Täällä ollaan!

Hengissä ollaan, mutta kiirettä on pitänyt.

Talohaaveet toteutuivat, muutettiin vielä tammikuun puolella uuteen taloon.

Muutosta seuraavana viikonloppuna pidettiin nimiäiset ja meidän tyttö kulkee nyt nimellä Aino Emilia. 

Siitä seuraavana viikonloppuna muutettiin mummu vuokralta meidän edelliseen asuntoon siksi aikaa, että se saadaan myytyä.

Siitä parin viikon päästä juhlittiin Eeliksen kaksivuotissynttäreitä.

Päivisin Eelis ja Aino pitävät kiireisenä ja omaa aikaa ei juurikaan ole. Iltaisin pyrin itsekin menemään ajoissa nukkumaan jotta ei tulisi väsymystä liikaa.

Palaan blogin pariin jos tämä arki tästä joskus sen verran rauhoittuu, että ehdin koneella istua :)

Talohaaveissa

Eelis lähti muksuvoikkaan mummun kanssa, joten äkkiä käytän (hetken) rauhan hyväkseni ja päivittelen meidän kuulumisia.

Uusi vuosi on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin, asuntokuume poiki yhden potentiaalisen talon meille, nyt on hoppu saada oma asunto myytyä, jotta päästäisiin kiinni kohteeseen. Kyseisestä talosta kun on tehty toinenkin vastaava tarjous, eli oma asunto on saatava myytyä ensin. Periaatteessa meillä olisi paremmat mahdollisuudet olla nopeampia, mutta saa nyt nähdä miten käy. Kaikilla peukut pystyyn että joku kiinnostuisi meidän kolmiosta nopeasti ja päästäisiin pian muuttamaan! Talo kun on tyhjillään niin sinne pääsee heti :)

Alkaa nämä rappuset rasittaa koko ajan vain enemmän, ja tilanpuutekin aiheuttaa mustelmia itse kullekin lähes päivittäin...

No, johtuen oman asunnon myyntiin laittamisesta, piti tällä viikolla suorittaa isomman skaalan siivous tulevaa asunnon näyttöä varten. Mies palasi maanantaina töihin mutta onneksi mummu riensi päivisin apuun. Saatiinkin hyvin siivottua koko kämppä. Ja siinähän ne päivät sitten kuluikin, olen ihan poikki!

Muuten meidän arki rullaa varsin mainiosti, vaikka lepoa ja armoa ei paljoa tunneta äidin kohdalla. Eelis on edelleen todella reipas eikä vauva ole aiheuttanut suurempia mustasukkaisuuksia. Nyt kun mies on töissä taas, kiukuttelee Eelis vähän enemmän (pääosin isille ja mummulle), mutta muuta protestointia ei ole ollut vielä havaittavissa. Vauva on pääosin edelleen aika leppoisa tapaus, mutta iltaisin huutaa koliikkimaisesti noin puolisen tuntia ennen kuin nukahtaa pidemmille yöunille (3- 3,5 h). Koitan päästä nukkumaan yhdentoista maissa illalla ja usein vauva onkin pitänyt herätellä puoli kymmenen, kymmenen aikaan, jotta saadaan vaatteet ja vaippa vaihdettua sekä seurustelut seurusteltua. Vauva herää yöllä syömään kahdesti (nukkuu siis 2x3h + 2h) ja aamulla noustaan seitsemän aikaan vauvan syötyä.

Olen saanut aika hyvin rytmitettyä vauvan Eeliksen rutiineihin, aamupalan aikaan vauvakin usein syö vielä ennen kuin alkaa nukkua, vauvan uinuessa hoidetaan aamupuuhat (vaatteiden vaihto ja pyykit) ja touhutaan vähän yhdessä. Vauva herää usein syömään vähän ennen lounasta, joten taas syödään yhdessä koko porukka. Eeliksen mennessä päikyille vauva on pääosin nukkunut, joten olen päässyt pienelle happihyppelylle kun Eelis nukkuu vaunuihin. Vauva ei oikein vielä vaunuissa ulkona viihdy, joten aamupäivän ulkoilut on jääneet (myös siivouksen takia) vähälle tällä viikolla. Päikkyjen aikaan vauva joko syö taas tai nukkuu, Eeliksen herättyä päikyiltä syödään välipalaa ja taas vauva joko syö tai nukkuu. Pikku Kakkosen aikaan vauva usein syö, ja isin tultua kotiin ja vauvan syötyä, pääsen itse suihkuun ja tekemään hetken omia juttuja. Iltapuuron aikaan vauva taas heräilee syömään ja Eeliksen mentyä nukkumaan kahdeksan maissa vauvakin nukahtaa, jolloin jää pari tuntia aikaa miehen kanssa touhuta (eli katsella sohvalla telkkaria tai suunnitella uuden kodin juttuja).

Minä itse voin varsin mainiosti, vaikka siivous onkin nyt väsyttänyt tämän mamman, jaksan paljon paremmin kuin raskausaikana. Saan yössä nukuttua ihan tarpeeksi vaikka vauva herättääkin yön aikana kahdesti. Jos (ja pääosin kun) vauva ei kakkaa syönnin aikana, en vaihda vaippaa öisin (käytetään kertiksiä) joten nukahdan syötön päälle nopeasti. En myöskään nouse röyhtäyttämään vauvaa, vauvan syötyä vaihdan sen toiselle puolelle kylkeä, hörppään vettä ja kaikki jatketaan unia. Ehdin syödäkin ihan hyvin päivän aikana ja pääsen haukkaamaan päivittäin raitista ilmaa. Ehdin päivisin olla ihan kahden kesken Eeliksen kanssa vauvan nukkuessa, ja Eelis antaa minun hoitaa vauvaa rauhassa. Iltaisin ehdin myös levähtää ja nauttia miehen kanssa yhteisolosta. Ehdin siis huomioida kaikkia, joten huono omatunto ei ole päässyt iskemään.

Eelis pitää niin hyvin meidät kiinni rutiineissa ja puuhaa riittää päivisin, joten en ehdi pitkästyä enkä tylsistyä. Kunhan taloasiat rauhoittuvat ja vauva alkaa viihtyä ulkona, päästään vähän liikkeellekin ja ihmisten ilmoille.

Edelleen olen aina vain onnellisempi ja onnellisempi, vaikka se toinen lapsi ei mene "Ihan siinä sivussa", on kahden pienen kanssa elon helppous yllättänyt. Tosin, apu on ollut hyvinkin lähellä ja olen viettänyt kahden lapsen kanssa yksin aikaa vain muutamia tunteja päivässä. Enää en kuitenkaan ole huolissani miten pärjään, vaan uskon asioiden lutviutuvan kun vain osaa joustaa ja pitää pään kylmänä (kyllä, joskus on kestettävä jomman kumman huutoa että saa toisen hoidettua, ja joskus molempien huutoa samaan aikaan). Toivottavasti vuosi tulee sujumaan yhtä hyvin vastaisuudessakin :)

Uudet kujeet

Oikein hyvää uutta vuotta!

Meidän uusi vuosi vaihtui arkisissa merkeissä, päivä oli täysin normaali, käytiin vain illalla katsomassa muutamat raketit ennen Eeliksen nukkumaanmenoa.

Vauvakin on päässyt ulkoilemaan kun ilmat lauhtuivat. Ollaan käyty porukalla puistossa ja vauvan kanssa (ruoka)kaupoilla. Turvaistuimessa istuminen on ihan ok niin kauan kuin ollaan liikkeessä. Vaunuissa olo ei ihan älyttömästi vielä hotsita mutta eiköhän siihenkin totuta.

Eelis haluaa ottaa vauvaa monta kertaa päivässä, pusuttelee ja hipustelee varpaista. Huolehtii että vauva saa maitoa ja että muistetaan vaihtaa vaippaa. Vetää soittolelun soimaan ja haluaisi aina laittaa tutin nähdessään sen vauvan suuhun. Osaa varoa vauvaa touhuillessaan, vaikka välillä pitääkin muistuttaa missä se vauva on.

Kuukaudessa tytölle on kertynyt painoa yhteensä neljä kiloa ja senttejäkin on tullut pituuteen lisää kolme! Meidän neuvolatäti vaihtuu edellisen jäätyä eläkkeelle (jes!). Vauva on alkanut olla hereillä useamman kerran päivässä, killitttelee suurilla silmillään jopa puolisenkin tuntia ihan rauhassa. Syö paljon ja usein (edelleen syö, miettii, syö ja miettii (jossain mietintätauossa vaihdetaan vaippa) ja syö taas. Nukkuu parhaimmillaan 3-4 h putkeen, joista ainakin yksi on onnistuttu saamaan ajoittumaan yöhön. Vauva alkaa yöunille usein puolenyön maissa (ennen pidempiä yöunia itkeskelee enemmän, rauhoittuu kuitenkin asennon vaihtoon tai tissiin tai röyhtäyttämiseen) ja yöunia jatketaan seitsemään-kahdeksaan asti. Tänä aikana vauva syö pari kertaa, viime yönä vain kerran! Öisin ollaan siirrytty vauvallakin kertakäyttöisiin vaippoihin, tällä viikolla vauva kun ei ole kakannut yöllä jos en ole alkanut jumppaamaan (eli vaihtamaan vaippaa).

Mies menee takaisin töihin ensi viikosta alkaen, sitten saa nähdä miten arki alkaa sujua.

Ollaan alettu (taas) tosissaan haaveilla uudesta asunnosta, tässä alkaa jo nyt mennä totaalisesti järki kun täytyy ravata monesti päivässä portaita ylös-alas. Eelis kun tulee perässä ja ihan valvomatta ei poikaa voi portaisiin vielä päästää, vaikka osaakin ne kulkea itsekin. Kun vauvaa pitää kuitenkin kantaa, on aika kuluttavaa rampata rappusia kädet ja syli täys tavaraa. Etuovestakaan kun ei pääse minnekään ilman menemättä rappusiin, ja vaunut on takapihalla, joten ulkoiluvaatteet on aina haettava eteisestä olohuoneeseen ja kuljettava takapihan kautta (jonka ovea ei saa lukkoon tai edes kiinni kuin sisäpuolelta). Portaikon lisäksi tilanpuute iskee vasten kasvoja. Jopa minä törmäilen päivittäin huonekaluihin kun ei vaan ole tilaa kulkea!

Löydettiinkin jo yksi unelmakoti, saa nähdä mitä tästä kehkeytyy, oma asunto kun ei ole vielä myynnissä eikä uutta lainalupaa haettu pankista. Ensi viikolla selvinnee monia asioita. Myös mummu etsii asuntoa, joten voi olla että kevään aikana päästään nauttimaan (?) useammastakin muuttorumbasta!

Hyvää Joulua!

(Vähän jäi tänä vuonna joulukorttien teko kesken eikä ehditty viittä korttia enempää askarrella Eeliksen kanssa. No, ensi vuonna uudestaan!)

Lunkkia elämää

Viime viikko meni ihanasti ihan oman perheen kesken, tällä viikolla riittääkin sitten vauvan nuuskuttelijoita lähes jokaiselle päivälle. Emme kuitenkaan ota yhdelle päivälle kuin yhdet vieraat vastaan, jotta ei mene ihan hulinaksi.

Vauva syö enemmän tai vähemmän kolmen tunnin välein, vähän on meinannut masu vaivata mutta mahan hierominen, kunnolla röyhtäyttäminen (vaikka sikkura ei siitä tykkääkään erityisesti) ja kakkajumppa (eli jalkojen pumppaaminen) vaipanvaihdon yhteydessä on tuntuneet auttavan.

Sikkura viettää jo pidempiä aikoja hereillä ja tapittaa välillä hetken suoraa silmiinkin! Neuvolatäti kävi eilen kotikäynnillä, painoa neiti on kerryttänyt hurjat 0,5 kg! Nyt ollaan siis yli kolmen kilon (sairaalasta lähtiessä paino oli 2700 g). Vielä on kuitenkin vähän liian kylmää ulkoilla, kunhan pakkanen lauhtuu alle kymmenen asteen, voidaan aloittaa raittiin ilman haistelu. Onneksi sillä välin pääsen itse haukkaaman happea Eeliksen päikkyjen aikaan. Pääsisinhän toki muutenkin mutta se on sellainen sopiva "tekosyy".

Mies on ollut hurjan paljon apuna, kaitsee ja viihdyttää Eelistä kun olen vauvassa kiinni, ja ottaa vauvan hoitoonsa kun olen imettänyt sen kylläiseksi. Vaihtaa mielellään vaippaa ja vaatetta, ja on muutenkin mukana paljon enemmän kuin Eeliksen vauva-aikana. Kaikki on miehellekin nyt niin paljon helpompaa kun vauva-arki on tuttua.

Useimpina päivinä olen saanut aamupäivän olla kahdestaan vauvan kanssa, mies on joko asioilla tai ulkoilemassa Eeliksen kanssa. Eilen Eelis oli mummulla hoidossa ja menee taas huomenna sinne leipomaan pipareita. Eelis osoittaa enemmän kiinnostusta vauvaa kohtaan, nyt vauvaa pitäisi hoitaa välillä sen nukkuessakin! Eelis silittää vauvan päätä ja käsiä, ja röyhtäytettäessä taputtaa pepulle. Vielä kun isikin on kotona, ei haittaa vaikka äiti on kiinni vauvassa vaan haetaan sitten apua isiltä. Välillä pitää päästä ihan viereen istumaan kun imetän. Eelis ojentaa imetystyynyn kun tarvitsen sitä ja siirtää sen pois tieltä kun olen valmis. Eelis myös lämmittää kaurapussin sikkuralle ja avaa tarvittaessa unipussin (äp vanupussin) vetoketjun. Eelis myös tietää missä on vauvan kestovaipat ja osaa viedä puhtaat vaipat oikealle paikalleen.

Vaiposta puheenollen, otettiin käyttöön Baby Landin (Baby Cityn) vaipat myös vauvalla, ja hyvin toimivat! Kaikki vaipat kuitenkin falskaavat useasti päivässä, meillä on yksi (vielä liian iso) villakuori (mummun Eelikselle kutoma) jota pidetään öisin, jotta sillon pysyy yövaatteet ja petivaatteet kuivina. Odotan että saan ystävältä lainaan pari pienempää villakuorta jotta saataisiin päivälläkin vaatteet pysymään kuivina.

Muuten päivät täyttyy edelleen vauvasta ja taaperosta sekä pyykin pesusta (ja ruoan laitosta ja siivouksesta). Ei huhkita vaan kaikessa otetaan rennosti. Nautitaan yhteisistä hetkistä (myös miehen kanssa iltaisin kun Eelis on nukkumassa ja vauvakin on imetetty) ja ollaan vaan. Joulukin saa tulla, mummu lupasi hoitaa jouluruoat (en itse ole koskaan tehnyt jouluruokia kun emme erityisesti joulua vietä miehen kanssa) ja sain joululahjatkin paketoitua viimein. Pappakin saapuu tänne viikonloppuna, joulua vietetään sitten meillä mummun ja papan kanssa, syödään ruokaa ja ollaan vaan.

Vauvahuuruja

Pikaisesti muutama asia meidän tämänhetkisestä arjesta:

Sikkura syö noin kolmen tunnin välein, herää öhisemään ja itkee vain jos tissi ei tule tarpeeksi nopeasti suuhun. Sitten pitää vartin mietiskelytauon, syö uudestaan, kakkaa, (sitten vaihdetaan vaippa) ja syö taas. Vaipanvaihdon yhteydessä kuikuilee ja lopulta nukahtaa taas.

Sikkura nukkuu hyvin sohvan nurkassa äitiyspakkauksen vanupussissa lämpimän kauratyynyn kanssa. Välillä toki isin tai äidin sylissä. Ja öisin perhepedissä.

Sikkura osaa syödä todella reippaasti tissiä, oikean imuotteen harjoitteluun meni vain pari päivää. Tosin jos on ihan kamala nälkä, ei tissi meinaa mennä oikein suuhun kun on liian kiire päästä imemään.

Nyt imetys ei sattunut kuin pari päivää ja maidon nousukaan ei tehnyt yhtä kipeää kuin esikoisesta.

Kestoilu aloitettiin heti kotiin päästyä, koska kestot falskasi vähemmän kuin kertakäyttöiset. (Napatyngän takia vaipat oli pidettävä löysemmällä ja kertikset aina valuivat liian alas kun taas kestot ovat jämäkämpiä ja pysyivät paremmin paikallaan. Lisäksi Sikkura on niin pieni rimppakinttu, että kertikset falskasivat reisistäkin herkästi.). Kestoja menee noin kymmenen päivässä, Eelikseltä tulee noin kaksi kestovaippaa ja päälle puklu- ja vaipanvaihtoharsot, joten vaippapyykkiä on pestävä päivittäin.

Eelis on ollut todella reipas tulokkaan suhteen. Haluaa tulla mukaan katsomaan kun vaihdetaan vaippaa, tuo puhtaita vaippoja ja antaa Sikkuran vaatteita. Lisäksi Eelis huolehtii aina että Sikkuralla on tumput kädessä. Jos Sikkura itkee, sanoo Eelis "Mää mää" (syömään). Pari kertaa on käynyt silittämässä Sikkuran päätä ja käy nuuskuttelemassa unilelullaan.

Öisin Sikkuran (lyhyet) itkut ei ole haitanneet Eeliksen unia.

Olen käynyt joka päivä ulkona lyhyellä kävelyllä kun nukutan Eeliksen vaunuihin päikyille. Tuo ulkoilu on pitänyt mielen virkeänä ja saanut mukavasti kropassa nesteet liikkeelle. Olo on pireähkö (huomattavasti pirteämpi kuin raskausaikana) ja tuntuu että pystyn taas liikkumaan ja toimimaan. Mahareppua on reilusti vielä, paino on pudonnut viitisen kiloa. Turvotus alkaa selkeästi hävitä.

Isi on käynyt Eeliksen kanssa päivittäin joko kaupoilla (ostettiin TV ja pieni hyllykkö leluille kun vaihdettiin olohuoneessa järjestystä) tai ulkona leikkimässä. Sairaalassaoloni aikana Eelis vietti niin mainiota aikaa isin kanssa, että nyt isi kelpaa paljon paremmin kaikkeen. Näiden hetkien aikana hoidan Sikkuraa ja kotia. Eeliksen päikkyjen aikaan taas en tee mitään muuta kuin lepään!

Nyt kun meitä on kaksi vanhempaa kotona, arki sujuu joutuisasti ja helposti. Näköjään pienen vauvan kanssa elo on hyvin muistissa kun kaikki sujuu rutiininomaisesti. Kun ei ole tarvinnut käyttää energiaa uuden opetteluun, jää aikaa vain nauttia näistä vauvantuoksuisista hetkistä ja Eeliksen touhuista. Niinpä blogikin on aika hiljainen kun haluan keskittyä vain nauttimaan näistä hetkistä.

Olemme todella onnellisia toisistamme <3

Synnytyskertomus vol. 2

Edellisenä iltana supisti illalla sohvalla maatessa hurjat kolme kertaa niin, että mietin kuinka erilaisilta ne tuntuivat. Supistus tuli aaltona alkaen häpyluulta ylöspäin ja tuntui todella epämukavalta, ei kuitenkaan kipeältä. Supistukset eivät myöskään tuntuneet selässä, jonka ajattelin olevan SE merkki synnytyksen käynnistymisestä, sillä oireilen aina selällä.

Nukuin yön ihan tavallisesti ja aamulla heräsin miestä ennen herätyskellon sarastevaloon, joten tökin miehen hereille. Ennen sitä odotin yhden edellisillan kaltaisen supistuksen menevän ohi. Kun mies nousi, käännyin toiselle kyljelle ja tunsin pienen hulahduksen. Ajattelin sen kuitenkin olevan vain valkovuotoa mutta kokeilin silti kädellä lakanaa ja sehän olikin märkä. Nousin ylös ja riensin vessaan, ja lapsivettähän se oli. Onneksi meillä oli tallessa sairaalan isoja siteitä, vaihdoin puhtaat vaatteet ja Eeliskin heräili samalla. Hoidettiin aamupuuhia ja soitin mummun meille. Soitin myös päivystävälle neuvolantädille että mitä pitäisi tehdä kun ei ollut siitä puhetta vielä neuvolassa. Sain ohjeeksi rauhassa mutta piakkoin lähteä synnärille, ja sinne mies heitti minut töihin mennessään.

Synnärillä vietin ensin puolisen tuntia käyrillä, välillä kätilö kävi herättämässä sikkuraa. Kätilö tarkasti kohdunsuun tilanteen (sama kuin edellisellä viikolla eli täydessä pituudessa, kiinteähkö ja sormelle auki). Myös lääkäri kävi ultraamassa vauvan, tarkasti samalla painoarvion (2866 g) ja istukan virtaukset vauvan pienen koon vuoksi. Kaikki oli erinomaisesti, sain ohjeeksi liikuskella ja portaita olisi suotavaa käyttää. Pääsin osastolle odottelemaan supistusten alkua.

Odotellessa mies kävi piipahtamassa palaveriensa jälkeen ja lähti hoitamaan asioita kun mitään ei ollut meneillään. Ystävä kipaisi kahvilla sairaalan kahvilassa seuranani, mutta muuten vain odoteltiin. Kävelin useaan kertaan rappusia ylös, mutta sain aikaan vain yksittäisiä supistuksia.                                                                      

Seitsemän aikaan illalla supparit alkoivat tulla alle kymmenen minuutin ja voimistuivat pian epämiellyttävistä kivuliaammiksi. Kävin lievittämässä kipua lämpimässä suihkussa, jonka jälkeen minut laitettiin käyrille. Siinä maatessa supparit alkoivat jo sattua niin, että otin äänen käyttöön. Kymmeneltä illalla sain voimakasta kipulääkettä, sillä supistukset olivat niin voimakkaita ja kivuliaita, että supistusten välissä vain tärisin sängyssä. Samalla miehen piti lähteä osastolta kotiin (osaston rauhoittamiseksi ei vieraita klo 22 jälkeen, meinasin sanoa että jos halutaan rauhaa niin kannattaisi varmaan mieluummin minut siirtää muualle huutamaan, toki kuitenkin ymmärsin pointin), ja meinasin mennä paniikkiin, sillä en tiennyt miten kestäisin kivut ilman miehen tukea. Kipu oli jo niin kamalaa että itkin spontaanisti ja piti keskittyä hengittämiseen todella, etten oksentaisi tai pyörtyisi. En kuitenkaan ollut auennut vielä tarpeeksi synnärille pääsyä varten.

Kipulääke auttoi rentoutumaan supistusten välillä ja vei pahimman huipun hetkeksi mutta pian soitin hoitajan paikalle kun en kestänyt enää. Olinkin auennut 5 cm:iin ja soitin miehen takaisin sairaalalle (oli juuri ehtinyt kotiin ja vessaan). Minut siirrettiin nopeasti synnärille, yritin ensin kävellä lyhyen matkan sinne mutta en olisi pysynyt tolpillani supistusten aikana, joten hoitaja haki pyörätuolin ja juoksutti minut viereiselle osastolle. Hoitaja kävi kysymässä synnytyssalia johon minut vietäisiin ja sillä välin sain supistuksen, ja ilmeisesti pidin niin pahaa ääntä, että kätilö tuli juosten hakemaan minut saliin. Kampesin itseni sänkyyn supistusten välissä ja heti kätilö suositteli spinaalia, jonka sain nopeasti (ehdin kuitenkin huutaa jo että missä se on). Ennen puudutetta olin auennut 8 cm:iin. Mieskin saapui paikalle ennenkuin sain puudutteen. Spinaali auttoi todella nopeasti ja jo seuraava supistus oli laimeampi, siitä seuraavat täysin kivuttomia. Käänsin nopeasti kylkeä jotta puudute ei jäisi yksipuoleiseksi. Vihdoin sain rentouduttua ja olo oli mahtavan raukea.

Paikalle saapui myös lääketieteen opiskelija, sillä olin sanonut, että jos on opiskelijoita, meitä saa käyttää hyväkseen. Juteltiin mukavia ja opiskelija kyseli tästä ja edellisestä synnytyksestä, tunnin päästä spinaalista supistukset alkoivat taas tuntua. Ei kivuliaina mutta epämiellyttävinä ja kovana paineena. Parin supistuksen jälkeen soitin kätilön paikalle, sillä aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Olinkin täysin auki ja sain luvan vähän ähkäistä ja harjoitella kylkimakuulla toista jalkaa ylhäällä pidellen, mutta pian oli pakko ponnistaa.

Vauva syntyikin kahdella ponnistuksella, opiskelija ei ehtinyt saada edes hanskoja käteen ja hyvä kun kätilökään ehti ottaa vauvan kiinni! Opiskelija sai leikata napanuoran ja vauva nostettiin minun syliin peittojen alle siksi aikaa, kun odotettiin istukkaa. Koska en vuotanut verta, voitiin jäädä odottamaan jälkeisten syntymistä, sain suuret annokset eri supistavia lääkkeitä niin suoneen, kohdun suulle, peräsuoleen kuin suuhunkin. Spinaali vaikutti vielä sen verran että kätilö pystyi painamaan mahaa pitkään ja kovaa minun ollessa rentoutunut, ja lopulta istukkakin tuli kokonaan ulos.

Kokonaiskesto synnytykselle oli vähän alle 5 tuntia. Kivut olivat todella kovat ennen spinaalia, mutta kyllä se kohdunsuu aukenikin sitten rytinällä. Koin suuria onnistumisen tunteita kun istukkakin syntyi normaalisti, en joutunut kaavintaan, pääsin omin jaloin suihkuun ja sain syödäkseni. Olin pirteä ja todella hyvävointinen, alapäähänkin tuli vain yksi nirhauma, ei mitään muuta! Toivuin nopeasti muutenkin ja oli mahtavaa päästä liikkeelle heti synnytyksrn jälkeen. Kaikenkaikkiaan kovista kivuista huolimatta synnytyksestä jäi todella hyvä mieli ja olen äärimmäisen tyytyväinen kokemukseen :)

Hän on täällä

Pieni prinsessa saapui keskiviikkoyönä 5.12. klo 00:43 hujauksessa maailmaan. Painoa tytöllä oli hurjat 2900 g ja pituutta sairaalasta lähdettäessä 49 cm, pipo 33 cm. Tänään saavuttiin kotiin ja aletaan opetella kahden pienen kanssa eloa. Ollaan kovin kovin onnellisia!

PAM!

Lyhyitä päivityksiä lisää:

Eelis dippasi nachoa miedosti tuliseen salsakastikkeeseen kun käytiin mummun kanssa syömässä. Mummu katseli silmät pyöreinä kun Eelis ei ollut moksiskaan minimaalisesta määrästä kastiketta (Eelishän maistoi tässä taannoin chilipähkinää ja söi vielä toisenkin päälle, eikä mennyt edes maha sekaisin!). Muutaman nachon maistelun jälkeen sipsiin tuli vähän enemmän kastiketta, ja sillä kertaa taisi vähän polttaa, Eelis katsoi minua kauhistuneen näköisenä, ojensi äkkiä nachon pois ja totesi "PAM!" :D

Missä sikkura on?

Mummu kysyi eilen Eelikseltä "Missä sikkura on?" (ensimmäistä kertaa) ja Eelis käveli itsevarmasti luokseni ja osoitti masuun. Isin tultua kotiin toistettiin kysymys, ja Eelis käveli isin luo ja osoitti isin masuun :D

38+0

Kaikki hyvin, vauva ei ole iso vaan päinvastoin jopa hieman pienikokoinen! Istukan virtaukset olivat kuitenkin hyvät joten huoleen ei ole aihetta pienen(kään) koon puolesta. Lääkäri ihmetteli jo käsillään tunnustellessaan että no eipä tämä kyllä miltään isolta tunnu, ja vaikka tietysti kaikki ovat vain arvioita, luotan kuitenkin enemmän ultraan (kokoarvio tällä hetkellä 2800 g) kuin terkan maagisiin käsiin (jonka painoarvio ainakin 3200 g).

Äitiyspolilla kävin ensin läpi sokeriarvoja diabeteshoitajan kanssa, edelleen pärjään ruokavaliolla eikä lääkitystä tarvita. Samalla käytiin läpi edellistä synnytystä ja toiveita tai huolia tulevan synnytyksen suhteen, sekä keskusteltiin imetyksestä. Lääkäri teki ultratutkimuksen ja lopuksi vielä sisätutkimuksen toivomuksestani (kohdunsuu on vielä napakka, kolmisen senttiä ja sormelle auki).

Lääkäri kertoi, että noin kolmasosalla niistä, joilla on ollut ongelmia istukan irtoamisen kanssa aiemmissa synnytyksissä, on ongelmia myös seuraavassa synnytyksessä. Tällä kertaa jos istukka ei irtoa puolen tunnin sisään synnytyksestä, irroitetaan se todennäköisesti kaavinnan kautta, jotta vältyttäisiin yhtä massiiviselta verenvuodolta kuin viimeksi. Tämä on hyvä itsekin tietää, jotta osaan asennoitua mahdolliseen kaavintaan (toivottavasti sitä ei tule), mutta myös jotta sairaala osaa varautua siihen. Syy tähän saattaa olla istukan liian kova kiinnittyminen kohdun lihaksiin.

Se pieni huolen taakka putosi harteilta, kun vauvan kokoarvio ei ollut(kaan) iso, kyllä sitä vaan omiin tuntemuksiin pitäisi osata luottaa. Inhottavaa miten toisten hössötys saa omankin mielen matalaksi, vaikka itse tuntisi asian olevan toisin...

Sisätutkimus sai iltapäivän aikana supistuksia aikaan, saa nähdä tapahtuuko muuta, onneksi kiirettä ei nyt kuitenkaan ole :)

Mietteitä

Kiirettä pitää taas, mukamas. Mitään en ehdi tekemään mutta mitään ei tapahdukaan. Eelis on pääosin arkipäivisin viitisen tuntia mummulassa mutta silti ehdin hädintuskin tehdä lounasta (ja nukkua päikkärit), satunnaisesti pesen pyykkiä. Mitään en ole saanut aikaan kirjoitusprojektin eteen. Motivaatiotakaan ei ole tippaakaan.

Eeliksen läpsiminen jatkuu, välillä vähän vähemmän ja kiukkupäivinä enemmän. Eelis kyllä tietää jo että läpsiä ei saa ja tuleekin usein heti halaamaan kiellon päälle, välillä jatkaa vielä. Silloin sanotaan että seuraavasta isi/äiti lähtee pois vierestä ja jos vielä läpsäisee, noustaan napakasti pois ja lähdetään tekemään jotain muuta. Eelis alkaa usein itkeä ja hetken itkettyään rauhoittuu, jolloin mennään takaisin ja Eelis pyytää anteeksi. Tarvittaessa tätä toistetaan kunnes läpsiminen loppuu. Isin kanssa jaksetaan vielä jatkaa tappelua pidempään mutta äidin kanssa riittää usein kaksi kertaa maksimissaan. Yritetään keskustella miehen kanssa ja päivittää toisiamme (pääosin minä kerron miten olen toiminut ja mikä toimii) käyttäytymisessä niin, että toimimme molemmat samalla lailla ja konsistentisti näissä tilanteissa. Kun kiukuttelu on loppunut pyritään ohjaamaan mielenkiinto muualle ja mahdollisimman pian unohdetaan kiukuttelut, vaikka itseä ärsyttää, koitan muistuttaa itseäni että ei siihen asiaan kannata jäädä vellomaan vaan jatkaa eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Ja löytää se kehun aihe jolloin tulee kaikille hyvä mieli.

Eelis on palannut taas normaaliin (?) rytmiinsä ja on alkanut herätä taas aiemmin. Monta viikkoa meillä nukuttiinkin ysiin saakka, nyt Eelis heräilee taas seitsemän maissa. Vaikka ylimääräinen tunti-pari unta aamuisin (jos kissa ei vaan aloittaisi riehumista 7-8 aikaan) maistuisi, on tämä silti mukavampaa herätä hyvissä ajoin. Ehtii rauhassa puuhailla aamutouhut ja jos olisi jotain menoa (vielä kerran muksuvoikkaa tälle vuodelle), ehtii sinnekin ilman kiireen tuntua.

Nukuin toissayön älyttömän levottomasti ja huonosti. Toisella kyljellä ei voinut olla kun tuli huono olo, ja toisella kyljellä ollessa puutui lonkat ja jalat. Selälläänkin tuli nopeasti huono olo. Yölliset supistukset on kuitenkin jääneet toistaiseksi pois ja muutenkin supparit on laimentuneet mahan kiristelyiksi. Vessassakaan ei ole nyt muutamaan yöhön tarvinnut käydä kuin kerran. Edelleen turvottaa, usein kuitenkin vähemmän jos olen syönyt vähän jotain epäterveellistä (??!) kuten pullan päiväkahvin kanssa.

Huomenna on äitiyspolilla kontrollikäynti ja synnytystapa-arvio. Vaikka olen aika rauhallisin mielin vauvan koosta, on neuvolan täti saanut pienen pelon takaraivoon, että vauva onkin jo niin iso, että jos ei itsekseen ala pian syntyä, on synnytys käynnistettävä. Samaan syssyyn pelkään sektiota. Ajattelin toivoa ronskimpaa sisätutkimusta, sillä se tilanne saatiin käyntiin viimeksikin. Nyt kuitenkin ollaan ihan täysiaikaisia jo. Vähän jänskättää se, miten tämä synnytys menee; kuinka pitkään se kestää, kuinka kipeä olen, onko se kuinka samankaltainen kuin edellinen ja kuinka pitkään voin olla kotona.

Olen myös miettinyt kuinka pitkään haluan pitää Eeliksen kotona, en halua että pieni poika näkee minua kovin tuskissani (koska Eelis on kovin empaattinen ja huolestuisi varmasti) mutta toisaalta tiedän, että Eelis antaa voimaa jaksaa olla kotona pidempään ja sietämään kivun, sekä tietysti auttaa keskittymään johonkin muuhun. Mummu on onneksi lähellä ja nopeasti saatavilla, mihin vuorokauden aikaan tahansa tarvittaessa. En kuitenkaan halua äitiäni tänne vaan Eelis vietäisiin mummulaan hoitoon, paitsi tietysti jos sairaalaan lähtö tulee keskellä yötä.

Koitan kuitenkin olla ylimiettimättä asiaa, antaa kaiken mennä taas omalla painollaan. Eiköhän kaikki lutviudu parhain päin!

30-vee kakku

Mies täyttää viikonloppuna kolmekymmentä. Synttäriyllätysmatka on jo onneksi takana päin, joten enää on jäljellä kakun tekeminen. Kysyin mieheltä millaisen kakun hän haluaa. Ilmiselvä vastaus oli suklainen kakku, mutta vaihtelun vuoksi täytekakku (teen usein ihan muutenkin vain rahka/juustokakkuja). Yhdessä sitten tutkailtiin Kinuskikissan sivustoa (jonne miehen ohjasin) ja kokosimme seuraavista palasista miehen synttärikakun:

• Kakkupohja: mehevä suklaakakkupohja (jonka kostukkeena käytin maitoa, johon lisätty 1 rkl Mozart suklaakermalikööriä)
• Täyte: Baileys täyte kaksinkertaisena (jossa Baileys korvattu Mozart liköörillä ja mukaan lisätty puoli pussia wiener nougat rouhetta)
• Kuorrute: suklaakreemi (leivontasuklaalla johon lisätty vähän 85% suklaan jämiä) ja vaahtokarkkitaikina päälle
• Koristelut: sulatetusta leivontasuklaasta pursotettu

Mies toivoi turkinpippurin makua vaahtokarkkikuorrutteeseen, mutta eipä siitä saanut kuin häivähdyksen makua kaiken sokerin seassa. Onneksi se ei haitannut.

Eelis oli onneksi päivän mummun luona hoidossa, sillä käytin koko päivän kakun tekemiseen. Toki välissä mm. söin ja kävin verikokeissa, mutta en halunnut tehdä montaa asiaa samaan aikaan, sillä halusin kakun onnistuvan varmasti. En ole aiemmin vastaavaa kakkua tehnyt (muutenkin vähemmän täytekakkuja), joten homma vaati keskittymistä.

Pohjan tekemiseen meni puoli tuntia (plus 50 min paistuminen), annoin kakun jäähtyä ja lopulta vetäytyä jääkaapissa iltapäivään (siltikin vain päällimmäinen kerros säilyi ehjänä kakkua kootessa). Seuraavaksi tein vaahtokarkkitaikinan, ja sen työstämiseen (siivoiluineen) menikin tunnin verran. Kun astianpesukone oli pessyt monitoimikoneen kulhon taas puhtaaksi (tässä välissä söin lounaan ja smurffailin netissä), valmistin täytteen (siivoiluineen 30 min) ja itse kakun (vartin verran puhinaa ja tuskailua).

Koska en muistanut ostaa tarpeeksi aineita kreemiäkin varten (muistin sen vasta aamulla alkaessani tehdä kakkua), tein kreemin illemmalla Eeliksen kanssa ja kuorrutin kakun (45 min). Vaahtokarkkitaikinan kanssa piti odotella pidempään, joten kuorrutin ja koristelin kakun lopulliseen ulkonäköönsä vasta illalla kun Eelis oli jo nukkumassa. Taikinaa oli ainakin alkuun aika työlästä työstää, mutta onnistuihan se lopuksi.

Ja tällainen siitä sitten tuli:

Oli hyvää, sai kehuja ja tarpeeksi makeaa olematta kuitenkaan äkömakea! :)

ps. jostain syystä postaus oli päätynyt luonnokseksi jo julkaisun jälkeen :O Ihme sekoilua taas bloggerilla!

Syliä ja halia

Maha on löysällä jo toista päivää, en tiedä syyttäisinkö Subwayn kanaleipää, hiilareita vai masuasukkia. Turvotus vaivaa aamusta iltaan, öisin tuntuu helpottuvan. Juon vettä runsaasti mutta se ei tunnu auttavan turvotukseen, vessassa täytyy vaan ravata jatkuvasti. Öisin herään kahdesti pissalle, kolmatta kertaa koitan vältellä kun ei vaan jaksaisi nousta ylös. Asentoa täytyy vaihtaa öisin useasti, sillä jalkoja ja lonkkia alkaa nopeasti särkeä. Eilen supisteli napakasti mutta kivuttomasti koko päivän. En saa juuri mitään aikaan vaikka Eelis on mummulassa hoidossa arkena noin klo 10-15. Edelleen väsyttää koko ajan vaikka nukun enemmän tai vähemmän säännöllisesti sen klo 22-08, enkä kovin paljoa valvoskele yöllä.

Eelikseltä meni ääni käheäksi sairastelun päätteeksi, voi olla että osansa teki myös se kiukkurääkynä sairastelun ohessa. Nyt kiukuttelu on helpottunut ja tänä aamuna poika oli jo normaali itsensä. Toissayönä havahtui useaan otteeseen itkeskelemään, mutta rauhoittui itsekseen takaisin nukkumaan. Nyt aamuisin Eeliksen huoneesta kuuluu "Äitiii, äitiii!". Jos minä menen hakemaan Eelistä, ei poika malta tulla köllöttämään sänkyymme enää vaan heti täytyy mennä "Kko, kko!" eli kokkailemaan aamiaista. Jos taas isi hakee, tullaan hetkeksi köllähtämään vanhempien sänkyyn.

Syli on ollut kova sana sairastelun jälkeen. Kiukuttelun ohessa Eelis alkoi läpsiä ja lyödä. Asiaan suhtauduttiin tiukalla Eillä ja piti tulla pyytämään anteeksi (eli halimaan). Kahden läpsimispäivän jälkeen lyöminen vähentyi mutta sitten piti opetella että syliin ja haliin pääsee ilman läpsimistäkin. Nyt Eelis on viime päivinä tullut hakemaan harmistuksiinsa halia ja syliä avuksi jo niin nopeasti, että harmistukset on jääneet hyvin miedoiksi. Paras syli on äidin syli, mutta onneksi isi ja mummukin kelpaavat. Jos iskee oikein kova kiukku, niin ensin annetaan Eeliksen rauhoittua sen verran, että sylissä ei enää venkoilla ja riuhtoilla.

Toivottavasti etenkin tämä läpsiminen on joku ohimenevä juttu, että vauvan kanssa vältyttäisiin lyömisiltä.

Eka kuume

Eelis oli kipeänä viikonlopun, ensimmäistä kertaa siis Ihan Oikeasti kipeänä!

Torstaina aamulla Eelis oli kovin sylinkipeä ja hieman lämmin mutta kuitenkin ihan pirteä ollut koko aamun. Mummu tuli parturin jälkeen hakemaan poikaa hoitoon jotta sain itse vähän kirjoitushommia tehtyä (ei onnistunut kun olin itse pihalla kuin lumiukko öisen migreenin seurauksena). Eelis oli ollut tosi väsy ja mennyt päikyille hieman normaalia aiemmin ja nukkui kolme tuntia! Menin hakemaan Eelistä ja poika rukka oli ihan kuuma ja syli oli ainoa paikka missä oli hyvä. Kuume alkoi selkeästi nousta, joten jätettiin Eelis vielä mummulle hetkeksi kun käytiin miehen kanssa ruokakaupassa. Samalla käytiin apteekissa hakemassa lisää särkylääkettä (Panadolin nestemäistä kun saa laittaa ainakin litratolkulla jo! Löysin banaanin makuisia särkylääkkeitä, joita Eelis ei kuitenkaan suostu syömään kun ne liukenevat suuhun heti, täytyy piilottaa tabletti aina johonkin ruokaan.).

Kuuntelin koko yön Eeliksen öhinöitä, olin huolissani että kuinka korkealle kuume nousee. Eelis kuitenkin nukkui ihan hyvin vaikkakin hieman levottomasti. Aamulla poika oli ihan kuuma mutta kuume laski hieman aamutouhujen aikana. Nousi taas puolen päivän aikaan (Eelis nukahti sohvasängylle kainaloon) ja pikatorkkujen jälkeen annoin särkylääkettä. Kuume laski ja saatiin syötyä vähän (onneksi Eelis kuitenkin joi koko ajan mielellään maitoa ja vettä), päikyt ei meinanneet maistua vaikka Eelis oli selkeästi väsy. Koitin nukahtamista sohvalla mutta lopulta oli lähdettävä "kävelylle", eli nukkumaan päikyt vaunuihin ulos (nukkuu paremmin päikyt ulkona kuin sisällä, mummulassa matkasängyssä parvekkeella, kotona vaunuissa). Eelis nukahti lähes samantien mutta ei nukkunut kuin vajaan tunnin ja välissä piti käydä rauhoittelemassakin (melko hasardia meinasi olla kun yritin samalla tehdä lasagnea). Kuume alkoi taas nousta ja annoin särkylääkettä. Isin tultua kotiin syötiin taas (Eelikselle ei maistunut) ja Eelis meni nukkumaan jo ennen kahdeksaa (särkylääkkeen kera). Koko päivän Eelis oli tosi kovassa kuumeessa, särkylääke onneksi vähän laski pahimpia huippuja.

Seuraavana yönä Eelis nukkui lähes 14 tuntia putkeen! Oli lauantaina aamulla lämmin mutta lämpö laski aamupuuhien aikana taas eikä särkylääkettä tarvittu koko päivänä. Pääosa päivästä kuitenkin vietettiin edelleen sohvasängyn uumenissa. Päikyt oli taas yhtä huonot kuin edellisenä päivänä, joten illalla Eelis oli taas tosi väsynyt ja meni aikaisin nukkumaan (särkylääkkeen kera). Käväistiin miehen kanssa ystävän tupareissa, mummu oli sillä välin meillä. Tultiin kuitenkin aikaisin kotiin, sillä itsekin olen ollut flunssassa ja halusin ehtiä nukkuakin yöllä. Eelis nukkuikin levottomasti ja yöllä piti muutamaan kertaan käydä rauhoittamassa poika takaisin nukkumaan. Lopulta Eelis heräsi itkuisena seitsemän aikaan, kuumetta ei tosin enää ollut.

Sunnuntaina otettiin edelleen rauhallisesti, Eeliksellä kuitenkin alkoi olla jo energiaa ja parin päivän makoilu purkautui kiukutteluna. Päikyt oli jälleen huonot ja aamuyö levoton. Mutta muuten Eelis on jo normaali itsensä, koitan kovasti pitää silmällä tuleeko jälkitauteja vai selvittiinkö "vain" kovalla kuumeella. Korvatulehdustakaan (kop kop) meillä ei ole koskaan vielä ollut, joten olen tiiraillut Eeliksen korvia ja kuullostellut kiukutteleeko Eelis mahdollisesti korvakipua, turhautumista neljään seinään vai uhmaansa. Tähän mennessä olen päätynyt jälkimmäisiin vaihtoehtoihin.

Lisätty myöhemmin: mummu kertoi että Eelikselle nousi punaisia näppyjä aamupäivän aikana (ei ollut aamulla) ja päikkyjen jälkeen ne alkoivat hävitä. Eeliksellä oli siis vauvarokko.

***

No, se siitä Eeliksen ekasta Oikeasta Sairastelusta. Itsellekin teki hyvää pääosin maata kaksi päivää, vaikka varsinaisesti en levännytkään. Oli uuvuttavaa kun mitään ei pystynyt tekemään ilman että Eelis vaati syliin ja tietysti oma huoli oli kova. Etenkin perjantaina kun kuume oli koko ajan niin korkealla.

Makaamisen tuloksena oma maha laski ja selkä meinaa vetää jumiin. Eilen supisteli enemmän tai vähemmän jatkuvasti. Öisin olen huomannut muutaman kerran että supistelut aiheuttaa hikoilua, vaikka öisin en supisteluihin herääkään (synnytysunia olen nähnyt kuitenkin lähes joka yö). Kääntyminen yöllä on tuskaa, nyt lantio usein napsahtaa ensimmäiseen kääntymiseen ja vaikka se helpottaa oloa, tuntuu se tosi epämiellyttävältä. Aamuyöstä olen monesti jäänyt valvomaan hetkeksi kun uni ei tule heti takaisin. Lantion ja lonkan kivut kuitenkin helpottavat aamuyöstä ja kääntyminen helpottuu. Eilen särki alaselkää, mutta en tiedä johtuiko se makaamisesta, yläselän yrityksestä mennä jumiin, huonosta istuma-asennosta tupareissa vai päivän supisteluista.

RV 36+4 (salama peittää hyvin kasvot :D)

Vertailun vuoksi masu Eeliksestä

Sokeriarvoissa on ollut edelleen aamuisin heittoa aina silloin tällöin. Nyt en enää ole niin tiukasti VHH-dieetillä kun iltaisin täytyy tankata hiilareita (ja pähkinöitä!). Koko raskausajan kestänyt himo turkin jogurttiin marjojen kera on väistynyt ja aamuisin jotta aamupalan saa alas, olen alkanut syödä smoothieta. Varmaankin ainakin osittain hiilareiden lisääntymisestä johtuen turvotus on alkanut vaivata, vaikkakaan ei vielä yhtä pahasti kuin Eeliksestä. Sormet ja jalat tuntuu kuitenkin selkeästi turvonneilta, eikä liikkuminen tai runsas nesteen juonti tunnu tuovan helpotusta. Nyt en enää ota niin rauhallisesti vaan liikun rivakampaan tahtiin, tällä viikolla aletaan olla jo täysiaikaisia.

Maitoa on alkanut erittyä jo sen verran paljon, että on pakko pitää liivinsuojia ja jopa mies haistaa jo maidon (itse olen haistanut sen jo jonkun aikaa). Epäilen tämänkin liittyvän ainakin osittain hiilareihin.

Raskausdiabetes huolettaa sen verran, että toivoisin sikkuran syntyvän aiemmin, kammoksun käynnistystä. Toisaalta, helpottavaa tietää että kovin paljoa yliaikaiseksi ei ainakaan päästetä menemään. Alakerran tilannettahan ei ole lääkäri kurkannut ikuisuuksiin, näemmä viimeinen neuvolalääkäri jää pois RV 38 äitiyspoliklinikan kontrollikäynnin takia. Painetta tuntuu kuitenkin jo jonkin verran ja paikat tuntuu turpeilta. Ajattelin toivoa tuolla kontrollikäynnillä (taas) vähän ronskimpaa sisätutkimusta, jos sillä saataisiin synnytys käynnistymään itsekseen. Edellisellä kerralla synnytys käynnistyi kahden vuorokauden sisään siitä (olin raskausmyrkytysepäilyn takia polilla).

Vaikka kuullostelen oloani jo vähän tarkemmin, en usko vielä mitään tapahtuvan. Raskausaika on mennyt niin nopeasti, että vaikka tiedostan että noin kolmen viikon päästä meillä on toinen vauva, en Ihan Oikeasti tajua sitä. Koitan kuvitella arkea kahden pienen kanssa ja ajoittain meinaa iskeä paniikki kun näen mielessäni uhmaavan Eeliksen ja samaan aikaan huutavan sikkuran. Miten sitä ehtii reagoida kaikkeen? Vastaanko tarpeeksi hyvin molempien lapsien tarpeisiin? Miten Eelis reagoi tulokkaaseen? Taantuuko poika vai tuleeko esimerkiksi puheeseen yhtäkkinen kehityspyrähdys (Eelis kun ei edelleenkään puhu paljoa vaan viestii enemmän eleillä ja sanojen sijaan käyttää "mitä ääntä joku pitää")? Saako Eelis nukuttua öisin vaikka vauva itkisi? Miten itse jaksan päivisin jos valvon öisin?

Onneksi mummu on nyt lähellä. Ja onneksi asioilla on tapana järjestyä.

Öistä

Pitkään on pitänyt kertoa meidän yöllisistä kuulumisista, tässä pyykkikoneen valmistumista odotellessa on hyvä kirjoittaa pikaisesti aiheesta.

Eelishän on nukkunut omassa huoneessaan puolivuotiaasta saakka, sillä minun yöuntani häiritsi Eeliksen öiset ölinät (isäänsä tullut) ja kääntyilyt, ja Eelistä häiritsi äidin maidontuoksu ja kääntyilyt (eli nukkumaan tuleminen ja öisin vessassa käyminen). Yöt rauhoittuivat (ainakin pääosin, kausittaisia tiheän syömisen aikoja lukuunottamatta) ja yöunet paranivat. Bonuksena tuli myös se, että Eelis on tottunut nukkumaan omassa huoneessa eikä pinnsänkyä ole tarvinnut siirtää nyt myöhemmällä iällä mihinkään.

Kun Eelis saatiin unikoulun avulla oppimaan nukahtamaan itsekseen, on myös nukkumaanmeno helpottunut. Pitkään tehtiin niin, että iltasatu luettiin alakerrassa ja sitten vain vietiin Eelis sänkyyn. Siellä poika höpötteli ja uinahti lopulta itsekseen. Muutama kuukausi takaperin tuli viikon kausi, että äiti ei saanut lähteä huoneesta ennenkuin Eelis oli nukahtanut. Sitten helpotti.

Sitten tuli kausi, että tapeltiin pitkään nukkumaanmenosta. Ratkaisuna tähän toimi se, että iltasadun lukeminen siirrettiin vanhempien sänkyyn, johon mennään unilelujen kanssa pötkähtämään ja rauhoitutaan kuuntelemaan iltasatu. Siitä Eelis käveli itse omaan huoneeseen ja jäi tyytyväisenä nukahtelemaan itsekseen.

Nyt on taas pienoinen tappelukausi menossa, tosin tuntuu että alkaa nyt helpottaa. Iltasadun jälkeen halitaan ja kerrataan päivän tapahtumia, lasketaan poika sänkyyn unilelujen sekaan, peitellään, sammutetaan valot ja vielä vähän aikaa pitää "hipustella", eli silitellä. Usein kuuluu yksi-muutama protestointiälinä kun äitikin lopulta lähtee huoneesta, mutta nyt se on jäänyt siihen ja Eelis nukahtaa tyytyväisenä itsekseen. Tosin aikaa pitää varata sen verran, että Eelis ensin rauhoittuu täysin meidän sänkyyn, eli on pidemmän aikaa ihan paikallaan kainalossa kuuntelemassa satua (alkuun möyritään ympäriinsä).

No, se nukkumaanmenosta. Pari kuukautta takaperin meillä alkoi yölliset itkukohtaukset. Eelis on kyllä aiemminkin herännyt yöllä itkeskelemään mutta on rauhoittunut pian itsekseen ja jatkanut heti unia. Mutta nyt piti nousta ihan sylittelemään. Eelis oli siis ihan unessa mutta ei rauhoittunut ilman syliä (tassuttelu ei auttanut). En muistanut kuin vasta viime viikolla, että tosiaan nämä yölliset itkukohtaukset taitavat kuulua tähän ikään, ystävä kun kyseli (hänellä on myös Eeliksen ikäinen poika) onko meillä näitä ollut.

Muuten yöt sujuvat varsin rauhallisesti ja Eelis nukkuu täydet unet öisin. Meillä on edelleen käytössä pinnasänky, sillä Eelis viihtyy sängyssään äärimmäisen hyvin ja pyörii öisin niin paljon, että ei ole toivoakaan että poika pysyisi tavallisen sängyn kyydissä. Eikä edes yritä kiivetä laidan yli.

Saa nähdä jatkuuko hyvät yöunet Eeliksellä kun sikkura saapuu katkomaan äidin unet taas ;) Samaan huoneeseen lapsia ei toki laiteta heti vaan sikkurakin saa olla perhepedissä (pinnasänky on taas laitettu vaunuksi meidän sänkyyn kiinni) ainakin sen täysimetyksen ajan. (Siis sikälimikäli, toivottavasti, se imetys onnistuu). Ja ainahan me voidaan vauvan kanssa nukkua alakerran sohvalla jos yöt meinaa mennä hulinaksi. Elän kovasti toivossa että sikkura tulisi Eelikseen siinä, että öisin ei seurustella vaan syödään ja nukutaan!

Kiukutteluja

Hormonihirviön lisäksi meillä asuu ajoittain (päivittäin) pieni kiukuttelija. Omaa tahtoa alkaa olla ja aikalailla vakiovastaus kysymykseen kuin kysymykseen on ponteva pään pudistus. Tämän lisäksi kuvioon on astunut spagetiksi lattialle heittäytyminen, sylissä venkoilu ja potkiminen sekä itkuraivarit (vielä valtaosin ilman potkuja).

Aluksi tilanteista selvittiin keskustelemalla asia läpi mutta nykyään Eelis tuntuu vetävän raivareita asiasta kuin asiasta ja niihin ei auta kuin aika. Usein aiheena on joku päivittäinen toimi, arkirutiini, joka on suoritettu samalla lailla jo vuoden päivät. Asia, joka on tehtävä. Kuten iltapesulle meneminen tai vaatteiden pukeminen. Olemme pyrkineet miehen kanssa olemaan kysymättä "Haluatko?", sillä on epäreilua tehdä asia joka tapauksessa, vaikka lapsi vastaa "En". Sen sijaan koitamme muistaa kysyä kahden tai kolmen vaihtoehdon väliltä. Kuitenkaan näihin tahtoraivareihin ei auta edes vaihtoehtojen antaminen.

Paras ratkaisu tällä hetkellä tuntuu olevan kun antaa pojan raivota hetki rauhassa ja palata paikalle kun itku loppuu (tähän menee usein max viisi minuuttia). Sitten sylitellään ja kerrotaan miksi näin tehtiin, ja usein asian hoitaminen sujuukin mutkattomasti tämän jälkeen. Valitettavasti aina ei ole aikaa tähän rauhoittumiseen, kun ollaan vaikka lähdössä johonkin, tietenkin kiireellä.

Onneksi nämä kiukuttelukohtaukset ovat kuitenki (ainakin vielä) yksittäisiä tapauksia, vaikkakin päivittäisiä. Ja raivokohtaukset unohtuvat nopeasti ja nauru on herkässä pian rauhoittumisen jälkeen.

Koitan muistuttaa itseäni siitä, että minut on kasvatettu niin, että ei saa huutaa eikä raivota. Se on ollut kiellettyä. Niinpä näin aikuisenakin vältän konflikteja enkä osaa/halua pitää puoliani (onneksi mieskään ei pidä riitelystä, joten meillä asiat ratkaistaan useimmin puhumalla ennen kuin ne kehkeytyvät riidoiksi asti). Haluan antaa Eelikselle luvan kokea kaikki tunneskaalat ja kertoa, että kielteisetkin tunteet ovat sallittuja, eivätkä ne vähennä rakkautta poikaa kohtaan.

Valtaosan ajasta Eelis on kuitenkin se aurinkoinen pieni poika :)

Hormonihirviö

Olen pikkuhiljaa huomannut, että meillä asuu hormonihirviö.

Yleisesti ottaen olen oma itseni, geneerisen seesteinen ja rauhallinen viilipytty, joka ei turhista stressaile tai räjähtele.

Nyt kuitenkin viime aikoina pinna kiristyy sadasosan sekunnissa kireäksi kuin viulun kieli (en soita enkä ole koskaan koskenutkaan viulua, mutta kai ne kielet on kireämmät kuin kitarassa?) ja napsahtaa seuraavassa sekunnissa poikki.

Pääosan karjumisitani saa vastaanottaa kohta vuoden vanha kissanpentu (jolta pallit poistettiin pari kuukautta sitten, se auttoi kyllä huomattavasti etenkin yöhulinoihin!). Sillä kun on aivan käsittämätön viehtymys villaan. Kissa haistaa villaisen tuotteen mystisesti mistä vain ja kaikki villainen täytyy piilottaa. Myös kaapin ovien takaa, ja keinolla millä hyvänsä se löytää tiensä villapeittojen, -tumppujen, -pipojen, -housujen ja -vaippakuorien luokse. Sitten se raahaa ne alakertaan (tai minne milloinkin, aina kuitenkin toiselle puolelle asuntoa) ja jyystää niitä.

Sitten on käsintehtyjen aarteiden langat poikki (onneksi näin ei ole vielä ehtinyt käydä juuri millekään).

Kissalla on myös pöljyyskohtauksia, jolloi nse häntä pörhössä pomppii pitkin asuntoa (kiusaten kahta muuta kissaa), tiputtaa tavarat pöydiltä ja pureskelee KAIKKEA. Mm. Eeliksen yövalon (Ikean Spöka) korvat syötiin yksi päivä, myös parit johdot (itkuhälyttimen ja Nintendo DS:n) on nakerrettu poikki (tosin kuukausia, kuukausia sitten).

Koitan jatkuvasti muistuttaa itseäni, että kissa on vielä pentu ja (toivottavasti) rauhoittuu ajan myötä, pallien poistaminen auttoi jo paljon. Yhtään toista kollikissaa meille ei kuitenkaan enää koskaan tule! Yritän myös muistaa, kuinka se edellinen kolli pissasi verhoihin ja nurkkiin, ja että tämän nykyisen otuksen mielenliikkeet ovat kaukana edellisestä. Koitan myös muistuttaa itseäni kissan ihanista puolista, kuinka se on se ainoa sylikissa joka itse kömpii ihan syliin hurisemaan, ja joka leikkii Eeliksen kanssa (vaikkakin Eeliksellä menee hermo heti jos kissa tulee leikkimään sillä samalla narulla :D).

No, kissa ei ole ainoa joka saa pinnan poikki, valitettavasti osansa saa myös Eelis ja mies, usein lähes syyttä ja ainakin turhan kipakan tiuskaisun muodossa. Tämä lienee sitä loppuraskauden hormonihuuruja, sillä jotenkin tuntuu, että tämä piirre on tullut esiin ihan yhtäkkiä. Aiemmin olin vain väsynyt mutta nyt en löydä mitään järkevää tekosyytä tiuskia. Olen edelleen väsynyt, mutta en samalla lailla uupunut. Hermo ei vaan kestä mitään ylimääräistä negatiivista. Itku ei ole kaukana jos se lanka menee poikki niistä Eeliksen ainoista villatumpuista...

Tunnustus

Annu viskaisi tunnustuksella, kiitoksia oikein paljon! :)

 

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

***

1. Kiitoksia vaan vielä kerran, Annu on itselleni uusi tuttavuus ja jotenkin hämmentävää tajuta, että "ulkopuolisia" lukijoita on olemassa, etenkin sellaisia jotka viskasevat tunnustuksella!

2 ja 3. Haluaisin jakaa tunnustuksen seuraaville blogeille: Riinan riemu, Ajatuskatkos, Verskin Valtakunta, Äitilandia, Pikku Seikkailija, Piiri pieni pyörii, Vauva, älä itke tänä yönä ja Valeäidin tunnustukset. Nämä valikoitui sillä perusteella, että näitä blogeja seurailen tiiviisti.

4. Lapsena haaveammattejani olivat joko sairaanhoitaja tai biologi. Haaveilin lapsena omasta koirasta, jonka nimi olisi Nuusku. Nuorena kuvittelin, että olisin viimeistään 25-vuotiaana perustanut perheen (sillä sen jälkeenhän sitä ollaan ikäloppuja). Teininä vannoin olevani ikuisesti absolutisti. Mennessäni opiskelemaan luulin, että minusta tulisi opettaja. Opiskeluaikana särjin sydämeni ja luulin, ettei kukaan voisi koskaan rakastaa minua. Alkuvuodesta vannoin, että loppuvuoteen mennessä saisin valmiiksi kirjoitusurakkani.

Yksi näistä satunnaisista asioista kävi toteen.

Tök tök

Jostain syystä energia on ollut hukassa blogiin kirjoittamisen kanssa. Intoa vähentää se, että blogger on myös tökkinyt enemmän tai vielä enemmän julkaisujen tallentamisen ja julkaisun kanssa.

Huomenna alkaa virallisesti äitiysloma. Mummu on ollut viikon poissa kuvioista hoitamassa omia asioitaan joten ollaan oltu ihan kaksistaan Eeliksen kanssa päivät. Viime viikolla käytiin ihmettelemässä kauppakeskusta ja käytiin muksuvoikassa. Tällä viikolla ollaan leivottu ja askarreltu isänpäiväkortit ja saatettu alkuun joulukorttien askartelu (maalaan vesiväreillä kuusen äärirajat, Eelis maalaa päälle valitsemillaan vesiväreillä ja liiduilla, liimataan huopasydämet Eeliksen osoittamiin paikkoihin ja lopuksi "Hyvää Joulua" tarrat). Lisäksi ollaan nähty paria ystävää lapsineen.

Olen edelleen tavattoman väsynyt, Eelis menee nukkumaan 20:30-21 välisenä aikana ja itsekin painun pehkuihin viimeistään kymmeneltä. Aamulla herätään kahdeksan aikaan, joten yöunen pituus on kiitettävä. Nousen öisin kerran pissalle ja enää en jää valvomaan siitä. Tästä huolimatta voisin nukkua aina vaan enemmän. Eelis nukkuu päikkärit noin 13-14:30 ja sinä aikana usein keitän kahvit, smurffailen netissä tai katson hömppää jakson verran. Usein hoidan myös asioita joita ei Eeliksen läsnäollessa voi hoitaa. Koitan myös levätä päikkäreiden aikana, joten kotityöt hoidan Eeliksen kanssa.

Aamusokerit ovat olleet edelleen koholla, tosin viime viikonloppuna tuli herkuteltuakin ihan liikaa. Toisaalta, illalla pähkinöiden tankkaus ei enää riitä pitämään aamun sokereita kurissa vaan illalla pitää tankata jotain hiilaripitoisempaa, ja syödä runsaammin. Koitin yölläkin pähkinöiden syömistä, mutta kourallinen vessassa käynnin yhteydessä ei riittänyt ja en millään haluaisi varta vasten alkaa yöllä syömään, sillä heräisin siihen liikaa ja jäisin sitten valvomaan. Jotenkin tuo unen saaminen tuntuu nyt tärkeämmältä.

Etova olo on alkanut vaivata taas lähes päivittäin, tosin usein tämä liittyy hiilareihin (kuten pullaan tai suklaaseen...), ja olo helpottaa seuraavana päivänä kun panostaa taas syömisiin. Viime viikonloppuna keräsin nesteitäkin niin, että ranteita alkoi särkeä (rannekanavassa ilmeisesti liikaa painetta turvotuksen takia), onneksi sekin vaiva helpotti kun turvotus helpotti.

Mutta nyt iltapuuron syöntiin ja iltasadulle...