maanantai 28. kesäkuuta 2010

Nukkumista

Nukuinpa sitten viime yönä lähes 13 tuntia! Mentiin sänkyn jo kahdeksalta (!) kun oli niin kamala väsy. Puolenyön aikaan heräsin ensimmäisen kerran vatsakipuun, mutta se hellitti kun kävin pissalla. Seuraava herätys oli neljältä, kävin taas pissalla ja syöpöttelin unenpöpperössä yhden juustoleivän ja painuin takaisin pehkuihin. Lopullinen herätys tapahtui soivan puhelimen muodossa vähän ennen yhdeksää.

Tänään vatsaan on koskenut tavallista enemmän, kunhan saan taas rutiinin syömiseen, niin eiköhän se helpota.  Nyt olo on aika öllö eikä paljoa huvita liikkua. Siitä huolimatta menen tänään joko BodyCombatiin, tai spinningiin. En ole vielä osannut päättää kumpaan. Ehkäpä seuraan vointia, jos se on mainio, menen raskaampaan Combatiin ja jos se on vain OK, menen spinningiin.

Pyykinpesun lisäksi ajattelin tänään rötvätä. Voisi mennä aurinkoon lueskelemaan Hobitti loppuun ja jos ilma ei olekaan lämmin, niin voisi pelailla pitkästä aikaa.

Olen alkanut tosissaan miettiä, että pitäisikö sitä kohta kertoa vanhemmille myttysestä. Jos kaikki ei menekään hyvin, olisi suru jaettu. Ja jos kaikki menee hyvin, pääsisivät he mukaan odotukseen jo nyt :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti