perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäistä

Ollaan pääsiäisloman vietossa. Luvassa on paljon ystäviä ja isovanhempia, rentoutumista ja omasta perheestä nauttimista.

Eelis kävelee nyt valtaosan ajasta, köpöittely onnistuu myös jotenkuten kengät jalassa. Poika tykkää palloista ja niitä heitelläänkin päivittäin. Tyynyt on ihan pop, niitä on oltava lattialla että pääsee köllöttämään jos siltä tuntuu. Eelis myös syö jo itse lusikalla, puurolautaselta häviää ensimmäisenä hedelmä/marjasoseet :D Jonkin verran sottaista puuhaa vielä mutta harjoittelemassahan sitä vielä ollaan! Kovasti Eelis halii ja tulee syliin, hakee usein kirjoja luettavaksi ja selailee niitä itsekseenkin jonkin verran. Hirmuisesti itsenäinen leikkiminen on lisääntynyt! Ja potalla käymisen jälkeen Eelis vie itse vaipan roskiin, laittaa myös likapyykit pyykkikoriin ja pyyhkii pöytiä jos on murusia. Vie myös tavaroita paikalleen pyydettäessä, meillä on siis pieni apulainen täällä :)
Nyt on vähän tullut "takapakkia" pottailun kanssa, nyt kun Eelis kävelee, toimii suolisto ilmeisesti paremmin ja monesti kakka tai pissa on ehtinyt jo tulla vaippaan ennenkuin Eelis huomaa siitä ilmoittaa.
Sanavarasto on kasvanut vaikka Eelis pääosin kommunikoikin ihan omalla puheellaan, ilman varsinaisia sanoja. Jos emme ymmärrä mitä poika tarkoittaa, ottaa hän kädestä kiinni ja näyttää :)

Oma työtilanteeni on edelleen epävarma, en saanut sitä työpaikkaa johon hain, toivuttuani (olin yllättävän vähän pettynyt, ilmeisesti paikka ei ollut minulle) laitoin avoimia hakemuksia useampaan paikkaan. Toivottavasti jostain tärppäisi pian!

Jännitystä elämään lisää se, että menkat on myöhässä kaksi päivää ja päivällä sain haamuplussan raskaustestiin... Huomenna täytyy käydä apteekissa!

1 kommentti: