja leikimme paljon yhdessä. Koulun jälkeen kävimme puolin ja toisin toistemme kotona leikkimässä, niinkuin lapset tekevät. Ystäväni isä oli todella mukava ja kiltti, ja leikki usein kanssamme. Jäimme silloin tällöin kahdestaan ystävän isän kanssa, kun ystäväni meni esimerkiksi syömään tai vessaan. Jossain vaiheessa (viidennellä tai kuudennella luokalla) jostain syystä puhuimme ystävien kesken (tämä kyseinen tyttö ei ollut mukana) tytön isästä ja ihmettelimme yhdessä hänen käytöstä kanssamme (me kaikki olimme tytön ystäviä). Aloimme tajuta, että kaikki ei ehkä ole niin okei mitä tapahtui kun leikimme. Murrosikä alkoi olla ovella ja rinnat alkoivat kasvaa, tytön isä otti meitä leikin lomassa syliin ja laittoi kätensä paidan alle. Minun kohdalla myös housuihin.  Hengitti niskaan raskaasti ja jopa suuteli niskaa. Kuudennella luokalla yritimme kertoa asiasta koulun terveydenhoitajalle, mutta hän ei uskonut meitä. Asia jäi siihen.
Olin edelleen hyvä ystävä tytön kanssa, tosin en käynyt heillä enää niin usein. Mutta aina kun kävin ja isä oli siellä, ahdisteli hän minua. Eräs yläasteella luokallemme tullut tyttö (josta oli tullut ystävämme) kuuli tästä ja hän sai meidät lopulta kahdeksannella luokalla patistettua kertomaan asiasta jollekin. Terveydenhoitajaan emme luottaneet, eihän hän ollut uskonut meitä aiemminkaan. Koulun erityisopettaja oli tarkka ja tiukka täti, mutta jokin hänessä sai meidät valitsemaan hänet. Asiat lähtivät hoitumaan eteenpäin ja lopulta yhdeksännellä luokalla olimme oikeudessa. Meitä oli neljä tyttöä oikeudessa todistamassa, viides ei halunnut tulla oikeuteen. Oikeudessa paljastui, että miehellä oli takanaan vastaavanlainen tuomio, mutta koska se oli tapahtunut niin monta vuotta aiemmin, ei se vaikuttanut enää asiaan. Mies sai lopulta sakkoja ja korvasi oikeuskustannukset. Ei muuta.
Koen edelleen että oikeus ei kohdannut meitä. Muun muassa edellä olleen vuoksi olin masentunut enkä muista yläasteajoistani paljon mitään. Meille määrättiin terapiaa, mutta siitä ei juurikaan ollut apua itselleni. Sain enemmän apua ystäviltä, tuimme toisiamme. Itsetuntoni oli todella huono ja edelleen minulla on vaikeuksia olla armollinen vartalolleni. Minulla on isot rinnat, olen normaalipainoinen ja useilta pojilta olen elämäni aikana kuullut olevani seksikäs. Itse en edelleenkään näe sitä, useimmin jos katson itseäni peilistä vihaan rintojani, muotojani, vartaloani. Vaikka olen päässyt kokemusken yli ja olen nykyään vahva, en siltikään arvosta vartaloani vaan kritisoin itseäni koko ajan. Luulen, että yksi syy siihen on lapsuudenaikaiset kokemukseni.

Miehellä on nykyään uusi perhe ja uudessa perheessä kaksi uutta lasta. Edellisessä perheessä lapsia oli kolme. En ole varma oliko hänellä sitäkin aiemmin jo perhe, jossa on lapsia.

Nykyään pystyn puhumaan asiasta, vaikka en halua puhua siitä ihan muuten vain, huvikseen. Tiedostan ne arvet jotka tapahtumat ovat jättäneet minuun enkä enää syytä itseäni tapahtumista. Olen päässyt asian yli, vaikka se edelleenkin vaikuttaa minuun, ainakin silloin tällöin. Mutta minä olen onnellinen ja olen päässyt elämässäni eteenpäin. Olen saavuttanut asioita ja nautin elämästä. Se on se pääasia.

Yksi suurimmista huolista on, että miten osaisin varjella omaa lastani/tulevia lapsiani vastaavanlaisilta tilanteilta? Tällaiset asiat kun eivät ole aina vanhempien hallittavissa eivätkä kaikki selviä yhtä vähällä kuin minä selvisin tapahtumista.

torstai 18. marraskuuta 2010

Kiva päivä

Ihana tuottelias kotityöpäivä takana. Sain paljon töiden suhteen tehtyä ja olo on rentoutunut kun ei tarvinnut lähteä kotoa mihinkään. Päivällä tein ruuaksi itselleni bataattisosekeittoa ja voi että se oli noms! Aavistelin jo etukäteen että hyvää tulee, joten jaanpa kokkaukseni teidän kanssa.

Bataattisosekeitto (4:lle)
kolme keskikokoista bataattia
kolme keskikokoista porkkanaa
purkki creme fraichea
noin 7 dl maitoa
currya

1. Kuori bataatit ja porkkanat.


2. Kypsennä vihannekset, itse suosin höyryttämistä koska se säilyttää maun ja ravinteet paremmin.


3. Liuota curry (tai muut mieleiset mausteet) noin puoleen maidosta, lisää kypsät vihannekset ja soseuta. Lisää lopuksi loput maidot ja creme fraiche. Riippuen kuinka tiukkaa/löysää tavaraa soseeesta haluaa, lisää/vähennä maidon määrää.


Itse nautin keiton tänään nappileipien (uusin villitykseni ja herkkuni!) ja maidon kanssa. Ekassa kuvassa esittelen myös meidän kuorimavehkeen, Tupperwaren kuorimaveitsi, joka on äärimmäisen hyvä! Ei rasitu ranne vaikka kuorisi enemmänkin vihanneksia kerralla ja tosi helppo käsitellä. En tiedä mistä näitä  Suomesta saa, omani sain Saksan-tädiltä, joka oli ostanut sen Tupperware-kutsuilta.


Kohta lähden vähän tasapainottamaan itseäni BodyBalanceen (vaikka tasapainopisteeni onkin ihan hukassa ja heilun tasapaino-osuuksissa ihan väkkäränä!), tänään oli kiva päivä :)

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Raukaisee

Ohhoh miten sauna puuhakkaan päivän jälkeen raukaisee!
Eilinen jumppatuokiokin teki tosi hyvää. Huhkin tehokkaasti 15 min crossarilla (luin jostain, että näin viimeisellä kolmanneksella syke ei saisi nousta yli 150 yli 15 minuutiksi, ja minulla syke on helposti siellä 160-170 korvilla ilman sen suurempaa ponnistusta) ja menin venyttelyyn. Ihanan pitkissä venytyksissä pääsin oikeasti venymään ja piiitkästä aikaa paukauttamaan selkääkin! Vähän oli maha tiellä, mutta yllätin kuitenkin itseni venyvyydelläni.

Jumppa ja vedenjuonti auttoi turvotukseenkin, on ollut ihanaa kun sormukset on taas pyörineet sormissa ympäri :D Tänään on vain ollut joku hiilarivaje, töissä lounaalla teki kovasti mieli vaaleaa leipää (mitä syön todella harvoin) ja kotona makaronia (täysjyvä).
Kotiin päästyä syötiin ja katsottiin jakso Housea, ja sen jälkeen käperryin viltin alle sohvalle lukemaan kirjaa, pitkästä aikaa! Nyt suunnittelen, että kunhan pyykit on peseytyneet koneessa, ja joku (todennäköisesti minä) on ripustanut ne kuivumaan, menen jatkamaan samaa puuhaa sänkyyn ja nukahdan ajoissa. Huomenna on tiedossa kotityöpäivä, ihanan palkitsevaa jäädä kotiin kun olen jaksanut olla kovin ahkera töissä! Ilmeisesti se kalenteriin "viikkotehtävien" kirjoittaminen auttoi :)

Näin eilen kuvan kolarissa olleen ystävän autosta. Oli muuten mennyt ihan ruttuun niin edestä kuin takaakin. Tavallinen auto oli muuttunut ystäväni sanoin mopoautoksi. Onneksi takana matkustanut karvaturri on niin pieni, ja selvisi hengissä, mikään sen suurempi ei olisi selviytynyt takapenkillä.

Mielessä oli joku asia, mistä piti kirjoittaa, mutta nyt väsyttää ja raukaisee niin maan pirusti, etten jaksa miettiä.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Vaunut

Tänään saatiin vaunut, hihkaisin innosta kun työkollega rullasi paikalle vaunujen kanssa aamulla. Käytiin yhdessä vähän läpi mitä mistäkin vipstaakista tapahtuu. Ainakin nyt nämä vaunut tuntuvat ihan käteviltä. Kolme pyörää tekee vaunuista todella ketterät ja muutenkin vaunut ovat mielestäni todella pienet kooltaan.


Etupyörä saa pyöriä ihan vapaasti ympyrää tai sen saa lukittua paikoilleen. Työntökahvan saa eri kulmiin ja kaukalo toimii samalla turvaistuimena autossa. Se on siis irroitettavissa itse vaunurungosta. Vaunurungon saa myös kasaan, ja tänään tuli testattua että se mahtuu meidän takakonttiin. Kopassa on nyt toppavuori ja sisällä joku toppausosa, jolla kopan saa sopivaksi vastasyntyneelle. Tämän pehmusteen saa sitten hetken päästä otettua pois kun vauva kasvaa. Koppa myös taipuu täysin makuuasennosta istuvampaan asentoon. Ja kuomun saa alas ja ylös.


Tällä hetkellä turvakaukalo kiinnitetään autoon turvavöihin kahdella osasella. En tiedä saisiko koppaan ostettua myös telakan, vai jaksammeko pelata turvavöiden kanssa koko ajan. Aika näyttää.

Työntökahvassa on myös käsijarru, joka tosin ei tällä hetkellä toimi. Mies tarkasteli jarrua hetken ja sanoi että asia pitäisi korjaantua kun vaihdamme jarrupalan uuteen. Vanha on kuulemma todella kulunut. Lisäksi saimme vaunuihin sointuvan hoitolaukun sekä isommalle lapselle tarkoitetun istuinosan, joka vaihdetaan kopan tilalle.

Itse olen todella mielissäni vaunuista. Ne ovat toki kuluneet ja käytön jälki näkyy, mutta se ei minua haittaa. Vaunut ovat kuitenkin perussiistit. Ja ne eivät maksaneet meille mitään, kollega ei suostunut ottamaan vaunuista mitään vastaan, sillä hänkin sai ne aikanaan ilmaisena. (Hänen enonsa on vaunutehtaalla töissä.) Värikin sattuu olemaan "sopiva" myttysen sukupuolen kanssa. Itse en tykkää yhtään sinisestä, ja ystäväni vinoili minulle että miten voin kulkea sinisten vaunujen kanssa. No, jos olisin ostanut uudet vaunut, olisin ostanut jonkun muun väriset, mutta tuo sininen ei näytä pahalle minun silmääni, ja vaunut eivät ole päälläni (niinkuin vaatteet). Ja jos tässä ronkeliksi alkaa niin rahalla saa (ja hevosella pääsee), en ala russuttamaan väristä kun vaunut ovat hyvät ja kaiken lisäksi ilmaiset!

Kissat pelkäsivät vaunuja kun toimme ne sisälle. Uteliaisuus kuitenkin voitti isomman kissan ja nyt se saapastelee jo vaunujen ohi kuin vanhakin tekijä. Pienemmällä kestää aina hieman kauemmin lämmetä uusille asioille, mutta nyt vaunujen ohi ei enää juosta kauhuissaan tuhatta ja sataa.

Myttynen on majaillut mahan yläosassa tämän viikon. Vasenta nivusta särkee, sieltä sisältä lantiosta. Liekö lantion löystymistä vai liitoskipuja vai mitä. Aiemmin molemmat puolet nivusista kipuilivat kävelyn ja joskus päivän päätteeksi, mutta nyt tuo särky on enemmän tai vähemmän jatkuvaa, myös levossa.  Myttynen myllertää masussa nyt jotenkin paljon enemmän kuin aiemmin, ei ehkä enää niin samaan päivärytmiin kuin aiemmin. Tänään maha on ollut kipeä jostain syystä ja erityisesti tänään on myös turvottanut, aamusta alkaen. Tänä aamuna olisi nukuttanut vielä enemmän ja nytkin väsyttää. Aion siitä huolimatta mennä tänään hetkeksi crosstrainerille ja siitä venyttelyyn. Nykyään huomaan herääväni yöllä jos vaihdan asentoa kun mahaa täytyy vähän avustaa seuraamaan muuta kroppaa. Olo alkaa olla valasmainen ja töissä työkaverit vinoilevat hymyssä suin kun työtakistani menee enää kiinni vain yksi nappi. Liikkuminen alkaa olla aika hidasta kun ei vaan jaksa enää kiiruhtaa.
Siinäpä yhteenvetona taas raskausvaivoja ja muita huomioita.

Lopuksi vielä masukuva alkaneen uuden viikon kunniaksi!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Aamun virkku

Tämä viikko joko alkaa lupaavasti, tai sitten ei niin lupaavasti. Nukuin yön aika levottomasti ja puoli kuudelta huomasin, etten enää saa unta. Nousin ylös, söin aamiaisen ja nyt olen tyhjentänyt/täyttänyt tiskikoneen ja hoitanut paljon sähköpostijuttuja ja pankkiasiat kuntoon. Nämä asiat olisivat vieneet töissä sen aamun ensimmäisen tunnin, joten nyt ne on tehty. Kunhan mies kohtapuoliin herää, voin jatkaa aamupuuhia ja suunnata töissä suoraan puuhiin. Täytyy vaan toivoa että energiaa riittää sinne iltapäivän lopputunneille asti, sillä töissä olisi tekemistä.

Kun uusi kalenteri saapui viime viikolla, merkkasin sinne joka viikolle sen viikon työtehtävät. Jospa sen avulla saisin pidettyä langat käsissäni, ainakin graduaikaan se auttoi. Tämän viikon henkilökohtainen tavoite on juoda enemmän vettä. Viikonloppuna oli turvotusta ilmassa ja huomasin etten juonut niin paljon kuin yleensä. Viikon päästä on taas neuvola ja se painon nousu kauhistuttaa! Aamuvaaka näytti tänäaamuna 77,8 kg, joten ihan hirmuisesti enempää en soisi painon nousevan tällä viikolla.

Kunpa tällä viikolla energia riittäisi myös jumpalle! Liikaa en kuitenkaan halua suunnitella viikkoa ettei tule stressiä siitä. Töissä on kiirus viikko, joten kohdistan suurimman osan energiastani sinne. Viisi viikkoa töitä jäljellä!

En edelleenkään ainakaan tietoisesti herää öisin myttysen myllerrykseen, mutta jos olen hereillä, ollaan myös masussa silloin tällöin hereillä. Selällään olo luonnistuu edellisviikkoa paremmin, mutta paras asento nukkuessa on edelleen kyljellään, vaikka usein nukahdankin selälleen. Muutenkin nyt tuntuu, että myttynen on aktiivisempi, tai no, todennäköisemmin potkut tuntuvat enemmän.

Ystävälläni oli neuvola viime viikolla, ja häneltä oli kysytty miten hän suhtautuu tulevaan vauvaan ja mitä hän siitä ajattelee. Ystäväni ei oikein osannut vastata kysymykseen, mietittiin yhdessä että miten tässä nyt pitäisi suhtautua? Aamulla sängyssä odottaessani tulisiko uni vielä simmuun pidin molempia käsiä mahakummun ympärillä ja tunnustelin myttysen liikkeitä. Siellä se on ja myllertää, mutten osaa luoda suhdetta sisälläni kasvavaan vauvaan. Pitäisikö minun jotenkin erityisesti jo rakastaa sitä? Tuntea hellyyttä sitä kohtaan? Se on minulle tärkeä, tottakai, mutten osaa sanoa mitä tunnen sitä kohtaan. Enhän yhtään osaa edes ajatella vielä tulevaa vauvaa! No, eiköhän tässä kasveta yhdessä myttysen kanssa tuntemaan toisemme :)

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Sata!

Tänään on laskettuun aikaan sata päivää. Tänään on myös isänpäivä :) Ostin miehelle (tai no, vauvalle) H&M:ltä bodyn, sukat, myssyn ja ruokalapun, joissa luki I <3 DAD, pussillisen korvatulppia ja pullon laadukasta viskiä. Isyyspakkaus oli kovasti miehen mieleen. Lisäksi leivoin suklaakääretortun, tosin jo eilen. Eilen sitä jo vähän maisteltiinkin. Pohja oli vähän liian rapsakka, ei kestänyt kasassa käärimistä. Minua tietysti harmitti kovasti kun ei tullut nätti torttu, mutta mies oli sitä mieltä, että maku on pääasia ja se on täydellinen. Onneksi mies on mies :D

Eilen käytiin konsertissa kuuntelemassa Ultra Bran biisejä PMMP:n tyttöjen laulamana ja Tahdistin orkesterin säestämänä. Oli todella mukavaa ja molemmat nautimme esityksestä.

Tänä aamuna nukutti kymmeneen asti ja olo on vähän flunssainen. Päätä särkee, nenä on tukossa ja silmiä väsyttää, vaikka tosiaan nukuin erittäin makoisasti kymmenen tuntia! Toivottavasti ei tulisi flunssaa.
Onneksi pesin eilen kaikki pyykit, niin tänään ei tarvitse juurikaan tehdä mitään. Illemmalla pelaillaan taas, joten siihen pitää valmistautua. Mutta vielä voi vain möllöttää sohvalla hetken...

perjantai 12. marraskuuta 2010

Väsy

Ihanaa, taas viikonloppu! Ja minä aion suunnata ihan kohta nukkumaan!

Pelkäsin, että ystävän onnettomuus tulee uniini, kun olin niin helpottunut. Että aivot jatkaisivat vielä asian käsittelyä. Mutta nukuin yön (mielestäni) täysin unia näkemättä. Kesti todella kauan ennenkuin oikeasti nukahdin, vaikka olin ihan poikki. Muutenkin unen laatu oli huonoa.

Olen ollut koko päivän todella väsynyt. Aamulla kesti 20 minuuttia ennenkuin jaksoin nousta ylös. Huvitti kyllä herätä, sillä kun käännyin vasemmalta kyljeltä selälleen, huomasin todella suuren paineen tunteen mahassa oikealla puolella ja siinähän se myttynen majaili! Niin oikealla, että maha oli ihan vinossa, silminnähden! Teki saman nyt illalla kun makailin sohvalla katselemassa elokuvaa miehen kanssa. Huvittavaa, mutta samalla myös epämiellyttävää suuren paineen tunteen vuoksi.

Tänään sain hoidettua työsopimuksen kuntoon, ehkä ensi viikolla saisin ne Kelan hakemukset vihdoin eteenpäin! Vauvavakuutuksesta tuli postia, piti laittaa lisäselvitystä verenpaineesta. Lisäksi soitin sokerirasitustestin tuloksia, mutta terveydenhoitaja ei ollut enää paikalla, vaikka soitin soittoaikaan... No ehtiihän ne maanantainakin, ei ole kuulunut soittoa joten arvoissa ei ollut mitään kummallista. Haluan silti tietää ihan luvut.

Huomenna menemme konserttiin miehen kanssa, ostin liput meille viime keväänä lahjakortilla, jonka saimme hääpäivän kunniaksi työporukalta. Ihanaa vähän laittautua :)

torstai 11. marraskuuta 2010

Helpotus

Lähdin tänään aamujunalla katsomaan ystävääni sairaalaan. Tapasin äidin keskustassa ja siitä suuntasimme kauppaan ostamaan pieniä tavaroita ystävälleni. Ostoslistaan kuului: dödö, hammasharja ja -tahna, hiusharja, matkakokoinen shampoo ja hiuksiin jätettävä hoitoaine, kokovartalorasva, ponnareita ja muutama pinni, vanulappuja, kynsilakka ja kynsilakan poistoaine, kynsiviila, shaveri, hömppälehti, alushousuja, viinirypäleitä ja pussi nameja. Lisäksi äiti toi mukanaan itsekudotut villasukat ja enkeliheijastimen. Ja minä kotoa pari kirjaa (kevyttä lukemista).
Osa ostoksista oli täyttä turhuutta mutta ei kuitenkaan. Ystävä ilahtui näistä turhanpäiväisistä ja yksinkertaisista tavaroista todella paljon. Kun kasvot ovat todella pahassa kunnossa, kauniit kynnet ja laitettu tukka piristää yllättävän paljon. Myös villasukat ilahduttivat todella paljon.

Oli ilo huomata kuinka ystävä piristyi huomattavasti vierailun aikana. Sai purettua tapahtumia, sai vähän itkettyä ja naurettua ja kävimme myös ihan lyhyellä kävelyllä. Ystäväni oli hyvässä kunnossa, paremmassa kuin odotin. Pää ihan pöhnäinen lääkkeistä mutta muuten ajatus kulki kyllä. Tosiaan kuten eilen jo kirjoitin, ei yhtään murtunutta luuta tai vaurioita sisäelimissä. Nenä oli mennyt rikki, muttei edes murtunut! Hyvin oli korjattu ja varmasti tulee ihan hyväksi nenäksi. Pää oli vielä ihan turvonnut kerääntyneiden nesteiden takia ja kroppa jumissa. Polvet ruhjeilla ja hiuksien seassa oli vielä pieniä lasinsiruja.

Ihan uskomatonta miten kolarista selvittiin näillä vammoilla! Kyllä oli suojelusenkelit paikallaan! En edes halua kirjoittaa mitä olisi tapahtunut jos auto olisi ollut hieman eri kulmassa törmäyshetkellä tai jos se olisi mennyt ruttuun hieman erilailla. Oli henki niin hiuskarvan varassa, että ihan puistattaa!

Olo on todella helpottunut nyt kun kävin katsomassa ystävääni. Näin itse miten hän voi, enkä huolehdi koko ajan. Reissu oli kuitenkin todella rankka, olen tosi väsynyt. Mutta päällimmäisenä ajatuksena on suunnaton onni ja helpotus. Huh huh.

Niin, ja onneksi äitini tuli mukaan. Ystäväni oma äiti ei pääse ollenkaan katsomaan tytärtään. En edes viitsinyt kysyä miksei muka... Mutta ystäväni sanoikin ihan äidilleni sen mitä jo itse sanoin äidille eilen, ystäväni kiitti että äiti oli tullut mukaan äidin korvikkeeksi. Tuli äidillenikin todella hyvä mieli, ja minulle vielä parempi. Sain tehtyä visiitistäni vielä astetta tärkeämmän ystävälleni <3

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Onnettomuus

Aamun sokerirasitustesti meni hyvin. Litku maistui ylimakealle mehulle, ei tullut paha olo ja kaikki verinäytteet saatiin samasta kädestä. Ei tullut edes paha mustelma vaikka suonet vähän karkailivat. Ainoa haitta oli päänsärky ja jumi olo. Huomenna kuulemma voi soitella tuloksia, ihan mielenkiinnosta aion ottaa selvää mitä sokeriarvot näyttivät, vaikken uskokaan niissä olleen mitään ihmeellistä. Huomenna tuskin muistan soittaa, mutta perjantaina sitten.

Sain nimittäin tänään pysäyttävän puhelun puolen päivän aikaan. Ystäväni oli auto-onnettomuudessa eilen illalla (uutinen). Kyseessä on juurikin pahiten loukkaantunut henkilö, mutta onneksi kuolemilta ja vakavammilta vammoilta vältyttiin. Ystävällä ei ole havaittu yhtään murtumaa tai vaurioita sisäelimissä. Aivoissa on hieman turvotusta, mikä ei ole yllättävää tuon täräyksen jälkeen. Ystäväni oli leikkauksessa aamulla, hänen kasvonsa ruhjoutuivat ja ilmeisesti hänen nenänsä korjattiin lähes täysin. Hän on ollut tajuissaan koko ajan ja myös näki tilanteen taustapeilistään juuri ennenkuin rysähti. Hänen kyydissään oli myös kaveri, jolle ei onneksi käynyt kuinkaan, sekä koira, jonka ystäväni pelkäsi kuolleen kolarissa. Koira oli kuitenkin toimitettu eläinsuojaan ja voi hyvin, oli vain tiputtanut puolet karvoistaan stressireaktiona tapahtumiin.

Purskahdin itkuun vasta kun tajusin että ystäväni on välttynyt vakavimmilta vammoilta. Puhelun jälkeen pelottelin vahingossa laborantinkin itkemään kun purskahdin uudestaan itkuun. Sain purettua asian hänelle ja vieressä olleelle kollegalle ja itkettyä kunnolla. Pelästyin ihan valtavasti! Lopulta pillitin asiaa vielä äidilleni (joka pitää tästä ystävästäni paljon ja tietää kuinka tärkeä hän on minulle) ja jälleen purskahdin itkuun kunnolla kun äitini kysyi, että mitä jos hänkin tulisi katsomaan ystävääni huomenna. Tiedän, että ystäväni äiti ei pääse heti huomenna katsomaan tytärtään, että ystävänikin pitää äidistäni ja että äitini toimii tässä tilanteessa hyvänä äidin korvikkeena ystävälleni. Tiedän myös, että ystäväni ilahtuu äitini näkemisestä.

Huomenna lähden siis aamujunalla katsomaan ystävääni, otin päivän vapaaksi töistä. Onneksi huomenna ei olisi muutenkaan ollut varsinainen työpäivä (vaan kotityöpäivä), joten järjestely onnistui ilman ongelmia.

Ystäväni kertoi olevansa kivulias sekä todella pahan näköinen. Pahinta viime yössä oli se, ettei hän saanut soittaa eikä ottaa yhteyttä kehenkään, ja se, että hän oli yksin. Kuulemma yöhoitajat pelastivat yön olemalla todella ystävällisiä ja auttavaisia. Aika mahtavaa oli myös se, että yksi ystävääni autosta irrottaneista palomiehistä kävi katsomassa ystävääni sairaalassa. Ihan uskomattoman hienoa toimintaa!

Nyt täytyy vain tehdä lista mitä käyn ostamassa ystävälleni, sillä hänellä ei ole mitään sairaalalla. Hygieniatarpeita ja muutamat alushousut ainakin. Sekä tietysti jotain herkkua ja tekemistä.

Mutta onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin! Mielenkiintoista on nyt vain saada tietää miksi se rekka ei pysähtynyt?

tiistai 9. marraskuuta 2010

Numeroita

Olen ollut nyt alkuviikon töissä niin tuottelias, että ihan hirvittää. Lähinnä vain sen takia, että pelkään tämän tarmonpuuskan jäävän taas taakse liian pian. No, yritän nauttia siitä niin pitkään kuin voin! Tänään tuli postissa uusi kalenteri ensi vuodelle, ja merkkaillessani äitiyslomia ja muita tulevia tapahtumia tajusin, että vaikka juuri kauhistelin sitä, että vielä täytyy jaksaa 3 kk töissä, ei se ole ihan oikeasti kuin viisi viikkoa (plus tämä viikko) töitä, kolme viikkoa lomaa ja puolitoista viikkoa vielä pakerrusta ensi vuoden puolella. Ja se on vähän se!
En tiedä kummin päin ajatella: vielä 3 kk, jolloin se vaikuttaa siltä, että äitiyslomaan on vielä ikuisuus, en tiedä kuinka jaksan ja toisaalta aikaa on vielä saada projektit päätökseen. Vai 5 + 1,5 viikkoa, jolloin se on ihan älyttömän vähän, vähän ahdistaa ehdinkö saada kaiken valmiiksi ja se menee todella nopeasti. Toisaalta, ahdistusta lieventää se kolmen viikon loma, jolloin voin tarvittaessa koittaa saada vähän aikaan. Ehkä jos ajattelen jälkimmäisellä tavalla, saan itsestäni enemmän irti.

Samalla tavalla ajateltuna, masuasukin parasta ennen päiväys on vähän päälle 3 kuukauden päässä, tai 15 viikon päässä. Tässä taas viikot tuntuvat paljon pidemmältä ajalta. Minulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa valmistautua (ainakin yrittää valmistautua), etenkin henkisesti, uuteen tulokkaaseen. Mutta 3 kk tässä tapauksessa on todella vähän, etenkin kun puoli vuotta meni hujauksessa!

Niin se numeroiden maailma on ihmeellinen. Kuten myös suhteellisuudentaju.


Tänään oli taas masukuvan aika, ja tajusin vasta kuvia katsoessani, että minullahan ON linea negra! Äärimmäisen himmeä sellainen, mutta kyllä se siinä vaan on. Raskausarvet onneksi uupuvat vielä (mahasta, rinnoissa niitä on ollut aina, ja raskauden aikana niitä on tullut muutama sisäreisiin). Olen rasvaillut näitä kaikkia alueita Vichyn raskausarpivoiteella aina suihkun jälkeen. Ainakin rintojen arpia se on mielestäni haalistanut. Kuvaa katosessani tajusin myös, että vyötäröni on hävinnyt. Hmph.


Huomenna on sokerirasitustesti heti aamulla. Piti jättää tänään venyttely väliin paaston takia. Venyttely kun saa nesteet liikkeelle ja tuppaa janottamaan, enkä saa juoda kuin aamulla lasin vettä. Toivottavasti itse testi menee hyvin, vähän pelottaa, että a) se litku on pahaa ja b) tulee huono olo. Vaihtoehto b pelottaa eniten, sillä olen oksennuskammoinen (tervetuloa vaan pieni puklaileva myttynen!), enkä ole oksentanut kuin yhden käden sormilla laskettavan määrän sitten ekaluokkien oksennustaudin. *Kop kop* puuta. No, enköhän selviä.

Huomaan kirjoittavani samaan lauseeseen yksittäisiä sanoja sinne tänne useaan kertaan. Taitaa ajatukset vähän karkailla. Vahdin kelloa haukkana, puolen tunnin päästä saan syödä riisifruttini ja sitten taidan suunnata peiton alle lueskelemaan ja odottamaan unta.

Rv 25+0

ps. päivitin uuden tunnisteen "masu". Samalla selasin kaikki masukuvapostaukset ja niin sitä vaan unohtaa kuinka pieni maha sitä oli ennen raskautta. Jotenkin se iski tajuntaan aika lujaa, ja jälleen en ihmettele raskauskiloja!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Maanantaiaamu

Näin unta viime yönä että meille syntyi kaksoset, tyttö ja poika. Vaikka vauvat tulivat ihan yhtäkkiä ja olivat kovin pieniä, olivat he hyväkuntoisia pieniä myttyjä. Ilmoitin facebookissa olevani äiti.

Heräsin viideltä kissan kolinaan, ja lopulta piti ihan nousta katsomaan että mitä se katti puuhaa. Tuli viattomana hurisemaan jalkoihin. Kävin vessassa ja menin takaisin pehkuihin. Selällään nukkuminen ei enää pitkään tunnu mukavalta ja jostain syystä toisella kyljellä on parempi nukkua. Tämä kylki on se kylki, jolloin olen kasvot mieheen päin. Jos mies nukkuu kasvot minuun päin, en mielelläni ole samaan suuntaan, sillä en mukamas saa kunnolla henkeä. Tarvitsen "raitista ilmaa". Usein pyydänkin miestä kääntymään, ja hän kääntyy oikeasti heräämättä. Näin tänäkin aamuna, mutta jo 5 minuutin päästä mies kääntyi takaisin. Samalla myttynen alkoi liikehtiä masussa.

Lopulta huomasin sarastevalon sarastavan, kello oli jo kohta puoli seitsemän. Nousin ylös, tein rauhassa aamupalan ja tyhjensin tiskikoneen. Päästiin aamulla ajoissa liikkeelle ja töihin, mutta on kyllä ihan maanantaifiilis. Päätin matkalla töihin, että tänään teen pääosin konehommia. Pöydälle onkin jo kasaantunut paljon tietokoneelle näpyteltävää. Jospa jaksaisin keskittyä niihin musiikin voimalla.

Viikonlopun aikana tuli yhteensä lähes kymmenisen senttiä lunta, ja aamu oli paljon valoisampi, vaikka katuvalot eivät olleetkaan päällä. Olo on talvisen maanantaipöhnäinen. Tekisi mieli juoda jotain lämmintä, mutta jotenkin tee ei ole enää pariin viikkoon maistunut ja aamukahvin lisäksi ei tee mieli lisää kahvia. Kaakao voisi olla ok jos olisi sellaista täällä. Kahvipöydässä kun on vaikka mitä herkkua, itse toin suklaakookosmuffinsseja viime viikkoisten synttäreiden kunniaksi ja työkaveri toi jotkut viikonlopun kakunjämät.

Tällä viikolla tiedossa on sokerirasitustesti ja yksi kotityöpäivä. Pitäisi tehdä työsopimus ensi vuodeksi perjantaina. Työn luonteeseen kuuluu aina määräaikainen sopimus vuoden kerrallaan, ja se uusitaan usein vasta joulukuun lopulla. Vanhempainrahahakemukseen täytyy saada palkanlaskijalta tiedot, sillä työpaikka maksaa palkkaa äitiysloman ensimmäiseltä kahdelta kuulta. Laitoin viestiä palkanlaskijalle viime viikon alussa papereista. Perjantaina klo 17 hän oli vastannut, että minun tarvitsee ensin anoa vapautusta töistä. Ja jotta voin anoa vapautusta, pitää minulla olla työsopimus ensi vuodelle. Esimieheni on tämän viikon poissa, mutta onneksi vastasi sunnuntaina mailiini, ja tulee käymään töissä perjantaina. Toivottavasti saisin silloin sopimuksen, jotta voisin anoa vapautusta, jotta voisin saada palkanlaskijalta tiedot Kelaa varten, jotta lopulta saisin asiat eteenpäin! Harmittaa vain kun se palkanlaskija ei voinut vastata yhtään aiemmin, kun esimies olisi ollut paikalla. Olisin saanut tämänkin asian jo hoidettua.

Mutta nyt alan hommiin!

lauantai 6. marraskuuta 2010

Hängouveri

Oli todella mukavat juhlat eilen. Ravintolassa oli ihan hyvää ruokaa, tosin hääpäivän ruoka oli parempaa. Alkupalaksi oli tapasta suomalaisittain, viidestä naposteltavasta kolmessa oli punaista lihaa, enkä kehdannut jättää niitä syömättä. Olivat todella pieniä (siis ihan tapaksia) joten pistelin ne suihini. Hirvi maistui ihan ok:lle, possun mausta en pitänyt yhtään. Eipä tullut mitään kamalia kaipauksia punaisen lihan perään, joten en aio muuttaa tapojani :) Mutta ei tullut mitään morkkistakaan, vaikken olekaan syönyt punaista lihaa kohta kymmeneen vuoteen. Pääruokana oli kuhaa ja katkarapuohraa, jälkiruoaksi jotain makeaa kakkua ja lakkamoussea. Yllätykseksi minulle ja juhlakalun isälle tuotiin suklaakakkupalat (oli muuten älyttömän hyvää), meillä molemmilla kun oli synttärit :D Työkollega oli kuulemma vähän avittanut keittiöväkeä, kun ihan äimistyneenä ihmettelin että miten he tiesivät, en ollut maininnut synttäreistäni kenellekään! Yllätyin kyllä ihan täysin!

Ravintolasta jatkoimme pienellä porukalla baariin, ja jaksoin istua juhlaväen kanssa siellä yhteen asti. Sitten alkoi väsy ja nälkä painaa, joten soitin miehen hakemaan kotiin. Söin vähän ja menin nukkumaan. Jatkoin unissani juhlia ja seitsemän aikaan heräsin ensimmäisen kerran. Jatkoin unia todella katkonaisesti ja kymmeneltä nousimme ylös. Olo oli ihan tosi vetämätön ja ihan pöhnäinen. Minulla oli krapula!!??

Otin tyynyn mukaani alakertaan ja katselin Frendejä aamun viltin alla makoillen. Olo oli turvonnut ja todella väsynyt. Kävimme pelailemassa muutaman tunnin ja halusin kävellä pienen lenkin samalla, jos se vaikka saisi nesteet kiertämään ja piristäisi oloa. Samalla huomasin, että ne "alavatsalihakset" olivat ihan älyttömän kipeät, en meinannut saada kenkiä pois/takaisin jalkaan. Lenkki kuitenkin piristi hieman, samoin sauna, jossa kävimme kotiuduttuamme. Olen juonut paljon vettä tänään ja se on helpottanut sekä turvotukseen että krapulaan. Ja siis jos ei ole jo muuten ilmiselvää, niin en juonut eilen tippaakaan alkoholipitoista juomaa :D

Ja tuli tässä mieleeni, en ole aiemmin tainnut sanoa että myttynen tykkää majailla mahassa oikealla puolella. Istukka on edessä vasemmalla, joten tilaa on varmaankin paremmin oikealla. Maatessa maha on välillä selvästi oikealle kallellaan ja pääosa myllerryksestä tuntuu oikealla. Usein myös peppu tai pää tuntuu ihan selkeästi kädelle oikealla. En osaa sanoa kummasta on kyse. Naureskeltiin toispuoleiselle mahalleni miehen kanssa tässä kun katsoimme elokuvaa.

Mutta nyt taidan painua jo pehkuihin. Olo on huomattavasti parempi kuin päivällä, selvisin siis krapulasta (edelleen ??!!). Mutta haluan silti kunnon, pitkät yöunet, kun nukuin niin levottomasti viime yön.

perjantai 5. marraskuuta 2010

25

Tänään olen ollut täällä muailmassa masun ulkopuolella neljännesvuosisadan verran.

Itse en edes muista koko asiaa, sillä tänään on kollegan ja ystävän väitöstilaisuus ja karonkka, joten ajatukset on suuntautuneet sinne. Täytyy tässä vähän nyt syödä jotain että jaksaa odottaa ravintolaan, juhlapaikkana on sama ravintola jossa kävimme syömässä miehen ja vanhempiemme kanssa kun meidät vihittiin. Odotan makoisaa ruokaa :)

En ole juhlinut synttäreitäni sen jälkeen kun täytin 20. Joka vuosi sen jälkeen on ollut jotain muuta. Yhtenä vuonna olin ulkomailla (USAssa vaihto-oppilaana) ja synttäreiden aikaan koti-ikävä (eristyisesti miestä oli silloin ikävä) oli pahimmillaan. Ystävät kyllä ostivat minulle tyypillisen amerikkalaisen kakun (kamalan äklömakeaa). Toisena vuonna oli samana päivänä äidin enon hautajaiset. Kolmantena tapahtui jotain ikävää myös (en kyllä nyt juuri muista että mitä) ja muina vuosina on vain ollut jotain muuta. Mutta mikäpä tässä on taas täyttää 21 vuotta ;)

Mutta nyt välipalalle ja sitten alan valmistautua iltaan. Kivaa laittaa tukka ja naama nätiksi ja juhlavaatteet. Tämän illan asuna on äitini pitkä musta hame (omani eivät mahdu yllättäen päälle) ja H&M:ltä ostettu musta juhlava t-paita, jossa on jotain kimallusta kaula-aukon kohdalla. Paitaa ostaessani päätin etten saa kompleksia kun pyysin ystävää kahdesti tuomaan isomman koon, vaikka olin jo ottanut ison paidan sovitukseen ;) Mutta se paita ei ole mammavaateosastolta!

torstai 4. marraskuuta 2010

Väsyttää!

Melkein meinasi unohtua viikon masukuva! Eilen aamulla muistin mutta mies olikin aamutoimissaan niin nopea, etten ehtinyt napsaista kuvaa. Mutta tänään on vapaapäivä, ja II-vaiheen viimeiset asiat.


En osaa enää sanoa kasvaako maha vai ei. Tai kasvaahan se, mutten enää näe eroa viikossa, sen verran alkaa olla kokoa jo. Jos päälläni on paita, joka ei ole ihan tiukka, peilistä katsottuna näytän lihavalle. Sivuprofiilista on tietysti ilmiselvää että olen raskaana. Mutta minusta otettiin valokuva pitkästä aikaa viikonloppuna ja kyllä se taitaa paino näkyä jossain määrin myös kasvoissa. En ole ihan varma. Olen aina niin kriittinen itseäni kohtaan.

Väsymys muuten alkaa vaivata tosissaan. Se toisen kolmanneksen energinen olo kesti vähän päälle viikon, nyt taas on kooma päällä. Töissä hädintuskin jaksan täysillä edes puolikasta päivää. Kotiin päästyä en vain jaksa enää tehdä mitään. Ei varsinaisesti nukuta mutta väsyttää ja laiskotuttaa ihan tajuttomasti. Alkaa jo ärsyttää, kun tehtäviä asioita olisi ihan riittävästi, etenkin töissä. Ensi kuussa tulee iskemään paniikki jos en saa kunnolla aikaan tässä kuussa. Mutta olen vain niin hyvä keksimään tekosyitä. Tällä viikolla en ole ehtinyt edes lukea sillä on tuo II-vaihe. Tänäänkin olisi ollut kotilukupäivä, mutta pitää lähteä tunnin päästä teoriatunneille, sieltä hakemaan auto ja lounaalle, ja sitten loppupäiväksi radalle kruisailemaan. Sitten onkin jo ilta. Huomenna ehkä, tosin työkaverilla on väitös ja illalla karonkka, joten siinä meni sekin päivä. Ihan omasta viitseliäisyydestähän tämä on kiinni.
Ensi viikolla sitten.

Aloitin muuten isyyspakkauksen kokoamisen miehelle ja aion antaa sen isänpäivänä yllätyksenä miehelle. Kävin henkkamaukalla ostamassa I <3 DAD bodyn, pipon, sukat ja ruokalapun. Aika kornia mutta söpöä :) Lisäksi pitää käydä ostamassa korvatulppia ja pullo hyvää viskiä.

Nyt ehtisin lukea ihan vähän ennenkuin lähden. Tulisi vähän parempi omatunto.

***
Piti vielä ihmetellä, että tämä on nyt itseasiassa 201 postaus. Sadannen kohdalla kesäkuussa kurkistelijoita oli ollut vajaa 500. Nyt laskuri kertoo että kurkistelijoita on ollut yli 2500! Ja täytyy ihan kehaista., että laskuri ei laske jokaista sivupäivitystä omaksi kerrakseen ;) Ihan uskomaton lukijaräjähdys. Hui! :)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Lasten saamisesta

Eilen oli vähän mieli maassa. Ystäväni on yrittänyt lasta miehensä kanssa jo yli vuoden (toista, heillä on kaksivuotias poika) ja jokin aika sitten hän kertoi, että he tuskin saavat toista lasta luomusti. Ensimmäistäkin oli yritetty aika kauan, muttei yrittämällä yritetty, kuulemma oli ihme että oli tärpännyt, näin jälkikäteen ajateltuna. Mutta nyt on yritetty ja hedelmöityshoitoihin kävi heidän tiensä. Viime viikolla ystäväni kävi hakemassa hormoniruiskeet ja hänen äitinsä oli heidän luonaan (mies oli työmatkalla ja ystävälläni oli eräänä iltana menoa joten äiti tuli vahtimaan poikaa), ja ystäväni joutui kertomaan äidilleen minne hän oli menossa. Äidin ei siis alunperin pitänyt olla enää tuona päivänä paikalla. Ihmettelin hieman että miksei ystäväni ollut kertonut asiasta äidilleen, mutta kuultuani äidin reaktion, en yhtään ihmettele. Äiti oli vastannut "Ai, no toivottavasti lapsille ei tule liian suuri ikäero.".

No, tällä viikolla oli munasolujen ja siittiöiden keräys. Ystäväni pojalla oli viime viikon lopulla oksennustauti ja tietysti se tarttui viikonlopun aikana ystävääni ja hänen mieheensä. Kun keräyspäivä tuli, olivat molemmat vielä sairaita, erityisesti mies oksenteli vielä klinikallakin. Munasoluja saatiin kerättyä muutama mutta kaikki siittiöt kuolivat saman tien. Hoitajat epäilivät sairautta ja (siitä johtunutta?) väärää pH:ta. Jostain syystä siittiöitä ei voitu tuona kertana kerätä injektoimalla, vaan pariskunnan täytyy käydä läpi uusi hoitokerta, ja tällä kerralla siittiöt sitten kerätään suoraan kivespussista.

Ystäväni oli eilen aivan rikki epäonnistuneen hoidon takia, hän pelkää että tästä muodostuu vuosien kierre. He myös ostivat uuden asunnon jokin aika sitten ja suunnittelivat keittiöremonttia, mutta nyt remontti täytyy jättää tekemättä koska hoidot maksavat melkoisen paljon. "Vaikka rahaahan se vain on..." ystäväni totesi. Ystäväni myös pelkää, että ajatukset alkavat nyt pyöriä vain hoidon ympärillä ja että kaikki muu jää sivuun.

Yritin lohduttaa parhaani mukaan, vaikka totesinkin etten osaa sanoa mitään, en voi millään edes yrittää ymmärtää miltä heistä tuntuu. Ainoa lohtu mitä pystyin tarjoamaan oli sanoa, että jokainen tunne ja ajatus mitä he käyvät läpi on käytävä läpi ja on sallittua ajatella myös negatiivisesti jos siltä tuntuu. Tietysti tarjosin myös kuuntelevaa korvaa ja olkapäätä jota vasten itkeä jos siltä tuntuu. Vaikka olen se ainoa jolle ystäväni on kertonut asiasta, ja kenelle hän purkaa tunteitaan, tuntuu epäreilulta olla raskaana, etenkin kun se meillä onnistui niin helposti. Olenkin sanonut ystävälleni, että jos joskus tuntuu ettei hän halua olla lähelläni tai kuunnella juttujani, ymmärrän sen täysin ja hän voi sanoa suoraan että juuri tänään en jaksa kuunnella sinua.

Vaikka olenkin miettinyt asiaa, en siltikään voi ymmärtää mitä he käyvät läpi. Asia tuntuu niin kaukaiselta ja ystävänikin sanoi minulle taannoin, että hänkään ei voi ymmärtää että tässä sitä ollaan käymässä läpi hedelmöityshoitoja, vaikka eihän sen koskaan pitänyt koskea meitä, ei sen pitänyt olla edes mahdollista! Silti hän jaksaa aina sanoa, että sentään heillä on jo yksi lapsi, hän ei halua edes miettiä miltä niistä pariskunnista tuntuu, jotka yrittävät hedelmöityshoitojen kautta ensimmäistään.

tiistai 2. marraskuuta 2010

2/3

Niin se aika vaan lentää. Kaksi kolmasosaa takana. Kolme kuukautta ja muutama viikko päälle odotusaikaa jäljellä. Kolme kuukautta on niin lyhyt aika, mutta kuitenkin niin kaukana, onhan se vasta ensi vuonna! Vielä joulukuussakin varmaan ajattelen että onhan siihen vielä ikuisuus kun LA on vasta ensi vuonna :D Tämän päivän jälkeen vauva ei ole enää abortoitunut sikiö vaan ennenaikaisesti syntynyt. Toivottavasti ei tule olemaan kumpaakaan!

Lily Allen muuten sai keskenmenon. Toivottavasti media osaisi suhtautua asiaan edes jossain määrin inhimillisesti.

Myttynen oli tänään ensimmäistä kertaa hereillä aamulla silloin kun itse heräsin. Yleensä ekan kerran heräillään vasta automatkalla töihin. Olen myös nyt huomannut, että jos yöllä herään, silloinkin liikehditään masussa. Mutten edelleenkään ainakaan tietoisesti herää liikkeisiin.

Ne "alavatsalihas"kipuilut on jatkuneet. Lepääminen etenkin makuuasennossa helpottaa huomattavasti. Ystäväni viisaasti ehdotti, että jos kyseessä olisi lantion löystymisestä johtuva kipuilu. Se saattaisi olla järkevämpi selitys, sillä kipuilua pahentaa kävely ja lepääminen helpottaa. Yön makaamisen jälkeen ei tehnyt yhtään kipeää kääntyä tai nousta ylös, vaikka illalla se oli aika tuskaista. Huoh, nytkö se kropan krenkkaaminen alkaa tosissaan?
Tästä valituksesta tuli mieleeni, että jossain vaiheessa pohdin, että pitäisikö "raskausoireiden" sijaan laittaa tunniste "raskausvaivat". Mutta lopulta päädyin siihen, etten halua käsitellä niitä vaivoina, vaikka ne sitä ovatkin. Ne kuuluvat raskauteen ja ovat siis oireita. En kuitenkaan ihan vielä ole lopen kyllästynyt tähän olotilaan :)

Mutta nyt taas hommiin. Tänään pitää lähteä aiemmin töistä että ehdin kävellä keskustaan ajoanalyysiin. Voi jessus mikä väsymys, toivottavasti kävely pirtsakkaassa ilmassa herättää minut näyttämään mahtavat ajotaitoni! :D

maanantai 1. marraskuuta 2010

Pimeäajo

Nonni, nyt on pimeäajo suoritettu. Kävin ajelemassa sen vanhalla simulaattorilla ja voi että se oli kamalaa! Vaikka meilläkin on jo aika vanha auto, niin onneksi meiltä sentään löytyy ajonvakautusjärjestelmät ja muut "herkut"! Rattia sai kääntää oikein olan takaa kun taas polkimet olivat ihan lörpät. Vaihdettakin sai runnoa paikoilleen. Mutta menihän se silti ihan hyvin, vain merkinannot (ohitustilateissa) vaativat lisäharjoittelua. En nimittäin tiennyt, tai en ainakaan myönnä tietäneeni, että valoja pitää pimeällä väläyttää ennen kuin lähden ohittamaan. Eipä ole kukaan koskaan niin tehnyt...
Huomenna sitten ajoanalyysi :)

Kävelin kaupungilta töihin ja vähän menin liian rivakkaa vauhtia. Sen lisäksi että tuli kuuma, alkoi alavatsaan koskea. Nyt kun pääsin istumaan kipu helpotti, mutta ei kyllä tunnu mukavalle jos ja kun nousen ylös. Tämä päivä menee siis lepäillessä. En myöskään ehtinyt hobitteilemaan (eli toiselle aamiaiselle) joten nyt on jo huutava nälkä. Onneksi tunnin päästä pääsee syömään.

Näin viime yönä muistaakseni taas jotain vauvaunta. Nyt olen unissani aina raskaana, paitsi ehkä silloin kun näen unta itse vauvasta. En osaa sanoa olenko raskaana silloin vai en, en ole kiinnittänyt asiaan huomiota :D

Kävi muuten hassusti tässä, aamulla ihmettelin missä toinen kissoista on kun ei tullut tavalliseen tapaansa pyörimään jalkoihin aamupalaa laitettaessa. Joskus kissat vain ovat niin väsyneitä vielä aamulla etteivät jaksa tulla, mutta ihmettelin sitä silti ääneen miehelle kun hän tuli alakertaan. Mies kalpeni heti ja meni katsomaan ulos, meidän möllykkäparka oli ollut koko yön ulkona! Mies ei yhtään muistanut päästäneensä kissaa ulos illalla. Onneksi ei ollut kylmä yö, ja onneksi piha on suojaisa ja siinä on suojaisia paikkoja. Ja onneksi sillä paralla ei näyttänyt olevan kuin nälkä. Meni heti syömään edellisen päivän ruuantähteet ja vähän raksuja päälle, ja oli sitten ihan oma itsensä. Kyllä tuli vähän paha mieli aamulla, mutta nyt on jo parempi mieli kun selvittiin säikäyksestä. Möllykäinen ei onneksi näyttänyt olevansa moksiskaan, kävi vähän kiusaamassa siskoaan ja vilkuili ovelle siihen malliin, että olisi voinut mennä heti takaisin :D

Mutta nyt kun olen saanut vedettyä henkeä, menen taas puuhiin. Kyllä väsytti aamulla, ja on vähän maanantaifiilis. Vielä olisi voinut levätä yhden päivän lisää.