Ajattelin tässä, että nyt se kipein vauvakuume (lapsikuume) olisi ohi, kun yritys on ihan oikeasti lähtenyt käyntiin. Enää raskausmasujen näkeminen ei saanut aikaan samanlailla haikeuden tunteita, vaikka kyllä edelleenkin katselen niitä hieman haaveillen. Mutta se pahin "Minullekin!" on ohi. Luulin, että sama koskisi vauvoja.
Työkollegani sai pienen pojan toissapäivänä. Näin tänään aamulla heidän kuvansa naamakirjassa ja voi että! Pojalla oli ihan musta tukka ja niin mustat nappisilmät. Ihan sydän pakahtui.
Työkuvioiden takia aloin jo ajatella ihan salaa, että toivottavasti ei tärppäisikään ihan vielä vaan vähän myöhemmin. Mutta pienen nyttysen näkeminen sai ne perhehaaveilijan tunteet nousemaan taas esiin. Kyllä minulle perhe on niin tärkeä, että haluaisin sen jo perustaa. Jo nyt elän mentaliteetilla "Perhe ensin, sitten työ" ja se taitaa päteä tässäkin tapauksessa. Kyllä se oma lapsi olisi tervetullut. Sitten kun on tullakseen.
Edelleen tuntuu siltä, että lapsikuume on helpottanut siinä mielessä, että se haave on yhtä askelta lähempänä. Vaikka mukamas kovasti seurailenkin kiertopäiviä ja tärppipäiviä, en kuitenkaa koe olevan kovin obsessoitunut asian kanssa. Tapahtukoon sitten kun tapahtuu, vaikka tietysti haluaisin kaikkimullehetinyt. (kp 16/29)
Näin viimeyönä unta, että yksi mummeliini meidän naapurista joutui muuttamaan pois, koska hän joutui mielisairaalaan. Satuimme kulkemaan hänen asuntonsa ohi ja hän pyysi meitä sisälle katsomaan asuntoa, jos haluaisimme vaikka ostaa sen. Talossamme suurin osa asunnoista on kolmioita, mutta mukana on myös kaksi neliötä. Olenkin joskus sanonut leikilläni miehelle, että en halua muuttaa pois talostamme, mutta jos tarvitsemme isompaa asuntoa, niin kytätään talon neliöitä. No, eniveis, mummelin asunto oli uskomaton lukaali. Neliöitä oli 133 ja lähes kaikki oli uusittu. Asunnossa oli myös kodinhoitohuone, mitä itse hieman haaveilen. Olohuone oli yhdistetty keittiöön ja ikkunat olivat maasta lattiaan. Lattia oli massiivipuuta ja kaikkia kodinkoneita oli kaksin kappalein (sähkö- ja kaasuhella). Makuuhuoneet olivat vähän pienempiä. Asunnon vieressä oli pieniä putiikkeja ja mummo sanoi, että viikonloppuöisin on vähän rauhatonta, kun putiikkien läheisyyteen tulee känniläisiä hengailemaan. Asunto oli muuten tiptop, mutta kylpyhuone piti rempata (niinkuin meilläkin) ja mummo aikoi rempata sen ennen asunnon myymistä. Mummo olisi myynyt asunnon meille 2000 €/kk hintaan. Tämän lisäksi yhtiövastike asunnossa oli 500 €/kk (meillä 200 €/kk). Unessa harmittelin kovasti sitä, että asunto olisi ollut lähes täydellinen, mutta hinta oli aika kova. Ilmeisesti päädyimme olla ottamatta tarjousta vastaan.
Taidankin vähän fiilistellä ja tsekata paikkakuntamme asuntotarjonnan, ei sillä, en halua muuttaa pois nykyisestä asunnosta. Se on liian ihana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti