Tänään ollaan oltu olemassa kuukauden verran. Maaliskuu jotenkin meni hujauksessa ohi, ihan tuntuu että hypättiin suoraan helmikuusta huhtikuuhun!
Tällä viikolla on alettu hakea pikkuhiljaa katsekontaktia, ihan vähän katsotaan silmiin ja sitten muualle. Yhden pienen hymyn olen saanut osakseni, muuten hymyt ovat menneet seinille ja värikkäille asioille. Kielen olemassaolo suussa tajuttiin ihan tässä hetki sitten, sitä pyöritellään välillä väkkäränä suussa. Etenkin hoitopöydällä huudellaan höötä ja guuta. Mahallaan ei viihdytä edelleenkään mutta siitä huolimatta niskaa kannatellaan jo pitkiäkin aikoja jos mahallaan ollaan. Pystyasennossa viihdytään parhaiten, etenkin jos suruttaa. Enää ei viihdytä sohvalla yksinään vaan kaivataan seuraa. Iltaisin ollaan niin läheisyydenkipeitä, että pitää päästä nukkumaankin syliin, muuten tulee itku ja suru.
Nimi on päätetty ja paperit laitettu maistraattiin ja vakuutusyhtiöön.
Omassa kehityksessä taas ei ole kovin kummoisia tapahtunut. Paino on laskenut noin puoli kiloa (76 kg) mutta paikat on kyllä kiinteytyneet. Tuulipuvun housut ja takki mahtuvat paremmin päälle kuin viime viikolla. Masukuvaa en ole muistanut ottaa, ja nyt myttynen nukkuu kantoliinassa sylissä joten taitaa jäädä kuva ensi viikolle. Eipä sitä suuria muutoksia olekaan tapahtunut tuossa raitarepussa sitten viime viikon.
Tänään mies meni töihin mutta en ollut yksin koko päivää, ystävä tuli kahville :) Huomenna taas anopin mies piipahtaa tässä. Sitten onkin taas jo viikonloppu.
On vaan niin hämmentävää, miten aika muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun vauva tulee taloon. Oikeastaan ei ole kellonaikoja tai päiviä, mutta silti lapsi kasvaa silmissä ja viikot hujahtavat ohi hetkessä ja vuodenajat vain vaihtuvat.
VastaaPoistaMulla on nyt reilu vuosi synnytyksestä ja vasta nyt alkaa tuntua, että oma kroppa on kuosissaan ja tuntuu taas samalta kuin ennen.
Ihania kotipäiviä!
t. Annika