Levottomat jalat

Niin se käynnistyi vuoden viimeinen viikko. Nukuin yön todella katkonaisesti. Illalla ei meinannut ensin tulla uni, peuhattiin sitten miehen kanssa vähän peiton alla, mutta sekään ei auttanut. Myttynen huolestutti liikkeillään, tai oikeastaan niiden puutteella. Meillä ei varsinaisesti potkita, ainakaan kovin kovaa ja kipeästi, vaan meno on enemmänkin myllerrystä ja venyttelyä. Olin kuulemma ihan samanlainen. Eilen oltiin kuitenkin todella vaisuja. Lopulta kun uni ei vain tullut tökin ja heiluttelin mahaa niin, että sain muutaman potkun osakseni ja olin tyytyväinen. Tänään ollaan liikehditty taas ihan normaalisti.

Mutta kun lakkasin murehtimasta liikkeitä, niin levottomat jalat alkoivat vaivata! Koko ajan piti vaihtaa jalkojen asentoa eivätkä ne millään meinanneet rauhoittua! Loppujen lopuksi en nukkunut kovinkaan montaa tuntia ja senkin ajan jatkuvasti heräillen. Aamulla nousin lopulta kun mahaa kivisti, se onkin ollut koko aamun hieman sekaisin. Onneksi tänään ei tarvitse olla töissä kuin pari tuntia (olen vielä kotona).

Oltaisiin eilen laitettu paikoilleen lahjaksi saamamme turvaportti, mutta se onkin vino! Onneksi kaupungistamme löytyy se liike josta anoppi oli sen tilannut, tänään täytyy käydä vaihtamassa portti uuteen. Toivottavasti heillä olisi niitä varastossa ja saisimme korvaavan tilalle tällä viikolla. Asialla ei muuten olisi niin väliä, mutta saatamme saada koiravieraan uutena vuotena ja turvaportti tulisi silloin jo tarpeen.

Innostuin vielä eilen illalla vaihtamaan makuuhuoneessa vähän järjestystä. Siirsin pinnasängyn meidän sängyn viereen, jotta tottuisin että vieressäni ei olekaan tyhjää tilaa. Tarvittaessa pinnasängystä voi ottaa yhden laidan irti, jolloin siitä saa sängylle jatkeen, ja tämä saattaa helpottaa tulevia yösyöttöjä.

Meidän pitäisi saada uusi parisänky ensi viikolla, tällä viikolla voisi käydä katsomassa patjat valmiiksi...

Ajatukset alkavat siirtyä pikkuhiljaa tulevaan vauvaan ja työnteko kiinnostaa entistä vähemmän. Halu saada projekti päätökseen on edelleen kova, mutta jaksaminen on toista... On tässä vielä onneksi (toivottavasti!) kuukausi aikaa. Varsinaisia työpäiviä olisi oikeasti enää ensi vuonna kahdeksan, mutta ajattelin tehdä hommia kotona jaksamisen mukaan pitkin tammikuuta. Eipä tarvitse potea huonoa omaatuntoa jos (ja kun) ei jaksa täyttä työpäivää.

Mutta nyt aamupuuhat päätökseen, jotta pääsen joskus sinne töihin ja poiskin!