torstai 12. elokuuta 2010

Hyvä päivä

No se eilinenhän meni sitten aivan loistavasti! Vähän hermoilin päivällä mutta asiat järjestyi. Suuri taakka putosi harteilta ja motivaatio nousi taas. Sain jopa kehuja! Ihan mahtava fiilis jäi :)

Kotiin tultaessa postilaatikossa odotti onnittelukirje, olin voittanut Omronin askelmittarin lukija-arvonnassa, minä joka en koskaan voita mitään! Lisäksi kobudo jatkui taas. Ihan yllättävänkin hyvin sitä muisti kaikki perusliikkeet, vaikka keväällä ei treenattukaan. Illalla käytiin vielä saunassa, sammuin sitten hieman ennen kymmentä. Oli hyvä päivä.

Tänään sain töissä jakaa eilisen hyvät uutiset ja hoidin paljon asioita eteenpäin. Lisäksi sain inspiksen suunnitella syksyn roolipeliä, jota meinaan vetää. Kyseessä on nyky-Suomeen sijoittuva kauhupeli, jonka perusidean hain eräästä novellista jonka luin keväällä. Hetki sitten pyöräytin taas sitruunajuustokakun jääkaappiin hyytymään. Vielä täytyy tehdä siihen hedelmäsosekuorrute kunhan ensimmäinen kerros on hyytynyt. Ajattelin viedä kakun huomenna töihin kun heti aamusta on se ultra! Tarjoan hyvien uutisten kunniaksi (huonoja uutisia ei tueta) kakkua ja kerron samalla lopuillekin työkavereille myttysestä.

Tänään oli hauska kun olin pimiössä erään työkaverin kanssa, niin hän innoissaan kyseli vointiani ja muita vauvajuttuja kun olimme kahden oven takana ja kukaan ei voinut kuulla meitä :D
Työkollega myös lupasi meille vaunut, mahtavaa!

Näin ne asiat vaan järjestyy.

Huominen vähän jänskättää, vaikka en oikein tiedä mitä ajatella kun en tiedä mitä odottaa. No tietysti sitä että näkee ruudussa sen pienen ihmeen mutta kaikki muu on ihan hämärää. Kaikki on niin uutta! Onneksi ultra on heti kahdeksalta aamulla, niin ei tarvitse pitkään jännittää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti