maanantai 8. helmikuuta 2010

Uusia tuttavuuksia

Tein viime viikonloppuna meille ruoaksi lohivuohenjuustomureketta. Mureke jäi vähän liian vetiseksi ollakseen mureketta ihan tuoreeltaan mutta maku oli ihan kohdillaan. Yön yli jääkaapissa vetäydyttyään mureke oli mureketta. Oli ihan älyttömän täyttävää ruokaa, alempana olevan kuvan annos oli jopa liikaa!


Lohivuohenjuustomureke
600 g lohta
200 g tuorejuustoa
200 g vuohenjuustoa
2 rkl maitoa
2 kananmunaa
0,5 dl perunajauhoja
2 rkl kapriksia
20 lehteä tuoretta basilikaa

Tee lohesta fileitä ja vuoraa voidellun vuoan pohja niillä. Notkista tuorejuusto ja vuohenjuusto maidolla ja lisää joukkoon munat ja jauhot. Mausta seos kapriksilla ja basilikalla. Laita seoksesta puolet vuokaan, lisää lohifileitä, loput seoksesta ja laita vielä päälle loput lohifileistä. Kypsennä uunissa vesihauteessa tunnin verran 200 C.


Meillä muuten perunat höyrytetään aina, pysyy maku paremmin tallella. Kesti pitkään ennenkuin mies suostui kotona syömään perunaa, se kun ei kuulemma maistu millekään (riisikö sitten maistuu???). Kerran sain suostuteltua että koita nyt höyrytettyä perunaa, ja siitä lähtien on kelvannut. Mutta kyllä ne ruokalan perunat on mauttomia verrattuna omiin perunoihin. Pysyy ravinteetkin paremmin tallella. Ja riisistä tuli mieleeni, olen jo pitkään parantanut riisin ravintoarvoa laittamalla mukaan punaisia linssejä. Kypsyy samassa ajassa eikä linssejä tarvitse erikseen liottaa. Suosittelen.

Ja kapris on itselleni uusi tuttavuus. Taitaa olla meidän uusi suosikki, on aikas namia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti