Kaikki on seuloissa kunnossa. Muuten olisi tullut puhelinsoittoa eilen. Hyvä ettei tullut, sillä pienen pieni epävarmuus on kolkuttanut takaraivossa. Niskaturvotus oli 2,3 mm. Se oli mielestäni aika valtava, kun verrokeilla (eli keskustelupalstan mammoilla) se on ollut alle sentin luokkaa suurimmalla osalla. Googlailin ja löysin raja-arvot 2,7 - 3,0 mm joista lähetetään jatkotutkimuksiin, ja joista vain 1/3 tapauksista on jotain häiriöitä kehityksessä. Tähän ajatukseen tuudittauduin. Kunnes keksin toisen panikoinnin aiheen. Ultraaja tutki myttysen ja sanoi että "Seuraavaksi katsotaan aivot". Siinä aikansa vaihteli asentoa ja tutki aivoja mutta ei puhunut mitään. Nyt keksin, että olikohan siellä jotain vikaa kun hän ei kertonut sen enempää mitä näkyi!
No, nyt kaiken pitäisi olla kunnossa ja ok.
Töissä eletään hieman sekavaa aikaa. Omatkin ajatukset lähtevät harhailemaan sivupoluille. Olen miettinyt uravalintaani taas kerran. Se mitä nyt teen on se mitä minä haluaisin tehdä. Pidän työstäni äärimmäisen paljon. Suuri mutta on vain rahoituspuoli, vakituista työsuhdetta tulen tuskin koskaan saamaan ja työ riippuu itse hankkimistani rahoista. Jos mistään ei tule mitään hakemisesta huolimatta, niin sitten pyöritellään peukaloita. Toisaalta voisin yrittää päästä valmistuttuani yksityiselle puolelle, jolloin vakinaistaminen olisi mahdollista ja työrahoituksenkaan kanssaei olisi niin suuri huoli. Nyt uutena ajatuksena olen keksinyt erikoistumisen sairaalan puolelle. Siihen vaaditaan joka tapauksessa tämä aika minkä olen nyt ollut töissä, joten se ei olisi hukkaan heitettyä aikaa. Opiskeluitakaan ei vaadittaisi sen enempää.
Onneksi pääsen ensi keväästä alkaen hetkeksi irtautumaan työkuvioista. Ehkä saan silloin ajatukseni kasaan ja keksisin mitä haluan tehdä. Nyt tämä nuoruuden haave ei enää tunnukaan niin hyvältä kun olen yrittänyt sitä. On se ollut todella ihanaa ja juuri sitä mitä halusin mutta siinä on mukana yksi liian iso mutta.
Taidan mennä syyshuoltamaan kukkapenkkejä, siinä hermo lepää.
Töissä eletään hieman sekavaa aikaa. Omatkin ajatukset lähtevät harhailemaan sivupoluille. Olen miettinyt uravalintaani taas kerran. Se mitä nyt teen on se mitä minä haluaisin tehdä. Pidän työstäni äärimmäisen paljon. Suuri mutta on vain rahoituspuoli, vakituista työsuhdetta tulen tuskin koskaan saamaan ja työ riippuu itse hankkimistani rahoista. Jos mistään ei tule mitään hakemisesta huolimatta, niin sitten pyöritellään peukaloita. Toisaalta voisin yrittää päästä valmistuttuani yksityiselle puolelle, jolloin vakinaistaminen olisi mahdollista ja työrahoituksenkaan kanssaei olisi niin suuri huoli. Nyt uutena ajatuksena olen keksinyt erikoistumisen sairaalan puolelle. Siihen vaaditaan joka tapauksessa tämä aika minkä olen nyt ollut töissä, joten se ei olisi hukkaan heitettyä aikaa. Opiskeluitakaan ei vaadittaisi sen enempää.
Onneksi pääsen ensi keväästä alkaen hetkeksi irtautumaan työkuvioista. Ehkä saan silloin ajatukseni kasaan ja keksisin mitä haluan tehdä. Nyt tämä nuoruuden haave ei enää tunnukaan niin hyvältä kun olen yrittänyt sitä. On se ollut todella ihanaa ja juuri sitä mitä halusin mutta siinä on mukana yksi liian iso mutta.
Taidan mennä syyshuoltamaan kukkapenkkejä, siinä hermo lepää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti