Mietin eilen illalla uutta innostustani bloggaamiseen. Tai no, uutta ja uutta.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa aina. Siis ihan aina, kun vain kynä on alkanut pysyä kädessä. Ehkä oli vain luonnollista näin nykyaikana siirtää tämä kirjoittaminen tietokoneelle. Enää en edes jaksaisi kirjoittaa käsin. Tuntuu, että se on liian vaivalloista. Enkä saisi valokuvia mukaan.
Aloitin bloggaajan "urani" livejournalissa vuonna 2004 kun muutin pois vanhempien luota. Jatkoin kuitenkin vielä käsinkirjoitettua versiota, mutta se jäi kahden vuoden päästä kaapinpohjalle kun aloitin ensimmäisen oikean blogini bloggerissa vuonna 2006. Sen jälkeen minulla on ollut kolme "virallista" blogia ja yksi salainen blogi. Ensimmäisessä käsittelin opiskelijaelämääni, toisessa vaihto-oppilas aikaani ja kolmannen aloitin kun valmistuin ja aloitin työelämän (ja muutin toiselle paikkakunnalle). Neljäs salainen blogini saattoi olla tämän blogin prototyyppi, sillä käsittelin siinä masuasukin vaiheita alkuviikoilla. Purin vauvakuumettani, mutta se tuntui kovin persoonattomalle ja sen päivittäminen unohtui.
Olen siis ilmeisesti aloittanut uuden blogin elämäni käännevaiheissa. Ensin opiskelujen ja itsenäisen elämän alkaessa, sitten vakiintuneen parisuhteen aikana, ulkomailla asumisen aikana, työelämän aikana ja nyt miksi? Perheyden haaveilun aikana? (Ainakin blogilistastani päätellen...)
Edellistä blogiani kirjoitin ahkerasti vielä viime vuoden keväällä, mutta sen jälkeen en sinne ole juurikaan kirjoitellut. Ystäväni ovat tienneet kaikista virallisista blogeistani ja ovat lueskelleet niitä silloin tällöin. En kuitenkaan halua kaikkien (ystävienikään) tietävän ihan kaikkea ja se päiväkirjan ydin on jäänyt toteutumatta. Ajatusten ja sydämen auki purkaminen.
Tuntuu, että minulla olisi niin paljon pohdittavaa ja haluaisin kuulla muidenkin mielipiteitä pohdinnoistani, mutta en kuitenkaan halua käydä läpi näitä asioita ihan kenen kanssa vaan. Tätä blogia perustaessani ajattelin, että jos pysyisin suhteellisen anonyyminä, voisin purkaa kaikki mieltäni askarruttavat asiat. Mikä ihme siinä on, että ventovieraille kirjoittaminen on helpompaa kuin ystäville kirjoittaminen? En ehkä halua purkaa ajatuksiani niin henkilökohtaisesti ja intiimisti. Haluan vain sanoa ne ja that's it. En myöskään halua kuormittaa asioillani yhtä ihmistä, ehkä tätä kautta tuntuu, että voin jakaa lastia useammalle.
Toisaalta, nyt minulla on vauvakuumeen myötä alkanut olla tarve purkaa niitä kipeimpiäkin asioita elämässäni. Mutta tuntuu, että minulla ei ole vielä ketään kenelle purkaa tätä kaikkea (johtuen siitä, etten halua kailottaa vaavihaaveitani vielä). Ja minä uskon purkamisen voimaan. Ei ne asiat pelkästään sisällä hautomalla parane, itseäni helpottaa aina kun saan vähän kirjoitettua tai puhuttua.
En tiedä tuleeko kukaan edes koskaan lukemaan tekstejäni, mutta en oikeastaan edes välitä. Blogger on muuttunut niin paljon vuodesta 2006 (vasta tätä blogia perustaessa tajusin tuon blogilistan!), nykyään saan toteuttaa myös sitä pientä kyylää sisälläni ja pääsen kurkistamaan lapsiperheiden elämään. Ehkä se, että minulla ei ole niitä ystäviä joilla on jo lapsia lähelläni, ynnättynä vauvakuumeeseeni ja perheyshaaveisiini sai aikaan tämän. Minulla on tarve edes jollain lailla nähdä miltä se (lapsi)perheellisen arki tuntuu.
ps. huijasin ja lisäilin kuvia teksteihini jälkikäteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti