tiistai 16. marraskuuta 2010

Vaunut

Tänään saatiin vaunut, hihkaisin innosta kun työkollega rullasi paikalle vaunujen kanssa aamulla. Käytiin yhdessä vähän läpi mitä mistäkin vipstaakista tapahtuu. Ainakin nyt nämä vaunut tuntuvat ihan käteviltä. Kolme pyörää tekee vaunuista todella ketterät ja muutenkin vaunut ovat mielestäni todella pienet kooltaan.


Etupyörä saa pyöriä ihan vapaasti ympyrää tai sen saa lukittua paikoilleen. Työntökahvan saa eri kulmiin ja kaukalo toimii samalla turvaistuimena autossa. Se on siis irroitettavissa itse vaunurungosta. Vaunurungon saa myös kasaan, ja tänään tuli testattua että se mahtuu meidän takakonttiin. Kopassa on nyt toppavuori ja sisällä joku toppausosa, jolla kopan saa sopivaksi vastasyntyneelle. Tämän pehmusteen saa sitten hetken päästä otettua pois kun vauva kasvaa. Koppa myös taipuu täysin makuuasennosta istuvampaan asentoon. Ja kuomun saa alas ja ylös.


Tällä hetkellä turvakaukalo kiinnitetään autoon turvavöihin kahdella osasella. En tiedä saisiko koppaan ostettua myös telakan, vai jaksammeko pelata turvavöiden kanssa koko ajan. Aika näyttää.

Työntökahvassa on myös käsijarru, joka tosin ei tällä hetkellä toimi. Mies tarkasteli jarrua hetken ja sanoi että asia pitäisi korjaantua kun vaihdamme jarrupalan uuteen. Vanha on kuulemma todella kulunut. Lisäksi saimme vaunuihin sointuvan hoitolaukun sekä isommalle lapselle tarkoitetun istuinosan, joka vaihdetaan kopan tilalle.

Itse olen todella mielissäni vaunuista. Ne ovat toki kuluneet ja käytön jälki näkyy, mutta se ei minua haittaa. Vaunut ovat kuitenkin perussiistit. Ja ne eivät maksaneet meille mitään, kollega ei suostunut ottamaan vaunuista mitään vastaan, sillä hänkin sai ne aikanaan ilmaisena. (Hänen enonsa on vaunutehtaalla töissä.) Värikin sattuu olemaan "sopiva" myttysen sukupuolen kanssa. Itse en tykkää yhtään sinisestä, ja ystäväni vinoili minulle että miten voin kulkea sinisten vaunujen kanssa. No, jos olisin ostanut uudet vaunut, olisin ostanut jonkun muun väriset, mutta tuo sininen ei näytä pahalle minun silmääni, ja vaunut eivät ole päälläni (niinkuin vaatteet). Ja jos tässä ronkeliksi alkaa niin rahalla saa (ja hevosella pääsee), en ala russuttamaan väristä kun vaunut ovat hyvät ja kaiken lisäksi ilmaiset!

Kissat pelkäsivät vaunuja kun toimme ne sisälle. Uteliaisuus kuitenkin voitti isomman kissan ja nyt se saapastelee jo vaunujen ohi kuin vanhakin tekijä. Pienemmällä kestää aina hieman kauemmin lämmetä uusille asioille, mutta nyt vaunujen ohi ei enää juosta kauhuissaan tuhatta ja sataa.

Myttynen on majaillut mahan yläosassa tämän viikon. Vasenta nivusta särkee, sieltä sisältä lantiosta. Liekö lantion löystymistä vai liitoskipuja vai mitä. Aiemmin molemmat puolet nivusista kipuilivat kävelyn ja joskus päivän päätteeksi, mutta nyt tuo särky on enemmän tai vähemmän jatkuvaa, myös levossa.  Myttynen myllertää masussa nyt jotenkin paljon enemmän kuin aiemmin, ei ehkä enää niin samaan päivärytmiin kuin aiemmin. Tänään maha on ollut kipeä jostain syystä ja erityisesti tänään on myös turvottanut, aamusta alkaen. Tänä aamuna olisi nukuttanut vielä enemmän ja nytkin väsyttää. Aion siitä huolimatta mennä tänään hetkeksi crosstrainerille ja siitä venyttelyyn. Nykyään huomaan herääväni yöllä jos vaihdan asentoa kun mahaa täytyy vähän avustaa seuraamaan muuta kroppaa. Olo alkaa olla valasmainen ja töissä työkaverit vinoilevat hymyssä suin kun työtakistani menee enää kiinni vain yksi nappi. Liikkuminen alkaa olla aika hidasta kun ei vaan jaksa enää kiiruhtaa.
Siinäpä yhteenvetona taas raskausvaivoja ja muita huomioita.

Lopuksi vielä masukuva alkaneen uuden viikon kunniaksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti