keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Meidän perheen ruokapolitiikka

Luin tässä taannoin monestakin (kotiäiti)blogista perheiden ruokapolitiikasta. Moni kaipasi vinkkejä vaihtelevaan mutta yksinkertaisiin ruokiin, jotka maistuvat niin aikuisille kuin lapsille. Verskin blogista taas luin mahtavan vinkin (perhepäivähoitajilta bongattu) uuniruoista.

Viime syksyn aikana työstin meidän perheelle ruokamenun. Otin muutaman eri "teeman" ja yhdistelin niistä erilaisia kokonaisuuksia viideksi viikoksi, niin että ruokaa tehdään viikolla joka toinen päivä (seuraavana päivänä syödään edellisen päivän ruokia tai pakastetuista ruoista) ja viikonloppuisin vähän "erikoisempaa" jälkiruokineen. Sitten lätkäisin nämä viisi viikkoa peräjälkeen excelistä löytyvään valmiiseen kalenteripohjaan, näin sain aikaan meille seuraavan vuoden (!) valmiiksi suunnitellun ruokamenun. Aikaa tämän toteuttamiseen meni monen monta päivää (pari tuntia päivässä) mutta nyt ei tarvitse miettiä mitä sitä tekisi ruoaksi.

Tosin nyt oman haasteensa ruokamenuun toi raskausdiabetes ja VHH-ruokavalio, pääosin olen korvannut lisäkkeet kasviksilla. Muuten systeemi on ollut varsin toimiva ja auttanut hurjasti ruokaostoksia suunnitellessa (käymme kaupassa kahdesti viikossa, maanantaisin ja torstaisin). Jos jotain unohtuu tai loppuu, käydään lähikaupassa. Ruokaan menevä rahakin on pienentynyt huomattavasti kun ei tule niin usein/paljon heräteostoksia ja kun ostaa kerralla enemmän.

Jos joku haluaa kokeilla oman "ruokamenun" suunnittelua, niin näin se meillä toimi:
  • lounas: salaatti/keitto
  • päivällinen: höyrytettynä (meillä ei juurikaan keitetä)/paistettuna/uunissa/grillissä/muuta

  • liha: kalaa (kaksi kertaa viikossa)/kanaa/kalkkunaa/kasvis/muuta (itse en syö punaista lihaa mutta Eelis ja mies kyllä syö)
  • lisäke: kasviksia/riisiä/pastaa tai makaronia/perunaa/nuudelia/ohraa 

Näistä yhdistelin erilaisia kokonaisuuksia viikon kerrallaan, esim.
  • maanantaina ja tiistaina lounaaksi kanasalaatti, päivälliseksi makaroniruoka uunissa (esim. makaronilaatikko)
  • keskiviikkona ja torstaina lounaaksi kalakeitto, päivälliseksi paistettu kalkkunawok nuudelilla
  • perjantaina lounaaksi perussalaatti, päivälliseksi höyrytettyjä kasviksia ja uunikalaa
  • viikonlopun "erikoisuutena" tortilloja tai grillattua ruokaa, jälkkäriksi juustokakkua, sunnuntaisin syödään jääkaapin jämät
 
Lounaasta pyrin viikolla tekemään kevyen ja nopean, vaihdellen keittoa ja salaattia joka toiselle/kolmannelle päivälle. Eelis ei tykkää salaateista joten poika syö edellisen päivän ruokaa tai purkista jos itse syön salaattia. Päivällinen sitten aina ruokaisampi ja lämmin.

Ja jos joku päivä ei teekään menun vaihtoehtoa mieli, niin sou not! Menun ajatuksena on vain olla suuntaa antava, enkä ole kirjannut tiettyjä ruokia, vain sen että mitä valmistan ja miten (esim. makaroniruoka uunissa, voi olla siis makaronilaatikkoa tai keitettyä pastaa ja uunilihaa tms.).

Luulen, että erityisesti kahden pienen lapsen kanssa kotona ollessa aivot ei pysty keksimään monipuolista ja vaihtelevaa ruokaa meillä, joten valmiiksi suunnitellun menun kanssa arki helpottuu ja ruokastressi vähenee :)

tiistai 30. lokakuuta 2012

"Lomalla"

Eilen kävin töissä viimeistä kertaa ihan hetkeen. Sairalomaa tuli äitiyslomaan saakka, eli ensi viikon keskiviikosta alkaen alkaa sekin huvi :) Vielä ei kukaan tiedä onko työpaikkaa mihin palata, mutta se on sitten murhe vasta vuoden päästä, onneksi. Vielä en jaksa enkä viitsi asialla stressata.

Edellisen kaksiviikkoisen sairasloman aikana en paljoa ehtinyt lepäillä. Kävin äidin kanssa siivoilemassa vanhempieni asunnon (voi tsiisus missä kunnossa se asunto oli, kun äiti ei ole siellä ollut puoleen vuoteen, no olisihan se pahempikin voinut olla mutta piti ensin kuurata vessa ja keittiö lähes katosta lattiaan, että siellä pystyi edes olemaan) ja siinä meni ensimmäinen viikko. Toisella viikolla olin kotona Eeliksen kanssa, jotta äiti sai levättyä ja mieskin oli loppuviikon lomalla meidän kanssa. Tehokkaasti käytettiin aika siivoamiseen, mies höyrypesi lattiat ja kylppärin. Nyt on taas siistiä!

Kävin viikko sitten äitiyspolillakin diabeteksen takia, masussa asustaa ihan keskikäyrällä kasvava vauva ja kaikki on niinkuin pitääkin. Insuliinia en tarvitse mutta jos aamupaastoarvoissa on vielä kohoamisia niin täytyy alkaa syömään yöllä (nukun "liian pitkiä" yöunia ja se 10-12h paasto joka tulee on liian kauan). Seuraava kontrolli sitten raskausviikolla 38, paitsi jos tulee jotain muuta. Neuvolassakin kävin eilen ja terkka oli ihmeissään, että no kyllä siellä luulisi kyllä olevan isomman vauvan kun kerta mahakin on niin iso... En jaksanut edes kommentoida asiaa.

Maha ja selkä on olleet kipeinä, etenkin iltaisin ei tahdo enää missään asennossa olla hyvä ja öisin kääntyminen on tuskaa. Supistuksetkin on napakoituneet. Olen taas alkanut satunnaisen säännöllisesti valvomaan öisin. Ruokahalu on vähentynyt, pääosin olen edelleen ollut VHH-ruokavaliolla mutta olen sallinut itselleni satunnaiset herkuttelut. Ne kyllä huomaa heti seuraavana päivänä kun mahassa on ilmaa ja välillä turvottaa. Olen kuitenkin ottanut ohjelmaan päivittäiset kävelyt, Eelis nukkuu ulkona vaunuissa parhaiten ja helpoimmalla pääsen kun tyrkkään pojan lämpöpussiin ja lähden pienelle lenkille. Poika nukahtaa helposti ja saan itsekin pienen happihyppelyn. Kävelyä vaan ei voi liian pitkään jatkaa, tai Eelis ei jatka enää uniaan vaunujen pysähdyttyä. Mutta onpahan edes jotain liikunnanomaista.

Opiskelun viimeistelyyn liittyviä kirjoitushommia pitäisi alkaa tehdä, en ole ehtinyt tehdä tekstin eteen mitään. Ja nyt mummu lähti taas hoitamaan asuntoasioita täksi viikoksi, joten enpä mitään ehdi tehdäkään. En Eeliksen aikana voi istua tietokoneella ja päikkyjen aikaan lepään itsekin. Saa nähdä kuinka paljon ehdin saamaankaan aikaan, istuminen tietokoneella kun on aika rajoitettua, senhän takia sairaslomalla olenkin.

Tänään jostain syystä vähän jänskätti jäädä kotiin, olin eilen illalla todella kipeä ja aamulla ikkunasta näkyi vain myrskyssä heiluvat puut, joten ajattelin että uloskaan ei oikein viitsi lähteä. Mummu lähti asioilleen ja mies töihin ja vietän siis Eeliksen kanssa ihan kaksitaan piiiiitkästä aikaa koko päivän kotona, mitään sen erityisempää tehden. No ihan hyvinhän tämä on mennyt, ollaan pesty vaippapyykkiä ja kokattu lounasta, vietetty aikaa sohvalla autoilla leikkien ja istuttu potalla satuja lukien. Ei ole ollut mihinkään kiire ja ollaan nautittu toistemme seurasta, ihan lähekkäin.

Loppuviikosta onkin ohjelmaa päiville, on muksuvoikkaa (jossa Eelis käy mummun kanssa mutta nyt mummu ei ole paikkakunnalla) ja erään kauppakeskuksen avajaiset (jonne mennään kaverin lasten kanssa), pitäisi käydä ostamassa joululahjat Eeliksen serkulle ja kummitytölleni ja lisäksi ajattelin askarrella Eeliksen kanssa isänpäiväkortit isille, ukille ja papalle. Joulukortitikin pitäisi saada kuntoon, kuten myös hankkia ne muutkin joululahjat... Puuhaa siis riittää!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Mahan romahdus

Neuvolantätin kehoituksesta kävin tänään töissä sen verran, että hain lisää sairaslomaa. No, paahdoin kyllä sen pari tuntia töitä niin, että voin jättää työt pois ajatuksista toistaiseksi.

Lääkäri oli sama kuin viimeksi (no okei, valitsin sen saman lääkärin) ja selkävaivoja ei tarvinnut edes valittaa. Mainitsin kuitenkin supistuksista ja siitä, kuinka maha laskeutui viikonloppuna.

Niin, koko lauantain olo oli ihan ihmeellinen, kuin olisin ollut flunssassa, mutten ollut. Niinpä viikonloppuna en saanut pestyä pesuhuonetta vaikka sitä suuresti suunnittelinkin. Lauantaina illalla tuntui kuin alavatsassa olisi joku revähtänyt, sellainen ilkeä repeämisen tunne. No, aamulla tajusin peiliin katsoessani että maha oli laskeutunut. Nyt rintojen ja vatsakummun väliin mahtuu kämmen.
Nyt pystynkin taas hengittämään enkä hengästy jokaisesta pienestä ponnistuksesta. Vastapainoksi vessassa saa ravata koko ajan vaikka pissaa ei aina tule edes kuin liraus. Lisäksi paineen tunne alapäässä kasvoi.

Kerroin lääkärille että vähän huolettaa kohdunsuun tilanne, sitä kun ei ole ihan hetkeen katsottu ja kaikenmoisia tuntemuksia on ollut. Lääkäri kurkkasikin ystävällisesti alakerran tilanteen ja onneksi paikat ovat vielä tiukat, tosin kohdunkaula on lyhentynyt puolisen senttiä. Mutta syytä huoleen ei ole. Sain kuitenkin kahden viikon sairasloman yhden viikon sijaan. Lääkäri totesi että ei se lannerangan kipu mihinkään enää häviä kuitenkaan. Sitten onkin jo seuraavan neuvolan aika, ehkä jopa äitiyspolilla käynti.

Tämän viikon suunnitelmiin kuuluu kipaista synnyinkaupungissa moikkaamassa kavereita, mummun kun pitää lähteä sinne hoitamaan asioita joka tapauksessa. Enkä täällä saa/jaksa mitään erityistä tehdä Eeliksen kanssa päivisin kuitenkaan, syyslomaa vietetään muksuvoikastakin. Ja eipä sitä tiedä koska sitä seuraavan kerran pääsee matkustamaan niille konnuille, edellisestäkin visiitistä on jo aikaa.

Mummu vähän toiveikkaana kysyi että jaksanko ajaa (jolloin olisi saanut tavaraa tuotua tänne vähän) mutta totesin että en enää pysty istumaan sitä neljää tuntia, etenkään autossa, joten junalla se on mentävä. Ja onhan se huomattavasti helpompaa mennä leikkivaunussa jossa pääsee itsekin jaloittelemaan välillä! Vaikka kalliimmaksihan se tulee junalla suhata kuin autolla (niin typerää kuin se onkin).

perjantai 12. lokakuuta 2012

Äidinrakkaus

Olen tässä miettinyt rakkauden tunteitani lapsia(ni) kohtaan. Eelistä odottaessa olo oli vähän epätodellinen, vauvaa oli vaikea kuvitella, vielä vaikeampaa oli kuvitella kuinka tunnen vielä mahassa olevaa myttystä kohtaan. Välittäminen ja huolehtiminen olivat päällimmäisiä tunteita, mutta en osannut sanoa rakastinko masuasukkia.

Eeliksen synnyttyä huoli oli kova ja huolehtimisen tarve suuri. En pystynyt huolehtimaan pienestä vauvasta ensimmäisiin päiviin, joten olo oli riittämätön. Ensimmäisen yön olin kaavinnassa ja ensimmäisen päivän toivuin lääketokkurasta. Molemmissa käsissäni oli kanyylit, jotka tekivät kipeää käsiin, joten hädintuskin pystyin nostamaan vauvaa, saati huolehtimaan vaipan vaihdosta. Pihkakakkakin jäi näkemättä ja kokematta. Toisena yönä olin edelleen tokkurassa ja kovin väsynyt, ja vauva oli itkuinen. Seuraavana aamuna Eelis sitten joutuikin teholle kohonneiden tulehdusarvojen takia, joten en saanut vieläkään vauvaa ihan lähelle koko ajaksi. En pystynyt imettämään, koska teholla ei ollut kuin istumamahdollisuus, ja minä en pystynyt istumaan kaavinnan takia. Kun lopulta sain vauvan yöksi viereeni, oli helpotus suuri ja omakin toipumiseni lähti käyntiin.

Tein sairaalan sängylle yöksi pesän meille kahdelle. Nostin toisen sängyn laidan ylös. vuorasin reunan tyynyillä ja peitoilla ja nukuttiin vauvan kanssa vierekkäin. Imetys onnistui vain makuulteen, joten aina imetettyäni nousin vaihtamaan pesän toiselle puolelle sänkyä. Muuta en oikein enää muistakaan noista päivistä/öistä.

Kotiin tuleminen oli pelottavaa, sen kymmenen minuuttia, jotka kesti ajaa sairaalalta kotiin, toivoin vain koko ajan että olisimme jo perillä. Kaikki hajut, äänet ja värit olivat niin voimakkaina, että kauhistutti olla ulkona! Suojeluvaisto pientä vauvaa kohtaan oli korkealla, eikä asiaa auttanut se, että pelkäsin ensimmäiset viikot Eeliksen saavan jonkun tulehduksen ja joutuvan taas teholle.

Kaikista näistä äidillisistä tunteista kuitenkin rakkaus puuttui. En tuntenut rakkautta Eelistä kohtaan, kuin vasta 1-2 kk jälkeen pojan syntymästä. Onneksi olin lukenut, että rakkautta ei aina tunne heti, enkä siis panikoinut asiaa (en yhtään ihmettele äitejä jotka tuntevat olevansa epäonnistuneita tai huonoja äitejä kun eivät rakasta lastaan heti tämän synnyttyä, ja jopa masentuvat sen takia! Olenkin maininnut tästä kaikille odottaville ystävilleni, jotta tarvittaessa hekin tietävät tämän olevan mahdollista ja ihan "okei" tunne.). Tutustuimme rauhassa toisiimme ja opettelimme elämään pienen vauvan kanssa.

Muistan kun olin petaamassa sänkyä kun se yhtäkkiä iski. Eelis taisi olla päikkäreillä silloin ja levitin lakanaa petauspatjan päälle. Tajusin, että minähän rakastan pientä poikaani. Helpotuksen tunne oli valtava kun "vihdoin" tunsin rakkautta! Taisin tirauttaa kyyneleen tai parikin. Siitä hetkestä lähtien äidinrakkaus vain vahvistuu päivä päivältä, vaikka en ymmärrä miten ihmeessä tästä enempää voi enää rakastaa jotakuta? Kun rakkauden tunne on niin voimakas kun se nyt on, miten ihmeessä sydämeen voi mahtua vieläkin enemmän rakkautta, etenkin samaa kohdetta kohtaan??

Viime aikoina olen alkanut miettiä, että miten tunnen sikkuraa kohtaan. En epäile yhtään, etteikö sydämeeni mahtuisi yhtä paljon rakkautta tulevaa vauvaa kohtaan, kuin mitä sinne mahtuu nyt Eelistä kohtaan. Toista lasta odottaessa sen tulevan vauvan kuvitteleminen on ollut minulle helpompaa, kun tietää jo vähän mitä odottaa. En osaa kuvitella miltä sikkura näyttää enkä voi sanoa että varsinaisesti rakastan masuvauvaa vielä, mutta tunteet ovat selkeästi erilaiset kuin Eelistä odottaessa. Toivon niin kovasti, että tällä kertaa pääsisin vauvanhuuruisiin hetkiin kiinni heti alusta alkaen, en haluaisi jäädä niistä paitsi kokonaan. Se aika sairaalassa on kuitenkin niin uniikkia ja siellä voin keskittyä vain vauvaan, kun kotiin palatessa meitä odottaa ihan erilainen arki, joka ei enää pysähdy ihmettelemään vauvantuoksua tuntikausiksi.

Haluaisin niin kovasti, että saisin sikkuran lähelleni heti ja koko ajaksi. En haluaisi jakaa vauvaa kenenkään kanssa (ehkä ihan vähän ja hetkeksi miehen kanssa ;) ja kuvittelen miten lapsivuodeosastolla istun keinutuolissa tai sohvalla katsellen telkkaria vauvaa. Maattaisiin yhdessä sairaalan sängyllä, heijaisin vauvaa sylissä yöt pitkin sairaalan osaston käytävää. Nauttisin siitä mistä jäin paitsi Eeliksen kanssa.

Kotiin palatessa pitäisi toki keskittyä Eelikseenkin, jotta toinen ei jää syrjään, vaan saisi kokea olevansa edelleen yhtä tärkeä. Odotan jo niitä haasteita, jotka toinen pieni lapsi tuo tullessaan. Minulla on jo suunnitelma, jonka avulla voin puuhailla Eeliksen kanssa ja samalla pitää sikkuran lähellä: kantoliina. Sen pidemmälle en ole vielä päässyt arjen haasteiden voittamis-mielikuvissani :D

Tätä kaikkea miettiessäni koen samalla huonoa omaatuntoa siitä, että rakastanko jo nyt sikkuraa enemmän, kuin rakastin Eelistä? En osannut kuvitella Eelistä odottaessani lapsivuodeaikaa ollenkaan, mutta nyt jo haluan pitää tulevan vauvan ihan lähellä, ja ajoittain tunnen pieniä rakkaudentunteen pilkahduksia. Onko epäreilua, jos koen sen äärettömän rakkaudentunteen sikkuraa kohtaan heti kun vauva syntyy, vaikka en tuntenut sitä Eelistä kohtaan? Tekeekö nämä tunteet lapsistani eriarvoiset, ainakin lähtökohtaisesti? Tai entä jos sikkuraakin kohtaan rakkaudentunteiden tuleminen kestää, laiminlyönkö sitten tulevan vauvan, kun kuitenkin rakastan Eelistä äärettömän paljon ja ehkä vastaisin Eeliksen tarpeisiin valppaammin kuin sikkuran tarpeisiin?

Ehkä tässä on se arjen haaste. Miten selviän henkisesti näistä mielen myllerryksistäni?

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Saikkuilua

Olen taas loppuviikon sairaslomalla. Kävin eilen lääkärissä alaselän kipujen takia. Lääkäri kutsui sisälle, totesi minulle huoneeseen astuessani että "Vaap vaap", painoi lonkkien kohdalta ja kysyi "Koskeeko? Sulla on lantion ja lonkkien lihakset ihan jumissa.". Vastasin että "No koskee", jonka jälkeen sain pari vinkkiä miten rentouttaa alaselkää, loppuviikon saikkua ja viimeiset 15 minuuttia tapaamisajasta lääkäri kertoi omista raskauksistaan :D

Yritän taas Ihan Oikeasti levätäkin, vaikka vähän pitäisi tehdä kaikkea. Eelis on päivähoidossa mummulla kuten normaalistikin, erona vain että vien rattailla pojan aamulla ja haen ennenkuin mies tulee kotiin. Vähän siis lyhyempiä hoitopäiviä. Kotona ollessa pitäisi vähän saada edistettyä kirjoitusprojektia, sen lisäksi pitäisi käydä Eeliksen talvivaatteet läpi ja kartoittaa hattu- ja hanskatilanne, sekä katsoa onko talvikengät jo olemassa talveksi. Päikkäreitäkin ajattelin vetäistä päivittäin, lisäksi tehdä ruoan valmiiksi miehen kotiintuloaikaan mennessä. Kovasti tekisi mieli leipoakin, mutta ihan kaikkeen en varmaankan pysty. Se selkä kun on kipeä ja rajoittaa tekemisiä jonkin verran. Lisäksi nyt on alkanut supistella taas herkemmin, etenkin öisin.

Saa nähdä jaksanko tällä saikulla olla taas ainakin sen viikon töissä vai alkaako selkä tosissaan renkata niin, että ei vaan pysty enää. Näin kuulemma on lähes kaikilla työpaikkamme raskautuneilla käynyt.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Tänään muksuvoikassa tapahtunutta:

Eräs tyttö koitti tulla ottamaan Eelikseen kontaktia, mutta poikaa ei oikein kiinnostanut. No vähän myöhemmin sama tyttö väijyi Eelistä, ja kun sitä vähiten osattiin odottaa, syöksyi tyttö Eeliksen eteen, halasi lujaa ja moiskautti suukon!

 Eelis oli silmät pyöreinä ihmeissään että mitä oikein tapahtui!

Vähän myöhemmin Eelis sitten meni tytön luo, nosti paitansa ja näytti napansa!

Pojat on poikia!

torstai 4. lokakuuta 2012

Tilapäivityksiä

Ihan pikaisesti ennen nukkumaanmenoa muutama tilapäivitys.

Eelis rakastaa kestovaippojaan. Pitkään on ollut jo kiukuttelua vaipanlaiton kanssa, mutta nyt kun saa itse valita, minkä värinen vaippa laitetaan, onnistuu vaipan laitto useimmin ilman sen suurempaa kiukkua. Mummukin innostui taas kestoilusta kun hoidossa Eelis haki uudelleen ja uudelleen (kuivumassa ollutta) likaista vaippaa, joka olisi pitänyt laittaa päälle. Vietiinkin mummulaan sitten pino kestoja päiväkäyttöön.

Kestoilun alettua taas Eelis on petrannut pottailussakin huomattavasti, sunnuntaina ei mennyt yhtään vaippaa! Eelis hakee itse potan kun on pissa/kakka hätä ja kertoo onko kakka (vai pieru) vai pissa tulossa. Välillä potta pitää käydä huuhtelemassa välillä esim. pissasta ja sitten Eelis pyytää uudelleen ja vielä saadaan kakatkin sinne!

Viime viikolla olin loppuviikon saikulla väsymyksen ja selkäkipujen takia. Aamupäivät vietin Eeliksen ja mummun kanssa, tulin kotiin päikkyjen ajaksi syömään ja itsekin päikyille ja hain pojan kotiin ajoissa. Piristi ja virkisti pieni tauko ja olo on ollut energisempi ja aikaansaavampi töissä. Vaikkakin selkä alkaa nyt oikutella näin loppuviikosta.

Huomasin kuinka ulkoilu piristää ja nyt esim. portaiden nouseminen ei enää aiheuta supisteluita, joten olen lisännyt liikkumisen määrää hieman. Senkin ansiosta olo on virkeämpi.

Paino on vähän noussut, humpsahtaa heti ainakin kilolla ylös jos syön yli 100g hiilareita päivässä. Nyt kuitenkin olen taas siinä 80 kg tienoilla, siis kymmenen kiloa tullut painoa raskauden aikana 30 viikossa. Muutamana aamuna sokerit on olleet paastossa koholla.

Sikkura potkii ja muksii, kun taas Eelis masuaikana pääosin venytteli ja pungersi. Öisin kääntyminen alkaa olla tuskaista ja usein liian nopea asennon vaihtaminen yöllä aiheuttaa supistuksen. Meno on iltaa kohti aina vaan vaappuvampaa ja paineen tunnetta alkaa olla. Maha alkaa painaa jo sen verran, että hengästyn helposti ja ajoittan olo on tukala.

Tissit ei ole enää niin kipeät ja maitoakaan ei erity (jälkimmäinen helpotti karppauksen aloittamisen myötä) enää. Mahaan on ilmestynyt raskausarpi"pisteitä" vanhojen arpien ylle. Olen edelleen väsynyt enemmän tai vähemmän koko ajan, päikyt helpottavat iltapäivän uupumukseen. Olen huomannut olevani myös äkäisempi ja välillä tekisi vaan mieli pillahtaa itkuun kun kiukuttaa esim. ruokakaupassa. Toistaiseksi olen kuitenkin pitänyt tunteet kurissa, olen kyllä tiuskinut miehelle ja vähän mummullekin.

Pappa osti Eelikselle uudet rattaat! Ja minä ostin käytettynä sikkuralle turvakaukalon lämpöpussilla. Enää taitaa puuttua imetystyyny, ja aikalailla kaikki pitäisi olla taas hankittuna vauvaa varten. Saadaan myös toinen pinnasänky käyttöön, joten Eelistä ei tarvitsekaan vielä siirtää "isojen poikien" sänkyyn. Helpotti mieltä kun Eelis kuitenkin viihtyy niin hyvin pinniksessään ja pyörii öisin.

Eelis ei nuku kunnolla päikkyjä sisällä joten viikonloppuisin kotona nukutaan taas vaunuissa (lämpöpussissa).

Nyt en jaksa muistaa enempää, joten menen nukkumaan. Olo on hieman flunssainen, Eelis onkin ollut viikonlopusta lähtien nuhassa, alkaa ehkä vähän helpottaa nyt.