maanantai 14. marraskuuta 2011

Ensimmäinen isänpäivä

Ensimmäistä isänpäivää meillä juhlittiin pienimuotoisesti, aamulla annoin miehelle lahjan ja aamupäivästä miehen sisko kihlattuineen tuli kakkukahville (olivat viikonloppua viettämässä läheisessä kylpylässä). Ja kun vieraat lähti, annoin miehelle luvan pelata loppupäivän :D Tosin vasta illasta virkistyi pelaamaan, jotenkin eilen oli meillä molemmilla koomapäivä (hahaah kirjoitin ensin kiimapäivä!).

Viime yönä laitoin korvatulpat molempiin korviin ja mies hoiti yöheräilyt. No kyllähän minäkin Eeliksen itkut kuulin, mutta kyllä se vaan helpottaa kun ei itse tarvitse nousta, senkun tökkäsin miehen ylös :D
Neljän aikaan Eelis alkoi hamuilla (oli herännyt kerran aiemmin) ja annoin tissiä, toisen kerran kuuden aikaan ja herättiin puoli yhdeksältä! Muutenkin Eelis on nyt myöhäistänyt tuota heräämistään, tosin nukkumaanmenokin on venynyt lähemmäs yhdeksää ja päikkärit noin puolella tunnilla myöhemmäs. Yöt on nyt rauhoittuneet huomattavasti, kolmesta viiteen kertaan Eelis herää niin että tarvitsee apua nukahtamiseen, ja syö kahdesti. Ihan hyvin siis :)

Tänään mies käy ostamassa meille uuden auton! Vanha meni kuin menikin katsastuksesta läpi ja lauantaina mies kävi autokaupat täällä läpi ja katsoimme netistä vaihtoautot. Oikeastaan hinnaltaan ja meidän vaatimusten mukaan vain yksi auto nousi ehdokkaaksi meidän paikkakunnalla ja mies kävi koeajamassa sen. Ja se nyt sitten muuttaa meille! Ford Mondeo, farmari. Nyt sitten mahtuu muutakin autoon sen jälkeen kun vaunut ja turvaistuin on pakattu! Joulukuun alussa lähdemme parin viikon reissulle kiertämään vanhemmat ja muutamat sukulaiset.

Tänään mies myös vei kissan eläinlääkäriin kontrolliverikokeisiin. Myös virtsakivet ultrattiin mutta niitä ei löytynyt. Kissa sai nyt kolmen viikon antibioottikuurin kun edellisen kuurin aikaan se nurkkiin kuseminen loppui. Ja jos se ei sitten auta, niin lisää laajakirjoisempaa antibioottia. Toivottavasti näillä eväillä kissa tulisi kuntoon!

Ja nyt mies on sitten loppuvuoden kotona meidän kanssa, pari kertaa pitää mennä käymään töissä, mutta ottaa sitten pari vapaapäivää lisää. Postaukset saattaa nyt harveta jos innostumme puuhailemaan yhdessä, koitan kuitenkin päivitellä erityisesti Eeliksen unikoulun tuloksia (nyt kun mies nousee).

lauantai 12. marraskuuta 2011

Aamumyllerrystä

Viime yönä herättiin viidesti, ja Eelis söi vasta neljältä ensimmäisen kerran! Heräsi kyllä ensimmäisen kerran puolilta öin, mutta aikansa etsittyään hyvää asentoa nukahti ihan itse takaisin. Kävin vain ovelta kurkkaamassa. Mutta edelleen jos nousee seisomaan, kaipaa hetken syliä ennenkuin voi laskea takaisin sänkyyn. Sen jälkeen usein tarvitsee vielä taputella vähän peppua että nukahtaa eikä enää nouse ylös.

Tänäänkin nukuttiin lähemmäs kahdeksaa! On niin paljon helpompaa nousta itsekin ylös siihen aikaan kuin kuudelta...

Olen nyt käynyt hakemassa Eeliksen meidän sänkyyn myllertämään kun on herätty, että saan miehen kivalla tavalla hereille kanssa ja Eelis saa herättyä kunnolla ennenkuin mennään aamupuuhiin ja laitetaan valot päälle. Eelis tykkääkin kellahdella vielä vähän makuuasentoon kainaloon ennenkuin alkaa pötkylöidä. Ja hienosti pidättää silti aamupissan pottaan vaikka ei ihan heti vessaan mennäkään herättyä :)

Tänään mies käy koeajamassa pari autoa ja hakemassa ystävältä Eelikselle taaperokärryn. Eelis on nyt alkanut kävellä tukea vasten, tulee kärry tarpeeseen. Sillä välin teen huomista varten kakun, saa nähdä miten onnistuu kun muokkaan vähän reseptiä jonka mies löysi (lupasin tehdä ihan sellaisen kakun kun mies haluaa, ensimmäinen toive oli suklaapekonikakku :D sanoin että ihan miten haluat! No sanoi että voi sen pekonin jättää pois.). Ohje oli siis amerikkalainen ja mitat tietysti grammoina, arvioin vähän sinne päin desejä ja muutaman aineksen korvaan toisella, toivottavasti onnistuu!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Läkänokka

Oih, viime yönä herättiin viidesti, ensimmäisen kerran vasta yhdeltä! Sitten kahdelta, kolmelta (jolloin pyysi tissiä), kuuden aikaan (tissiä) ja seitsemän aikaan. Kahdeksaan asti sitten nukuttiin. Eelis meni nukkumaan vähän jälkeen kahdeksan eli nukkui todella hyvin! Annettiin illalla särkylääkettä yöksi kun oli vähän lämpöinen ja kurkku selkeästi kipeä. Aamulla meillä olikin ihan eri poika kuin eilen, oli virkeä, pirteä ja iloinen :)


Vielä tulee räkää, ääni on vähän käheänä ja yskii kun limaa tulee kurkkuun. Mutta paljon energisempi kuin eilen, vaikka ihan hyvin leikki eilenkin. Toivottavasti tämä tauti alkaisi tästä helpottaa, viikon verran tätä ollaan jo sairastettukin.

Jes, tänään on miehen viimeinen työpäivä!

torstai 10. marraskuuta 2011

Pikkuvauva talossa

Jes, auto meni katsastuksesta läpi. Valojen suuntauksia pitää fiksata (niinkuin joka ikinen vuosi, jostain syystä ne menee itseksiin ihan vinksinvonksin). Viikonloppuna pääsee siis katselemaan uusia autoja jotka voisi saada meiltä hyvän kodin!

Viime yö ei ollut ihan niin hyvä kuin edellinen yö, mutta ei niin pahakaan. Eelis heräsi viidesti. Aamuyöstä en meinannut herätä Eeliksen huuteluihin, raukalla kun on ääni ihan painuksissa. Itku kuullostaakin ihan pikkuvauvan itkulta <3

Nyt ei enää harmistuta niin maan vietävästi nenän niistäminen nenäfriidalla ja nenätippojen laitto. Enemmän pidin kuitenkin siitä ihan perinteisestä pallomaisesta niistimestä. Täytyy käydä apteekissa katsomassa josko löytäisin sellaisen.

Tänään menemme piipahtamaan töissä, käydään miehen kanssa lounaalla ja haen kollegalta potan ja joitain vaatteita, jotka on jääneet hänen pojalleen pieniksi.

Vielä kaksi päivää ja sitten mies jää kotiin!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kolome!

Kylläpäs on... pirteä olo. Ei varsinaisesti levännyt mutta vähän kuitenkin. Eelis heräsi viime yönä vain kolmasti! En kuitenkaan uskalla vielä edes toivoa että tämä vaihde jäisi päälle... (Paitsi ihan vähän salaa.)

Eelis söi eilen aika huonosti, vain iltapuuro maittoi (vaihdettiin taas kaurapuuro maissipuuroon, varmaan kyllästyi jo kauraan). Mutta nukkuikin sitten tosi hyvin.

Olemme nyt tehneet miehen kanssa niin, että minä olen hoitanut syöttämiset ja mies on ollut siinä vieressä. Jos se auttaisi siihen tappeluun mitä Eelis on pitänyt isänsä kanssa syödessä. Samoin tehtiin kun Eelis oli pienempi ja teki samaa ja silloin se ainakin auttoi. Ja olen jättäyt peiton laittamatta Eeliksen päälle, jostain syystä se tuntuu tekevän Eeliksestä levottomamman öisin. Kun ilmat kylmenee, täytyy vaan laittaa enempi yöksikin päälle. Meillä on unipussikin mutta se vasta ketuttaakin kun ei pääse liikkumaan.

Tänään vasta osasin laittaa Eelikselle sisävaatettakin enempi kun ulkona oli aamusta pakkasta. Jotenkin sitä on vaan juuttunut siihen bodyyn ja housuihin! Nyt laitettiin sukkahousujen päälle housut ja bodyn päälle neuletakki. On kyllä niin pikkuvanhan näköinen poika!

Vaikka Eeliksellä on edelleen nuhaa ja nyt tänään on äänikin ollut käheänä, on meillä varsin pirteä ja ihana poika. Vähän on nyt päästänyt minusta irti ja leikkii enemmän taas itsekseen. Renkaat on nyt pop, muutamana iltana on jopa parikymmentä minuuttia vain keskittynyt erään lelun renkaiden pyörittämiseen. Ja siis todella keskittynyt, minun ja miehen välinen keskustelu ei häirinnyt, eikä silmäkään värähtänyt vaikka mies pompotti palloa!

Eilen saatiin auto korjaamolta eikä sinne mennytkään ihan tuhottomasti rahaa. Saa nähdä miten käy tänään katsastuksessa, tuleeko lisää jotain korjattavaa. Lauantaina mies käy koeajamassa muutamaa autoa (ja tuo ne pihaan niin että saadaan soviteltua turvaistuinta ja vaunuja) ja toivon mukaan ensi viikolla meillä on uusi (käytetty) auto!

Puhelimenikin alkoi yhtäkkiä toimia juuri kun olin päässyt bussiin, olin menossa viemään sitä liikkeeseen. No hyppäsin pois bussista kun oli muutakin tekemistä kotona. Siirsin illalla kaikki tiedostot ja yhteystiedot puhelimesta koneelle, jos se vielä sekoaa niin on ainakin tiedot tallessa!

Mutta nyt Eelis heräsi joten menoksi!