perjantai 30. marraskuuta 2012

Missä sikkura on?

Mummu kysyi eilen Eelikseltä "Missä sikkura on?" (ensimmäistä kertaa) ja Eelis käveli itsevarmasti luokseni ja osoitti masuun. Isin tultua kotiin toistettiin kysymys, ja Eelis käveli isin luo ja osoitti isin masuun :D

torstai 29. marraskuuta 2012

38+0

Kaikki hyvin, vauva ei ole iso vaan päinvastoin jopa hieman pienikokoinen! Istukan virtaukset olivat kuitenkin hyvät joten huoleen ei ole aihetta pienen(kään) koon puolesta. Lääkäri ihmetteli jo käsillään tunnustellessaan että no eipä tämä kyllä miltään isolta tunnu, ja vaikka tietysti kaikki ovat vain arvioita, luotan kuitenkin enemmän ultraan (kokoarvio tällä hetkellä 2800 g) kuin terkan maagisiin käsiin (jonka painoarvio ainakin 3200 g).

Äitiyspolilla kävin ensin läpi sokeriarvoja diabeteshoitajan kanssa, edelleen pärjään ruokavaliolla eikä lääkitystä tarvita. Samalla käytiin läpi edellistä synnytystä ja toiveita tai huolia tulevan synnytyksen suhteen, sekä keskusteltiin imetyksestä. Lääkäri teki ultratutkimuksen ja lopuksi vielä sisätutkimuksen toivomuksestani (kohdunsuu on vielä napakka, kolmisen senttiä ja sormelle auki).

Lääkäri kertoi, että noin kolmasosalla niistä, joilla on ollut ongelmia istukan irtoamisen kanssa aiemmissa synnytyksissä, on ongelmia myös seuraavassa synnytyksessä. Tällä kertaa jos istukka ei irtoa puolen tunnin sisään synnytyksestä, irroitetaan se todennäköisesti kaavinnan kautta, jotta vältyttäisiin yhtä massiiviselta verenvuodolta kuin viimeksi. Tämä on hyvä itsekin tietää, jotta osaan asennoitua mahdolliseen kaavintaan (toivottavasti sitä ei tule), mutta myös jotta sairaala osaa varautua siihen. Syy tähän saattaa olla istukan liian kova kiinnittyminen kohdun lihaksiin.

Se pieni huolen taakka putosi harteilta, kun vauvan kokoarvio ei ollut(kaan) iso, kyllä sitä vaan omiin tuntemuksiin pitäisi osata luottaa. Inhottavaa miten toisten hössötys saa omankin mielen matalaksi, vaikka itse tuntisi asian olevan toisin...

Sisätutkimus sai iltapäivän aikana supistuksia aikaan, saa nähdä tapahtuuko muuta, onneksi kiirettä ei nyt kuitenkaan ole :)

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Mietteitä

Kiirettä pitää taas, mukamas. Mitään en ehdi tekemään mutta mitään ei tapahdukaan. Eelis on pääosin arkipäivisin viitisen tuntia mummulassa mutta silti ehdin hädintuskin tehdä lounasta (ja nukkua päikkärit), satunnaisesti pesen pyykkiä. Mitään en ole saanut aikaan kirjoitusprojektin eteen. Motivaatiotakaan ei ole tippaakaan.

Eeliksen läpsiminen jatkuu, välillä vähän vähemmän ja kiukkupäivinä enemmän. Eelis kyllä tietää jo että läpsiä ei saa ja tuleekin usein heti halaamaan kiellon päälle, välillä jatkaa vielä. Silloin sanotaan että seuraavasta isi/äiti lähtee pois vierestä ja jos vielä läpsäisee, noustaan napakasti pois ja lähdetään tekemään jotain muuta. Eelis alkaa usein itkeä ja hetken itkettyään rauhoittuu, jolloin mennään takaisin ja Eelis pyytää anteeksi. Tarvittaessa tätä toistetaan kunnes läpsiminen loppuu. Isin kanssa jaksetaan vielä jatkaa tappelua pidempään mutta äidin kanssa riittää usein kaksi kertaa maksimissaan. Yritetään keskustella miehen kanssa ja päivittää toisiamme (pääosin minä kerron miten olen toiminut ja mikä toimii) käyttäytymisessä niin, että toimimme molemmat samalla lailla ja konsistentisti näissä tilanteissa. Kun kiukuttelu on loppunut pyritään ohjaamaan mielenkiinto muualle ja mahdollisimman pian unohdetaan kiukuttelut, vaikka itseä ärsyttää, koitan muistuttaa itseäni että ei siihen asiaan kannata jäädä vellomaan vaan jatkaa eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ja löytää se kehun aihe jolloin tulee kaikille hyvä mieli.

Eelis on palannut taas normaaliin (?) rytmiinsä ja on alkanut herätä taas aiemmin. Monta viikkoa meillä nukuttiinkin ysiin saakka, nyt Eelis heräilee taas seitsemän maissa. Vaikka ylimääräinen tunti-pari unta aamuisin (jos kissa ei vaan aloittaisi riehumista 7-8 aikaan) maistuisi, on tämä silti mukavampaa herätä hyvissä ajoin. Ehtii rauhassa puuhailla aamutouhut ja jos olisi jotain menoa (vielä kerran muksuvoikkaa tälle vuodelle), ehtii sinnekin ilman kiireen tuntua.

Nukuin toissayön älyttömän levottomasti ja huonosti. Toisella kyljellä ei voinut olla kun tuli huono olo, ja toisella kyljellä ollessa puutui lonkat ja jalat. Selälläänkin tuli nopeasti huono olo. Yölliset supistukset on kuitenkin jääneet toistaiseksi pois ja muutenkin supparit on laimentuneet mahan kiristelyiksi. Vessassakaan ei ole nyt muutamaan yöhön tarvinnut käydä kuin kerran. Edelleen turvottaa, usein kuitenkin vähemmän jos olen syönyt vähän jotain epäterveellistä (??!) kuten pullan päiväkahvin kanssa.

Huomenna on äitiyspolilla kontrollikäynti ja synnytystapa-arvio. Vaikka olen aika rauhallisin mielin vauvan koosta, on neuvolan täti saanut pienen pelon takaraivoon, että vauva onkin jo niin iso, että jos ei itsekseen ala pian syntyä, on synnytys käynnistettävä. Samaan syssyyn pelkään sektiota. Ajattelin toivoa ronskimpaa sisätutkimusta, sillä se tilanne saatiin käyntiin viimeksikin. Nyt kuitenkin ollaan ihan täysiaikaisia jo. Vähän jänskättää se, miten tämä synnytys menee; kuinka pitkään se kestää, kuinka kipeä olen, onko se kuinka samankaltainen kuin edellinen ja kuinka pitkään voin olla kotona.

Olen myös miettinyt kuinka pitkään haluan pitää Eeliksen kotona, en halua että pieni poika näkee minua kovin tuskissani (koska Eelis on kovin empaattinen ja huolestuisi varmasti) mutta toisaalta tiedän, että Eelis antaa voimaa jaksaa olla kotona pidempään ja sietämään kivun, sekä tietysti auttaa keskittymään johonkin muuhun. Mummu on onneksi lähellä ja nopeasti saatavilla, mihin vuorokauden aikaan tahansa tarvittaessa. En kuitenkaan halua äitiäni tänne vaan Eelis vietäisiin mummulaan hoitoon, paitsi tietysti jos sairaalaan lähtö tulee keskellä yötä.

Koitan kuitenkin olla ylimiettimättä asiaa, antaa kaiken mennä taas omalla painollaan. Eiköhän kaikki lutviudu parhain päin!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

30-vee kakku

Mies täyttää viikonloppuna kolmekymmentä. Synttäriyllätysmatka on jo onneksi takana päin, joten enää on jäljellä kakun tekeminen. Kysyin mieheltä millaisen kakun hän haluaa. Ilmiselvä vastaus oli suklainen kakku, mutta vaihtelun vuoksi täytekakku (teen usein ihan muutenkin vain rahka/juustokakkuja). Yhdessä sitten tutkailtiin Kinuskikissan sivustoa (jonne miehen ohjasin) ja kokosimme seuraavista palasista miehen synttärikakun:

  • Kakkupohja: mehevä suklaakakkupohja (jonka kostukkeena käytin maitoa, johon lisätty 1 rkl Mozart suklaakermalikööriä)
  • Täyte: Baileys täyte kaksinkertaisena (jossa Baileys korvattu Mozart liköörillä ja mukaan lisätty puoli pussia wiener nougat rouhetta)
  • Kuorrute: suklaakreemi (leivontasuklaalla johon lisätty vähän 85% suklaan jämiä) ja vaahtokarkkitaikina päälle
  • Koristelut: sulatetusta leivontasuklaasta pursotettu

Mies toivoi turkinpippurin makua vaahtokarkkikuorrutteeseen, mutta eipä siitä saanut kuin häivähdyksen makua kaiken sokerin seassa. Onneksi se ei haitannut.

Eelis oli onneksi päivän mummun luona hoidossa, sillä käytin koko päivän kakun tekemiseen. Toki välissä mm. söin ja kävin verikokeissa, mutta en halunnut tehdä montaa asiaa samaan aikaan, sillä halusin kakun onnistuvan varmasti. En ole aiemmin vastaavaa kakkua tehnyt (muutenkin vähemmän täytekakkuja), joten homma vaati keskittymistä.

Pohjan tekemiseen meni puoli tuntia (plus 50 min paistuminen), annoin kakun jäähtyä ja lopulta vetäytyä jääkaapissa iltapäivään (siltikin vain päällimmäinen kerros säilyi ehjänä kakkua kootessa). Seuraavaksi tein vaahtokarkkitaikinan, ja sen työstämiseen (siivoiluineen) menikin tunnin verran. Kun astianpesukone oli pessyt monitoimikoneen kulhon taas puhtaaksi (tässä välissä söin lounaan ja smurffailin netissä), valmistin täytteen (siivoiluineen 30 min) ja itse kakun (vartin verran puhinaa ja tuskailua).

Koska en muistanut ostaa tarpeeksi aineita kreemiäkin varten (muistin sen vasta aamulla alkaessani tehdä kakkua), tein kreemin illemmalla Eeliksen kanssa ja kuorrutin kakun (45 min). Vaahtokarkkitaikinan kanssa piti odotella pidempään, joten kuorrutin ja koristelin kakun lopulliseen ulkonäköönsä vasta illalla kun Eelis oli jo nukkumassa. Taikinaa oli ainakin alkuun aika työlästä työstää, mutta onnistuihan se lopuksi.

Ja tällainen siitä sitten tuli:

Oli hyvää, sai kehuja ja tarpeeksi makeaa olematta kuitenkaan äkömakea! :)

ps. jostain syystä postaus oli päätynyt luonnokseksi jo julkaisun jälkeen :O Ihme sekoilua taas bloggerilla!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Syliä ja halia

Maha on löysällä jo toista päivää, en tiedä syyttäisinkö Subwayn kanaleipää, hiilareita vai masuasukkia. Turvotus vaivaa aamusta iltaan, öisin tuntuu helpottuvan. Juon vettä runsaasti mutta se ei tunnu auttavan turvotukseen, vessassa täytyy vaan ravata jatkuvasti. Öisin herään kahdesti pissalle, kolmatta kertaa koitan vältellä kun ei vaan jaksaisi nousta ylös. Asentoa täytyy vaihtaa öisin useasti, sillä jalkoja ja lonkkia alkaa nopeasti särkeä. Eilen supisteli napakasti mutta kivuttomasti koko päivän. En saa juuri mitään aikaan vaikka Eelis on mummulassa hoidossa arkena noin klo 10-15. Edelleen väsyttää koko ajan vaikka nukun enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen klo 22-08, enkä kovin paljoa valvoskele yöllä.

Eelikseltä meni ääni käheäksi sairastelun päätteeksi, voi olla että osansa teki myös se kiukkurääkynä sairastelun ohessa. Nyt kiukuttelu on helpottunut ja tänä aamuna poika oli jo normaali itsensä. Toissayönä havahtui useaan otteeseen itkeskelemään, mutta rauhoittui itsekseen takaisin nukkumaan. Nyt aamuisin Eeliksen huoneesta kuuluu "Äitiii, äitiii!". Jos minä menen hakemaan Eelistä, ei poika malta tulla köllöttämään sänkyymme enää vaan heti täytyy mennä "Kko, kko!" eli kokkailemaan aamiaista. Jos taas isi hakee, tullaan hetkeksi köllähtämään vanhempien sänkyyn.

Syli on ollut kova sana sairastelun jälkeen. Kiukuttelun ohessa Eelis alkoi läpsiä ja lyödä. Asiaan suhtauduttiin tiukalla Eillä ja piti tulla pyytämään anteeksi (eli halimaan). Kahden läpsimispäivän jälkeen lyöminen vähentyi mutta sitten piti opetella että syliin ja haliin pääsee ilman läpsimistäkin. Nyt Eelis on viime päivinä tullut hakemaan harmistuksiinsa halia ja syliä avuksi jo niin nopeasti, että harmistukset on jääneet hyvin miedoiksi. Paras syli on äidin syli, mutta onneksi isi ja mummukin kelpaavat. Jos iskee oikein kova kiukku, niin ensin annetaan Eeliksen rauhoittua sen verran, että sylissä ei enää venkoilla ja riuhtoilla.

Toivottavasti etenkin tämä läpsiminen on joku ohimenevä juttu, että vauvan kanssa vältyttäisiin lyömisiltä.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Eka kuume

Eelis oli kipeänä viikonlopun, ensimmäistä kertaa siis Ihan Oikeasti kipeänä!

Torstaina aamulla Eelis oli kovin sylinkipeä ja hieman lämmin mutta kuitenkin ihan pirteä ollut koko aamun. Mummu tuli parturin jälkeen hakemaan poikaa hoitoon jotta sain itse vähän kirjoitushommia tehtyä (ei onnistunut kun olin itse pihalla kuin lumiukko öisen migreenin seurauksena). Eelis oli ollut tosi väsy ja mennyt päikyille hieman normaalia aiemmin ja nukkui kolme tuntia! Menin hakemaan Eelistä ja poika rukka oli ihan kuuma ja syli oli ainoa paikka missä oli hyvä. Kuume alkoi selkeästi nousta, joten jätettiin Eelis vielä mummulle hetkeksi kun käytiin miehen kanssa ruokakaupassa. Samalla käytiin apteekissa hakemassa lisää särkylääkettä (Panadolin nestemäistä kun saa laittaa ainakin litratolkulla jo! Löysin banaanin makuisia särkylääkkeitä, joita Eelis ei kuitenkaan suostu syömään kun ne liukenevat suuhun heti, täytyy piilottaa tabletti aina johonkin ruokaan.).

Kuuntelin koko yön Eeliksen öhinöitä, olin huolissani että kuinka korkealle kuume nousee. Eelis kuitenkin nukkui ihan hyvin vaikkakin hieman levottomasti. Aamulla poika oli ihan kuuma mutta kuume laski hieman aamutouhujen aikana. Nousi taas puolen päivän aikaan (Eelis nukahti sohvasängylle kainaloon) ja pikatorkkujen jälkeen annoin särkylääkettä. Kuume laski ja saatiin syötyä vähän (onneksi Eelis kuitenkin joi koko ajan mielellään maitoa ja vettä), päikyt ei meinanneet maistua vaikka Eelis oli selkeästi väsy. Koitin nukahtamista sohvalla mutta lopulta oli lähdettävä "kävelylle", eli nukkumaan päikyt vaunuihin ulos (nukkuu paremmin päikyt ulkona kuin sisällä, mummulassa matkasängyssä parvekkeella, kotona vaunuissa). Eelis nukahti lähes samantien mutta ei nukkunut kuin vajaan tunnin ja välissä piti käydä rauhoittelemassakin (melko hasardia meinasi olla kun yritin samalla tehdä lasagnea). Kuume alkoi taas nousta ja annoin särkylääkettä. Isin tultua kotiin syötiin taas (Eelikselle ei maistunut) ja Eelis meni nukkumaan jo ennen kahdeksaa (särkylääkkeen kera). Koko päivän Eelis oli tosi kovassa kuumeessa, särkylääke onneksi vähän laski pahimpia huippuja.

Seuraavana yönä Eelis nukkui lähes 14 tuntia putkeen! Oli lauantaina aamulla lämmin mutta lämpö laski aamupuuhien aikana taas eikä särkylääkettä tarvittu koko päivänä. Pääosa päivästä kuitenkin vietettiin edelleen sohvasängyn uumenissa. Päikyt oli taas yhtä huonot kuin edellisenä päivänä, joten illalla Eelis oli taas tosi väsynyt ja meni aikaisin nukkumaan (särkylääkkeen kera). Käväistiin miehen kanssa ystävän tupareissa, mummu oli sillä välin meillä. Tultiin kuitenkin aikaisin kotiin, sillä itsekin olen ollut flunssassa ja halusin ehtiä nukkuakin yöllä. Eelis nukkuikin levottomasti ja yöllä piti muutamaan kertaan käydä rauhoittamassa poika takaisin nukkumaan. Lopulta Eelis heräsi itkuisena seitsemän aikaan, kuumetta ei tosin enää ollut.

Sunnuntaina otettiin edelleen rauhallisesti, Eeliksellä kuitenkin alkoi olla jo energiaa ja parin päivän makoilu purkautui kiukutteluna. Päikyt oli jälleen huonot ja aamuyö levoton. Mutta muuten Eelis on jo normaali itsensä, koitan kovasti pitää silmällä tuleeko jälkitauteja vai selvittiinkö "vain" kovalla kuumeella. Korvatulehdustakaan (kop kop) meillä ei ole koskaan vielä ollut, joten olen tiiraillut Eeliksen korvia ja kuullostellut kiukutteleeko Eelis mahdollisesti korvakipua, turhautumista neljään seinään vai uhmaansa. Tähän mennessä olen päätynyt jälkimmäisiin vaihtoehtoihin.

Lisätty myöhemmin: mummu kertoi että Eelikselle nousi punaisia näppyjä aamupäivän aikana (ei ollut aamulla) ja päikkyjen jälkeen ne alkoivat hävitä. Eeliksellä oli siis vauvarokko.

***

No, se siitä Eeliksen ekasta Oikeasta Sairastelusta. Itsellekin teki hyvää pääosin maata kaksi päivää, vaikka varsinaisesti en levännytkään. Oli uuvuttavaa kun mitään ei pystynyt tekemään ilman että Eelis vaati syliin ja tietysti oma huoli oli kova. Etenkin perjantaina kun kuume oli koko ajan niin korkealla.

Makaamisen tuloksena oma maha laski ja selkä meinaa vetää jumiin. Eilen supisteli enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Öisin olen huomannut muutaman kerran että supistelut aiheuttaa hikoilua, vaikka öisin en supisteluihin herääkään (synnytysunia olen nähnyt kuitenkin lähes joka yö). Kääntyminen yöllä on tuskaa, nyt lantio usein napsahtaa ensimmäiseen kääntymiseen ja vaikka se helpottaa oloa, tuntuu se tosi epämiellyttävältä. Aamuyöstä olen monesti jäänyt valvomaan hetkeksi kun uni ei tule heti takaisin. Lantion ja lonkan kivut kuitenkin helpottavat aamuyöstä ja kääntyminen helpottuu. Eilen särki alaselkää, mutta en tiedä johtuiko se makaamisesta, yläselän yrityksestä mennä jumiin, huonosta istuma-asennosta tupareissa vai päivän supisteluista.

RV 36+4 (salama peittää hyvin kasvot :D)

Vertailun vuoksi masu Eeliksestä

Sokeriarvoissa on ollut edelleen aamuisin heittoa aina silloin tällöin. Nyt en enää ole niin tiukasti VHH-dieetillä kun iltaisin täytyy tankata hiilareita (ja pähkinöitä!). Koko raskausajan kestänyt himo turkin jogurttiin marjojen kera on väistynyt ja aamuisin jotta aamupalan saa alas, olen alkanut syödä smoothieta. Varmaankin ainakin osittain hiilareiden lisääntymisestä johtuen turvotus on alkanut vaivata, vaikkakaan ei vielä yhtä pahasti kuin Eeliksestä. Sormet ja jalat tuntuu kuitenkin selkeästi turvonneilta, eikä liikkuminen tai runsas nesteen juonti tunnu tuovan helpotusta. Nyt en enää ota niin rauhallisesti vaan liikun rivakampaan tahtiin, tällä viikolla aletaan olla jo täysiaikaisia.

Maitoa on alkanut erittyä jo sen verran paljon, että on pakko pitää liivinsuojia ja jopa mies haistaa jo maidon (itse olen haistanut sen jo jonkun aikaa). Epäilen tämänkin liittyvän ainakin osittain hiilareihin.

Raskausdiabetes huolettaa sen verran, että toivoisin sikkuran syntyvän aiemmin, kammoksun käynnistystä. Toisaalta, helpottavaa tietää että kovin paljoa yliaikaiseksi ei ainakaan päästetä menemään. Alakerran tilannettahan ei ole lääkäri kurkannut ikuisuuksiin, näemmä viimeinen neuvolalääkäri jää pois RV 38 äitiyspoliklinikan kontrollikäynnin takia. Painetta tuntuu kuitenkin jo jonkin verran ja paikat tuntuu turpeilta. Ajattelin toivoa tuolla kontrollikäynnillä (taas) vähän ronskimpaa sisätutkimusta, jos sillä saataisiin synnytys käynnistymään itsekseen. Edellisellä kerralla synnytys käynnistyi kahden vuorokauden sisään siitä (olin raskausmyrkytysepäilyn takia polilla).

Vaikka kuullostelen oloani jo vähän tarkemmin, en usko vielä mitään tapahtuvan. Raskausaika on mennyt niin nopeasti, että vaikka tiedostan että noin kolmen viikon päästä meillä on toinen vauva, en Ihan Oikeasti tajua sitä. Koitan kuvitella arkea kahden pienen kanssa ja ajoittain meinaa iskeä paniikki kun näen mielessäni uhmaavan Eeliksen ja samaan aikaan huutavan sikkuran. Miten sitä ehtii reagoida kaikkeen? Vastaanko tarpeeksi hyvin molempien lapsien tarpeisiin? Miten Eelis reagoi tulokkaaseen? Taantuuko poika vai tuleeko esimerkiksi puheeseen yhtäkkinen kehityspyrähdys (Eelis kun ei edelleenkään puhu paljoa vaan viestii enemmän eleillä ja sanojen sijaan käyttää "mitä ääntä joku pitää")? Saako Eelis nukuttua öisin vaikka vauva itkisi? Miten itse jaksan päivisin jos valvon öisin?

Onneksi mummu on nyt lähellä. Ja onneksi asioilla on tapana järjestyä.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Öistä

Pitkään on pitänyt kertoa meidän yöllisistä kuulumisista, tässä pyykkikoneen valmistumista odotellessa on hyvä kirjoittaa pikaisesti aiheesta.

Eelishän on nukkunut omassa huoneessaan puolivuotiaasta saakka, sillä minun yöuntani häiritsi Eeliksen öiset ölinät (isäänsä tullut) ja kääntyilyt, ja Eelistä häiritsi äidin maidontuoksu ja kääntyilyt (eli nukkumaan tuleminen ja öisin vessassa käyminen). Yöt rauhoittuivat (ainakin pääosin, kausittaisia tiheän syömisen aikoja lukuunottamatta) ja yöunet paranivat. Bonuksena tuli myös se, että Eelis on tottunut nukkumaan omassa huoneessa eikä pinnsänkyä ole tarvinnut siirtää nyt myöhemmällä iällä mihinkään.

Kun Eelis saatiin unikoulun avulla oppimaan nukahtamaan itsekseen, on myös nukkumaanmeno helpottunut. Pitkään tehtiin niin, että iltasatu luettiin alakerrassa ja sitten vain vietiin Eelis sänkyyn. Siellä poika höpötteli ja uinahti lopulta itsekseen. Muutama kuukausi takaperin tuli viikon kausi, että äiti ei saanut lähteä huoneesta ennenkuin Eelis oli nukahtanut. Sitten helpotti.

Sitten tuli kausi, että tapeltiin pitkään nukkumaanmenosta. Ratkaisuna tähän toimi se, että iltasadun lukeminen siirrettiin vanhempien sänkyyn, johon mennään unilelujen kanssa pötkähtämään ja rauhoitutaan kuuntelemaan iltasatu. Siitä Eelis käveli itse omaan huoneeseen ja jäi tyytyväisenä nukahtelemaan itsekseen.

Nyt on taas pienoinen tappelukausi menossa, tosin tuntuu että alkaa nyt helpottaa. Iltasadun jälkeen halitaan ja kerrataan päivän tapahtumia, lasketaan poika sänkyyn unilelujen sekaan, peitellään, sammutetaan valot ja vielä vähän aikaa pitää "hipustella", eli silitellä. Usein kuuluu yksi-muutama protestointiälinä kun äitikin lopulta lähtee huoneesta, mutta nyt se on jäänyt siihen ja Eelis nukahtaa tyytyväisenä itsekseen. Tosin aikaa pitää varata sen verran, että Eelis ensin rauhoittuu täysin meidän sänkyyn, eli on pidemmän aikaa ihan paikallaan kainalossa kuuntelemassa satua (alkuun möyritään ympäriinsä).

No, se nukkumaanmenosta. Pari kuukautta takaperin meillä alkoi yölliset itkukohtaukset. Eelis on kyllä aiemminkin herännyt yöllä itkeskelemään mutta on rauhoittunut pian itsekseen ja jatkanut heti unia. Mutta nyt piti nousta ihan sylittelemään. Eelis oli siis ihan unessa mutta ei rauhoittunut ilman syliä (tassuttelu ei auttanut). En muistanut kuin vasta viime viikolla, että tosiaan nämä yölliset itkukohtaukset taitavat kuulua tähän ikään, ystävä kun kyseli (hänellä on myös Eeliksen ikäinen poika) onko meillä näitä ollut.

Muuten yöt sujuvat varsin rauhallisesti ja Eelis nukkuu täydet unet öisin. Meillä on edelleen käytössä pinnasänky, sillä Eelis viihtyy sängyssään äärimmäisen hyvin ja pyörii öisin niin paljon, että ei ole toivoakaan että poika pysyisi tavallisen sängyn kyydissä. Eikä edes yritä kiivetä laidan yli.

Saa nähdä jatkuuko hyvät yöunet Eeliksellä kun sikkura saapuu katkomaan äidin unet taas ;) Samaan huoneeseen lapsia ei toki laiteta heti vaan sikkurakin saa olla perhepedissä (pinnasänky on taas laitettu vaunuksi meidän sänkyyn kiinni) ainakin sen täysimetyksen ajan. (Siis sikälimikäli, toivottavasti, se imetys onnistuu). Ja ainahan me voidaan vauvan kanssa nukkua alakerran sohvalla jos yöt meinaa mennä hulinaksi. Elän kovasti toivossa että sikkura tulisi Eelikseen siinä, että öisin ei seurustella vaan syödään ja nukutaan!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kiukutteluja

Hormonihirviön lisäksi meillä asuu ajoittain (päivittäin) pieni kiukuttelija. Omaa tahtoa alkaa olla ja aikalailla vakiovastaus kysymykseen kuin kysymykseen on ponteva pään pudistus. Tämän lisäksi kuvioon on astunut spagetiksi lattialle heittäytyminen, sylissä venkoilu ja potkiminen sekä itkuraivarit (vielä valtaosin ilman potkuja).

Aluksi tilanteista selvittiin keskustelemalla asia läpi mutta nykyään Eelis tuntuu vetävän raivareita asiasta kuin asiasta ja niihin ei auta kuin aika. Usein aiheena on joku päivittäinen toimi, arkirutiini, joka on suoritettu samalla lailla jo vuoden päivät. Asia, joka on tehtävä. Kuten iltapesulle meneminen tai vaatteiden pukeminen. Olemme pyrkineet miehen kanssa olemaan kysymättä "Haluatko?", sillä on epäreilua tehdä asia joka tapauksessa, vaikka lapsi vastaa "En". Sen sijaan koitamme muistaa kysyä kahden tai kolmen vaihtoehdon väliltä. Kuitenkaan näihin tahtoraivareihin ei auta edes vaihtoehtojen antaminen.

Paras ratkaisu tällä hetkellä tuntuu olevan kun antaa pojan raivota hetki rauhassa ja palata paikalle kun itku loppuu (tähän menee usein max viisi minuuttia). Sitten sylitellään ja kerrotaan miksi näin tehtiin, ja usein asian hoitaminen sujuukin mutkattomasti tämän jälkeen. Valitettavasti aina ei ole aikaa tähän rauhoittumiseen, kun ollaan vaikka lähdössä johonkin, tietenkin kiireellä.

Onneksi nämä kiukuttelukohtaukset ovat kuitenki (ainakin vielä) yksittäisiä tapauksia, vaikkakin päivittäisiä. Ja raivokohtaukset unohtuvat nopeasti ja nauru on herkässä pian rauhoittumisen jälkeen.

Koitan muistuttaa itseäni siitä, että minut on kasvatettu niin, että ei saa huutaa eikä raivota. Se on ollut kiellettyä. Niinpä näin aikuisenakin vältän konflikteja enkä osaa/halua pitää puoliani (onneksi mieskään ei pidä riitelystä, joten meillä asiat ratkaistaan useimmin puhumalla ennen kuin ne kehkeytyvät riidoiksi asti). Haluan antaa Eelikselle luvan kokea kaikki tunneskaalat ja kertoa, että kielteisetkin tunteet ovat sallittuja, eivätkä ne vähennä rakkautta poikaa kohtaan.

Valtaosan ajasta Eelis on kuitenkin se aurinkoinen pieni poika :)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hormonihirviö

Olen pikkuhiljaa huomannut, että meillä asuu hormonihirviö.

Yleisesti ottaen olen oma itseni, geneerisen seesteinen ja rauhallinen viilipytty, joka ei turhista stressaile tai räjähtele.

Nyt kuitenkin viime aikoina pinna kiristyy sadasosan sekunnissa kireäksi kuin viulun kieli (en soita enkä ole koskaan koskenutkaan viulua, mutta kai ne kielet on kireämmät kuin kitarassa?) ja napsahtaa seuraavassa sekunnissa poikki.

Pääosan karjumisitani saa vastaanottaa kohta vuoden vanha kissanpentu (jolta pallit poistettiin pari kuukautta sitten, se auttoi kyllä huomattavasti etenkin yöhulinoihin!). Sillä kun on aivan käsittämätön viehtymys villaan. Kissa haistaa villaisen tuotteen mystisesti mistä vain ja kaikki villainen täytyy piilottaa. Myös kaapin ovien takaa, ja keinolla millä hyvänsä se löytää tiensä villapeittojen, -tumppujen, -pipojen, -housujen ja -vaippakuorien luokse. Sitten se raahaa ne alakertaan (tai minne milloinkin, aina kuitenkin toiselle puolelle asuntoa) ja jyystää niitä.
Sitten on käsintehtyjen aarteiden langat poikki (onneksi näin ei ole vielä ehtinyt käydä juuri millekään).

Kissalla on myös pöljyyskohtauksia, jolloi nse häntä pörhössä pomppii pitkin asuntoa (kiusaten kahta muuta kissaa), tiputtaa tavarat pöydiltä ja pureskelee KAIKKEA. Mm. Eeliksen yövalon (Ikean Spöka) korvat syötiin yksi päivä, myös parit johdot (itkuhälyttimen ja Nintendo DS:n) on nakerrettu poikki (tosin kuukausia, kuukausia sitten).

Koitan jatkuvasti muistuttaa itseäni, että kissa on vielä pentu ja (toivottavasti) rauhoittuu ajan myötä, pallien poistaminen auttoi jo paljon. Yhtään toista kollikissaa meille ei kuitenkaan enää koskaan tule! Yritän myös muistaa, kuinka se edellinen kolli pissasi verhoihin ja nurkkiin, ja että tämän nykyisen otuksen mielenliikkeet ovat kaukana edellisestä. Koitan myös muistuttaa itseäni kissan ihanista puolista, kuinka se on se ainoa sylikissa joka itse kömpii ihan syliin hurisemaan, ja joka leikkii Eeliksen kanssa (vaikkakin Eeliksellä menee hermo heti jos kissa tulee leikkimään sillä samalla narulla :D).

No, kissa ei ole ainoa joka saa pinnan poikki, valitettavasti osansa saa myös Eelis ja mies, usein lähes syyttä ja ainakin turhan kipakan tiuskaisun muodossa. Tämä lienee sitä loppuraskauden hormonihuuruja, sillä jotenkin tuntuu, että tämä piirre on tullut esiin ihan yhtäkkiä. Aiemmin olin vain väsynyt mutta nyt en löydä mitään järkevää tekosyytä tiuskia. Olen edelleen väsynyt, mutta en samalla lailla uupunut. Hermo ei vaan kestä mitään ylimääräistä negatiivista. Itku ei ole kaukana jos se lanka menee poikki niistä Eeliksen ainoista villatumpuista...

torstai 8. marraskuuta 2012

Tunnustus

Annu viskaisi tunnustuksella, kiitoksia oikein paljon! :)

 
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

***

1. Kiitoksia vaan vielä kerran, Annu on itselleni uusi tuttavuus ja jotenkin hämmentävää tajuta, että "ulkopuolisia" lukijoita on olemassa, etenkin sellaisia jotka viskasevat tunnustuksella!

2 ja 3. Haluaisin jakaa tunnustuksen seuraaville blogeille: Riinan riemu, Ajatuskatkos, Verskin Valtakunta, Äitilandia, Pikku Seikkailija, Piiri pieni pyörii, Vauva, älä itke tänä yönä ja Valeäidin tunnustukset. Nämä valikoitui sillä perusteella, että näitä blogeja seurailen tiiviisti.

4. Lapsena haaveammattejani olivat joko sairaanhoitaja tai biologi. Haaveilin lapsena omasta koirasta, jonka nimi olisi Nuusku. Nuorena kuvittelin, että olisin viimeistään 25-vuotiaana perustanut perheen (sillä sen jälkeenhän sitä ollaan ikäloppuja). Teininä vannoin olevani ikuisesti absolutisti. Mennessäni opiskelemaan luulin, että minusta tulisi opettaja. Opiskeluaikana särjin sydämeni ja luulin, ettei kukaan voisi koskaan rakastaa minua. Alkuvuodesta vannoin, että loppuvuoteen mennessä saisin valmiiksi kirjoitusurakkani.

Yksi näistä satunnaisista asioista kävi toteen.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Tök tök

Jostain syystä energia on ollut hukassa blogiin kirjoittamisen kanssa. Intoa vähentää se, että blogger on myös tökkinyt enemmän tai vielä enemmän julkaisujen tallentamisen ja julkaisun kanssa.

Huomenna alkaa virallisesti äitiysloma. Mummu on ollut viikon poissa kuvioista hoitamassa omia asioitaan joten ollaan oltu ihan kaksistaan Eeliksen kanssa päivät. Viime viikolla käytiin ihmettelemässä kauppakeskusta ja käytiin muksuvoikassa. Tällä viikolla ollaan leivottu ja askarreltu isänpäiväkortit ja saatettu alkuun joulukorttien askartelu (maalaan vesiväreillä kuusen äärirajat, Eelis maalaa päälle valitsemillaan vesiväreillä ja liiduilla, liimataan huopasydämet Eeliksen osoittamiin paikkoihin ja lopuksi "Hyvää Joulua" tarrat). Lisäksi ollaan nähty paria ystävää lapsineen.

Olen edelleen tavattoman väsynyt, Eelis menee nukkumaan 20:30-21 välisenä aikana ja itsekin painun pehkuihin viimeistään kymmeneltä. Aamulla herätään kahdeksan aikaan, joten yöunen pituus on kiitettävä. Nousen öisin kerran pissalle ja enää en jää valvomaan siitä. Tästä huolimatta voisin nukkua aina vaan enemmän. Eelis nukkuu päikkärit noin 13-14:30 ja sinä aikana usein keitän kahvit, smurffailen netissä tai katson hömppää jakson verran. Usein hoidan myös asioita joita ei Eeliksen läsnäollessa voi hoitaa. Koitan myös levätä päikkäreiden aikana, joten kotityöt hoidan Eeliksen kanssa.

Aamusokerit ovat olleet edelleen koholla, tosin viime viikonloppuna tuli herkuteltuakin ihan liikaa. Toisaalta, illalla pähkinöiden tankkaus ei enää riitä pitämään aamun sokereita kurissa vaan illalla pitää tankata jotain hiilaripitoisempaa, ja syödä runsaammin. Koitin yölläkin pähkinöiden syömistä, mutta kourallinen vessassa käynnin yhteydessä ei riittänyt ja en millään haluaisi varta vasten alkaa yöllä syömään, sillä heräisin siihen liikaa ja jäisin sitten valvomaan. Jotenkin tuo unen saaminen tuntuu nyt tärkeämmältä.

Etova olo on alkanut vaivata taas lähes päivittäin, tosin usein tämä liittyy hiilareihin (kuten pullaan tai suklaaseen...), ja olo helpottaa seuraavana päivänä kun panostaa taas syömisiin. Viime viikonloppuna keräsin nesteitäkin niin, että ranteita alkoi särkeä (rannekanavassa ilmeisesti liikaa painetta turvotuksen takia), onneksi sekin vaiva helpotti kun turvotus helpotti.

Mutta nyt iltapuuron syöntiin ja iltasadulle...

perjantai 2. marraskuuta 2012

Eeliksellä oli asiaa

debgvwwwwbzzzzzzzasvVZ BV  MN M  VFC VCDXZAFC RE