keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Synnytyskertomus

Kirjoittelenpa nyt ensin meidän synnytyskertomuksen tässä myttysen nukkuessa.

23.2. neljältä aamulla heräsin supistuksiin, jotka olivat heti säännöllisiä ja tulivat alle kymmenen minuutin välein. Eivät olleet varsinaisesti kivuliaita mutta tuntuivat ihan erilaisilta. Kuuden aikaan nousin ylös, kun en enää malttanut olla sängyssä. Mies heräsi seitsemältä ja kun hän tajusi että olin laittanut herätyskellon pois päältä enkä ollut vieressä nukkumassa, ei hänkään saanut enää unta. Syötiin aamupalaa, ja yhdentoista aikaan kävin sohvalle pitkäkseni katsomaan Siskoni on noitaa, ja jakson aikana (40 min) tuli "vain" kolme supistusta. Muuten supistukset napakoituivat päivän mittaan ja tulivat välillä jopa ihan neljän minuutin välein. Soitin synnärille ja sanoivat että ole vain kotona niin kauan kuin pystyt. Pyörittelin lantiota jumppapallon päällä ja pidin kaurapussia selässä, minulla kun supistukset tekivät kipeintä alaselässä. Syötiin kunnon lounas ja kolmen aikaan sanoin miehelle että nyt en enää halua olla kotona, supparit tulivat viiden minuutin välein ja en yhtään tiennyt olivatko paikat kuinka auki.

Lähdettiin sairaalalle ja kävelin puolisen kilometrin matkan saadakseni raitista ilmaa ja vähän liikuntaa. Muutaman kerran piti pysähtyä odottamaan supistusta. Synnärille päästiin sisälle, vaikka paikat olivatkin edelleen samassa jamassa kuin maanantaina! Kuitenkin supistuskäyrään piirtyi säännöllisiä ja hyvän kestoisia supistuksia, joten päästiin kammariin miehen kanssa. Vaihdoin sairaalavaatteet ja kammarissa katseltiin telkkaria, istuin keinutuolissa, helpotin napakoituvia supistuksia kaurapussilla ja lantion keinuttelulla. Sydänääniä ja supistuksia seurattiin säännöllisesti käyrillä. Kävin suihkussa lotraamassa ja lämmin vesi helpotti alaselän särkyä. Kymmenen aikaan illalla kivut alkoivat olla sitä luokkaa, että otin äänen käyttöön, nojailin mieheen ja voihkin hieman. Kokeiltiin TENS-laitetta, mutta se ei auttanut. Yön aikana kävin ammeessa lillumassa tunnin verran, vesi rentoutti vaikkakin samalla supistukset napakoituivat. Lopulta olin auennut kolmeen senttiin ja päästiin synnytyssalin puolelle. Salissa käytin edelleen lämmingeelejä alavatsalla ja selässä kivunlievitykseen, kokeilin aquarakkuloitakin mutta ne tekivät niin kamalan kipeää, että en kestänyt ottaa niitä kuin kaksi selkään. Ne kyllä helpottivat alaselän kipua huomattavasti mutta en silti halunnut enempää niitä. Sain peptidiiniä ja yritimme vähän nukkua miehen kanssa. Mies torkkui sängyllä mutta minä en saanut nukahdettua kun supistukset tuntuivat edelleen sen verran voimakkaina. Lopulta nousin ylös ja aloin ravaamaan suihkussa, siellä istuin jumppapallon päällä ja nojasin jakkaraan ja supistukset alkoivat olla jo epämiellyttäviä. Viiden aikaan aamusta kokeilin ilokaasua mutta sen teho loppui aika pian.

Yhdeksältä aamulla lääkäri kävi tarkistamassa minut ja olin avautunut vain neljään senttiin! Lääkäri päätti puhkaista kalvot ja nopeuttaa sillä avautumisvaihetta. Kalvojen puhkaisu ei tehnyt kipeää, oli vain vähän epämiellyttävää. Lapsivettä tulikin sitten todella runsaasti ja se oli vähän vihreää. Vauva oli siis kakannut siihen, joten minua ja vauvaa tarkkailtiin entistä tarkemmin käyrillä. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset voimistuivat todella nopeasti ja lopulta pyysin epiduraalia kun supistuksia tuli (edelleen) alle viiden minuutin välein ja nyt tuli jo vedet silmistä ja ääni koveni. Sain epiduraalin nopeasti, anestesialääkäri osui johonkin hermoon ja jalkani nytkäisi, mutta onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut. Epiduraali tehosi nopeasti ja sain torkuttua muutaman tunnin. Samalla minulle laitettiin oksitosiinia tippumaan.

Iltapäivällä sisätutkimuksessa olin kahdeksan senttiä auki ja supistukset aloivat taas voimistua.  Vauvan päähän laitettiin spiraali kun anturit eivät oikein mitanneet kunnolla vauvan sydänääniä. Kerran spiraali irtosikin ja se laitettiin uudestaan, mutta se ei tehnyt kipeää, oli vain epämiellyttävää. Lopulta alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta, olin monta kertaa sängyllä kontillani sillä ilmeisesti myttynen oli väärässä tarjonnassa. Asento saatiin korjattua mutta sydänäänet alkoivat laskea aina ponnistettaessa. Oksitosiinin määrää nostettiin maksimiin. Lääkäri päätti avustaa synnytystä hieman imukupilla, joten minulle jouduttiin tekemään episiotomia (puudutus ja leikkaus ei tuntunut) ja lopulta virkeä poika syntyi ja nostettiin mahani päälle ja isä leikkasi napanuoran.

Synnytyksen aikana söin jonkin verran, loppua kohden enää vain vähän mehukeittoa. Isä oli äärettömän korvaamattomana tukena koko synnytyksen ajan ja jaksoi hyvin, eikä panikoinut.

Kaiken kaikkiaan synnytys kesti vähän päälle 31 h (laskettuna edellisestä päivästä kello 11 alkaen) ja ponnistusvaihe 10 minuuttia. Syntymäaika oli klo 18:15. Vauva vietiin vihreän lapsiveden takia tarkkailuun hetkeksi ja sillä välin minua ommeltiin kasaan (ei repeämiä, vain välilihaleikkaushaava) ja istukkaa yritettiin irroittaa (mies kertoi että oksitosiinia tiputettiin siinä vaiheessa jo puolitoistakertaisena annoksena maksimista). Lopulta se irtosi hyvin repaleisena ja aina kohtua painamalla sieltä lirahti verta. Ultrassa näkyi pieni istukan palanen ja lopulta päädyin kaavintaan. Menetin yhteensä verta 3000 ml ja hemoglobiinini laski 60 kieppeille. Itse kaavinta tapahtui humautuksessa ja minut pidettiin nukutettuna muutaman tunnin ajan. Aamuyöllä neljän aikaan minut vietiin vierihoito-osastolle, ja tunnin välein hoitaja kävi painamassa kohtua ja tarkastamassa vointiani. Sain vahvoja kpulääkkeitä ja aloin heräillä vasta seuraavana päivänä aamupäivällä. Vauvaa käytiin näyttämässä minulle mutta sen päivän se oli hoidossa muualla kun itse olin niin tokkurassa vielä. Iltapäivästä olin sen verran hereillä ja mies tuli paikalle, että saimme olla vauvan kanssa. Itse en ihan kovin paljoa muista tuosta ajasta. Yöksi annoin vauvan taas hoitoon, sillä olin itse todella väsynyt ja vauva oli itkuinen. Aamulla olimme pari tuntia yhdessä kunnes hoitaja tuli hakemaan vauvaa teho-osastolle kohonneiden tulehdusarvojen takia (CRP 15).

Kävimme miehen kanssa syöttämässä ja katsomassa vauvaa, itse en voinut imettää sillä en voinut istua.  Yön itkin huoneessani, päässä pyöri todella typeriä ajatuksia, kuten että olisivatko tulehdusarvot pysyneet alhaalla jos olisin jaksanut olla vauvan kanssa enemmän, epäonnistuuko imetys kun en pääse imettämään ja maito ei nouse... Vauva sain pääkanyylin kautta antibioottia ja korviketta runsaasti ja sillä toivuttiin niin, että jo seuraavana iltana sain viedä vauvan kanssani vierihoito-osastolle (CRP 6). Vauva kuitenkin kävi vielä teholla kahdesti päivässä antibiootissa. Maitokin alkoi nousta ja oma vointini parani huomattavasti kun sain vauvan lähelleni. Loppujen lopuksi kotiuduttiin viiden sairaalapäivän (vierihoito-osastolla) jälkeen ja nyt kaikki on hyvin.

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin ja maito nousi toiseksiviimeisenä päivänä sairaalassa, itevarmuuteni vauvan kanssa on kasvanut kun enää ei ole molemmissa käsissä kanyyleita ja vauvallakaan ei ole ylimääräisiä härpäkkeitä. Vaikka kokemus oli todella rankka, minulle ei jäänyt traumoja ja olen tyytyväinen kokemukseen kaiken kaikkiaan. Imukuppikin toimi kuulemma vain hieman avusteena, pääosin itse ponnistin vauva ulos ja ponnistusvaiheen koin miellyttävänä siinä mielessä, että pystyin tekemään töitä kropallani. Avautumisvaihe kesti tuntemattomasta syystä todella pitkään, mutta sekään ei ollut täyttä tuskaa ja todellakin kokemisen arvoinen elämys!

5 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon <3 Oli pakko käydä lukemassa tarinasi, kun jännäilin sunkin puolesta silloin keskiviikkona :)T:Happynow :)

    VastaaPoista
  2. Oli mukava lukea sun kokemuksesta, vaikka se ei varmasti niitä helpoimpia ollutkaan. Paljon oli kuitenkin yhtäläisyyksiä ja tunteita kuin meidän synnytyksessä. Meidän tyttö panikoi viime metreillä (ponnistusvaihe kesti lähes tunnin) ja kakkasi kans veteen. Tulehdusarvot nousivat vuorokaudessa pilviin (muistaakseni mentiin yli 40:n)ja tyttö oli lopulta 4 vrk teholla ja 1 vrk vauvalassa atibioottikuurilla. Mä ravasin oman osaston ja vauvatehon väliä: vessassa, syömässä, lypsyllä ja hoitamassa vauvaa. Oli aika rankkaa nähdä kaikki muut äidit vauvojensa kanssa, kun itse joutui iltaisin aina jättämään pienen teholle nukkumaan. Mulla kans jouduttiin leikkaamaan tilaa vauvalle ja tietysti siinä ravatessa paikat turpos ja kipeyty entisestään... Itse asiassa oon nyt sitä mieltä, että synnytystä kamalampaa on odottaa et toi epi-haava paranee =/ Me lopulta kotiuduttiin viikon sairaalassa olon jälkeen ja nyt sit kaikki on ihan hyvin, vaikka alku oliki rankka. Ihanaa yhdessäoloa ja -eloa teille :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten rankka alku teillä on ollut, ihanaa että silti jäänyt hyvä mieli - ja lopputulos tietysti tärkein :) Onneksi olkoon! <3
    Wc Ankka

    VastaaPoista
  4. Huh, olipas synnytys... Olet kyllä aikamoinen sankari kun jaksoit noin hienosti! Ihanaa, että kaikki päättyi hyvin ja että olette nyt molemmat kotona :-)

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että kaikki on kuitenkin rankasta alusta huolimatta hyvin ja jaksat suhtautua asiaan niin positiivisesti. Mulla kesti esikoisen synnytys sen 36 tuntia juuri tuon hitaan avautumisen takia, joten tiedän miten tuskaista se on.

    Suuresti onnea ja ihanaa vauva-aikaa!

    Commander

    VastaaPoista