keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Kodin uudelleenjärjestystä

Tänään olo on ollut taas normaali. Pääosin makasin sohvalla koko eilisen päivän ja sen ansiosta verenpaine oli illalla 114/62 eli varsin hyvä! Päänsärystä en kuitenkaan päässyt eroon koko päivänä. Se on jatkunut hieman tänäänkin mutta huomattavasti laimeampana.

Olin töissä todella ahkera ja jaksoin tehdä töitä hieman yli neljään ja olen itsestäni todella ylpeä! Ikuisuuksiin en ole pystynyt keskittymään enään iltapäivän tunteina mihinkään järkevään mutta nyt sain paljon aikaan. Töistä käytiin suoraan lastentarvikeliikkeessä hakemassa verhotanko ja verho pinnasänkyyn. Samalla matkaan tarttui alennuskorista reunapehmusteet ja samaan settiin kuuluva pussilakana ja tyynyliinat (ei kuvissa koska laitoin ne heti pyykkikoriin pesua odottamaan). Verho oli inasen liian pieni peittämään nätisti koko sänkyä, mutta suunnittelimme että hommaamme siihen lisäksi toisen läpikuultavan verhon kunhan sellainen joskus tulee vastaan. Päästään kuitenkin heti testaamaan virityksen kissanpitävyys :)



Mies haki samalla reissulla postista itselleen uuden näytön viikonloppuna hajonneen tilalle ja samalla vaihdoimme ylä- ja alakerran työpöytiä keskenään (yläkerran pöytä on todella vähällä käytöllä  ja isompi, ja mies tarvitsi enemmän tilaa pöydällään). En yhtään pidä tuosta pienemmästä työpöydästä, se on mukamas kulmapöytä, muttei sovi mihinkään kulmaan. Lisäksi siinä ei ole leveyttä vaan kaikki tila on pituussuunnassa. Todella epäkätevää, mutta saimme pöydän aikanaan ilmaiseksi. Kunhan työhuoneesta tulee lastenhuone, heivataan pöytä muualle muun kalustuksen tieltä, mutta olkoon siellä nyt toistaiseksi.


Samalla vaihdoimme keittiön pöydän ja miehen työpisteen paikkaa keskenään ja nyt pöydän ympärille mahtuu paremmin istumaan joka puolelle, vaikka se ei olekaan enää ihan yhtä kätevästi keittiöstä kurottaman päässä. Mutta ehkä sitä kävelee samalla vaivalla kaksi metriä kauemmas. Nyt täytyisi keksiä joku kiva lamppu tähän keittiön pöydän ääreen, lattiatilaa lattialampulle ei ole eikä kunnolla tilaa pöytälampullekaan. Katossa ei ole sopivaa kohtaa joten jäljelle jää seinälamppu. Pidetään siis silmät auki.

Huomenna on rakenneultra, iiks! Ja ilmavaivat on vaivanneet tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti