maanantai 7. maaliskuuta 2011

Minäminäminä

Oma paranemiseni on lähtenyt hyvin käyntiin. Tosin minä paranen aina nopeasti, oli kyse lähes mistä tahansa. Vaikka minulla oli todella alhainen hemoglobiini (käväisi 60 kieppeillä), ei päässä heittänyt missään vaiheessa. Ainoastaan hengästyminen ja sydämen tykytys vaivasi. Lähdin kuitenkin liikkeelle heti kun mahdollista jotta paraneminen vauhdittuisi (teho-osastoajan tosin liikuin vähän liikaakin). Välilihaleikkaushaavaa en ensin tuntenut lainkaan turvotuksen vuoksi, sitten se alkoi särkeä ja lopuksi kirvellä. Nyt pystyn istumaan lyhyitä aikoja lähes normaalisti, kunhan ensin rauhassa asettelen itseni tuolille. Mieluummin kuitenkin olen edelleen puoli-istuvassa asennossa sohvalla. Liikkumaan pystyn jo normaalisti, mutta pidempiä aikoja en jaksa olla jalkeilla kun alkaa vähän väsyttää ja alakertaa pakottaa. Haavaa kärsii jo koskettaa mutta en ole uskaltanut vielä kurkata miltä siellä näyttää.

Seksiä ei tee varsinaisesti mieli, vaikka lähes joka yö näen jotain "lähes seksiunta", unissanikaan en ihan täysillä uskalla antaa mennä. Henkisesti tekee mieli läheisyyttä seksin muodossa mutta fyysisesti ei yhtään. Onneksi mies ymmärtää, tosin ei hänenkään vielä tee ihan kamalasti mieli. Huonekaverini osastolla varoitti, että hetken aikaa seksi saattaa sattua kun haava ei anna myöden. Ajattelin kuitenkin pyrkiä estämään tätä ja soveltaa epparihaavaan samaa hoitoa kuin aikanaan polvileikkaushaavaani. Kunhan haavaa kärsii kunnolla koskettaa, täytyy sitä hieroa jotta kiinnikkeitä ei muodostu. Ainakin polveen tämä auttoi todella hyvin.

Jälkivuotoa tulee edelleen, välillä se muuttui jo rusehtavaksi valkovuodoksi mutta nyt on taas verisempää. Särkylääkkeitä olen syönyt yhden sitten kotiutumisen. Edelleen suihkuttelen haavan joka kerta vessassa käydessä ja käytän pari kertaa päivässä kylmäpakkausta (sairaalan vaippasiteestä leikattu kaistale, jonka olen kastellut vedellä ja laittanut kertakäyttöisen maitopussin sisälle ja pakkaseen). Sängyssä hereillä ollessani levittelen haaroja oikein kunnolla ja annan pieniä ilmakylpyjä samalla.


Maha pienenee edelleen, vaikka onkin aikamoinen röllykkä vielä. (kuvat seitsemän päivää synnytyksen jälkeen) En ole koittanut kuinka hyvin mahtuisin tavallisiin housuihini vielä, mutta tuskin kovin mukavasti ainakaan. Vähemmän roikkuva se nahka tuossa edessä kuitenkin on, mitä odotin.


Yllättävän rauhallisesti olen ottanut tämän toipumisen, ei ole iskenyt turhautumisen tunteita vielä ollenkaan. Pikkuhiljaa olen ajatellut alkaa palauttaa lihaskuntoa ja notkeuttakin. Jos vaikka saisin aikaan kotona vähän vauvajumppailla. Mielessä on myös jatkaa taas vuosia ja vuosia sitten harrastamaani jokapäiväistä joogahetkeä. Se voisi nyt tehdä oikein gutaa!

Henkisesti alan pystyä keskittymään jo muuhunkin kuin vauvaan. Pari ensimmäistä päivää en pystynyt antamaan hellyyttä kissoille tai miehelle kun ajatukset olivat vain vauvassa koko ajan. Nyt pyrin keskittymään ihan puhtaasti mieheen muutaman kerran päivässä ja rapsuttelemaan kissoja ja leikkimään niiden kanssa. Pienet kotityötkin onnistuvat jo. Kovin suuria hormonimyrskyjä en ole (vieläkään) kokenut, toisena päivänä kotona kesken välipalan piti mennä miehen olkapäälle itkemään, kun tajusin kuinka hyvä minulla on olla.

Kaiken kaikkiaan olen kovin onnellinen :)

ps. kihlasormus mahtui tänään takaisin sormeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti