tiistai 26. tammikuuta 2010

Mies mukaan!

Eilen päätin, että nyt avaan suuni miehellekin. Eihän tämä ole yksin minun pohdittavissa. Mietin koko päivän miten saisin asian sanottua jämäkästi mutta aiheuttamatta hepulia.

Lopulta päädyin vaan sanomaan sen. Asia ei ole yhtään erilainen sanoi sen kuinka tahansa. Annoin miehelle aikaa sulatella asiaa.

Illalla ennen nukkumaanmenoa kysyin, että mitä mieltä hän on asiasta. Ensimmäinen vastaus oli, että joo joskus, mut ei ehkä ihan vielä. Aloimme keskustella asiasta. Yritimme käydä yhdessä asian läpi järkiperäisesti ja väännellä ja käännellä sitä eri kulmiin. Mies(kin) totesi, että ehkä hänelle ei koskaan tule sitä vauvakuumetta, ehkä hän sopeutuu tilanteeseen sitten kun on sen aika.

Mies myös sanoi, että suurempi asiahan tämä mulle on, mähän sen lapsen kannan ja olen poissa vuoden töistä. Totesin siihen, että ei se silti tarkoita ettei hän olisi siinä mukana, hän on ihan yhtälailla siinä sopassa minun kanssa, se on suuri juttu myös miehelle.

Lopulta keskusteltuamme ja pohdiskeltuamme emme päätyneet mihinkään erityiseen ratkaisuun, en sitä hakenutkaan. Sain puhuttua sydämeni taas auki ja nyt tuntuu taas todella hyvälle. En tiedä miksi sitä mukamas olisi vaikeaa puhua tästä asiasta miehen kanssa, kun me kuitenkin jaamme paljon keskenämme. Meillä asiat puhutaan aina halki ja pohdimme yhdessä ratkaisuja ongelmaan kuin ongelmaan.

Mies suhtautui siis asiaan aivan vallan mainiosti. Ja nyt sain myös hänet ajattelemaan olisiko se perheen perustamisen aika tässä joskus eikä kymmenen vuoden päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti