Onnettomuus

Aamun sokerirasitustesti meni hyvin. Litku maistui ylimakealle mehulle, ei tullut paha olo ja kaikki verinäytteet saatiin samasta kädestä. Ei tullut edes paha mustelma vaikka suonet vähän karkailivat. Ainoa haitta oli päänsärky ja jumi olo. Huomenna kuulemma voi soitella tuloksia, ihan mielenkiinnosta aion ottaa selvää mitä sokeriarvot näyttivät, vaikken uskokaan niissä olleen mitään ihmeellistä. Huomenna tuskin muistan soittaa, mutta perjantaina sitten.

Sain nimittäin tänään pysäyttävän puhelun puolen päivän aikaan. Ystäväni oli auto-onnettomuudessa eilen illalla (uutinen). Kyseessä on juurikin pahiten loukkaantunut henkilö, mutta onneksi kuolemilta ja vakavammilta vammoilta vältyttiin. Ystävällä ei ole havaittu yhtään murtumaa tai vaurioita sisäelimissä. Aivoissa on hieman turvotusta, mikä ei ole yllättävää tuon täräyksen jälkeen. Ystäväni oli leikkauksessa aamulla, hänen kasvonsa ruhjoutuivat ja ilmeisesti hänen nenänsä korjattiin lähes täysin. Hän on ollut tajuissaan koko ajan ja myös näki tilanteen taustapeilistään juuri ennenkuin rysähti. Hänen kyydissään oli myös kaveri, jolle ei onneksi käynyt kuinkaan, sekä koira, jonka ystäväni pelkäsi kuolleen kolarissa. Koira oli kuitenkin toimitettu eläinsuojaan ja voi hyvin, oli vain tiputtanut puolet karvoistaan stressireaktiona tapahtumiin.

Purskahdin itkuun vasta kun tajusin että ystäväni on välttynyt vakavimmilta vammoilta. Puhelun jälkeen pelottelin vahingossa laborantinkin itkemään kun purskahdin uudestaan itkuun. Sain purettua asian hänelle ja vieressä olleelle kollegalle ja itkettyä kunnolla. Pelästyin ihan valtavasti! Lopulta pillitin asiaa vielä äidilleni (joka pitää tästä ystävästäni paljon ja tietää kuinka tärkeä hän on minulle) ja jälleen purskahdin itkuun kunnolla kun äitini kysyi, että mitä jos hänkin tulisi katsomaan ystävääni huomenna. Tiedän, että ystäväni äiti ei pääse heti huomenna katsomaan tytärtään, että ystävänikin pitää äidistäni ja että äitini toimii tässä tilanteessa hyvänä äidin korvikkeena ystävälleni. Tiedän myös, että ystäväni ilahtuu äitini näkemisestä.

Huomenna lähden siis aamujunalla katsomaan ystävääni, otin päivän vapaaksi töistä. Onneksi huomenna ei olisi muutenkaan ollut varsinainen työpäivä (vaan kotityöpäivä), joten järjestely onnistui ilman ongelmia.

Ystäväni kertoi olevansa kivulias sekä todella pahan näköinen. Pahinta viime yössä oli se, ettei hän saanut soittaa eikä ottaa yhteyttä kehenkään, ja se, että hän oli yksin. Kuulemma yöhoitajat pelastivat yön olemalla todella ystävällisiä ja auttavaisia. Aika mahtavaa oli myös se, että yksi ystävääni autosta irrottaneista palomiehistä kävi katsomassa ystävääni sairaalassa. Ihan uskomattoman hienoa toimintaa!

Nyt täytyy vain tehdä lista mitä käyn ostamassa ystävälleni, sillä hänellä ei ole mitään sairaalalla. Hygieniatarpeita ja muutamat alushousut ainakin. Sekä tietysti jotain herkkua ja tekemistä.

Mutta onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin! Mielenkiintoista on nyt vain saada tietää miksi se rekka ei pysähtynyt?