perjantai 9. heinäkuuta 2010

Kihinää

Kollegani kävi meillä eilen taas puolitoistavuotiaan touhupeppunsa kanssa. Käytiin leikkipuistossa ja höpöteltiin. Oli taas mukavaa, ja hänkin oli innoissaan uutisista :) Onnitteli kovasti ja tuli hyvä mieli, hekin yrittävät toista mutta vielä ei ole onnistanut... Toivottavasti pian kuitenkin!

Nyt olen alkanut huomata ärsyyntyväni todella helposta. En tiuski tai raivoa mutta kihisen sisälläni paljon. Posti oli ensimmäinen jota kihisin yölläkin herätessäni ja viime yönä kihisin yhtä lahjalehtitilausta (laskua ei ole tullut ja lahjan saaja ei ollut saanut lehteä, tosin asia selvisi tänään kun soitin lehtiyhtiölle). Nyt kihisen työjuttuja (vaikka vielä ei saisi, maanantaina vasta!), eräs pomo ei voi ottaa minuun suoraan yhteyttä vaan ohjaajan kautta ilmoittaa haluavansa palaveerata kanssani. Kyseessä ei onneksi ole minun pomoni, vaikka varmaan niin kuvitteleekin. Ärh! Ärsyttävää! Neljäs asia mille olen kihissyt (vieläkin) on anoppi, joka silloin kertoi uutiset mummille. Mies laittoi viestiä että ei tartte kuulutella ympäri kyliä, niin vastaus oli "Ei tietenkään". No mikäs se mummille kertominen sitten oli?! Ainiin, ja vielä yksi asia, äitini kyseli että mitenkähän kissat suhtautuvat vauvaan ja entä jos tulee allergiseksi niin sitten pitää antaa kissat pois. Siis mitä se tuollaisia asioita vielä miettii, aikahan sen näytää, ei noita asioita voi vielä tietää!

Asiaa ei auta tukahduttava ilma (vaikka eilen illalla olikin ihan mahtava ukonilma!) ja liikkumattomuus. En ole jaksanut lähteä edes Fressille, tänäänkin tulee taas vieraita niin en "ehdi". Viikonloppuna sitten aloitan taas, luulisi vähän helpottavan.

No mutta jotain hyvää, ruoka on alkanut taas maistua ja paha olo on hävinnyt kokonaan. Toivottavasti ei tulekaan takaisin. Välillä mietin, että olenkohan oikeasti jo pidemmällä viikoissa, monilla pahoinvointi jatkuu huomattavasti pidemmälle, samoin kuin muut oireet jotka on jo helpottaneet minulla. Lisäksi sain sen haamuplussan silloin jo samana päivänä kun menkkojen olisi pitänyt alkaa, vaikka kovin moni ei vielä silloin saa kuin negan. No, ehkä se selviää myöhemmin.

Viimeinen virallinen lomapäivä! En aio tehdä MITÄÄN! Hah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti