lauantai 11. joulukuuta 2010

Juhlia

Eilen lähdettiin miehen kanssa toiselle paikkakunnalle juhlimaan juhlapäivää kavereiden kanssa. Juhlapäivän idea on juhlia jotain juhlaa, joka on jäänyt juhlimatta. Eilen juhlat vaihtelivat Venetsian karnevaaleista polttareihin ja armeijan Ohi on -juhlaan.

Aamu oli hidas ja vaikea, mutta päivä onneksi parani iltaa kohden. Ajettiin vielä yöllä takaisin kotiin, sillä aamulla on aina kivempi herätä omasta sängystä ja kotoa. Torkuin autossa, mutta en sitten nukahatanutkaan niin nopeasti kuin toivoin. Tuli taas sellainen huono-olo aalto ja pari supistusta.

Eilen ei enää päivällä supistellut paljoakaan mutta myttynen on ollut tavallista vaisumpi. Olen kyllä tuntenut muutamia muljauksia, en ole täysin hermorauniona. Mutta tänään täytyy kyllä tarkkailla. Toivottavasti myttynen on vain väsynyt, niinkuin minäkin. Onneksi on viikonloppu. Join paljon karpalomehua varmuuden vuoksi (vaikka eilen olikin uutisissa, ettei se autakaan virtsatietulehdukseen).

Tänään pitäisi jaksaa piipahtaa toisen kaveriporukan pikkujouluissa. Olo on hieman kipeä, onneksi voin vain piipahtaa ja lähteä pian kotiin nukkumaan juhlista ilman, että kukaan katsoo kieroon ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti