maanantai 12. marraskuuta 2012

Kiukutteluja

Hormonihirviön lisäksi meillä asuu ajoittain (päivittäin) pieni kiukuttelija. Omaa tahtoa alkaa olla ja aikalailla vakiovastaus kysymykseen kuin kysymykseen on ponteva pään pudistus. Tämän lisäksi kuvioon on astunut spagetiksi lattialle heittäytyminen, sylissä venkoilu ja potkiminen sekä itkuraivarit (vielä valtaosin ilman potkuja).

Aluksi tilanteista selvittiin keskustelemalla asia läpi mutta nykyään Eelis tuntuu vetävän raivareita asiasta kuin asiasta ja niihin ei auta kuin aika. Usein aiheena on joku päivittäinen toimi, arkirutiini, joka on suoritettu samalla lailla jo vuoden päivät. Asia, joka on tehtävä. Kuten iltapesulle meneminen tai vaatteiden pukeminen. Olemme pyrkineet miehen kanssa olemaan kysymättä "Haluatko?", sillä on epäreilua tehdä asia joka tapauksessa, vaikka lapsi vastaa "En". Sen sijaan koitamme muistaa kysyä kahden tai kolmen vaihtoehdon väliltä. Kuitenkaan näihin tahtoraivareihin ei auta edes vaihtoehtojen antaminen.

Paras ratkaisu tällä hetkellä tuntuu olevan kun antaa pojan raivota hetki rauhassa ja palata paikalle kun itku loppuu (tähän menee usein max viisi minuuttia). Sitten sylitellään ja kerrotaan miksi näin tehtiin, ja usein asian hoitaminen sujuukin mutkattomasti tämän jälkeen. Valitettavasti aina ei ole aikaa tähän rauhoittumiseen, kun ollaan vaikka lähdössä johonkin, tietenkin kiireellä.

Onneksi nämä kiukuttelukohtaukset ovat kuitenki (ainakin vielä) yksittäisiä tapauksia, vaikkakin päivittäisiä. Ja raivokohtaukset unohtuvat nopeasti ja nauru on herkässä pian rauhoittumisen jälkeen.

Koitan muistuttaa itseäni siitä, että minut on kasvatettu niin, että ei saa huutaa eikä raivota. Se on ollut kiellettyä. Niinpä näin aikuisenakin vältän konflikteja enkä osaa/halua pitää puoliani (onneksi mieskään ei pidä riitelystä, joten meillä asiat ratkaistaan useimmin puhumalla ennen kuin ne kehkeytyvät riidoiksi asti). Haluan antaa Eelikselle luvan kokea kaikki tunneskaalat ja kertoa, että kielteisetkin tunteet ovat sallittuja, eivätkä ne vähennä rakkautta poikaa kohtaan.

Valtaosan ajasta Eelis on kuitenkin se aurinkoinen pieni poika :)

2 kommenttia:

  1. Niin tuttua meilläkin :D Lilja rauhoittuu kyllä edelleen tosi nopeasti harmikiukuistakin. Ihanaa on myös kun lapsen sanavarasto alkaa olla aika laaja ja sieltä tulee sitten vakiovastausten (ei tai ite) lisäksi myös ei saa tai höpöhöpö tai soo soo tai pois, kun omaa tahtoa pitää testata. Aina ei itsellä pokka pidä kun Lilja kunnolla yrittää komentaa, kun on se usein aika koomista, vaikka välillä myös rasittavaakin kun toinen juoksee karkuun kun pitäisi pukea ja kääntyy kannoillaan heristämään sormea ja sanoo soo soo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Eelis ei vielä sanoja käytä niin paljoa mutta tuo pään pudistus on kyllä koomista tilanteissa kun kysytään

      "Vieläkö on nälkä?" *pään pudistus*
      "Otatko vielä maitoa hörpyn?" *pään pudistus*
      "Tuliko sitten masu täyteen?" *pään pudistus*
      "Otatko jälkkäriksi keksiä?" *pään pudistus*

      Ja sitten mennään vinkumaan sitä keksiä :D

      Poista