(Vähän jäi tänä vuonna joulukorttien teko kesken eikä ehditty viittä korttia enempää askarrella Eeliksen kanssa. No, ensi vuonna uudestaan!)
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
tiistai 18. joulukuuta 2012
Lunkkia elämää
Viime viikko meni ihanasti ihan oman perheen kesken, tällä viikolla riittääkin sitten vauvan nuuskuttelijoita lähes jokaiselle päivälle. Emme kuitenkaan ota yhdelle päivälle kuin yhdet vieraat vastaan, jotta ei mene ihan hulinaksi.
Vauva syö enemmän tai vähemmän kolmen tunnin välein, vähän on meinannut masu vaivata mutta mahan hierominen, kunnolla röyhtäyttäminen (vaikka sikkura ei siitä tykkääkään erityisesti) ja kakkajumppa (eli jalkojen pumppaaminen) vaipanvaihdon yhteydessä on tuntuneet auttavan.
Sikkura viettää jo pidempiä aikoja hereillä ja tapittaa välillä hetken suoraa silmiinkin! Neuvolatäti kävi eilen kotikäynnillä, painoa neiti on kerryttänyt hurjat 0,5 kg! Nyt ollaan siis yli kolmen kilon (sairaalasta lähtiessä paino oli 2700 g). Vielä on kuitenkin vähän liian kylmää ulkoilla, kunhan pakkanen lauhtuu alle kymmenen asteen, voidaan aloittaa raittiin ilman haistelu. Onneksi sillä välin pääsen itse haukkaaman happea Eeliksen päikkyjen aikaan. Pääsisinhän toki muutenkin mutta se on sellainen sopiva "tekosyy".
Mies on ollut hurjan paljon apuna, kaitsee ja viihdyttää Eelistä kun olen vauvassa kiinni, ja ottaa vauvan hoitoonsa kun olen imettänyt sen kylläiseksi. Vaihtaa mielellään vaippaa ja vaatetta, ja on muutenkin mukana paljon enemmän kuin Eeliksen vauva-aikana. Kaikki on miehellekin nyt niin paljon helpompaa kun vauva-arki on tuttua.
Useimpina päivinä olen saanut aamupäivän olla kahdestaan vauvan kanssa, mies on joko asioilla tai ulkoilemassa Eeliksen kanssa. Eilen Eelis oli mummulla hoidossa ja menee taas huomenna sinne leipomaan pipareita. Eelis osoittaa enemmän kiinnostusta vauvaa kohtaan, nyt vauvaa pitäisi hoitaa välillä sen nukkuessakin! Eelis silittää vauvan päätä ja käsiä, ja röyhtäytettäessä taputtaa pepulle. Vielä kun isikin on kotona, ei haittaa vaikka äiti on kiinni vauvassa vaan haetaan sitten apua isiltä. Välillä pitää päästä ihan viereen istumaan kun imetän. Eelis ojentaa imetystyynyn kun tarvitsen sitä ja siirtää sen pois tieltä kun olen valmis. Eelis myös lämmittää kaurapussin sikkuralle ja avaa tarvittaessa unipussin (äp vanupussin) vetoketjun. Eelis myös tietää missä on vauvan kestovaipat ja osaa viedä puhtaat vaipat oikealle paikalleen.
Vaiposta puheenollen, otettiin käyttöön Baby Landin (Baby Cityn) vaipat myös vauvalla, ja hyvin toimivat! Kaikki vaipat kuitenkin falskaavat useasti päivässä, meillä on yksi (vielä liian iso) villakuori (mummun Eelikselle kutoma) jota pidetään öisin, jotta sillon pysyy yövaatteet ja petivaatteet kuivina. Odotan että saan ystävältä lainaan pari pienempää villakuorta jotta saataisiin päivälläkin vaatteet pysymään kuivina.
Muuten päivät täyttyy edelleen vauvasta ja taaperosta sekä pyykin pesusta (ja ruoan laitosta ja siivouksesta). Ei huhkita vaan kaikessa otetaan rennosti. Nautitaan yhteisistä hetkistä (myös miehen kanssa iltaisin kun Eelis on nukkumassa ja vauvakin on imetetty) ja ollaan vaan. Joulukin saa tulla, mummu lupasi hoitaa jouluruoat (en itse ole koskaan tehnyt jouluruokia kun emme erityisesti joulua vietä miehen kanssa) ja sain joululahjatkin paketoitua viimein. Pappakin saapuu tänne viikonloppuna, joulua vietetään sitten meillä mummun ja papan kanssa, syödään ruokaa ja ollaan vaan.
Tunnisteet:
juhlat,
kakkonen,
kestovaipat,
taaperon arki,
vauva-arki
torstai 13. joulukuuta 2012
Vauvahuuruja
Pikaisesti muutama asia meidän tämänhetkisestä arjesta:
Sikkura syö noin kolmen tunnin välein, herää öhisemään ja itkee vain jos tissi ei tule tarpeeksi nopeasti suuhun. Sitten pitää vartin mietiskelytauon, syö uudestaan, kakkaa, (sitten vaihdetaan vaippa) ja syö taas. Vaipanvaihdon yhteydessä kuikuilee ja lopulta nukahtaa taas.
Sikkura nukkuu hyvin sohvan nurkassa äitiyspakkauksen vanupussissa lämpimän kauratyynyn kanssa. Välillä toki isin tai äidin sylissä. Ja öisin perhepedissä.
Sikkura osaa syödä todella reippaasti tissiä, oikean imuotteen harjoitteluun meni vain pari päivää. Tosin jos on ihan kamala nälkä, ei tissi meinaa mennä oikein suuhun kun on liian kiire päästä imemään.
Nyt imetys ei sattunut kuin pari päivää ja maidon nousukaan ei tehnyt yhtä kipeää kuin esikoisesta.
Kestoilu aloitettiin heti kotiin päästyä, koska kestot falskasi vähemmän kuin kertakäyttöiset. (Napatyngän takia vaipat oli pidettävä löysemmällä ja kertikset aina valuivat liian alas kun taas kestot ovat jämäkämpiä ja pysyivät paremmin paikallaan. Lisäksi Sikkura on niin pieni rimppakinttu, että kertikset falskasivat reisistäkin herkästi.). Kestoja menee noin kymmenen päivässä, Eelikseltä tulee noin kaksi kestovaippaa ja päälle puklu- ja vaipanvaihtoharsot, joten vaippapyykkiä on pestävä päivittäin.
Eelis on ollut todella reipas tulokkaan suhteen. Haluaa tulla mukaan katsomaan kun vaihdetaan vaippaa, tuo puhtaita vaippoja ja antaa Sikkuran vaatteita. Lisäksi Eelis huolehtii aina että Sikkuralla on tumput kädessä. Jos Sikkura itkee, sanoo Eelis "Mää mää" (syömään). Pari kertaa on käynyt silittämässä Sikkuran päätä ja käy nuuskuttelemassa unilelullaan.
Öisin Sikkuran (lyhyet) itkut ei ole haitanneet Eeliksen unia.
Olen käynyt joka päivä ulkona lyhyellä kävelyllä kun nukutan Eeliksen vaunuihin päikyille. Tuo ulkoilu on pitänyt mielen virkeänä ja saanut mukavasti kropassa nesteet liikkeelle. Olo on pireähkö (huomattavasti pirteämpi kuin raskausaikana) ja tuntuu että pystyn taas liikkumaan ja toimimaan. Mahareppua on reilusti vielä, paino on pudonnut viitisen kiloa. Turvotus alkaa selkeästi hävitä.
Isi on käynyt Eeliksen kanssa päivittäin joko kaupoilla (ostettiin TV ja pieni hyllykkö leluille kun vaihdettiin olohuoneessa järjestystä) tai ulkona leikkimässä. Sairaalassaoloni aikana Eelis vietti niin mainiota aikaa isin kanssa, että nyt isi kelpaa paljon paremmin kaikkeen. Näiden hetkien aikana hoidan Sikkuraa ja kotia. Eeliksen päikkyjen aikaan taas en tee mitään muuta kuin lepään!
Nyt kun meitä on kaksi vanhempaa kotona, arki sujuu joutuisasti ja helposti. Näköjään pienen vauvan kanssa elo on hyvin muistissa kun kaikki sujuu rutiininomaisesti. Kun ei ole tarvinnut käyttää energiaa uuden opetteluun, jää aikaa vain nauttia näistä vauvantuoksuisista hetkistä ja Eeliksen touhuista. Niinpä blogikin on aika hiljainen kun haluan keskittyä vain nauttimaan näistä hetkistä.
Olemme todella onnellisia toisistamme <3
tiistai 11. joulukuuta 2012
Synnytyskertomus vol. 2
Edellisenä
iltana supisti illalla sohvalla maatessa hurjat kolme kertaa niin, että mietin
kuinka erilaisilta ne tuntuivat. Supistus tuli aaltona alkaen häpyluulta
ylöspäin ja tuntui todella epämukavalta, ei kuitenkaan kipeältä. Supistukset
eivät myöskään tuntuneet selässä, jonka ajattelin olevan SE merkki synnytyksen
käynnistymisestä, sillä oireilen aina selällä.
Nukuin
yön ihan tavallisesti ja aamulla heräsin miestä ennen herätyskellon
sarastevaloon, joten tökin miehen hereille. Ennen sitä odotin yhden
edellisillan kaltaisen supistuksen menevän ohi. Kun mies nousi, käännyin
toiselle kyljelle ja tunsin pienen hulahduksen. Ajattelin sen kuitenkin olevan
vain valkovuotoa mutta kokeilin silti kädellä lakanaa ja sehän olikin märkä.
Nousin ylös ja riensin vessaan, ja lapsivettähän se oli. Onneksi meillä oli
tallessa sairaalan isoja siteitä, vaihdoin puhtaat vaatteet ja Eeliskin
heräili samalla. Hoidettiin aamupuuhia ja soitin mummun meille. Soitin myös
päivystävälle neuvolantädille että mitä pitäisi tehdä kun ei ollut siitä
puhetta vielä neuvolassa. Sain ohjeeksi rauhassa mutta piakkoin lähteä
synnärille, ja sinne mies heitti minut töihin mennessään.
Synnärillä
vietin ensin puolisen tuntia käyrillä, välillä kätilö kävi herättämässä
sikkuraa. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen (sama kuin edellisellä
viikolla eli täydessä pituudessa, kiinteähkö ja sormelle auki). Myös lääkäri kävi ultraamassa vauvan, tarkasti samalla painoarvion
(2866 g) ja istukan virtaukset vauvan pienen koon vuoksi. Kaikki oli
erinomaisesti, sain ohjeeksi liikuskella ja portaita olisi suotavaa käyttää.
Pääsin osastolle odottelemaan supistusten alkua.
Odotellessa
mies kävi piipahtamassa palaveriensa jälkeen ja lähti hoitamaan asioita kun
mitään ei ollut meneillään. Ystävä kipaisi kahvilla sairaalan kahvilassa
seuranani, mutta muuten vain odoteltiin. Kävelin useaan kertaan rappusia ylös,
mutta sain aikaan vain yksittäisiä supistuksia.
Seitsemän
aikaan illalla supparit alkoivat tulla alle kymmenen minuutin ja voimistuivat
pian epämiellyttävistä kivuliaammiksi. Kävin lievittämässä kipua lämpimässä
suihkussa, jonka jälkeen minut laitettiin käyrille. Siinä maatessa supparit
alkoivat jo sattua niin, että otin äänen käyttöön. Kymmeneltä illalla sain
voimakasta kipulääkettä, sillä supistukset olivat niin voimakkaita ja
kivuliaita, että supistusten välissä vain tärisin sängyssä. Samalla miehen piti
lähteä osastolta kotiin (osaston rauhoittamiseksi ei vieraita klo 22 jälkeen,
meinasin sanoa että jos halutaan rauhaa niin kannattaisi varmaan mieluummin
minut siirtää muualle huutamaan, toki kuitenkin ymmärsin pointin), ja meinasin
mennä paniikkiin, sillä en tiennyt miten kestäisin kivut ilman miehen tukea.
Kipu oli jo niin kamalaa että itkin spontaanisti ja piti keskittyä hengittämiseen
todella, etten oksentaisi tai pyörtyisi. En kuitenkaan ollut auennut vielä
tarpeeksi synnärille pääsyä varten.
Kipulääke
auttoi rentoutumaan supistusten välillä ja vei pahimman huipun hetkeksi mutta
pian soitin hoitajan paikalle kun en kestänyt enää. Olinkin auennut 5 cm:iin ja
soitin miehen takaisin sairaalalle (oli juuri ehtinyt kotiin ja vessaan). Minut
siirrettiin nopeasti synnärille, yritin ensin kävellä lyhyen matkan sinne mutta
en olisi pysynyt tolpillani supistusten aikana, joten hoitaja haki pyörätuolin
ja juoksutti minut viereiselle osastolle. Hoitaja kävi kysymässä synnytyssalia
johon minut vietäisiin ja sillä välin sain supistuksen, ja ilmeisesti pidin
niin pahaa ääntä, että kätilö tuli juosten hakemaan minut saliin. Kampesin
itseni sänkyyn supistusten välissä ja heti kätilö suositteli spinaalia, jonka
sain nopeasti (ehdin kuitenkin huutaa jo että missä se on). Ennen puudutetta
olin auennut 8 cm:iin. Mieskin saapui
paikalle ennenkuin sain puudutteen. Spinaali auttoi todella nopeasti ja jo seuraava
supistus oli laimeampi, siitä seuraavat täysin kivuttomia. Käänsin nopeasti
kylkeä jotta puudute ei jäisi yksipuoleiseksi. Vihdoin sain rentouduttua ja olo
oli mahtavan raukea.
Paikalle
saapui myös lääketieteen opiskelija, sillä olin sanonut, että jos on
opiskelijoita, meitä saa käyttää hyväkseen. Juteltiin mukavia ja opiskelija
kyseli tästä ja edellisestä synnytyksestä, tunnin päästä spinaalista
supistukset alkoivat taas tuntua. Ei kivuliaina mutta epämiellyttävinä ja
kovana paineena. Parin supistuksen jälkeen soitin kätilön paikalle, sillä aloin
tuntea ponnistamisen tarvetta. Olinkin täysin auki ja sain luvan vähän ähkäistä
ja harjoitella kylkimakuulla toista jalkaa ylhäällä pidellen, mutta pian oli
pakko ponnistaa.
Vauva
syntyikin kahdella ponnistuksella, opiskelija ei ehtinyt saada edes hanskoja
käteen ja hyvä kun kätilökään ehti ottaa vauvan kiinni! Opiskelija sai leikata
napanuoran ja vauva nostettiin minun syliin peittojen alle siksi aikaa, kun
odotettiin istukkaa. Koska en vuotanut verta, voitiin jäädä odottamaan
jälkeisten syntymistä, sain suuret annokset eri supistavia lääkkeitä niin
suoneen, kohdun suulle, peräsuoleen kuin suuhunkin. Spinaali vaikutti vielä sen
verran että kätilö pystyi painamaan mahaa pitkään ja kovaa minun ollessa
rentoutunut, ja lopulta istukkakin tuli kokonaan ulos.
Kokonaiskesto
synnytykselle oli vähän alle 5 tuntia. Kivut olivat todella kovat ennen
spinaalia, mutta kyllä se kohdunsuu aukenikin sitten rytinällä. Koin suuria
onnistumisen tunteita kun istukkakin syntyi normaalisti, en joutunut
kaavintaan, pääsin omin jaloin suihkuun ja sain syödäkseni. Olin pirteä ja
todella hyvävointinen, alapäähänkin tuli vain yksi nirhauma, ei mitään muuta! Toivuin nopeasti muutenkin ja oli mahtavaa päästä liikkeelle heti synnytyksrn jälkeen. Kaikenkaikkiaan kovista kivuista huolimatta synnytyksestä jäi todella hyvä mieli ja olen äärimmäisen tyytyväinen kokemukseen :)
lauantai 8. joulukuuta 2012
Hän on täällä
Pieni prinsessa saapui keskiviikkoyönä 5.12. klo 00:43 hujauksessa maailmaan.
Painoa tytöllä oli hurjat 2900 g ja pituutta sairaalasta lähdettäessä 49
cm, pipo 33 cm. Tänään saavuttiin kotiin ja aletaan opetella kahden
pienen kanssa eloa. Ollaan kovin kovin onnellisia!
lauantai 1. joulukuuta 2012
PAM!
Lyhyitä päivityksiä lisää:
Eelis dippasi nachoa miedosti tuliseen salsakastikkeeseen kun käytiin mummun kanssa syömässä. Mummu katseli silmät pyöreinä kun Eelis ei ollut moksiskaan minimaalisesta määrästä kastiketta (Eelishän maistoi tässä taannoin chilipähkinää ja söi vielä toisenkin päälle, eikä mennyt edes maha sekaisin!). Muutaman nachon maistelun jälkeen sipsiin tuli vähän enemmän kastiketta, ja sillä kertaa taisi vähän polttaa, Eelis katsoi minua kauhistuneen näköisenä, ojensi äkkiä nachon pois ja totesi "PAM!" :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)