tiistai 8. helmikuuta 2011

Tehokas tiistai(kin)

Tänään nousin pian miehen töihinlähdön jälkeen, ei enää nukuttanut. Sainkin taas töitä tehtyä mallikkaasti ja jokin aika sitten sain työt taas eteenpäin muiden arvosteltavaksi. Joko ehdin, tai sitten en tehdä takaisin tulevalle tekstille jotain. En aio (ainakin yritän kovasti) ottaa stressiä asiasta. Luulen, että kyllä saan tiputettua työt pois mielestä kun vauva saapuu :)


Tänään poksui viikot, tänään on se päivä, kun äitini oli viimeistä päivää pisimmillään raskaana. Omassa olossa ei ole ollut mitään ihmeellistä, supistelee mutta ei millään lailla kivuliaasti. Huomenna on neuvola, toivottavasti myttysen pää on kiinnittynyt, ainakin siltä se itsestä tuntuu.


Astianpesukonekin toimii taas, korjaaja kävi taiteilemassa sen kanssa tunnin verran. Joku letku oli sen verran lyhyt, että se ei riittänyt liittimeensä asti ja on valutellut vettä pienissä määrin jo pidemmän aikaa (onneksi on ollut tuo alusta koko ajan pesukoneen alla!). Nyt astianpesukone oli vaan päättänyt että valuttelu riittää ja lakkaan toimimasta kunnes vika korjataan. Ja korjattiinhan se, ihanan kallista, 65e + matkakulut.
Vähän tuntuu, että kyseessä on ollut taas jotain näitä vanhojen asukkaiden omia virityksiä, sen verran niitä ollaan korjailtu tässä asunnossa...


Tulppaaninkukat aukesivat eilen, harmi että ne olivat osittain jo vanhan näköisiä. Siitä huolimatta olen ollut tulppaaneista (anoppi toi) kovin mielissäni :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti