perjantai 6. elokuuta 2010

Inception

Käytiin eilen katsomassa kaveriporukalla Inception ja se oli kyllä todella hyvä! Olin ihan yllättynyt kun lähdimme teatterista kahta ja puolta tuntia myöhemmin, tuntui paljon lyhemmältä ajalta! Koko ajan tapahtui jotain ja mielenkiinto pysyi yllä. Kun jaksoi keskittyä koko ajan, ei mennyt mitään ohi. Eräs kaveri kertoi käyneensä leffassa kahdesti kun ekalla kerralla ei tajunnut kaikkea, itselleni ei jäänyt sellaista oloa. Miehen kanssa keskusteltiinkin leffasta ja muutaman kohdan jouduin selittämään miehelle ;) Ajatuksen täyty kuitenkin olla koko ajan mukana tai muuten olisin varmasti minäkin tipahtanut kärryiltä.

Iloinen yllätys oli nähdä monia nuoria näyttelijöitä huippusuorituksissa. Arthurin hahmoa näytteli Kolmas kivi auringosta sarjan lapsihahmo, ja tietysti Ariadne oli minulle tuttu Junosta. Myös Cobb alias DiCaprio oli mukava nähdä tällaisessa roolissa. Kertakaikkisen mukava elokuvakokemus ja pitkästä aikaa sellainen elokuva josta jaksaa puhua ja joka jätti keskusteltavaa ja pohdittavaa. Tällaisia lisää!

Spoilerivaroitus, älä lue jos et ole vielä nähnyt kyseistä leffaa!!! Maalaa teksti nähdäksesi sen kunnolla, näin ei tule vahingossa vilkaistua jos ei oikeasti halua ;)

Suuri osa kavereista ihmetteli viimeisen unitason tarkoitusta ja sitä miten Cobb sinne joutui. Hänhän ei mennyt kenenkään uneen vaan yhtäkkiä vain oli siellä. Kysehän oli siis limbosta jonne hän joutui kuoltuaan edellisessä unitasossa (Ariadnehan tiputti Fisherin alas parvekkeelta ja hyppäsi itse perässä, heräten näin takaisin mutta Cobb jäi tähän unitasoon). Cobb heräsi "haaveidensa rannalta" (niinkuin hän kertoi jossain aiemmin kun oli ollut limbossa aiemmin) ja löysi Saiton sieltä vanhana miehenä, hänhän oli ehtinyt olla limbossa jo jonkin aikaa. Yhdessä he tappoivat itsensä ja lopulta heräsivät myös lentokoneesta.

Toinen mitä pohdimme oli elokuvan loppu, oliko se unta vai ei? Lopulta päädyimme miehen kanssa yhteiseen mielipiteeseen, se oli unta. Vaikka aiemmin hyrrä pyöri tasaisesti, vaappui se nyt hieman. Siitä huolimatta uskon lopun olleen unta, sillä lapset eivät olleet kasvaneet lainkaan. Cobb tuskin selvisi maanpaosta muutamalla kuukaudella, ja isoisä sanoi hänelle aiemmin että lapset tarvitsevat enemmän kuin pehmoleluja muistaakseen, että heillä on isä. Lapset olivat sen verran pieniä, että jo puolessakin vuodessa nuorempi heistä ainakin olisi muuttunut ja kasvanut. Ja tietysti vaatteethan heillä oli samat kuin aiemminkin (tosin varmasti vain spekulaatiomahdollisuuden takia).

Kolmas mitä mies pohti oli että istuttiko Ariadne Cobbiin idean että hänen täytyy päästää vaimostaan irti. Oma mielipiteeni on, että ei, koska ideaahan ei saanut istutettua suoraan sanomalla vaan se piti olla henkilön oma idea.

Spoilerivaroitus loppuu.

Lähden viikonlopuksi viettämään tyttöjen kanssa aikaa toisaalle, palaan takaisin vasta sunnuntaina illalla. Ihanaa nähdä opiskelukavereita pitkästä aikaa! Ja he eivät vielä tiedä myttysestä, saa nähdä miten reagoivat ;)

Ja selvisin ensimmäisen viikon ilman mahatiedusteluita, olen yllättynyt!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti