tiistai 4. syyskuuta 2012

Deittisivusto lapsiperheille

Eilen uutisoitiin lapsiperheille tarkoitetusta deittisivustosta. Kävin heti kurkkaamassa mistä on kyse, sillä meillä ei ole kovin montaa kaveriperhettä, joissa olisi etenkin Eeliksen ikäisiä lapsia. Eelis kuitenkin on selkeästi kiinnostunut muista lapsista ja haluaisin tarjota Eelikselle kontaktimahdollisuuksia muihin ikäisiinsä lapsiin. Nuoremmista kun ei ole vielä seuraa ja kovasti vanhempien leikit ovat vähän liian edistyneitä jo. Eikä niitä vanhempia lapsia kiinnosta leikkiä "pikkuvauvan" kanssa, joka ei varsinaisesti osaa edes vielä leikkiä yhdessä. Kieltämättä kaipaan itsekin seuraa.

Vaikka hiekkalaatikolla tulee oltua (vähän vähemmän vielä) päivittäin ja siellä satunnaisesti kohtaamme Eeliksen ikäisiä muita touhuajia, olen itse kovin arka ottamaan kontaktia äiteihin livenä. Eeliksen ollessa vauva kahden kuukauden sisällä möllöttämisen jälkeen seinät kaatuivat päälle ja pakotin itseni lähtemään MLL:n perhekahvilaan, josta sainkin hyvän ystävän (jolla on Eeliksen ikäinen poika). Samankaltaista seuraa kaipaan jo nyt (kun jään äitiyslomalle), mummun kanssa en varmasti jaksa olla päivittäin ja se yksi ystävä joka on nyt äitiyslomalla, palaa töihin keväällä (ja asuu toisella puolella kaupunkia).

Etenkin kaipaisin seuraa ihan meidän läheltä, olisi helppoa tavata hiekkalaatikolla, tai piipahtaa vaikka päiväkahvilla muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

En tiedä toivonko liikoja, mutta yrittänyttä ei laiteta. Liityin heti LapselleKaveri.fi sivustoon (klikkaa kuvaa), katsotaan mitä tästä tulee :)


1 kommentti:

  1. Oi, hauska! Tammikuussa kun jään taas kotiin kaivan tämän esille ja liityn! :)

    VastaaPoista