perjantai 19. marraskuuta 2010

Oikeus

Jopas päivä venyi pitkäksi. Töissä kävin heti töiden kimppuun kun vaan sain näytön auki, käväisin ysin kahvilla syömässä pikaisesti kaksi mandariinia, kymmeneltä oli vajaan tunnin palaveri, yhdentoista jälkeen pikainen lounas ja sitten kello olikin jo puoli kuusi! Mutta ehdin tehdä lähes kaiken tällä viikolla mitä suunnittelin, kokonaisuudessaan olen äärimmäisen ylpeä viikon saavutuksistani! Tein töitä hulluna mutta sen lisäksi jaksoin käydä vähän liikkumassa, ja vaikka olen syönyt vähän herkkuja, paino ei ole noussut!

Eilen oli myös todella mukavaa itselleni nähdä, että BodyBalancessa pystyn tekemään liikkeet paremmin ja jaksan paremmin kuin muut odottajat samoilla viikoilla. Jossain vaiheessa aloin jo tuntea itseni laiskaksi ja kyvyttömäksi, kun vertasin itseni muihin kanssajumppaajiin. Vaikka onhan se sanomattakin selvää, että ei näillä viikoilla ja tällä mahalla enää pysty kaikkeen, eikä ole tarkoituskaan. Mutta silti se pieni räpätäti päässä sanoi että olen vain laiska... Mutta eilen todistin itselleni että enpäs olekaan! :)

Eilen juttelin kolarissa olleen ystäväni kanssa. Ai että ottaa aina aivoon vakuutusyhtiöt tällaisissa tilanteissa, vakuutusyhtiö kun on sitä mieltä, että ystävälleni ei korvata mitään. Ei pilalle menneitä vaatteita, ei koiran tai hevosen hoitomaksuja, ei autoa (tosin eilen ystäväni oli saanut vakuutusyhtiön autokorjaamolta kirjeen, että auto korjataan, siis se täysin romuttunut auto!?) tai muita kuluja. Sentään sairaalamaksut eivät ole vielä tipahtaneet laskuna ystävälleni (joten ne menevät automaagisesti rekkakuskin vakuutuksesta). Ystävä on vielä henkisesti ihan hajalla, mutta onneksi puhuu asiasta. Niin, ja piti vielä sanoa että se rekkakuski sanoi lausunnossaan, että hän ei vain nähnyt liikennevaloihin pysähtyneitä autoja. Ja hän muuten ajoi 85 km/h 60 km/h alueella. Ja sai sakot. Ei edes menettänyt korttiaan tai saanut väliaikaista ajokieltoa! Ai että mutta kiehautti taas tämä Suomen lakisysteemi. Juu, ymmärrän kyllä varsin hyvin että Suomessa asiat ovat niin paljon paremmin kuin muualla (olen asunut ulkomailla ja silloin tajusin asian tosissaan), mutta valitan silti.

Mesosin asiasta eilen ystäväni kanssa puhelimessa ja ilmeisesti sanavalinnoistani ystävä tajusi, että olen myös itse kokenut lakisysteemin ihanat raot. Ja lyhykäisyydessään oma tarinani menee näin (kerroin sen myös ystävälleni):

Olin ala-asteella kolmannella luokalla kun luokalleni tuli uusi tyttö. Ystävystyimme nopeasti ja leikimme paljon yhdessä. Koulun jälkeen kävimme puolin ja toisin toistemme kotona leikkimässä, niinkuin lapset tekevät. Ystäväni isä oli todella mukava ja kiltti, ja leikki usein kanssamme. Jäimme silloin tällöin kahdestaan ystävän isän kanssa, kun ystäväni meni esimerkiksi syömään tai vessaan. Jossain vaiheessa (viidennellä tai kuudennella luokalla) jostain syystä puhuimme ystävien kesken (tämä kyseinen tyttö ei ollut mukana) tytön isästä ja ihmettelimme yhdessä hänen käytöstä kanssamme (me kaikki olimme tytön ystäviä). Aloimme tajuta, että kaikki ei ehkä ole niin okei mitä tapahtui kun leikimme. Murrosikä alkoi olla ovella ja rinnat alkoivat kasvaa, tytön isä otti meitä leikin lomassa syliin ja laittoi kätensä paidan alle. Minun kohdalla myös housuihin.  Hengitti niskaan raskaasti ja jopa suuteli niskaa. Kuudennella luokalla yritimme kertoa asiasta koulun terveydenhoitajalle, mutta hän ei uskonut meitä. Asia jäi siihen.
Olin edelleen hyvä ystävä tytön kanssa, tosin en käynyt heillä enää niin usein. Mutta aina kun kävin ja isä oli siellä, ahdisteli hän minua. Eräs yläasteella luokallemme tullut tyttö (josta oli tullut ystävämme) kuuli tästä ja hän sai meidät lopulta kahdeksannella luokalla patistettua kertomaan asiasta jollekin. Terveydenhoitajaan emme luottaneet, eihän hän ollut uskonut meitä aiemminkaan. Koulun erityisopettaja oli tarkka ja tiukka täti, mutta jokin hänessä sai meidät valitsemaan hänet. Asiat lähtivät hoitumaan eteenpäin ja lopulta yhdeksännellä luokalla olimme oikeudessa. Meitä oli neljä tyttöä oikeudessa todistamassa, viides ei halunnut tulla oikeuteen. Oikeudessa paljastui, että miehellä oli takanaan vastaavanlainen tuomio, mutta koska se oli tapahtunut niin monta vuotta aiemmin, ei se vaikuttanut enää asiaan. Mies sai lopulta sakkoja ja korvasi oikeuskustannukset. Ei muuta.
Koen edelleen että oikeus ei kohdannut meitä. Muun muassa edellä olleen vuoksi olin masentunut enkä muista yläasteajoistani paljon mitään. Meille määrättiin terapiaa, mutta siitä ei juurikaan ollut apua itselleni. Sain enemmän apua ystäviltä, tuimme toisiamme. Itsetuntoni oli todella huono ja edelleen minulla on vaikeuksia olla armollinen vartalolleni. Minulla on isot rinnat, olen normaalipainoinen ja useilta pojilta olen elämäni aikana kuullut olevani seksikäs. Itse en edelleenkään näe sitä, useimmin jos katson itseäni peilistä vihaan rintojani, muotojani, vartaloani. Vaikka olen päässyt kokemusken yli ja olen nykyään vahva, en siltikään arvosta vartaloani vaan kritisoin itseäni koko ajan. Luulen, että yksi syy siihen on lapsuudenaikaiset kokemukseni.

Miehellä on nykyään uusi perhe ja uudessa perheessä kaksi uutta lasta. Edellisessä perheessä lapsia oli kolme. En ole varma oliko hänellä sitäkin aiemmin jo perhe, jossa on lapsia.

Nykyään pystyn puhumaan asiasta, vaikka en halua puhua siitä ihan muuten vain, huvikseen. Tiedostan ne arvet jotka tapahtumat ovat jättäneet minuun enkä enää syytä itseäni tapahtumista. Olen päässyt asian yli, vaikka se edelleenkin vaikuttaa minuun, ainakin silloin tällöin. Mutta minä olen onnellinen ja olen päässyt elämässäni eteenpäin. Olen saavuttanut asioita ja nautin elämästä. Se on se pääasia.

Yksi suurimmista huolista on, että miten osaisin varjella omaa lastani/tulevia lapsiani vastaavanlaisilta tilanteilta? Tällaiset asiat kun eivät ole aina vanhempien hallittavissa eivätkä kaikki selviä yhtä vähällä kuin minä selvisin tapahtumista.

2 kommenttia:

  1. Suomessa on kyllä ihan älyttömän löysät rangaistukset seksuaalirikoksista! Niitä on tietysti puitu viime vuosina aika paljon lehdissäkin, mutta kyllä noi aina pistää vihaksi. Hienoa kuitenkin, että olet päässyt jutusta noin hyvin yli ja pystyt siitä puhumaan muille näin avoimesti.

    Omien lasten suhteen varmaan jokainen pyörittelee samoja ajatuksia päässään ja karu totuus taitaa olla, ettei lapsiaan voi suojella muuten kuin tukemalla tervettä itsetuntoa, kertomalla mikä käytös aikuisilta on ok ja mikä ei ja yrittämällä pitää avoimet puhevälit lasten kanssa... Tai näin olen itse ajatellut, mutta kyllä silti joskus aina mietityttää, että miten paljon erilaisia vaaroja on maailma täynnä...

    Tuo ystäväsi vakuutusjuttu kuulostaa oudolta, itsekin kun olen joskus autokorvauksissa ollut töissä vakuutusyhtiössä ja korvauskäytännöistä aika paljon tiedän.

    Onhan ystäväsi varmasti ollut yhteydessä nimenomaan aiheuttajan yhtiöön eikä omaansa? Jos syyllisyydessä ei ole epäselvyyttä (esim sen suhteen törmäsikö joku edellä ajavaan ennen kuin rekka törmäsi takaa) aiheuttajan vakuutusyhtiön pitäisi huolehtia kyllä auton lunastuksesta/korjauksesta, sairaalakuluista jne. (myös kivusta ja särystä voi hakea korvauksia). Sijaisauton saa aiheuttajan liikennevakuutuksesta vain, jos sille on osoittaa tarve (eli esim työmatkat ja -ajat sellaiset ettei pääse julkisilla), ellei sitten ystävälläsi ole itsellään sijaisauton korvaavaa vakuutusta kaskossaan. Pilalle menneet vaatteetkin pitäisi kuulua korvattaviin, mutta eläinten hoitokuluista en sitten ole ihan varma.

    Sen, että korjataanko vai lunastetaanko auto, päättävät vahinkotarkastajat, ei korjaamo. Auto korjataan, jos korjauskulut eivät ylitä auton käypääarvoa (realistista jälleenmyyntiarvoa). Sen perusteella mitä kolarista luin, kuulostaa tapaus selvältä lunastukselta.

    Toivottavasti tästä sepustuksesta oli apua :) Vakuutusyhtiöiden kanssa asioiden hoito voi tuntua aika hankalalta, kun yhtiöt noudattavat tarkasti niitä toimintatapojaan ja puhuvat aika hankalaa kieltä silloin kun asiakas itse on vielä shokissa ja huolissaan kaikesta mitä on tapahtunut. =/

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna ihan tosi paljon kommentistasi. Luulen että ystäväni on vielä niin sekaisin, ettei oikein itsekään tiedä mitään. Hänellä on onneksi tuttavapiirissä ihminen, joka on vakuutusyhtiössä töissä ja tietää näistä asioista. Tämä kyseinen ihminen oli luvannut auttaa ystävääni vakuutusten kanssa, mikä on todella hyvä :)

    VastaaPoista