torstai 3. maaliskuuta 2011

Lapsivuodeaika

Meidän lapsivuodeaika alkoi vähän nihkeästi, kuten edellisestä postauksesta voi lukea. En muista juurikaan päiviä, osaan sanoa tarkemmin kuinka monta yötä osastolla vietettiin. Päivät menivät ensin lääkehuuruissa, sen jälkeen syödessä, vessassa käydessä (ensimmäinen kakka pelotti mutta onneksi kakkoshädän hoitaminen onnistui alusta alkaen ihan hyvin), teholla ravatessa ja vähän nukkuessa. Kun vauva saatiin viereen takaisin, teholla ravaamisen sijalle tuli vaipan vaihdot, imetys ja vauvan ihailu :)


Yöt olivat ainakin alkuun niitä vaikeimpia aikoja. Ensimmäisen yön olin heräämössä, toisen yön olin väsynyt ja vielä lääketokkurassa (näistä kahdesta päivästä ja yöstä en muista juuri mitään), kolmannen yön itkin, neljännen yön harjoittelin vauvan kanssa ja viides yö meni jo hyvin. Ensimmäisenä yhteisenä yönä menetin uskoni itseeni, kun vauva kitisi paljon. Oli kovin nälkäinen kun maito ei vielä ollut ehtinyt nousta. Pelkäsin hullun lailla, että tulehdusarvot olisivat taas nousussa. Kävin pyytämässä kerran apua hoitajalta, ja lisämaidolla itku saatiin loppumaan. Olisi minultakin vielä riittänyt maitoa mutta itsevarmuuteni ei riittänyt. Seuraavana päivänä maito nousi ja viimeinen yö meni paljon itsevarmemmissa merkeissä. Vaikka vauva valvotti yöllä, nukuin paremmin kahtena viimeisenä yönä kuin aiemmin. Pidin vauvaa vieressäni yöt, sillä sängystä nouseminen oli vaikeaa ja imettäminen onnistui parhaiten makuuasennossa. Ja olin niin onnellinen ja levollinen kun kuulin pienen tuhinan ihan läheltä.


Leikkaushaava oli kipeä, tosin enemmän särki kohtua ja alaselkää. Jälkisupistukset tulivat voimakkaina, sillä tunsin ne epämiellyttävinä vaikka söinkin jo kipulääkkeitä. Imetyksen (ja lypsämisen) aikana supistukset tulivat voimakkaimpina, mutta kyllä ne tehtävänsä tekivätkin, maha on pienentynyt viikossa puoleen. Osastolle jäi kahdeksan kiloa. Jälkivuoto oli runsaimmillaan kahden ensimmäisen päivän aikana mutta laantui sitten, on aikalailla normaalien menkkojen luokkaa. Luulen, että kaavinnan ansiosta vuoto on vähäisempää ja onneksi vetistä. Haavaa hoidin/hoidan runsaalla suihkuttelulla ja kylmäpakkauksilla.

Nälkä on ollut valtava siitä lähtien kun sain syödäkseni ensimmäisen kerran, ja koko ajan janottaa. Mieleni ei tee yhtään herkkuja vaan kunnon ruokaa! Turvotus hävisi jaloista heti synnytyksen jälkeen, mutta vielä ei sormukset mahdu takaisin sormeen. Liikkuminen on vielä hidasta mutta taivun paremmin kun maha antaa myöden. Kun sain kanyylit pois käsistä, alkoi sorminäppäryyskin toimia. Särkylääkkeitä söin maksimiannoksen kolme ensimmäistä päivää, mutta kun vauva palasi takaisin luokseni, niidenkin tarve väheni puoleen.

Kaiken kaikkiaan lapsivuodeajan elin pienessä kuplassa, ei ollut muuta elämää kuin se mitä näin edessäni. Normaalisti olen tarkkaavainen ja huomaan asioita, mutta äitini kysyessä kolmantena päivänä osaston muista äidesitä ja määrästä, en osannut sanoa kuinka monta huonetta osastolla on saati äitien määrää. Tiesin missä on vessa, oman hoitajan huone, ruokailutila ja liinavaatevarasto. Ja teho-osastolle osasin mennä. Millään muulla ei ollut väliä. Viimeisinä päivinä aloin nähdä jo vähän muutakin mutta kotiin lähtiessä miestä odottaessani sairaalan aulassa katselin ympärilleni vähän pelokkaana, pieni kuplani puhkesi hetkeksi. Elämää on sen kuplan ulkopuolellakin. Koin kaikki hajut todella voimakkaina ja autossa istuminen vähän pelotti. Kotona olo oli vieras ensimmäisen illan.

Nyt olen saanut pienen kuplan takaisin kotiin, vaikkakin tänään käytiin vähän sairaalassa (kontrollissa bilirubiiniarvojen takia), mutta enää ei pelota niin paljon. Tästä se vauvahuuruinen arki alkaa!

3 kommenttia: