keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kakkaa ja jälkitarkastuksia

Eilen lähdettiin Eeliksen kanssa ystävän uudella asunnolla käymään toisella puolen kaupunkia. Bussimatkat menivät hyvin ja Eelis heräsi sopivasti kun päästiin perille ja yläkertaan. Siinä tissiteltiin pari kertaa ja sitten tuli se kakkakin! Onneksi olin varautunut kaksillakin vaihtovaatteilla, tosin vain toisen niistä tarvittiin. Oli mukavaa olla liikkeellä ja nähdä kaupungista osaa jossa en ole aiemmin käynyt. Saatiin autokyyti kotiin kun ystävä lähti hakemaan kolmivuotiastaan päiväkodista.

Kotona sitten kakattiin hoitopöydälle kolmasti vielä, joten tavaraa tuli vihdoin ulos. En tiedä oliko vain sattumaa vai vaikuttiko oikeasti toissapäivänä syömäni (2/3 pussia) kuivatut luumut.

Tänään oli minun jälkitarkastus ja Eeliksen lääkäritarkastus. Itselleni ei tehty muuta kuin sisätutkimus (vähän kinnasi ompeluhaava vastaan, täytyy siis varovasti aloittaa kun peittoja aletaan taas joskus heilutella...). Eelikseltä tarkistettiin lonkat, päälaki, masu, kuunneltiin sydän ja katsottiin silmät. Vielä tulee askelia ja moron heijaste. Kaikki oli kunnossa molemmilla ja sain mukaani kolmen kuukauden minipillerit. Kahden viikon päästä sitten 2 kk neuvola.

Tänään olen jostain syystä ollut kovin väsynyt. Aamulla herättiin vain tuntia normaalia aiemmin (Eelis rukka oli ihan mutruhuulena kun avattiin verhot ja tuli kirkasta) ja yö meni ihan normaalisti, en tiedä miksi nyt väsyttää. Koitin torkkua aamupäivällä, mutta tietysti Eelis heräsi pian. Nytkin voisi hetken koittaa torkkua enennkuin Eelis herää taas. Hetki sitten tultiin vaunulenkiltä ja ehdin jo syödäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti