keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Vauvamahoja

Tänään tajusin, että eräs kollegani on raskaana. Hänellä on ihana raskausmaha, taitaa olla jo kuudennella kuulla. Eräs opiskelututtava odottaa toista lastaan (rv 30) ja lapsuuden ystävälläni on kummilapseni laskettu aika ensi kuussa. Huoh, minäkin haluuuuuuun!

Pengoin Suuri Käsityö lehtiä työkaverilleni (etsin taaperoiden housuja) ja hirmuinen kutina iski sormiini. Haluaisin alkaa väkertää vauvanvaatteita! Olen vasta aloittelija käsitöissä ja saan tuhraantumaan aikaa vielä ihan perusasioihinkin. Pienet vaatteet silti valmistuisivat edes joskus (laatikossa olohuoneen pöydällä odottaa viime kesänä aloittamani virkattu huivi, puolet vielä jäljellä!). Tahtoisin virkata pieniä tossuja ja ommella bodyja.


Työkaverini ehdotti, että tekisin näitä tulevalle kummilapselleni. Ongelma on vain, etten tiedä kumpaa sukupuolta lapsi on, tykkääkö lapsen vanhemmat kuinka paljon itse tehdyistä (ei niin täydellisistä) asusteista ja kuitenkin tekisin niistä liian itseni näköisiä ja haluaisinkin pitää väkerrelmäni itse. Toisaalta, jos nyt alottaisin, voisin saada ne ajoissa valmiiksi, tai ainakin harjoittelukappaleet olisi tehty. Tiedä sitten kuinka kieroon mies katsoo kun alan piipertää vauvanvaatteita :D

Toisaalta, meillä kyllä on noita apulaisia.


Lanka Novitan bambua.

4 kommenttia:

  1. Heippa!
    Tulin "vastavierailulle".
    Noista vauvanvaatteista; jos miehes ei oo ihan pro käsitöissä, ni sähän voit väittää et teet asusteita kissoille? ja sitten vaan: oho, ei tästä tullutkaan loimea, tästä tulikin potkupuku. voivoi, laitetaan tää nyt talkteen kun en viiti purkaakaan.."

    VastaaPoista
  2. Hahaha kuulostaa hyvälle idealle, mutta ei taida mennä meillä läpi :D Luulen että paras taktiikka voisi olla se, etten vain kerro mitä teen. Sitten kun tekele on valmis joko laitan sen eteenpäin tai piiloon... :>

    VastaaPoista
  3. Hahah, näyttääpä tutulta tuo apulainen. :D

    VastaaPoista
  4. Joo, aina täytyy tulla tarkasti katsomaan että mitä teen, varsinkin kun koittaa ottaa valokuvia jostain niin tullaan heilumaan eteen ja makailemaan esineiden päälle :D

    VastaaPoista