Tänään otin uuden askeleen elämässäni, ja vaikka kyse oli pienestä askeleesta niin se on suuri juttu. Lähdin salille ja Eelis jäi isin kanssa kahdeksi tunniksi yksin.
Tuttipullosta syömistä koitettiin jo eilen, meillä kun ei ole pullosta syöty sitten sairaalan ensimmäisten päivien. Pumppasin pullollisen maitoa jääkaappiin, mutta kun meille tuli yllätysvieraita eilen ja sen lisäksi käytiin koeajolla ja alkuiltaa istumassa ystävien luona, ei mies ehtinyt antaa maitoa Eelikselle kuin vasta illalla. Vähän meinasi olla vaikeaa, mutta kyllä se onnistui, vaikka Eelis itkikin kovasti ennenkuin tajusi mistä se maito tulee. Nukkuikin sitten 3,5 tuntia! Ja vielä toisen samanlaisen syömisen päälle kun käänsin sen mahalleen pierujen takia. Meinasi heräillä kuuden jälkeen mutta onneksi nukahti vielä puoleksitoista tuntia.
Tänään syöminen onnistui tuttipullosta (ja jo aiemmin pakastetulla maidolla) jo paremmin, vaikka edelleen pitää harjoitella. Eelis nukkui kolmen tunnin päikkärit joten oli juuri vasta herännyt kun jo tulin kotiin. Mutta mies syötti silti, kun maito oli jo lämpiämässä ja pitää se harjoitella.
Itseäni lähtö jännitti. Minua ei huolettanut se miten mies pärjää vauvan kanssa kaksistaan, tai että miten syöminen sujuu, se oli se lähteminen ja se, että Eelis ei tullut mukaan. Mutta puolessa välissä matkaa olin jo osannut päästää irti ja vaikka Eelis olikin mielessä koko ajan, nautin salitreenistä suunnattoman paljon. En kiirehtinyt takaisinpaluun kanssa, annoin aikaa ihan vain itselleni ja nautiskelin! Lihaskunto oli kyllä rapistunut huomattavasti, selkä- ja jalkalihaksissa piti laittaa jopa 20 kg vähemmän painoa kuin aiemmin. Toisaalta, pyrin ottamaan alkuun kevyesti, etten heti riuhdo liikaa innostuksissani.
Toisaalta, mielessä oli myös pieni tuntemus, että olen huono äiti kun nautin niin paljon heti omasta ajasta ja pystyin jättämään Eeliksen taka-alalle ajatuksissani. Mutta liikunta on minulle henkireikä, ja sen avulla olen paljon virkeämpi ja jaksan paremmin. Onhan niitä vaikka mitä vauvajumppia olemassa, mutta lähtemällä pois kotoa annan miehellekin mahdollisuuden olla ihan kaksistaan vauvan kanssa. Tekee hyvää niin miehelle kuin Eeliksellekin, saavat miesten keskistä aikaa ;)
Pyrkimyksenä olisi käydä kolmesti viikossa liikkumassa, kahdesti illalla viikolla ja kerran viikonloppuna päivällä. Niin saa mies viettää kaksistaan aikaa Eeliksen kanssa päivälläkin, kun Eelis on potentiaalisesti paremmalla tuulella. Illat kun ovat aina vähän levottamampaa aikaa.
Nyt mies lähti vaunulenkille joten taidanpa vetäistä vielä pienet tirsat sohvalla, tai herkutella banaanilastuilla ja katsoa hömppää! Olo on mahtava!
Mä kävin myös pari viikkoa sitten ekan kerran pidempään yksin liikenteessä, tosin laiskana shoppailemassa. Oli aika outo olo liikkua ilman vaunuja/rattaita: oon miehelle sanonut monta kertaa, että niistä on tullut mulle ihan rollaattori ja saatan mennä nurin ilman... Myös pyöräilemässä olen käynyt toisinaan. Ens viikonloppuna testataan vielä pidempää eroa, kun suuntaan juhlimaan kaverin polttareita ja mies kyläilee ja hoitaa iltapuuhat kääpiön kanssa kahdestaan.
VastaaPoistaMielen ja kropan hyvinvoinnista huolehtiminen ei todellakaan tee äidistä huonompaa! :)