torstai 9. joulukuuta 2010

Lisää supisteluja

No nyt se sitten supistelee koko ajan. Olen viettänyt kotityöpäivää ja ollut valtaosan päivästä sohvalla lukemassa. Ei siis johdu mitenkään rasituksesta tuo supistelu. Edelleen kivutonta, mutta nyt on niistämisestä ja aivastuksista lähtenyt voima (olen hieman flunssainen ollut jo jonkin aikaa). Hassua miten se alkoi näin yhtäkkiä koko ajan vetämään vatsaa kovaksi. Muutaman supistuksen aikana on tullut ihan hiki! Nyt vatsalihakset tuntuvat hieman kipeiltä. No, niin kauan kun ei tunnu painetta alhaalla (sitäkin olen tuntenut mutten supistusten yhteydessä vaan jo aiemmin) tai kipua niin en aio huolestua. Hyvä vain että kohtu harjoittelee.

Torkuin päivällä sohvalla ja ensimmäistä kertaa myttynen häiritsi untani. En saanut nukahdettua sillä oli niin kovat jumpat menossa että oksat pois! Melko laiskan kotityöpäivän päätteeksikin olen väsynyt. Vielä viikko pitäisi jaksaa... Tosin joudun tekemään töitä hieman joululoman aikanakin, joten en viitsi stressata vaikken enää jaksakaan ihan täysillä. Ja todennäköisesti kotihommia vielä äitiysloman alettuakin.

Piti mennä tänään koittamaan uutta BodyBalanceakin mutta ajatuskaan ei tunnu enää hyvälle. Täytynee pian käydä laittamassa kuntosalikortti hyllylle, on sen verran kallis etten halua sitä ihan turhaan maksaa.

3 kommenttia:

  1. harmittavilta kuulostaa työ työstressi. Etkö saisi haettua sairaslomaa, syynä noi supistukset? Pidempi lepo voisi auttaa, kun aina ei pelkkä parin tunnin tai edes päivän lepo auta mitään. Varsinkaan jos niitä työjuttuja joutuu miettimään, vaikka mitään konkreettista ei tekisikään.

    Eli käy ihmeessä hakemassa saikkua! Ja tsemppiä jaksamiseen!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin supistelee edelleen :( Kurjaa.

    VastaaPoista
  3. Sairasloma ei oikein auta tässä työssä kun nämä hommat on joka tapauksessa (mun) tehtävä jossain vaiheessa, ihana kamala akateeminen työ... Mutta mieluummin teen nämä nyt pois, että voin sitten keskittyä vauvaan kun se saapuu maailmaan :)

    Kiitos tsempityksistä!

    VastaaPoista