keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Treenilöitä

Tänään suunnittelin itselleni vähän palautumistreeniä. Nyt kun vaunulenkit alkaa sujua ilman minkäänlaisia epämiellyttäviä tuntemuksia (alapäässä), ajattelin tehdä tunnin lenkin, paitsi noin kolmena päivänä viikossa vain puolen tunnin lenkin (vähintään, jos jaksamista riittää niin pidempikin lenkki mennee) ja siihen päälle kotona vähän lihaskuntoa Functional Trainingin periaatteiden mukaan jumppapallolla (puolisen tuntia). Vauva kun nukkuu aina vaunulenkin päätteeksi parikin tuntia, on siinä hyvin aikaa itselle. Ja lyhempien lenkkien päätteeksi ehtii hyvin kotitöitä tai muuta.

Vatsalihaksia en uskalla treenailla mutta kevyesti muita lihaksia ja kehon hallintaa. Ja venyttelyä aina lenkin päätteeksi, jotta saan pidettyä vetreyden kunnossa. Venyttelin tässä yksi ilta kun niskat ja hartiat olivat niin jumissa että päätä särki, ja yllätyin kuinka hyvin venyin vaikken ole muutamaan kuukauteen tehnyt minkäänlaista lihashuoltoa.

Painoa olen yrittänyt olla tarkkailematta vielä, sallin itselleni punnitsemisen kerran viikkoon. En kuitenkaan aseta vielä minkäänlaisia aikatavoitteita. Paitsi olisi ihan kiva jos vihkisormus mahtuisi takaisin nimiäisiin mennessä ;)

ps. synnytyksen jälkeen en ole syönyt karkkia tai sipsiä, vain kaksi palaa juustokakkua ja palan omenapiirakkaa (isovanhempien vierailuviikonloppuna), eikä mieleni edes tee mitään herkkuja! Katsotaan kuina pitkään tämän saisi kestämään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti