Vaikka mökillä on aina kivaa, kivempaa on palata omaan kotiin. Varsinkin kun nyt laukut on purettu, pyykit pesty ja maha täysi ruokaa. Taitaa uni maittaa tänään aikaisin, itikat valvottivat aina aamuyöstä.
Perjantaina suuntasimme ystävien luokse, tiedossa oli ensin grillausta ja sitten tapasten tekoa. Ruokaa valmistettiin nelisen tuntia, mutta oli kyllä hyvää. Suurella porukalla onnistuu, vaikka onhan se välillä vähän sähläystä. Illalla suunnattiin yhden auton kanssa mökille vesisateeseen. Lämmitettiin vielä sauna ja käytiin uimassa. Sillä välin pihaan olis saapunut neljä pientä jänön poikasta, joista yksi loikki piiloon pensaaseen.
Seuraavana päivänä loputkin saapuvat mökille ja ohjelmaan kuului pelailua, höpöttelyä, ruoan valmistusta, saunomista ja uimista. Oli kyllä tosi kivaa, ja kukaan ei ihmetellyt selvää juhannustani. Muutenkaan ystävistä kukaan ei ollut kamalassa kännissä, mikä oli hyvä. Seuraavan yön nukuin ystävän ja koiran kanssa leikkimökissä ja uni tuli hyvin, kun jaloissa oli pieni pötkö lämmittämässä (niinkuin meidän kissat).
Tänään lähdettiin kohti kotia puolenpäivän jälkeen. Ihanaa kun jäi vielä hyvin aikaa oleilla ja toipua mökkeilystä tälle päivälle.
Huomasin pari uutta raskausoiretta (taas). Nyt ne rinnat on kasvaneet, ainakin kuppikoolla. Ja en osaa elää niiden kanssa, koko ajan tiellä, erityisesti nukkuessa jäävät koko ajan johonkin väliin. Lisäksi kärsin nykyään mökkitiepahoivnoinnista! Sekä miedosta matkapahoinvoinnista, mikä varmaankin liittyy jälleen mahakipuihin ja pissahätään. Autolla matkustaessa pissahätä yllättää todella nopeasti ja yltyy kovaksi hädäksi kera mahakipujen ja miedon pahoinvoinnin. Mutta tärisevällä mökkitiellä se paha olo meinaa ihan tosissaan tulla. Kotiin tullessa takapenkki oli täysi poikia ja minä etupenkillä koitin hengitellä kevyesti, roskapussi sylissä ei auttanut pahoinvointiin. Onneksi se helpotti heti kun päästiin takaisin asvalttitielle.
Se on nyt lähes kaksi viikkoa lomaa takana, eikä yhtään tunnu siltä. Jos ensi viikon osaisi rauhoittua. Sitten viimeisellä viikolla kun mies palaa jo takaisin töihin, voisin voinnista ja jaksamisesta riippuen käydä vanhempien luona. Kun ei tiedä koska sinne tulee seuraavan kerran mentyä. Jos olo on sellainen, voisi heille kertoa uutiset. Tai sitten odotan ensimmäiseen ultraan, tai kunnes kuulen sydänäänet. En oikein vieläkään uskalla antaa itseni uskoa tähän 100% varmuudella. Oireet ovat (kamalan) ihanan lupaavat, mutta koskaan ei tiedä. Toisaalta, ei sitä koskaan tiedä myöhemminkään, vaikka ensimmäinen ultra on ohi, se ei ole tae terveestä lapsesta helmikuussa.
Mutta eipäs nyt synkistellä, mennään eteenpäin niillä fiiliksillä, jotka juuri sillä hetkellä tuntuu. Tällä hetkellä olen innoissani uusista oireista (olenkohan vähän sairas? :D ) sillä ne tekevät tästä taas vähän todellisempaa. En malttaisi odottaa raskausmasua! Toisaalta toivoisin sen näkyvän pian, mutta sitten se on heti tiellä ja sitten valitan. No,valitan joka tapauksessa, vaikka olenkin onnellinen :)
Rv 5+5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti