keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Avara maailma part 2

Olipas jännittävää käydä kaupungilla vauvan kanssa. Reissu meni hyvin, ajoitin sen vauvan päikkäreihin ja vauva heräsikin juuri kun olin päässyt kotiin ja saanut ruoan uuniin. Sain hoidettua asiani hyvin ja rauhassa ja bussimatkatkin menivät mukavasti.

Meillä on nyt (äidin iloksi) alettu heräämään vasta seitsemän-kahdeksan maissa. Siitä valvotaan kolmisen tuntia (tissitellään, vaihdetaan vaippaa ja otetaan usein pitkä ilmakylpy, jonka aikana laittelen pyykkejä, seurustellaan ja vähän treenatan niska- ja selkälihaksia (vauvan siis) lattialla), kymmenen- puoli yhdentoista maissa vauva yleensä sammuu ja nukkuu (ulkona vaunuissa) noin kolmen tunnin päikkärit. Sitten ollaan hereillä pari tuntia maksimissaan ja nukutaan toiset noin kolmen tunnin päikkärit jonka aikana käyn yleensä ilman salliessa vaunulenkillä tai jos en niin laitan taas vaunuihin ulos. Sitten ollaan taas puolitoista tuntia-kaksi tuntia hereillä (pyrin siihen että isä saa viihdyttää vauvaa tänä aikana ja hoitaa vaipanvaihdot), ja nukutaan parin tunnin verran, yhdeksän-kymmenen maissa mennään yläkertaan syömään, vähän aikaa vauva koittaa olla hereillä mutta yhdentoista maissa viimeistään nukahtaa yöunille. Yöllä syödään noin kolmesti, parhaimmillaa nukutaan yhden kerran neljä tuntia, loput pätkät menee parin tunnin unilla. Yleensä vaihdan vaipan vain kerran yössä, riippuen löräyttääkö vauva vai ei. Öisin ei seurustella ja vauvakin nukahtaa kiltisti ja nopeasti takaisin. Itse usein imetän puoliunessa kun vauva nukkuu vieressä ja tissi on helppo vain "työntää" suuhun (vaikka täytyyhän sitä vähän keskittyä ettei sitä korvaan työnnä).

Omatkin yöuneni ovat nyt pidentyneet, saan nukuttua ihan kunnolla yössä seitsemisen tuntia, välillä enemmän ja välillä vähemmän, riippuen vauvan aamuöisistä öhinöistä.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Neuvola

Käytiin eilen neuvolassa ensimmäistä kertaa vauvan kanssa. Ilma oli huono joten mentiin sinne bussilla ja sopivasti vauva torkkui matkan ajan (yhteensä parisenkymmentä minuuttia). Neuvolassa sama neuvolatäti joka oli minulla äitiysneuvolassa (alkuajan) jatkaa meidän tätinä ja lisäksi mukana oli opiskelija. Alkuun kurkattiin minun vointia, hemoglobiini oli vain vähän päälle sata, mutta onhan se sairaalasta noussut (80 luokkaa). Paino oli neuvolan vaa'an mukaan 75 kg (meidän vaaka antaa näemmä kilon verran (???) ylimääräistä). Neuvolatäti diagnosoi että minulla oli tiehyttukos, ei vielä rintatulehdus, kun kuume ei noussut enää uudestaan (enää ihan vähän lämpöä).

Sitten oli vauvan vuoro, ensin katsottiin refleksit ja heijasteet (+), hienosti otti katsekontaktia molempiin hoitajiin ja seurasi vähän värikästä heijastintakin! Paino on taas noussut komeasti lähes 4,5 kiloon, pituutta on tullut melkein kolme senttiä ja pipokin on kasvanut kolmisen senttiä. Hyvin kasvaa ja kehittyy :) Omaan korvaani vaan taas pisti neuvolatädin tapa ilmaista kasvu "vauva on lihonut" lausahduksella. No joo, tämä nyt vain on minun henkilökohtainen ongelma ;)

Lopuksi vaatteita vaihtaessa höpöteltiinkin vähän, kyllä oli tämä mamma niin ylpeä kun vauva näytti parastaan <3 Neuvolakorttiin saatiin ihan merkintä "topakka ja reipas poika". Hyvin jaksoi odottaa kotiin asti että sai syödäkseen, mies tuli mukaan neuvolaan joten päästiin autokyydillä kotiin.

Nyt täytyy alkaa pitää vauvaa lattialla ja tänään vietettiinkin lattialla yhdessä puolisen tuntia aikaa, kauaa kun tuo vauva ei mahallaan viihdy. Otettiin myös superpitkä ilmakylpy (yli tunnin) kun laitoin pyykkejä ja järjestelin tavaroita huoneessa. Sinä aikana vaihdoin harson ainakin viidesti kun hoitopöydälle pissattiin ja lopuksi tehtiin yksi pieni ninjakakkakin (jota siis ei kuule, se vain ilmestyy)! Vauva kun viihtyy todella hyvin hoitopöydällä, etenkin ilman vaippaa :)

Huomenna olen ajatellut mennä sinne kaupunkiin, jänskää!

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kuumeilua

Enpäs muistanutkaan millaista on olla kuumeessa. Se on inhottavaa.

Pari päivää sitten rintojani alkoi palella, ja aloin pitämään sisälläkin ponchoa. Vasen rinta erityisesti oli jotenkin kummallinen, ensi-imaisut koskivat taas kuten ihan alkuun vaikka nännissä ei ollut mitään vauriota tai näkyvää vikaa. Lukuunottamatta sitä verenkiertohäiriötä (nänniä alkaa särkeä ja se menee ihan valkoiseksi). Molemmisa rinnoissa tuntui (kuten vierihoito-osastolla huonekaverini sitä kuvaili) sirinää rintavaon puolelta rintaa, maito tuntui nousevan ihan kohisten. Aina noin kolmen tunnin välein ja toisessa rinnassa silloin kun imetin toisesta rinnasta. Piti aina ihan hieroa ja antaa lämpöhoitoa jotta särky helpottaisi. Palelin myös koko päivän ja minulla oli jopa sukat jalassa! (En IKINÄ pidä sukkia sisällä. Kotona siis.)

Toissapäivänä ja erityisesti eilen aamupäivällä tuntui että vauva imi maitoa ihan selkärangasta asti, tuntui samanlainen epämiellyttävä tunne kun epiduraali otettiin pois. Ja maitoa kyllä riitti, rinta ei siis ollut tyhjä. Eilen alkoi selkääkin särkeä ja olin ihan voimaton, makasin pääosan päivästä sohvalla katsomassa Siskoni on noitaa. Venyttely ei auttanut selkäkipuun, lämpötyyny helpotti vähän. Myös rintoja särki. Illalla sitten tajusin mitata kuumeen ja olihan se lähes 38 asteessa. Menin aikaisin iltapuuhiin ja sänkyyn ja kuume nousi vielä korkeammalle, en mitannut sitä mutta se alkoi tuntua silmissä ja selkää särki jo maatessakin. Otin panadolin ja puolen tunnin päästä kuume alkoi laskea kun minun tuli kuuma. Onneksi vauva nukkui ensimmäisen pätkän neljä tuntia (!!!) joten sain hyvin levättyä. Seuraavalla syötöllä olo oli jo paljon parempi eikä vasenta rintaakaan enää särkenyt ja imetyskään ei sattunut.

Aamulla suihkussa käydessäni huomasin että vasemman kainalon imusolmuke on ihan kipeä, taisi siis tuo kuume olla yhteydessä maidon nousuun, tai sitten minulla oli alkava rintatulehdus. Tai molempia. Mistä sitä tietää. Onneksi tämä sattui näin viikonloppuna kun mies on kotona, olin kyllä ihan surkea eilen illalla.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Kuukausi

Tänään ollaan oltu olemassa kuukauden verran. Maaliskuu jotenkin meni hujauksessa ohi, ihan tuntuu että hypättiin suoraan helmikuusta huhtikuuhun!

Tällä viikolla on alettu hakea pikkuhiljaa katsekontaktia, ihan vähän katsotaan silmiin ja sitten muualle. Yhden pienen hymyn olen saanut osakseni, muuten hymyt ovat menneet seinille ja värikkäille asioille. Kielen olemassaolo suussa tajuttiin ihan tässä hetki sitten, sitä pyöritellään välillä väkkäränä suussa. Etenkin hoitopöydällä huudellaan höötä ja guuta. Mahallaan ei viihdytä edelleenkään mutta siitä huolimatta niskaa kannatellaan jo pitkiäkin aikoja jos mahallaan ollaan. Pystyasennossa viihdytään parhaiten, etenkin jos suruttaa. Enää ei viihdytä sohvalla yksinään vaan kaivataan seuraa. Iltaisin ollaan niin läheisyydenkipeitä, että pitää päästä nukkumaankin syliin, muuten tulee itku ja suru.

Nimi on päätetty ja paperit laitettu maistraattiin ja vakuutusyhtiöön.

Omassa kehityksessä taas ei ole kovin kummoisia tapahtunut. Paino on laskenut noin puoli kiloa (76 kg) mutta paikat on kyllä kiinteytyneet. Tuulipuvun housut ja takki mahtuvat paremmin päälle kuin viime viikolla. Masukuvaa en ole muistanut ottaa, ja nyt myttynen nukkuu kantoliinassa sylissä joten taitaa jäädä kuva ensi viikolle. Eipä sitä suuria muutoksia olekaan tapahtunut tuossa raitarepussa sitten viime viikon.

Tänään mies meni töihin mutta en ollut yksin koko päivää, ystävä tuli kahville :) Huomenna taas anopin mies piipahtaa tässä. Sitten onkin taas jo viikonloppu.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Aina vaan nukkumisesta

Toivottavasti ne yhden neljän tunnin unenpätkät eivät ole lopullisesti historiaa vaikka viime yönä niistä ei päästykään nauttimaan... Eilen oli kylpypäivä ja myttynenpä päätti olla nukkumatta ennen kylpyä, joten sen jälkeen vedettiin parin tunnin tirsat ja sitten heräiltiinkin yöllä tunnin-kahden välein syömään (ja vaihtamaan vaippaa). Edelleenkään se tutti ei auta, itselläni on ristiriitaiset tunnelmat asiaa kohtaan. Toisaalta olen tyytyväinen sillä jostain syystä siitä tulee ihan vähän huono äitifiilis (ihan tuntemattomasta syystä, tai ehkä minä kuvittelen että tuo ei nyt kuitenkaan roiku turhaan tississä tuntitolkulla joten on sillä oltava nälkä tai kaipaa läheisyyttä ja sitähän on tarjottava) ja toisaalta jos se tutti kelpaisi, voisi se olla monen kitinän pelastus. Siis en koe että meillä kitistäisiin, mutta jos kitistään.

Tänään ystävä tuli aamupäivästä kyläilemään ja katsomaan vauvaa. Kehaisin eilen hänelle, että meillä ollaan yleensä parhaimmalla tuulella aamusella, joten myttynen päätti että poikkeus vahvistaa säännön. Koko aamu tankattiin tissiä ja läheisyyttä, en meinannut saada aamupalaa syötyä tai hampaita pestyä! Vauva oli hereillä neljä tuntia! Nyt sitten vetäistiin/vetäistään kolmen tunnin päikkärit (kuuluu vähän heräilyöhinää jo sohvalta). Saa nähdä kuinka nukahtaa seuraville unille, vaunulenkille olisi tarkoitus suunnata joten eiköhän sitä edes sen aikaa nukuta vaunuissa kun ollaan ensin vaipat vaihdettu ja syöty. Mutta vaunulenkin jälkeen äidillä olisi suunnitelmissa tehdä vielä päälle pieni lihastreeni ja venytellä, joten lenkin jälkeen äiti toivoisi että vauva nukkuisi vielä hetken...

Ystäväni ihmetteli kuinka virkeältä vaikutan. Oli odottanut pandakarhusilmäisiä ja väsyneitä vanhempia. Täytyy kyllä myöntää että itsekin olen yllättynyt kuinka vähän väsyttää. Olen aina ollut unikeko, kahdeksan tuntia yöunta on ollut minimi, kymmenen optimi. Nyt nukun öisin maksimissaan viitisen tuntia ja senkin pätkissä. Päikkärit ehkä kahdesti viikossa. Kyllähän minua väsyttää mutta ei ylivoimaisesti. No, töitä tuskin jaksaisin kovin paljoa tehdä mutta saan kuitenkin kotitöitä tehtyä ja pystyn ajattelemaan. Ainakin jotenkin. Sen verran että arki pyörii.

Ja on se vaan hassua miten se arki pyörii unien, syömisten ja suoliston toiminnan ympärillä.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Elämäni miehet

Mies on toiseksi viimeistä päivää kotona. Kun vauva oli nukkumaan menossa aamu-unilleen, vein sen miehen kainaloon nukkumaan suihkuni ajaksi ja siellä ne minun elämäni miehet nukkuvat vieläkin <3

Kokeilin farkkujani ja en tiedä tulevatko ne enää ikinä menemään kiinni, voi olla että lantio leveni sen verran... Myös musta puuvillahameeni saattaa jäädä kaapinpohjalle :/ No, onhan tässä edelleen kahdeksan kiloa tiputettavana... Pieni toivo siis elää vielä!

Lisäksi koitin hakea edullisia imetyspaitoja netistä, mutta täytyy päästä paikan päälle (henkkamaukkaan ja/tai prismaan) katsomaan niitä, netistä ei löytynyt oikein mitään. Ei niillä muuten olisi väliä mutta julkisilla paikoilla ne voisi olla mukavampia kuin tavalliset löysät paidat, jotka täytyy nostaa korviin imetyksen ajaksi. Tai silloin kun on vieraita/vieraissa kylässä.

Meillä on ensi viikolla ensimmäinen hääpäivä, ajattelin käydä ostamassa miehelle jotain pientä salaa kaupungilta. Sitä varten pitäisi taas laajentaa omaa maailmaa ja mennä bussilla keskustaan, vaunujen ja vauvan kanssa. Jännittää jo valmiiksi!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Symbioosi

Nyt tulee mietittyä omia syömisiä ehkä tarkemmin kuin koskaan. Vältettävien listalla ovat ainakin sipuli (paahdettu toimii pieninä määrinä ainakin), sienet, pavut, herneet ja kaali. Näistä sipuli ja herneet (pieninä määrinä) on tulleet kokemuksen kautta, muita en edes kokeile, vielä ainakaan. Pierut kun joutuvat myttysellä eksyksiin näistä ruoka-aineista.

Itse syön joka aamu actimelin, juon ison lasin Gefilus piimää ruoan kanssa, syön A+ jogurttia välipalaksi ja syön muutaman kuivatun luumun herkkuina illalla. Oman ja vauvan vatsan toiminta näyttää olevan aika hyvin yhteyksissä, jos vauvaa kipristää vatsasta, tiedän odottaa vaikeampaa toimitusta itsenikin kohdalla seuraavalle päivälle. Vaikka enäähän tuo kakkostoimitus ei koske ja ponnistaakin uskaltaa.

Niin me vaan eletään symbioosissa, enemmän kuin osasinkaan kuvitella.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Arvontaa

PaaPii arpoo! Käykäähän kurkkaamassa ihanat bambit :)

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Itkua ja hymyilyä

No, kannatti eilen nukkua, viime yönä ensin nukuttiin tunnin verran, sitten neljä (!!) ja loppuyö herättiin tunnin välein. Taisi taas masussa kiertää kun piereskelytti niin kovasti, lopuksi taisi tulla kahden tunnin unet kun tein sen kielletyn jutun ja laitoin vauvan mahalleen nukkumaan (ei muuten viihdy mahallaan juurikaan), jotta ilma pääsisi paremmin kiertämään.

En tiedä onko vauvan itku muuttunut jotenkin, vai kuulostaako se vain omaan korvaani nyt erilaiselle. Jotenkin itku on levollisempaa (jos sen nyt on mahdollista olla levollista) kuin aiemmin. Kyllähän sitä välillä vedetään oikein hernettä nenään ja silloin ollaan kaukana levollisesta.

Ja sainpa vauvan hymyilemään eilen kun nenuteltiin <3

ps. muutin blogin nimen, me kun ollaan kaikki vähän tällaisia pötkylöitä. Kuvaa paremmin meitä :)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Nukkumista

Tänään on nukuttanut, vaikka en ole sen enempää väsynyt kuin aiemminkaan ja yökin meni ihan normaalisti. Tuikkasin vauvalle tissin suuhun ja otin ihan viereen aamulla siinä toivossa, että saisin vielä nukkua puoli tuntia normaalia pidempään. Nukuttiinkin sitten ysiin asti.

Päivällä yritin nukkua sohvalla päikkäreitä vauvan kanssa mutta sillä oli niin kova meno päällä, että siirryin yläkertaan kissojen seuraksi. Mutta sittenpä vauvalle tuli pissa ja nälkä, mies toi vauvan meidän sänkyyn, tuikkasin tissin suuhun ja meijeröinnin jälkeen nukuttiinkin kahden tunnin päikkärit yhdessä.

Ja taas olisin valmis nukkumaan, mutta vielä on kylpy edessä, kunhan vauva vaan herää.

Isompi kissa tuli tänään päikkäreiden jälkeen minun ja miehen kanssa ihmettelemään vauvaa, haistoi ihan nenää ja suutakin, ja meinasi kellahtaa päälle kun peitto oli tiellä eikä viereen mahtunut :D

Nimeä pitäisi alkaa saada selville, ne mitä miehen kanssa mietittiin ennen syntymää, eivät enää sovi mielestämme myttyselle. Nyt olemme yrittäneet löytää sitä sopivaa nimeä, onneksi on vielä aikaa miettiä pari viikkoa!

torstai 17. maaliskuuta 2011

Rakastan

Eilen tein vartin verran vaunulenkin päätteeksi functional training treeniä ja kylläpäs ne liikkeet oli tehokkaita ja raskaita! Mutta tuntui varsin hyvältä. Aamupaino oli tänään 76,5 kg joten pari kiloa on tippunut viikon aikana. Maha on selkeästi pienempi, vaikkakin edelleen hyllyvä kasa (kuva kolme viikkoa synnytyksestä). Huomasin tässä myös, että solisluuni alkavat olla taas esillä ja mies sanoi, että lantio tuntuu taas käteen :)


Meillä aloitettiin D-vitamiinin antaminen maanantaina. Valitsimme sen, jossa on maitohappobakteereita mukana. Varsinaisesti vatsanväänteitä ei tullut paitsi maanantaina vähän, mutta puklailu lisääntyi selvästi. Huomenna ollaan täydessä viiden tipan annoksessa ja puklailu on nyt helpottanut vähän.

Puklailusta pääsee mukavasti aasinsillalla muihin vatsan toimintoihin. Meillä menee kestovaippoja pesuun päivässä aika monta, arviolta kahdeksan kappaletta. Suuressa osassa on pissa, noin kolmesti-neljästi päivässä turautetaan kakat. Ainakin puolet kerroista juuri kun vaippa on vaihdettu ja syöminen on vauhdissa. Onneksi on kestovaippoja niin ei tule ärsyyntymisen tunnetta kun pitäisi "säästellä" vaippoja. (joo, me ollaan vähän pihejä). Pyykkikone pyörii parhaillaan kahdesti päivässä (vaippapyykki). Ja harsoja meillä käytetään ahkerasti, niin hoitoalustan päällä, pepun pyyhkimiseen pesun jälkeen, suojana kakka- ja pissavaaralle hoitopöydällä ilmakylpyjen aikaan, harsovaippana ja puklurättinä joka paikassa (sängyssä niitä on kolme, sohvalla saman verran). Ja vaunuissa tuulensuojana.

Vaippojen määrästä voi päätellä että ruoka maittaa, ja vauva syökin noin kymmenen kertaa päivässä. Maitoa tulee runsaasti ja olen pumppaillut noin joka toinen päivä satsin pakkaseen. Tajusin tässä jokin aika sitten, että vauva alkaa näyttää vauvalle. Ei ole enää vastasyntyneen rimpula vaan kasvoissa ja sormissa alkaa olla vauvanpyöreyttä. Myttynen kasvaa ihan silmissä!

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, alkuun tietysti koski, etenkin ensi-imaisut. Sitten helpotti mutta kipu palasi yhtäkkiä takaisin. Ihan varpaitani kipristi kun niin koski! Nännejä alkoi myös särkeä imetyksen jälkeen (myös sitä josta en imettänyt) ja keskustelupalstalaisten kanssa diagnosoimme vaivan mahdolliseksi verenkiertohäiriöksi. Keskityin imetykseen taas ja vaiva helpotti. Sitten alkoi koskea kun vauvan imuotetta piti korjailla lähes joka kerta. Lueskelin imetystukisivuja ja korjaamalla vauvan asentoa lähemmäs itseäni kipu helpotti taas. Vielä opetellaan, itse käytän päivisin kainalon alta imetystä ja öisin makuultaan. Pitäisi varmaankin opetella se "perinteinenkin" imetysasento, jota lienee helpoin käyttää kun ei ole tyynyjä saatavilla...

Asiasta kukkaruukkuun... Kissat ovat hyväksyneet vauvan perheenjäseneksi, vaikka edelleen olen varovainen enkä jätä vauvaa yksin kissojen kanssa. Tänään pienempi kissa otti kuitenkin suuren askeleen ja meni nukkumaan vauvan viereen, eikä välittänyt vaikka vauva vähän äännähteli ja liikkui unissaan.


Ja yksi huomio, tänään voin sanoa että tunsin selvästi ensimmäistä kertaa rakastavani vauvaa! Kuullostaa ehkä kylmältä ja välinpitämättömältä, mutta en voi sanoa rakastaneeni tuota pientä myttyä heti. Huolehtimisen tarve oli suuri heti mutta en osannut sanoa minkälanen suhde meillä oli. Vauva tuntui ehkä enemmänkin lemmikinomaiselta kuin omalta lapselta. Ja kyllähän minä noita kissojanikin rakastan :D On niin vaikea kuvailla mitä sitä tunsi ensimmäiset viikot vauvaa kohtaan, ja millä lailla. Vieläkään en tunne olevani äiti, enkä osaa mieltää että meillä on lapsi, mutta voin sanoa että tuo pieni tuhisija on rakas.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Treenilöitä

Tänään suunnittelin itselleni vähän palautumistreeniä. Nyt kun vaunulenkit alkaa sujua ilman minkäänlaisia epämiellyttäviä tuntemuksia (alapäässä), ajattelin tehdä tunnin lenkin, paitsi noin kolmena päivänä viikossa vain puolen tunnin lenkin (vähintään, jos jaksamista riittää niin pidempikin lenkki mennee) ja siihen päälle kotona vähän lihaskuntoa Functional Trainingin periaatteiden mukaan jumppapallolla (puolisen tuntia). Vauva kun nukkuu aina vaunulenkin päätteeksi parikin tuntia, on siinä hyvin aikaa itselle. Ja lyhempien lenkkien päätteeksi ehtii hyvin kotitöitä tai muuta.

Vatsalihaksia en uskalla treenailla mutta kevyesti muita lihaksia ja kehon hallintaa. Ja venyttelyä aina lenkin päätteeksi, jotta saan pidettyä vetreyden kunnossa. Venyttelin tässä yksi ilta kun niskat ja hartiat olivat niin jumissa että päätä särki, ja yllätyin kuinka hyvin venyin vaikken ole muutamaan kuukauteen tehnyt minkäänlaista lihashuoltoa.

Painoa olen yrittänyt olla tarkkailematta vielä, sallin itselleni punnitsemisen kerran viikkoon. En kuitenkaan aseta vielä minkäänlaisia aikatavoitteita. Paitsi olisi ihan kiva jos vihkisormus mahtuisi takaisin nimiäisiin mennessä ;)

ps. synnytyksen jälkeen en ole syönyt karkkia tai sipsiä, vain kaksi palaa juustokakkua ja palan omenapiirakkaa (isovanhempien vierailuviikonloppuna), eikä mieleni edes tee mitään herkkuja! Katsotaan kuina pitkään tämän saisi kestämään...

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Itkuhälytin

Laitoin vauvan ulos nukkumaan ja kokkailin ruokaa. Ruoka valmistui ja laitoin sen lautaselle ja aloin syödä kiireellä, kun ei voi tietää nukkuuko vauva ne tunnin vai kolmen päikkärit ja ensimmäinen tunti alkoi olla kulunut. Itkuhälyttimestä alkoi kuulua kohinaa ja itkua. Ihmettelin ulos mennessäni että onpas ihmeellisen kuulloista itkua, ei se vauva tuolla lailla yleensä itke. Menin vaunujen viereen ja siellä oli ihan hiljaista. Kurkkasin sisälle ja itkuhälytin itki edelleen. Menin vaunujen viereen ja varmistin että onhan se vauva siellä sisällä. Olihan se, tyytyväisesti nukkumassa.

Vaihdoin itkuhälyttimen kanavan toiselle, ainakin on tehokas hälytin kun hälyttää viereisen talon itkut (omassamme kun ei ole muita vauvoja!

Kyllä nauratti kun piti ihan tarkistaa että onko se vauva tallessa :D

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Avara maailma

Tänään laajennettiin yhdessä maailmaa, käytiin lastentarvikeliikkeessä (hakemassa uusi rintapunmppu kun ystävältä saamani falskasi, oli jo aikanaan käytettynä ostettu) ja ruokakaupassa. Ajoitettiin reissu aamupäivän ulkounien ajankohtaan ja vauva nukkuikin koko matkan ja kotiin tultua ehdin nopeasti vielä syödäkin!

On se vaan hassua miten pienetkin ennen niin arkipäiväiset asiat tulevat taas uusina ja suurina.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Ripset

Mistä nuo pitkät ripset tupsahtivat? Niitä ei ollut vielä kaksi viikkoa sitten ollenkaan!

Lauloin vauvalle Scandinavian Mousic Groupin biisejä ja se kuunteli tarkkaavaisena. Sitä kuunneltiin jo masuaikanakin.

Aamulla olisi nukuttanut, mutta viimeistään kissat pitävät huolen siitä, että kahdeksalta on noustava ylös. Päivällä sain nukuttua isomman kissan kanssa päikkärit (se tuli masuani vasten nukkumaan suurin piirtein siihen missä vauva nukkuu yleensä) kun mies viihdytti vauvaa. Iltapäivällä käytiin reippaalla vaunulenkillä ja mammalle tuli ihan hiki ja tosi hyvä fiilis! Pääsen jo ihan reipasta tahtia eteenpäin!

Tänään on pesty kaksi koneellista vaippapyykkiä, harsovaippakin on testattu, parhaillaan (vähän reilujen) villahousujen kanssa. Onneksi tuo pesukone osaa säätää käytettävän veden määrän pyykkilastin mukaan niin ei haittaa vaikka pesee vain puolikasta koneellista. Niitä kestoja kun ei ole niin paljoa, päivittäin on koneen pyörittävä.

Päivät menevät hurjaa vauhtia eteenpäin yhteistä rytmiä rakennellessa.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Maitokylpy

Eilinen oli taas normaali päivä ja yölläkin nukuttiin yhdet tai kahdet kolmen tunnin unet! En ole ihan varma kun katselen aina kelloa niin unenpöpperössä, mutta kolmella syötöllä mentiin.

Meillä herätään näköjään kahdeksan aikaan (paitsi äitiä olisi kyllä nukuttanut vielä). Vaipanvaihdon jälkeen maistuu maito ja sitten öhistään sohvalla, samalla kun äiti syö aamupalaa. Vauva kannattelee päätään hienosti vatsallaan ollessaan, ei montaa sekuntia mutta pienen hetken kuitenkin :)

Eilen pääsin saunaankin ensimmäistä kertaa sitten synnytystä edeltäneen päivän (en ole aiemmin halunnutkaan mennä) ja teki kyllä hyvää! Vauva nukkui sitterissä sen aikaa kiltisti. Ja sainpa nauttia maitokylvystäkin! Naurettiin miehen kanssa katketaksemme kun lämpö sai aikaan sen, että maitoa vain valui molemmista rinnoista :D Kunnon kauneushoidot ihan omasta takaa ;)

Tänään on kaunis ilma, joten tämäkin mamma pääsee ulos, jospa tänään saisimme nukuttua ulkona kahdet kahden tunnin päikkärit!

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Itkua ja rytmiä

Eilen loppupäivä ei jatkunutkaan niin leppoisissa merkeissä. Itkuisuutta oli ilmassa jo heti aamusta (ja yöllä tankattiin kahden tunnin välein) ja meno yltyi vain iltaa kohden. Päivällä ei nukuttu juuri lainkaan! Vauva itki muutaman kerran kaksikinkymmentä minuuttia sen jälkeen kun vaippa oli vaihdettu ja maitoa annettu. Illalla sitten tuli megaplöräys ja pieretti vähän nukkumaan mennessä, ja siitä vauva sitten rauhoittui. Joku taisi vain kipristää mahassa raukkaparalla.

Vauva oli miehellä kun itse yritin torkahtaa sohvalla, ja anoppi soitti juuri silloin miehelle. Vauva oli alkanut kitistä hetkeä aiemmin ja tietysti kun miehen huomio meni muualle (putkiaivo kun ei pysty heijaamaan vauvaa samalla kun puhuu puhelimessa) niin itku vain yltyi. Mies hermostui vähän ja tiuskaisi äidilleen puhelimessa että "ei sitä mikään vaivaa, se vaan itkee". Nousin ylös, vaihdoin pissavaipan ja tulin alas syöttämään vauvaa. Mies oli kyllä nolona kun sanoin että ei se vauva huvikseen itke ja sille ei voi hermostua, se kun ei auta asiaa yhtään. (Ja samaa toistin itselleni.)

Sain kuin sainkin ommeltua tarrat eilen loppuihin ImseVimseihin, vaikka meinasi olla vaikeaa kun ei ehtinyt kerralla keskittyä kauaa vauva itkun takia. Mutta nyt ne on poissa mielestä. Harsoja olen ajatellut jossain vaiheessa myös koittaa imuina, että miten toimivat. Täytyy vaan tarkistaa että villapökät eivät ole liian suuria vielä.

Viime yönä tankkaus kahden tunnin välein jatkui, mutta onneksi saan nukahdettua kunnolla imetysten välissä. Nousin röyhtäyttämään vauvaa, mutta se ei auttanut tankkaukseen, vauva oli rinnalla kerrallaan vain vartin verran. En tiedä vaivasiko nälkä oikeasti vai tilaillaanko nyt maitoa enemmänkin. Rinnat eivät tunnu tyhjiltä koskaan, vaikka joskus ollaan rinnalla yli puolikin tuntia (ja tehokasta imua ja nieleskelyä tästä on vartin verran ellei 20 minuuttiakin).

Tänään saadaan olla ulkona kaksi tuntia, vauva nukkui juuri tunnin ulkona ja heräsi viittä minuuttia ennen kuin oltaisiin otettu sisälle muutenkin. Päivemmällä jos pääsisi vaunulenkille vielä, jos tuo myrsky vain helpottaisi. Jos ei, niin ulkounet sitten sen sijaan. Jospa ulkoilun avulla saisi rytmiä päivään ja sillä saataisiin unetkin pidemmiksi.

Aamupäiviin olen saanut säännöllisyyttä, meillä noustaan kahdeksan maissa ylös, puhdistetaan napa ja naama ja vaihdetaan vaippa, syödään ja seurustellaan. Seurustelun ohessa yritän syödä aamupalaa. Vähän ennen yhtätoista tankataan taas ja mennään ulos nukkumaan. Tähän asti ollaan päästy aika hyvin, mutta vielä on loppupäivä edessä. Tavoitteenani olisi, että ulkona nukuttaisiin edes pari tuntia (nyt on nukuttu tunnin verran), sitten tankattaisiin taas ja kolmen-neljän aikaan pääsisi taas ulos, joko vaunulenkille tai patiolle nukkumaan. Iltapuuhiin alettaisiin yhdeksän aikaan ja kymmenen aikaan äitikin voisi alkaa nukkua. Kyllä nämä meidän illat vähän tähän suuntaan menevät, mutta voisi alkaa itsekin panostaa rytmiin ja pitää kiinni siitä.

Eiköhän tämä tästä :) Nyt ruokaa äidinkin napaan (kirjoittelun välissä tankattiin taas, nyt rauhoituttiin kantoliinaan, jes!).

torstai 10. maaliskuuta 2011

Kaksi viikkoa

Eilen neuvolatäti kävi meillä kotikäynnillä. Ensin käytiin läpi synnytystä ja sitä miten arki on kotona lähtenyt käyntiin. Saatiin pino lappusia ja kohdun supistuminen tarkastettiin taas. Kuulemma ei juurikaan tunnu enää. Sitten oli vauvan vuoro, kaikki näytti olevan kunnossa, iho näytti hyvälle, navassa on napasieni (jolla ei ole mitään tekemistä sienen kanssa, vaan se on sellainen nypykkä kudosta) johon täti laittoi jotain tököttiä tulitikun näköisellä tikulla. Jos se ei ole ensi viikkoon mennessä hävinnyt, täytyy käydä hakemassa uusi annos tököttiä. Vauvan paino on noussut huimat puoli kiloa kotiutumispainosta! Joten ainakin ruokaa saa riittävästi :)

Neuvolatäti neuvoi että tuttia kannattaa käyttää jos vauvalla on suuri tarve imeä eikä rauhoitu muuten kuin tissille. No, vielä ei ole ollut tarvetta (tosin hetki sitten kävi mielessä hakea yläkerrasta säilöstä tutti kun muuten vaan huudatutti vaikka juuri oltiin tissitelty ja vaippakin oli puhdas, no, parinkymmenen minuutin päästä rauhoituttiin ja nyt öhistään sohvalla rauhassa.).

Eilen saatiin käydä puolen tunnin verran ulkona joten heti lähdettiin pienelle lenkille. Huomasi kyllä että ihan vielä en ole voimissani kun ihan normaalia vauhtia ei jaksanut mennä kovin pitkään ja lopulta alkoi tuntua alakerrassakin. Mutta teki todella hyvää käydä kävelyllä, etenkin kun ilma oli mitä kaunein! Tänään saadaan olla tunti ulkona, laitoin vauvan puoleksi tunniksi ulos nukkumaan ja päivemmällä ajattelin käydä taas pienellä lenkillä. Jos näillä ulkoiluilla saataisiin rytmiä päivään paremmin. Ainakin eilen ulkoilun jälkeen nukutti todella hyvin (tosin yöllä sitten herättiin kahden tunnin välein syömään), tänään ei kauaa ulkoilun jälkeen nukuttu.


Poikanen on nyt kaksi viikkoa vanha ja jaksaa seurustella ja olla hereillä jo kerrallaan jopa lähes kaksi tuntia! Pisimmät unet on olleet neljä tuntia (toissayönä), yleensä päivällä nukutaan vähän lyhempiä pätkiä ja yöllä kolmisen tuntia kerrallaan. Vauva ei oikein tykkää röyhtäyttämisestä, usein tulee parku, mutta sen jälkeen maito maistuu vielä ja masu saadaan täyteen. Lopulta olalle nukahdetaan.

Kahdessa viikossa painoni on tippunut kymmenen kiloa. Mahanahka on reppuna edessä, mutta onneksi ei ole kesä. Eiköhän se siihen mennessä saada jotenkuten piiloon. Nyt kun pääsee lenkille, niin luulisi sen auttavan (toivottavasti) loppujen kilojen karistamiseen. Herkkuja en ole syönyt (paitsi viikonloppuna kun vanhemmat toivat eri sorttisia kakkuja kahvin kanssa) eikä ole tehnyt niitä mielikään. Ruokapuoli on siis kunnossa. Syön runsaahkosti jotta maidontuotanto pysyy yllä ja vesi maistuu myös runsain määrin. Imettäminen todella janottaa!


Mutta nyt lounaan tekoon kun vauva on tyytyväisenä sohvalla! Tänään olisi suunnitelmissa ommella loppuihinkin ImseVimseihin tarrat kun mies kävi käsityökaupassa samalla kun rehki salilla. Mieskin totesi eilen että kestovaipat on sitten käteviä, vaikka hän alkuun oli vähän epäileväinen että ne on vaan hippien hömpötyksiä ;)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kestoilun aloitusta

Eilen koitettiin ensimmäistä kertaa kestovaippoja. Hyvin piti kohtuukokoisen kakan sisällään, vaikka eniten "pelkäsin" vaipan falskaamista. Ei sillä, on meillä kertiksetkin falskanneet. Laitoin ensin riisipaperin (kääräsin sen imuvaipan lärpäkkeen päälle), sitten vanhan äitiyspakkauksen ImseVimsen (lärpäke kaksinkerroin taitettuna pojalle) ja päällimmäiseksi saman merkin kuorivaippa. Imuosa oli ihan märkä mutta kuori piti hyvin. Yöksi laitettiin vielä kertakäyttöinen vaippa mutta tänään on taas koko päivä kestoiltu.


Mieskin on lähtenyt mukaan mielellään kestoiluun ja opetellut miten vaipat laitetaan vauvalle. Ompelin tänään muutamaan ImseVimseen tarrat kun menee heti hermot niiden lärpättimien kanssa, kun ei ne pysy millään jos vauva vähänkin venkoilee. Säilöstä löytyi kuuteen vaippaan tarraa, täytyy käydä ostamassa vähän lisää jotta saan loppuihinkin tarrat. Nyt toimii kunnolla.


Alkupäivät meillä ei itketty juuri ollenkaan, tietysti vaippaa/vaatteita vaihtaessa ja jos nälkä yltyi kovaksi. Nyt tissiä komennetaan lujaa jos se ei ole suussa (ja ainahan sitä suuta ei ehdi itse edes aukaista). Illemmasta jostain syystä tissillä kiukuttaa muutenkin, nukkumaan mennessä kitistään eniten. Tosin vieläkään itkua ei tule hermoja raastavan paljon, vaan ihan huumorilla on pärjätty tähän mennessä. Poikasen naaman ruttuun laittaminen kun alkaa harmittaa on vain jotain niin suloista että <3


tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kolmisen tuntia YH:na

Mies meni tänään töihin hoitamaan pari juttua, kävi kaupassa ja salilla. Tuona aikana me vaavin kanssa tissiteltiin, vaavi torkahti kantoliinaan ja minä smurffailin netissä, ripustin pyykit kuivumaan (vaavi heräsi kesken kaiken), vaihdettiin vaippa ja kaikki vaatteet kun megapöräys tuli yli, ripustettiin loput pyykit, tultiin alas tissittelemään vähän lisää, mentiin ylös hakemaan sitteriä ensimmäistä kertaa kun äidille iski kamala vessahätä, ja piti laittaa saunaa ja ruokaa lämpiämään (oli onneksi valmiina jääkaapissa) ja äiti ehti vielä syödä ruoankin kokonaan. Isin tullessa kotiin oltiin taas tissittelemässä. Ja ei iskenyt epätoivo kertaakaan, nyt tämä äiti on niin ylpeä itsestään, me pärjättiin vallan mainiosti muutama tunti yksin! :)

Minä en jätä vauvaa hetkeksikään valvomatta kun on nuo kissat, jotka ovat vielä vähän epävarmoja vauvan lähellä ja arvaamattomia sen takia. Kahdessa kerroksessa kun asutaan niin rappusissa täytyy ravata kun vain yläkerran vessassa on bidee suihku, jota käytän jokaisen vessassakäynnin yhteydessä. Nyt tajusin sitterin mainiouden (vaikka en sitä vielä haluakaan kamalasti käyttää, ei kuulemma ole hyvä vielä näin pienillä...) on se kyllä kätevä kun täytyy ravata eri kerroksissa ja tehdä asioita, joihin tarvitsee molemmat kädet. Kantopussia meillä on nyt käytetty myös päivittäin, mutta vauvan taitaa tulla siinä liian kuuma, enkä ole varma onko se ihan sopivan kokoinen (se on kollegalta lainassa). Kantoliinakin löytyy, mutta tähän mennessä kun kahdesti olen sitä koittanut, on vauva ollut liian hereillä ja hermostunut kun ollaan koitettu tehdä sidontaa. Täytyy koittaa tehdä joku valmis sidonta ja sitten koittaa uudestaan.

Lähetin miehen hakemaan kaupasta riisipaperia, ja ajattelin koittaa kestoiluakin ihan näillä näppäimillä!

Huomenna neuvolatäti tulee kotikäynnille. Huomisesta alkaen on luvattu pilvistä, harmaata ja lumisadetta, juuri kun se kaksi viikkoa tulisi täyteen ja ulkoilu saisi alkaa... Harmi että nämä kauniit auringonpaisteet piti nauttia sisällä, vaikka kyllähän tässä ehtii vielä aurinko paistaa :)

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Minäminäminä

Oma paranemiseni on lähtenyt hyvin käyntiin. Tosin minä paranen aina nopeasti, oli kyse lähes mistä tahansa. Vaikka minulla oli todella alhainen hemoglobiini (käväisi 60 kieppeillä), ei päässä heittänyt missään vaiheessa. Ainoastaan hengästyminen ja sydämen tykytys vaivasi. Lähdin kuitenkin liikkeelle heti kun mahdollista jotta paraneminen vauhdittuisi (teho-osastoajan tosin liikuin vähän liikaakin). Välilihaleikkaushaavaa en ensin tuntenut lainkaan turvotuksen vuoksi, sitten se alkoi särkeä ja lopuksi kirvellä. Nyt pystyn istumaan lyhyitä aikoja lähes normaalisti, kunhan ensin rauhassa asettelen itseni tuolille. Mieluummin kuitenkin olen edelleen puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Liikkumaan pystyn jo normaalisti, mutta pidempiä aikoja en jaksa olla jalkeilla kun alkaa vähän väsyttää ja alakertaa pakottaa. Haavaa kärsii jo koskettaa mutta en ole uskaltanut vielä kurkata miltä siellä näyttää.

Seksiä ei tee varsinaisesti mieli, vaikka lähes joka yö näen jotain "lähes seksiunta", unissanikaan en ihan täysillä uskalla antaa mennä. Henkisesti tekee mieli läheisyyttä seksin muodossa mutta fyysisesti ei yhtään. Onneksi mies ymmärtää, tosin ei hänenkään vielä tee ihan kamalasti mieli. Huonekaverini osastolla varoitti, että hetken aikaa seksi saattaa sattua kun haava ei anna myöden. Ajattelin kuitenkin pyrkiä estämään tätä ja soveltaa epparihaavaan samaa hoitoa kuin aikanaan polvileikkaushaavaani. Kunhan haavaa kärsii kunnolla koskettaa, täytyy sitä hieroa jotta kiinnikkeitä ei muodostu. Ainakin polveen tämä auttoi todella hyvin.

Jälkivuotoa tulee edelleen, välillä se muuttui jo rusehtavaksi valkovuodoksi mutta nyt on taas verisempää. Särkylääkkeitä olen syönyt yhden sitten kotiutumisen. Edelleen suihkuttelen haavan joka kerta vessassa käydessä ja käytän pari kertaa päivässä kylmäpakkausta (sairaalan vaippasiteestä leikattu kaistale, jonka olen kastellut vedellä ja laittanut kertakäyttöisen maitopussin sisälle ja pakkaseen). Sängyssä hereillä ollessani levittelen haaroja oikein kunnolla ja annan pieniä ilmakylpyjä samalla.


Maha pienenee edelleen, vaikka onkin aikamoinen röllykkä vielä. (kuvat seitsemän päivää synnytyksen jälkeen) En ole koittanut kuinka hyvin mahtuisin tavallisiin housuihini vielä, mutta tuskin kovin mukavasti ainakaan. Vähemmän roikkuva se nahka tuossa edessä kuitenkin on, mitä odotin.


Yllättävän rauhallisesti olen ottanut tämän toipumisen, ei ole iskenyt turhautumisen tunteita vielä ollenkaan. Pikkuhiljaa olen ajatellut alkaa palauttaa lihaskuntoa ja notkeuttakin. Jos vaikka saisin aikaan kotona vähän vauvajumppailla. Mielessä on myös jatkaa taas vuosia ja vuosia sitten harrastamaani jokapäiväistä joogahetkeä. Se voisi nyt tehdä oikein gutaa!

Henkisesti alan pystyä keskittymään jo muuhunkin kuin vauvaan. Pari ensimmäistä päivää en pystynyt antamaan hellyyttä kissoille tai miehelle kun ajatukset olivat vain vauvassa koko ajan. Nyt pyrin keskittymään ihan puhtaasti mieheen muutaman kerran päivässä ja rapsuttelemaan kissoja ja leikkimään niiden kanssa. Pienet kotityötkin onnistuvat jo. Kovin suuria hormonimyrskyjä en ole (vieläkään) kokenut, toisena päivänä kotona kesken välipalan piti mennä miehen olkapäälle itkemään, kun tajusin kuinka hyvä minulla on olla.

Kaiken kaikkiaan olen kovin onnellinen :)

ps. kihlasormus mahtui tänään takaisin sormeen!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Isovanhemmat kylässä

Isovanhemmat vierailivat meillä, lähtivät molemmat juuri kotiin, omani olivat yhden yön täällä. Huh huh, vaikka he auttoivat paljon ruoan teossa ja muutenkin, niin kyllä ollaan kaikki ihan poikki. Vauva oli ihmeissään kun oli taas hälyä ja paljon ihmisiä eikä oikein malttanut nukkua, itkeskeli paljon normaalia enemmän (mikäli meille edes mitään normia on vielä syntynyt). Onneksi yöt nukuttiin hyvin kolmen-neljän tunnin pätkissä.

Kaikki oli vauvasta ihan tohkeissaan, jokaista äännähdystä (pieruja myöten) ihasteltiin ja taivasteltiin. Vaipan vaihtoakin piti joka kerta tulla ihmettelemään. Paljon räpsittiin valokuvia ja vertailtiin kellä on suloisin kuva vauvasta puhelimen taustakuvana. No, kai sen ymmärtää kun kyseessä on valtaosalle ensimmäinen lapsenlapsi :)

Nyt loppupäiväksi aion käpertyäs sohvan nurkkaan vauvan kanssa ja katsoa vain Siskoni on noitaa! Onneksi on ruokaa pariksi seuraavaksi päiväksi, ei tarvitse tehdä mitään.

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Ensimmäiset päivät kotona

Ensimmäiset päivät kotona ovat nyt takana. Ensimmäisen illan tuntui ihan vieraalta omassa kodissa kun ei ollut vielä tottunut uusiin vanhoihin hajuihin ja rutiinit vauvanhoidossa muuttuivat. Seuraavana päivänä koin varsinaisesti kotiutuvani kun yökin meni ihan hyvin, tissiteltiin vähän useammin mutta luulen että vauva vain tilasi vähän enemmän ruokaa seuraaville päiville. Tänään maitoa tulikin sitten jo ennenkuin ehdin saada edes tissiä pojan suuhun :D

Kissojen reaktio jännitti paljon, mutta eivät ne tunnu vauvasta välttävän. Pienempi juoksi alkuun karkuun aina kun vauva itki mutta nyt vain katsoo vähän kummissaan että voisko sen jo hiljentää! Eivät taida oikein tajuta vauvaa, katsovat sitä ihmetellen kun se pitää jotain ääntä eivätkä mene ihan lähelle, mutta eivät ihan kamalasti pelkääkään. Olen varsin tyytyväinen tilanteeseen. Yöksi laitetaan aina makuuhuoneen ovi kiinni ja kerran yössä isompi käy raapimassa ovea mutta luovuttaa pian. Kovasti aamusta vahditaan oven takana, että koska sinne makuuhuoneeseen taas päästään.

Kotona olen pääosan ajasta viettänyt sohvan nurkassa puoli-istuvassa asennossa kun ei tuo istuminen ole vielä onnistunut. Tänään siirsin koneen pöydän ääreen ja olen ollut enemmän jalkeilla. Mies kyllä passaa minua ihan niin paljon kuin vaan pyydän, mutta täytyy sitä itsekin vähän jotain puuhailla. Aamusta olen noussut aiemmin ja jättänyt vauvan miehen kanssa vielä nukkumaan, syön aamiaisen, käyn suihkussa ja sen lisäksi olen jotain pientä ehtinyt tehdä, ennenkuin on ollut taas tissittelyn aika. Meillä syödään 2-3,5 h välein, päivällä vähän useammin. Öisin imetän makuulteen ja olen todella laiska röyhtäyttämään, tosin harvoin meillä edes röyhtäistään tai puklaillaan. Piereskellään kyllä päivittäin, mutta ei mitenkään ylenmäärin. Päivällä imetän kainalon alta kun tuo rintavarustus on sen kokoinen, että se on paras asento. Välissä röyhtäytyän ja sitten taas tankataan. Viime yönä herättiin vain kolmasti syömään!

Itse olen mennyt vauvan kanssa nukkumaan kahdeksan-yhdeksän aikaan illasta ja nousen kahdeksan-yhdeksän aikaan ylös. Yöllä syöttöjen yhteydessä valvon tunnin verran per syöttö, vähän enemmän jos vaippa täytyy vaihtaa. Lisäksi olen nukkunut yhdet päikkärit vauvan kanssa, joten en ole väsynyt ollenkaan. Vauva nukkuu joko omassa pinnasängyssään (josta yksi laita on otettu pois ja sänky on kiinni meidän sängyssä) tai meidän välissä, riippuen kummasta tissistä olen syöttämässä. Meidän sänky on sen verran leveä, että päälle kierähtäminen ei pelota lainkaan. Mieskin on jättänyt joka yö runsaan turvavälin vauvaan ihan vaistomaisesti.

Vielä opimme toistemme tapoja, mutta sen verran olen oppinut pojasta, että se ei tykkää yhtään kakkavaipasta! Pissavaippoja en ole vaihtanut kotona kertaakaan, mutta jos vaipassa on edes märkä pieru, saa se aikaan mutrunaaman. Vaippoja vaihdetaankin viisi-kuusi päivässä, parissa niistä on suurempi kakka, usein vain pieni löräys. Joten kai se vauva saa tarpeeksi ruokaa, olen mennyt puhtaalla rintaruokinnalla. Vasta kerran olen pumpannut, kun jotenkin tuntuu että täytyy "säästää" vauvalle, vaikka se syökin kerrallaan vain toisesta rinnasta. Vain kerran on pissattu hoitopöydällä, mies oli juuri vaipanvaihtovuorossa ja ehti juuri ajoissa heittää harson päälle, joten suuremmilta sotkuilta vältyttiin :D

Muutenkin mies on osallistunut vauvan hoitoon todella hyvin. Vaihtaa vaippaa ja meidän molempien yllätykseksi kakkavaippa ei tee pahaa, paitsi aamusta jos mies ei ole ehtinyt vielä syödä :D Pukee vaatteet hyvin päälle ja pitää vauvalle seuraa. Tänään koitettiin kantoliinaakin, mutta vauva halusi pian takaisin minun lähelle. Onneksi isä ei loukkaannu vaan ymmärtää tämän symbioosivaiheen. On silti ihanan innokas pitämään vauvaa lähellään. Ainoa mitä ei vielä oikein sisäistä on se, että vauvan kanssa ei ole "ihan kohta" tai "käyn ensin tekemässä tämän jutun loppuun" vaan kaikki on tapahduttava aikalailla juuri sillä hetkellä. Myös se, että minun on aikatulutettava omat syömiseni vauvan mukaan, eli ruokaa on oltava vähän valmistamassa ajoissa, jos meinaan ehtiä sen syödä loppuun asti (ei ole vielä onnistunut pääruoan kanssa).

Tänään vauva on selkeästi seurustellut enemmän kuin aiemmin, huudahteli ihan huvikseen muutaman kerran. Hän on ollut myös läheisyydenkipeä, kokeilin itsekin tänään ensimmäistä kertaa kantopussia, ja se toimi hyvin, paitsi että vauvalle taitaa tulla vähän liian kuuma siinä. Täytyy seuravaalla kerralla vähentää vaatetta. Itsekin elän symbioosivaihetta, olen vauvan lähellä koko ajan. Taidan vielä "paikkalla" niitä kolmea ensimmäistä "menetettyä" päivää. Aamuisin olen kuitenkin jättänyt vauvan isän kanssa vielä nukkumaan, käyn itse suihkussa ja syön aamiaisen, ja ehkä puuhaan jotain pientä ennen seuraavaa tissittelyä. Muutenkin annan vauvan isän hoidettavaksi luottavaisin mielin, mutta samasta asunnosta poistuminen kauhistuttaa. Onneksi sitä ei vielä tarvitse tehdä :)

Huomenna vanhempani tulevat katsomaan vauvaa ensimmäistä kertaa ja ovat yötäkin, kun kotiin on pitkä matka ajaa. Appivanhemmat tulevat sitten sunnuntaina. Ovat ihan innoissaan, kivaa saada heidät tänne mutta vähän jo valmiiksi väsyttää, vaikka lupasivatkin että eivät tule passattavaksi ja tuovat ruokaa mukanaan. Mutta on se seuranpito aina vähän "hankalaa", meillä kun ei ole televisiota jota vanhemmat tykkäävät tuijottaa päivät pitkät :D

torstai 3. maaliskuuta 2011

Lapsivuodeaika

Meidän lapsivuodeaika alkoi vähän nihkeästi, kuten edellisestä postauksesta voi lukea. En muista juurikaan päiviä, osaan sanoa tarkemmin kuinka monta yötä osastolla vietettiin. Päivät menivät ensin lääkehuuruissa, sen jälkeen syödessä, vessassa käydessä (ensimmäinen kakka pelotti mutta onneksi kakkoshädän hoitaminen onnistui alusta alkaen ihan hyvin), teholla ravatessa ja vähän nukkuessa. Kun vauva saatiin viereen takaisin, teholla ravaamisen sijalle tuli vaipan vaihdot, imetys ja vauvan ihailu :)


Yöt olivat ainakin alkuun niitä vaikeimpia aikoja. Ensimmäisen yön olin heräämössä, toisen yön olin väsynyt ja vielä lääketokkurassa (näistä kahdesta päivästä ja yöstä en muista juuri mitään), kolmannen yön itkin, neljännen yön harjoittelin vauvan kanssa ja viides yö meni jo hyvin. Ensimmäisenä yhteisenä yönä menetin uskoni itseeni, kun vauva kitisi paljon. Oli kovin nälkäinen kun maito ei vielä ollut ehtinyt nousta. Pelkäsin hullun lailla, että tulehdusarvot olisivat taas nousussa. Kävin pyytämässä kerran apua hoitajalta, ja lisämaidolla itku saatiin loppumaan. Olisi minultakin vielä riittänyt maitoa mutta itsevarmuuteni ei riittänyt. Seuraavana päivänä maito nousi ja viimeinen yö meni paljon itsevarmemmissa merkeissä. Vaikka vauva valvotti yöllä, nukuin paremmin kahtena viimeisenä yönä kuin aiemmin. Pidin vauvaa vieressäni yöt, sillä sängystä nouseminen oli vaikeaa ja imettäminen onnistui parhaiten makuuasennossa. Ja olin niin onnellinen ja levollinen kun kuulin pienen tuhinan ihan läheltä.


Leikkaushaava oli kipeä, tosin enemmän särki kohtua ja alaselkää. Jälkisupistukset tulivat voimakkaina, sillä tunsin ne epämiellyttävinä vaikka söinkin jo kipulääkkeitä. Imetyksen (ja lypsämisen) aikana supistukset tulivat voimakkaimpina, mutta kyllä ne tehtävänsä tekivätkin, maha on pienentynyt viikossa puoleen. Osastolle jäi kahdeksan kiloa. Jälkivuoto oli runsaimmillaan kahden ensimmäisen päivän aikana mutta laantui sitten, on aikalailla normaalien menkkojen luokkaa. Luulen, että kaavinnan ansiosta vuoto on vähäisempää ja onneksi vetistä. Haavaa hoidin/hoidan runsaalla suihkuttelulla ja kylmäpakkauksilla.

Nälkä on ollut valtava siitä lähtien kun sain syödäkseni ensimmäisen kerran, ja koko ajan janottaa. Mieleni ei tee yhtään herkkuja vaan kunnon ruokaa! Turvotus hävisi jaloista heti synnytyksen jälkeen, mutta vielä ei sormukset mahdu takaisin sormeen. Liikkuminen on vielä hidasta mutta taivun paremmin kun maha antaa myöden. Kun sain kanyylit pois käsistä, alkoi sorminäppäryyskin toimia. Särkylääkkeitä söin maksimiannoksen kolme ensimmäistä päivää, mutta kun vauva palasi takaisin luokseni, niidenkin tarve väheni puoleen.

Kaiken kaikkiaan lapsivuodeajan elin pienessä kuplassa, ei ollut muuta elämää kuin se mitä näin edessäni. Normaalisti olen tarkkaavainen ja huomaan asioita, mutta äitini kysyessä kolmantena päivänä osaston muista äidesitä ja määrästä, en osannut sanoa kuinka monta huonetta osastolla on saati äitien määrää. Tiesin missä on vessa, oman hoitajan huone, ruokailutila ja liinavaatevarasto. Ja teho-osastolle osasin mennä. Millään muulla ei ollut väliä. Viimeisinä päivinä aloin nähdä jo vähän muutakin mutta kotiin lähtiessä miestä odottaessani sairaalan aulassa katselin ympärilleni vähän pelokkaana, pieni kuplani puhkesi hetkeksi. Elämää on sen kuplan ulkopuolellakin. Koin kaikki hajut todella voimakkaina ja autossa istuminen vähän pelotti. Kotona olo oli vieras ensimmäisen illan.

Nyt olen saanut pienen kuplan takaisin kotiin, vaikkakin tänään käytiin vähän sairaalassa (kontrollissa bilirubiiniarvojen takia), mutta enää ei pelota niin paljon. Tästä se vauvahuuruinen arki alkaa!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Synnytyskertomus

Kirjoittelenpa nyt ensin meidän synnytyskertomuksen tässä myttysen nukkuessa.

23.2. neljältä aamulla heräsin supistuksiin, jotka olivat heti säännöllisiä ja tulivat alle kymmenen minuutin välein. Eivät olleet varsinaisesti kivuliaita mutta tuntuivat ihan erilaisilta. Kuuden aikaan nousin ylös, kun en enää malttanut olla sängyssä. Mies heräsi seitsemältä ja kun hän tajusi että olin laittanut herätyskellon pois päältä enkä ollut vieressä nukkumassa, ei hänkään saanut enää unta. Syötiin aamupalaa, ja yhdentoista aikaan kävin sohvalle pitkäkseni katsomaan Siskoni on noitaa, ja jakson aikana (40 min) tuli "vain" kolme supistusta. Muuten supistukset napakoituivat päivän mittaan ja tulivat välillä jopa ihan neljän minuutin välein. Soitin synnärille ja sanoivat että ole vain kotona niin kauan kuin pystyt. Pyörittelin lantiota jumppapallon päällä ja pidin kaurapussia selässä, minulla kun supistukset tekivät kipeintä alaselässä. Syötiin kunnon lounas ja kolmen aikaan sanoin miehelle että nyt en enää halua olla kotona, supparit tulivat viiden minuutin välein ja en yhtään tiennyt olivatko paikat kuinka auki.

Lähdettiin sairaalalle ja kävelin puolisen kilometrin matkan saadakseni raitista ilmaa ja vähän liikuntaa. Muutaman kerran piti pysähtyä odottamaan supistusta. Synnärille päästiin sisälle, vaikka paikat olivatkin edelleen samassa jamassa kuin maanantaina! Kuitenkin supistuskäyrään piirtyi säännöllisiä ja hyvän kestoisia supistuksia, joten päästiin kammariin miehen kanssa. Vaihdoin sairaalavaatteet ja kammarissa katseltiin telkkaria, istuin keinutuolissa, helpotin napakoituvia supistuksia kaurapussilla ja lantion keinuttelulla. Sydänääniä ja supistuksia seurattiin säännöllisesti käyrillä. Kävin suihkussa lotraamassa ja lämmin vesi helpotti alaselän särkyä. Kymmenen aikaan illalla kivut alkoivat olla sitä luokkaa, että otin äänen käyttöön, nojailin mieheen ja voihkin hieman. Kokeiltiin TENS-laitetta, mutta se ei auttanut. Yön aikana kävin ammeessa lillumassa tunnin verran, vesi rentoutti vaikkakin samalla supistukset napakoituivat. Lopulta olin auennut kolmeen senttiin ja päästiin synnytyssalin puolelle. Salissa käytin edelleen lämmingeelejä alavatsalla ja selässä kivunlievitykseen, kokeilin aquarakkuloitakin mutta ne tekivät niin kamalan kipeää, että en kestänyt ottaa niitä kuin kaksi selkään. Ne kyllä helpottivat alaselän kipua huomattavasti mutta en silti halunnut enempää niitä. Sain peptidiiniä ja yritimme vähän nukkua miehen kanssa. Mies torkkui sängyllä mutta minä en saanut nukahdettua kun supistukset tuntuivat edelleen sen verran voimakkaina. Lopulta nousin ylös ja aloin ravaamaan suihkussa, siellä istuin jumppapallon päällä ja nojasin jakkaraan ja supistukset alkoivat olla jo epämiellyttäviä. Viiden aikaan aamusta kokeilin ilokaasua mutta sen teho loppui aika pian.

Yhdeksältä aamulla lääkäri kävi tarkistamassa minut ja olin avautunut vain neljään senttiin! Lääkäri päätti puhkaista kalvot ja nopeuttaa sillä avautumisvaihetta. Kalvojen puhkaisu ei tehnyt kipeää, oli vain vähän epämiellyttävää. Lapsivettä tulikin sitten todella runsaasti ja se oli vähän vihreää. Vauva oli siis kakannut siihen, joten minua ja vauvaa tarkkailtiin entistä tarkemmin käyrillä. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset voimistuivat todella nopeasti ja lopulta pyysin epiduraalia kun supistuksia tuli (edelleen) alle viiden minuutin välein ja nyt tuli jo vedet silmistä ja ääni koveni. Sain epiduraalin nopeasti, anestesialääkäri osui johonkin hermoon ja jalkani nytkäisi, mutta onneksi mitään vahinkoa ei tapahtunut. Epiduraali tehosi nopeasti ja sain torkuttua muutaman tunnin. Samalla minulle laitettiin oksitosiinia tippumaan.

Iltapäivällä sisätutkimuksessa olin kahdeksan senttiä auki ja supistukset aloivat taas voimistua.  Vauvan päähän laitettiin spiraali kun anturit eivät oikein mitanneet kunnolla vauvan sydänääniä. Kerran spiraali irtosikin ja se laitettiin uudestaan, mutta se ei tehnyt kipeää, oli vain epämiellyttävää. Lopulta alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta, olin monta kertaa sängyllä kontillani sillä ilmeisesti myttynen oli väärässä tarjonnassa. Asento saatiin korjattua mutta sydänäänet alkoivat laskea aina ponnistettaessa. Oksitosiinin määrää nostettiin maksimiin. Lääkäri päätti avustaa synnytystä hieman imukupilla, joten minulle jouduttiin tekemään episiotomia (puudutus ja leikkaus ei tuntunut) ja lopulta virkeä poika syntyi ja nostettiin mahani päälle ja isä leikkasi napanuoran.

Synnytyksen aikana söin jonkin verran, loppua kohden enää vain vähän mehukeittoa. Isä oli äärettömän korvaamattomana tukena koko synnytyksen ajan ja jaksoi hyvin, eikä panikoinut.

Kaiken kaikkiaan synnytys kesti vähän päälle 31 h (laskettuna edellisestä päivästä kello 11 alkaen) ja ponnistusvaihe 10 minuuttia. Syntymäaika oli klo 18:15. Vauva vietiin vihreän lapsiveden takia tarkkailuun hetkeksi ja sillä välin minua ommeltiin kasaan (ei repeämiä, vain välilihaleikkaushaava) ja istukkaa yritettiin irroittaa (mies kertoi että oksitosiinia tiputettiin siinä vaiheessa jo puolitoistakertaisena annoksena maksimista). Lopulta se irtosi hyvin repaleisena ja aina kohtua painamalla sieltä lirahti verta. Ultrassa näkyi pieni istukan palanen ja lopulta päädyin kaavintaan. Menetin yhteensä verta 3000 ml ja hemoglobiinini laski 60 kieppeille. Itse kaavinta tapahtui humautuksessa ja minut pidettiin nukutettuna muutaman tunnin ajan. Aamuyöllä neljän aikaan minut vietiin vierihoito-osastolle, ja tunnin välein hoitaja kävi painamassa kohtua ja tarkastamassa vointiani. Sain vahvoja kpulääkkeitä ja aloin heräillä vasta seuraavana päivänä aamupäivällä. Vauvaa käytiin näyttämässä minulle mutta sen päivän se oli hoidossa muualla kun itse olin niin tokkurassa vielä. Iltapäivästä olin sen verran hereillä ja mies tuli paikalle, että saimme olla vauvan kanssa. Itse en ihan kovin paljoa muista tuosta ajasta. Yöksi annoin vauvan taas hoitoon, sillä olin itse todella väsynyt ja vauva oli itkuinen. Aamulla olimme pari tuntia yhdessä kunnes hoitaja tuli hakemaan vauvaa teho-osastolle kohonneiden tulehdusarvojen takia (CRP 15).

Kävimme miehen kanssa syöttämässä ja katsomassa vauvaa, itse en voinut imettää sillä en voinut istua.  Yön itkin huoneessani, päässä pyöri todella typeriä ajatuksia, kuten että olisivatko tulehdusarvot pysyneet alhaalla jos olisin jaksanut olla vauvan kanssa enemmän, epäonnistuuko imetys kun en pääse imettämään ja maito ei nouse... Vauva sain pääkanyylin kautta antibioottia ja korviketta runsaasti ja sillä toivuttiin niin, että jo seuraavana iltana sain viedä vauvan kanssani vierihoito-osastolle (CRP 6). Vauva kuitenkin kävi vielä teholla kahdesti päivässä antibiootissa. Maitokin alkoi nousta ja oma vointini parani huomattavasti kun sain vauvan lähelleni. Loppujen lopuksi kotiuduttiin viiden sairaalapäivän (vierihoito-osastolla) jälkeen ja nyt kaikki on hyvin.

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin ja maito nousi toiseksiviimeisenä päivänä sairaalassa, itevarmuuteni vauvan kanssa on kasvanut kun enää ei ole molemmissa käsissä kanyyleita ja vauvallakaan ei ole ylimääräisiä härpäkkeitä. Vaikka kokemus oli todella rankka, minulle ei jäänyt traumoja ja olen tyytyväinen kokemukseen kaiken kaikkiaan. Imukuppikin toimi kuulemma vain hieman avusteena, pääosin itse ponnistin vauva ulos ja ponnistusvaiheen koin miellyttävänä siinä mielessä, että pystyin tekemään töitä kropallani. Avautumisvaihe kesti tuntemattomasta syystä todella pitkään, mutta sekään ei ollut täyttä tuskaa ja todellakin kokemisen arvoinen elämys!

tiistai 1. maaliskuuta 2011

24.2.2011

Meidän myttynen saapui maailmaan 24.2. klo 18:15. Karhean alun jälkeen kaikki on nyt hyvin ja tänään kotiuduimme. Kerron enemmän kun jaksan keskittyä :)