Pieniä puuhailuja

Viimeyö meni ilman vauvaunia. Tänäänkin yritin torkkuilla siihen asti kun mies lähti töihin, olen saanut ihan vähän tehtyä töitä mutta en vieläkään ole päässyt työvireeseen. No, lomallahan tässä ollaan ;) Ajatukset on vahvasti vauvassa. Ajattelin puuhailla jotain pientä valmiiksi, tänään keitin maidonkerääjän ja tuttipullon tutteja. Ajatuksissa on myös pyörinyt jo pari päivää sairaalakassi, voisin pakata hoitolaukun valmiiksi, omia asioita en vielä osaa pakata mutta vauvan tavarat voisi laittaa jo valmiiksi. Saisi näitä pieniä asioita pois mielen päältä, niin voisi sitten ensi viikolla ihan oikeasti keskittyä niihin töihin.

Imetysliivit pitäisi käydä ostamassa. Täytyy joku päivä lähteä kaupunkiin piipahtamaan tätä varten. Itkuhälytin ja vaippojakin pitäisi ostaa.

Mielessä pyörii monen monta pientä asiaa, koti- ja työasiat sekaisin. Olo on kuin lomalaisella edelleen. Jotenkin saan aamupäivän kulutettua ihan ihmeellisiin asioihin, ja samalla mitään en saa aikaiseksi. Ihan saamaton olo.

Synnytysunia

Näin taas yöllä synnytysunta. Tällä kertaa viikkoja oli tasan 40 ja olin kutsunut äidinkin tänne, olimme lähdössä sairaalaan sillä oli laskettu päivä. Kävin vielä juuri ennen lähtöä pissalla ja pönttöön hulahti jotain. Ajattelin sen olleen limatulppa, se oli verestävä ja aloinkin vuotaa runsaasti verta. Käärin paljon paperia pikkuhousuihin ja mietin että pitäisikö kutsua ambulanssi, toisaalta autolla pääsee yhtä nopeasti sairaalaan. Heräsin jälleen pissahädän aiheuttamaan epämukavaan oloon.

Nyt olen siis alkanut herätä pissahätään öisin.

Eilen en tehnyt mitään töiden eteen. Tänään torkuin sängyssä siihen asti että mies lähti töihin ja nousin ylös paljon virkeämpänä kuin eilen. Nukuin selkeästi paremmin kuin toissayönä ja kivut ovat taas yön levon jäljiltä helpottaneet. Olen aloittanut aamun ihanan hitaasti, ajatuksissa että tänään voisin Ihan Oikeasti tehdä ihan vähän töitä. En paljoa, mutta vähän.

Valtavat ja rumat raskausarvet herättävät minussa ristiriitaisia tunteita. Ne ovat niin kovin rumia, mutta samalla olen niistä vähän ylpeä. Ne ovat muisto siitä, että olen kantanut sisälläni elämän siementä.

Money money money

Heräsin tänään samaan aikaan kun mies. Tyhjensin ja täytin tiskikoneen, lämmitin itselleni ruuan ja laitoin tiskikoneen päälle. Hetki sitten laitoin pyykkikoneen päälle. Siinäpä tämän päivän hurjat aikaansaannokset. Olen kovasti, tai no en nyt oikeastaan edes kovinkaan kovasti yrittänyt mielikuvaharjoitella itseäni vähän kotitöihin lueskelemaan. Taidan siirtää töiden tekoa vielä huomiselle, tänään ei vielä tunnu huvittavan.

Keskusteltiin miehen kanssa tulevalle lapselle mahdollisista säästöistä. Ehdotin, että laitettaisiin yhteensä satanen kuussa rahaa säästöön ja kerättäisiin tällä tavoin lapselle rahaa kunnes hän täyttää 18 tai jotain yhtä maagista. Siihen mennessä kertyisi sievoinen summa rahaa, sillä voisi ajaa ajokortin, ostaa kalusteita omaan asuntoon, käydä ulkomailla opiskelemassa, opiskella ilman opintolainaa tai jopa rahoittaa osan omasta asunnosta.

Mies oli ensin sitä mieltä, että ei kannata laittaa rahaa tilille kun se menettää arvonsa siellä ja että kannattaisi mieluummin maksaa asuntolainaa vaikka sen verran enemmän pois. Se kuulemma hyödyttäisi kaikkia enemmän. Totesin, että eipä sillä säästämisellä meitä hyödytetä, lapsellehan se on eikä meille. Kuulemma jos maksaisimme lainan pois 15 vuodessa, niin sen lopun kolme vuotta voisimme laittaa lainanlyhennyksen verran säästöön ja sillä tavalla säästää sama summa. Vihjaisin hienovaraisesti, että meinaako mies että välttämättä asutaan tässä samassa asunnossa enää, tai entä jos tapahtuu jotain yllättävää ja lainanmaksua pitää lykätä? Ja sitten kun asuntolaina on maksettu pois, haluaisin että itselleni tosiaan jäisi sen verran enemmän rahaa käytettäväksi, esimerkiksi matkusteluun tai muuhun.

Huomasin taas kuinka erilainen suhtautuminen meillä on miehen kanssa rahaan. Hänen vanhemmillaan rahaa on ollut ja nyt kun miehen lapsuudenkoti myytiin, on miehelläkin rahaa (jolla maksetaan asuntolainan vanhempien takaama osuus pois). Hänen äitinsä on maksanut hänelle kaiken, aikalailla siihen asti kun menimme naimisiin. Itse taas 15-vuotiaana pyysin saada lapsilisän itselleni ja opettelin siinä rahankäyttöä. Tietysti vanhemmat auttoivat suuremmissa hankinnoissa, mutta pääosin kustansin itselleni itse kaiken. Kun muutin pois kotoa, en ole pyytänyt rahaa sen jälkeen keneltäkään. Äitini on ollut jo kymmenisen vuotta sairaseläkkeellä ja isä työttömänä jonkin aikaa. Jouduin ottamaan opintolainan jotta pääsin ulkomaille opiskelemaan ja maksan nyt sitä lainaa takaisin. Oma valintahan se oli mutta en ole koskaan katunut lainan ottamista. Säästin itse rahat autokouluun ja vaikka olen ollut töissä jo pari vuotta, joudun edelleen miettimään että onko minulla varaa ostaa jotakin asiaa (esimerkiksi uutta takkia). Valmistuin miestä kaksi vuotta nopeammin, huomattavasti paremmin arvosanoin ja menin aiemmin töihin. Ja tietysti saan huomattavasti pienempää palkkaa (teemme periaatteessa samaa työtä). Tänään taas alkoi tuntua siltä, että eipä sillä näytä olevan mitään väliä vaikka olen ollut suoriutuja aina. Ainoa hyvä on hyvä mieli jonka olen itselleni saanut hyvistä arvosanoista. Mies ei tunnu ymmärtävän, että itse en ole saanut säästöön rahaa samalla lailla kun hän, sillä ylimääräisen olen laittanut opintolainan lyhennykseen tai muihin maksuihin (polvileikkauksen fysioterapiaan, autoon ja autokouluun). Vaikka ainahan sitä voisi tinkiä ruuasta ja harrastuksista. Mutta niin kauan kun on mahdollista, aion nauttia näistä kahdesta etuoikeudesta.

Tällä hetkellä maksamme kaiken puoliksi. Meillä on yhteinen tili, josta maksamme yhteiset laskut, auton kulut, ruuat ym. Omat puhelinlaskut maksamme itse, samoin kaiken muun henkilökohtaisen. Jo se, että mies maksaa perintörahoillaan osan asuntolainasta pois, ketuttaa minua suunnattomasti. En ole kiittämätön, hyvähän se on että se maksetaan pois, mutta ärsyttää kun tähän mennessä olen aina pystynyt osallistumaan kaikkiin kustannuksiin tasa-arvoisesti ja nyt tuntuu että elän miehen siivellä. Ja muiden kommentit eivät auta asiaa.

Nyt kun jään äitiyslomalle, niin kaikki kaverit tuntuvat kuvittelevan että alan elämään heti miehen tuloilla. Että en itse osallistu elämän kustannuksiin mitenkään. Jouluna myös huomasin, että anoppi luulee, että auto on miehen ostama, vaikka minä sen meille hankin ja maksoin siitä tasan tarkkaan puolet. Tietysti nämä asiat pistävät omaan korvaani pahasti, ja ylpeys käy lankeemuksen edellä, mutta minkäs tälle mahtaa.

Mies laittoi minulle linkin lakipykälään aviopuolison elatusvelvollisuudesta, johon totesin että onhan mulla työ ja saan rahaa sen verran että edelleen äitiysloman aikanakin aion osallistua puoliksi elämämme kustannuksiin. Itselleni ei jää rahaa mihinkään ylimääräiseen, mutta onhan miulla mies, kissat, ja pian lapsi. Mitä muuta sitä voi kaivata? ;)

No, helpottipa avautua aiheesta :D Tarkoitus ei ole olla kiittämätön, itselläni ei koskaan tule olemaan samanlaista mahdollistuutta saada niin suuria summia rahaa, että voisin "puolestani" maksaa jotain lainaa suuremman summan pois. Kai se on niin, että vaikka se kuinka käy oman ylpeyteni päälle, avioliitto tarkoittaa myös tätä. Oikeutta nauttia toisenkin hyvästä :) Onneksi minulla on mies joka ei suutu vaikka itse vedänkin ihan turhista asioista hernerokkaa nenukkaan!

Odotusta

Noniin, nyt on uusi vuosi otettu vastaan. Vanhempien kanssa oli yllättävän mukavaa viettää aikaa, vaikka ihan kiva että lähtivät poiskin :D Pääosin vain rentouduttiin, syötiin hyvin ja katsottiin paljon elokuvia. Perjantaina käytiin vähän kaupungilla pyörähtämässä, yritettiin vilkaista alennusmyyntien antia mutta lopulta ostokset tehtiin kirpputorilta. Mukaan lähti kaksi kassillista vauvan vaatteita, nyt sitten riittää pienempien kokojen osalta! Erityisen mukavan tästä viikonlopusta teki se, että isä ei periaatteessa voinut ottaa alkoholia, joten myös äiti oli rentoutuneempi. Muutenkin olivat "vieraskoreina", eivät tiuskineet toisilleen niinkuin kotonaan.

Mieskin saapuu takaisin kotiin kahden tunnin päästä, sitten on taas kaikki kotona ja hyvin. Vähän alkaa olla jo ikäväkin :)

Olen nähnyt paljon vauva-arjen unia. Yhtenä yönä myttynen oli kovin hymyilevää sorttia, nauratin vauvaa ja imetin. Toisena yönä vaihdoin kakkavaippaa (ja olin miehelle vihainen kun hän ei halunnut vaihtaa kakkavaippaa joten oli antanut sen olla yön yli!) ja viime yönä mietin että olenkohan alkamassa synnyttää kun olo oli niin epämukava. Unesta heräsinkin sitten pissahätään.

Myttynen on nyt noussut mahassa niin ylös, että tunkee jalkojaan jo kylkiluiden päälle. Se ahdistaa ja on saanut kylkeni niin kipeäksi, että etenkin illemmasta ylösnouseminen istualleen tekee todella kipeää. Muuten olo on ollut ihan hyvä, lomailu on todella tullut tarpeeseen. Verenpaineetkin ovat paremmat kuin aikoihin ja olo on levänneempi! Huoli (liian) ennenaikaisesta syntymisestä on vähän helpottanut, vaikka edelleen tuntuu siltä, että ihan 40 viikolle asti ei taideta päästä. Äiti kertoikin, että kaikki hänen lapsensa on syntyneet ennen laskettua aikaa, esikoinen kolmea viikkoa, toinen kahta viikkoa ja, no, minä sen kaksi kuukautta aiemmin. Joten olo ei lienekään ihan tuulesta temmattu :)

Vielä olisi periaatteessa ensi viikko lomaa, mutta mies palaa jo töihin. Itse ajattelin tehdä päivittäin kotona töitä muutaman tunnin päivässä. Sitten olisi työpäiviä puolitoista viikkoa ennen äitiysloman alkua, mutta kerroin jo töissä, etten jaksa olla millään siellä, joten pyrin viettämään pääosan ajasta kotona hommia tehden. Täytyisi saada projektin "kirjallisen työn" ensimmäinen versio valmiiksi, muut voivat sitten työstää sen valmiiksi ja olen mukana sen verran kuin ehdin ja jaksan.

Jotenkin vauva-ajatukset ovat alkaneet olla niin läsnä, että tuntuu, että paluuta normaaliin arkeen ei enää ole. En enää pysty tekemään normaalin mittaisia työpäiviä ennen äitiysloman alkua ja loman alettua jatkan hommien tekemistä niin pitkään kuin pystyn. Tosin tämän ajan ennen vauvaa aion tehdä hommia ihan oman jaksamisen mukaan, en pakota itseäni työntekoon jos tuntuu siltä, että se ei onnistu juuri sinä hetkenä. Yritän samalla valmistautua vauvan tuloon, vaikka tuskin osaan valmistautua siihen yhtään tämän enempää. Olen jo alkanut odottaa vauva-arkea :)

Vuoden ensimmäinen

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Palaan kirjoiteuksen pariin viikonlopun päätyttyä, vanhempien kanssa seurustellessa aika menee näköjään melkoisen tehokkaasti :)