Rakastan

Eilen tein vartin verran vaunulenkin päätteeksi functional training treeniä ja kylläpäs ne liikkeet oli tehokkaita ja raskaita! Mutta tuntui varsin hyvältä. Aamupaino oli tänään 76,5 kg joten pari kiloa on tippunut viikon aikana. Maha on selkeästi pienempi, vaikkakin edelleen hyllyvä kasa (kuva kolme viikkoa synnytyksestä). Huomasin tässä myös, että solisluuni alkavat olla taas esillä ja mies sanoi, että lantio tuntuu taas käteen :)

Meillä aloitettiin D-vitamiinin antaminen maanantaina. Valitsimme sen, jossa on maitohappobakteereita mukana. Varsinaisesti vatsanväänteitä ei tullut paitsi maanantaina vähän, mutta puklailu lisääntyi selvästi. Huomenna ollaan täydessä viiden tipan annoksessa ja puklailu on nyt helpottanut vähän.

Puklailusta pääsee mukavasti aasinsillalla muihin vatsan toimintoihin. Meillä menee kestovaippoja pesuun päivässä aika monta, arviolta kahdeksan kappaletta. Suuressa osassa on pissa, noin kolmesti-neljästi päivässä turautetaan kakat. Ainakin puolet kerroista juuri kun vaippa on vaihdettu ja syöminen on vauhdissa. Onneksi on kestovaippoja niin ei tule ärsyyntymisen tunnetta kun pitäisi "säästellä" vaippoja. (joo, me ollaan vähän pihejä). Pyykkikone pyörii parhaillaan kahdesti päivässä (vaippapyykki). Ja harsoja meillä käytetään ahkerasti, niin hoitoalustan päällä, pepun pyyhkimiseen pesun jälkeen, suojana kakka- ja pissavaaralle hoitopöydällä ilmakylpyjen aikaan, harsovaippana ja puklurättinä joka paikassa (sängyssä niitä on kolme, sohvalla saman verran). Ja vaunuissa tuulensuojana.

Vaippojen määrästä voi päätellä että ruoka maittaa, ja vauva syökin noin kymmenen kertaa päivässä. Maitoa tulee runsaasti ja olen pumppaillut noin joka toinen päivä satsin pakkaseen. Tajusin tässä jokin aika sitten, että vauva alkaa näyttää vauvalle. Ei ole enää vastasyntyneen rimpula vaan kasvoissa ja sormissa alkaa olla vauvanpyöreyttä. Myttynen kasvaa ihan silmissä!

Imetys on lähtenyt hyvin käyntiin, alkuun tietysti koski, etenkin ensi-imaisut. Sitten helpotti mutta kipu palasi yhtäkkiä takaisin. Ihan varpaitani kipristi kun niin koski! Nännejä alkoi myös särkeä imetyksen jälkeen (myös sitä josta en imettänyt) ja keskustelupalstalaisten kanssa diagnosoimme vaivan mahdolliseksi verenkiertohäiriöksi. Keskityin imetykseen taas ja vaiva helpotti. Sitten alkoi koskea kun vauvan imuotetta piti korjailla lähes joka kerta. Lueskelin imetystukisivuja ja korjaamalla vauvan asentoa lähemmäs itseäni kipu helpotti taas. Vielä opetellaan, itse käytän päivisin kainalon alta imetystä ja öisin makuultaan. Pitäisi varmaankin opetella se "perinteinenkin" imetysasento, jota lienee helpoin käyttää kun ei ole tyynyjä saatavilla...

Asiasta kukkaruukkuun... Kissat ovat hyväksyneet vauvan perheenjäseneksi, vaikka edelleen olen varovainen enkä jätä vauvaa yksin kissojen kanssa. Tänään pienempi kissa otti kuitenkin suuren askeleen ja meni nukkumaan vauvan viereen, eikä välittänyt vaikka vauva vähän äännähteli ja liikkui unissaan.

Ja yksi huomio, tänään voin sanoa että tunsin selvästi ensimmäistä kertaa rakastavani vauvaa! Kuullostaa ehkä kylmältä ja välinpitämättömältä, mutta en voi sanoa rakastaneeni tuota pientä myttyä heti. Huolehtimisen tarve oli suuri heti mutta en osannut sanoa minkälanen suhde meillä oli. Vauva tuntui ehkä enemmänkin lemmikinomaiselta kuin omalta lapselta. Ja kyllähän minä noita kissojanikin rakastan :D On niin vaikea kuvailla mitä sitä tunsi ensimmäiset viikot vauvaa kohtaan, ja millä lailla. Vieläkään en tunne olevani äiti, enkä osaa mieltää että meillä on lapsi, mutta voin sanoa että tuo pieni tuhisija on rakas.