torstai 15. joulukuuta 2011

Se reissun huono osa

Eelis nukkuukin pitkään joten ehdin lyhyesti kertoa siitä reissun huonosta osasta.

Kerroin joskus aiemmin isäni olevan alkoholisti. Tähän mennessä aina kun olen vanhemmillani ollut Eeliksen kanssa, on isä ollut selvinpäin. No, nyt loppui se. Perjantaina töistä tultuaan (oli kotona vähän ennen neljää) isä tinttasi kännin päälle. Kun olin saanut Eeliksen nukkumaan, kävin puhumassa isän kanssa. Kerroin miltä isän juominen minusta tuntuu ja miksi en haluaisi isän juovan. Isähän yritti itsemurhaa vuosia sitten työstressin takia, alkoholilla oli osuutta tapahtumiin. Siitä lähtien minua on ahdistanut isän juominen ihan suunnattomasti. Isä myös ajaa humalassa, vaikka kiven kovaa väitti, että eihän hän niin tollo ole. Mutta eihän sitä enää ole humalassa jos on edellisenä päivänä juonut pullon kirkasta ja muutaman tunnin nukkunut. Isä juo "salaa", pitää esillä jotain mietoa alkoholijuomaa, jota mukamas juo, mutta piilossa on pullo. Tai sitten lisäksi esillä on se kirkas pullo mutta toinen piilossa. Tällä kertaa esillä oli yksi lonkero, ja sanoin että tiedän isän juovan salaa. Isä silti jaksoi väittää "Kulta rakas, kun mä en ole juonut kun tuon lonkeron.". En jaksanut alkaa väittää vastaan.

Isä juo stressiin ja vitutukseen. Aina vihaan ja aina on joku syy. Jos ei ole, niin se syy keksitään. "Mä en kestä määräilyä, äitikin aina määräili. Olen niin vanha etten enää keksi muuta rentoutumistapaa. Töissä oli kiire ja muut sössi." Vika ei ole koskaan itsessä.

"Puhuttelun" jälkeen isä kävi syömässä ja meni nukkumaan. Ajattelin, että nyt sai vähän järkeä päähän. Isä herää aamuisin viiden aikaan, on aina herännyt. Me kun herättiin kahdeksan aikaan, oli isä taas kännissä. Joi aamupäivään, meni taas nukkumaan ja heräsi saunaan viideltä iltapäivällä. Sillä välin kävin hakemassa isän (tyhjät) viinapullot esiin "piilosta". Kun isä tuli saunasta, näytin pullot hänelle ja totesin että se siitä salaa juomisesta. Isä vastasi "Aha.".

Annoin isän olla rauhassa (mökötti huoneessaan sängyssä maaten, telkkaria katsoen) kunnes Eelis meni nukkumaan. Sitten koitin käydä juttelemassa isälle, kun hän oli selvinpäin. Mutta isä vain tiuskahteli minulle kun kysyin saanko häiritä. Olin yllättynyt ja kysyin onko hän minulle vihainen? Vastaus oli "Oon!". Ihmettelin huuli pyöreänä että miksi. Vastaus oli "Enkö saa olla täällä ihan rauhassa ja tehdä mitä haluan??". Pyysin anteeksi ja poistuin huoneesta.

Seuraavana aamuna isä tuli halaamaan ja sanoi "Eihän enää riidellä.". Vastasin että en minä ole riidellyt, hän se minulle tiuski. Isä vastasi "Silti". Ja sen myötä hänen mielestään asia oli käsitelty.

Sen jälkeen en mennyt enää hänen huoneeseensa (isä ja äiti on vuosia nukkuneet eri huoneissa, äiti väitti että siksi kun hän kuorsaa ja isä ei saa nukuttua ja käy töissä, todellisuudessa äiti ei pysty nukkumaan viinankäryssä). En pyytänyt meidän seuraan olohuoneeseen enkä muutenkaan keskustellut. Annoin olla ihan rauhassa, niinkuin hän itse tahtoi. Muutaman kerran isä kävi leikkimässä hetken aikaa Eeliksen kanssa ja piti sylissä.

Olin niin ahdistunut, että miehen kanssa katsottiin jo hotelli valmiiksi, mihin seuraavana päivänä mentäisiin. Jos äiti ei olisi ollut paikalla ja jos ei olisi ollut sovittuja menoja, olisimme lähteneet heti kotiin. Eeliskin alkoi selkeästi olla levottomampi öisin ja päivisin, vaikka koitin olla rauhallinen. Vasta kun olimme puolessa välissä kotimatkaa, puristus ja ahdistus sydämessä alkoi hävitä.

Koskaan aiemmin isä ei ole minulle tiuskinut. Tajusin, että minä en voi muuttaa isää ja hän itse tekee valintansa. Niin kauan kun hän ei myönnä että hänellä on alkoholiongelma (pontikka on hänen mukaansa terveellistä, se kun on puhdasta viinaa), en voi tehdä asialle mitään. Itseäni en voi suojella isän käytökseltä mutta Eelistä voin.

Nyt tuntuu, että minulla ei ole kotia vanhempieni luona. Paikka ahdistaa niin paljon, että en tiedä koska seuraavan kerran sinne menen. Tuskin ainakaan ennen töihinmenoa, sen jälkeen en ehdikään. Onneksi äiti tulee tänne hoitamaan Eelistä niin hän ei jää mistään paitsi.

Äitini sanoin: "Suruttaa kun hän ei tajua mistä jää paitsi.".

Olen päättänyt itse olla avoin ja kieltäydyn tuntemasta sitä sosiaalista häpeää, jota tunnen isäni alkoholiongeman vuoksi. Se ei ole minun häpeäni ja minun ei enää tarvitse kantaa sitä sisälläni.

3 kommenttia:

  1. Olet niin oikeassa ettei se todellakaan ole sinun häpeäsi!
    Mua rupes itkettään kun luin. En osaa sanoa miksi, harmittaa sun puolesta ja äitisi puolesta ja toisaalta isäsikin puolesta.
    En osaa nyt mitään järkevää kirjottaa, mutta halusin silti kirjottaa jotakin!
    Paljon voimia!!

    VastaaPoista
  2. Alkoholismi on ihan kamla sairaus, sillä se vaikuttaa niin paljon kaikkiin läheisiin eikä siitä voi parantua ennen kuin itse myöntää olevansa alkoholisti. Mun miehen veli on alkoholisti ja asuu vanhempiensa luona. Sillä oli kans aiemmin tapana kuljeskella "kahvikuppi" tai "vesimuki" kädessä ja teeskennellä selvää, vaikka kaikki näki ja tiesi että se juo. Saunakaljoja me muut sitten juotiin salaa jossain piilossa ja väisteltiin sen rahapyyntöjä tai juomapyyntöjä. Kamalinta oli jotenkin se, ettei kukaan koskaan sanonut mitään ääneen, vaan kaikki vaan teeskentelivät, etti "norsua olohuoneen nurkassa" olekaan. Silloin kun Lilja syntyi, minä sanoin ettei miehen veljellä ole mitään asiaa Liljan lähelle kännissä ja viesti meni myös miehen vanhemmille. Aika pitkien sattumusten takia veli aloitti kesällä antabus-kuurin ja on (ilmeisesti) ollut selvänä siitä asti. Silti tallella on se varautuneisuus. Heti kun veli tulee huoneeseen, vaistomaisesti tunnustelen sen käytöstä, että onko se humalassa. Ihan kamalaa miten veljen alkoholismi on rajoittanut miehen vanhempien suhdetta Liljaan ja miten raskasta eläkkeellä oleville vanhemmille on ollut huolehtia keski-ikäisestä pojastaan, jonka temput ja valheet oli kuin teini-ikäisen...

    VastaaPoista
  3. Olet rohkea kun kerrot tuon! Alkoholismi on sairaus, kamala sairaus. Jopa lapsi aistii ja oudoksuu ihmistä joka on läheinen ja muuttuu "oudoksi". Mieheni vanhemmat myö juovat, ja kerran niille "räksytimme" asiasta ja huolesta. Sanoimme, että ei huvita tulla tänne kun te olette humalassa. Eivät enää juo ainakaan meidän aikanamme.

    Surullista silti!

    VastaaPoista