keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Saikkuilua

Olen taas loppuviikon sairaslomalla. Kävin eilen lääkärissä alaselän kipujen takia. Lääkäri kutsui sisälle, totesi minulle huoneeseen astuessani että "Vaap vaap", painoi lonkkien kohdalta ja kysyi "Koskeeko? Sulla on lantion ja lonkkien lihakset ihan jumissa.". Vastasin että "No koskee", jonka jälkeen sain pari vinkkiä miten rentouttaa alaselkää, loppuviikon saikkua ja viimeiset 15 minuuttia tapaamisajasta lääkäri kertoi omista raskauksistaan :D

Yritän taas Ihan Oikeasti levätäkin, vaikka vähän pitäisi tehdä kaikkea. Eelis on päivähoidossa mummulla kuten normaalistikin, erona vain että vien rattailla pojan aamulla ja haen ennenkuin mies tulee kotiin. Vähän siis lyhyempiä hoitopäiviä. Kotona ollessa pitäisi vähän saada edistettyä kirjoitusprojektia, sen lisäksi pitäisi käydä Eeliksen talvivaatteet läpi ja kartoittaa hattu- ja hanskatilanne, sekä katsoa onko talvikengät jo olemassa talveksi. Päikkäreitäkin ajattelin vetäistä päivittäin, lisäksi tehdä ruoan valmiiksi miehen kotiintuloaikaan mennessä. Kovasti tekisi mieli leipoakin, mutta ihan kaikkeen en varmaankan pysty. Se selkä kun on kipeä ja rajoittaa tekemisiä jonkin verran. Lisäksi nyt on alkanut supistella taas herkemmin, etenkin öisin.

Saa nähdä jaksanko tällä saikulla olla taas ainakin sen viikon töissä vai alkaako selkä tosissaan renkata niin, että ei vaan pysty enää. Näin kuulemma on lähes kaikilla työpaikkamme raskautuneilla käynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti