maanantai 22. elokuuta 2011

Maailmanvalloittajat

Kissa palasi kotiin eilen aamupäivällä. Huomasin sen, kun toinen kissa hiipi varovasti karvat hieman pörhöllään haistelemaan jotakin. Kolli tassutteli kotiin kuin mikäkin maailmanvalloittaja. Ulkoisin puolin kissa vaikutti olevan kunnossa ja ego oli vain suurentunut. Joku haju kollissa kuitenkin oli erilainen, sillä tyttökissa oli muutaman tunnin välttelevä ja suhisi kollille.
Kolli tepasteli sisälle, kävi vähän syömässä, kakkalaatikolla ja halusi takaisin ulos. Ainakin metsästystaidot olivat reissun aikana parantuneet, sillä kolli nappasi lentävän perhosen ilmasta kiinni, ei ole aiemmin onnistunut.

Eeliksellä oli eilen joku vikana, epäilen ehkä puhkeavia hampaita, muutakaan en keksinyt. Ei meinaan ruoka maistunut, söi kasvissosetta vain kaksi lusikallista (kolmen jääpalakuution sijaan) ja iltapuuroakin vain yhden lusikallisen. Ei kuitenkaan syönyt maitoakaan sen enempää kuin kiinteidenkään kanssa. Yöllä herättiin vähän vähemmän kuin aiemmin, parin tunnin välein kuitenkin. Ja aamulla herättiin liian aikaisin, ennen kuutta. Ei auttanut enää tissitainnutuskaan.

Eelis on ollut oikein tomerana aamun, suhannut edestakaisin olkkarin lattiaa. Melkein onnistunut konttaamaankin jo. Löysi kameralaukut hihnat ja miehen usb-piuhat. Äiti ei ole ihan yhtä tomera, taidan yrittää torkkua Eeliksen kanssa aamupäikkärit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti