tiistai 18. joulukuuta 2012

Lunkkia elämää

Viime viikko meni ihanasti ihan oman perheen kesken, tällä viikolla riittääkin sitten vauvan nuuskuttelijoita lähes jokaiselle päivälle. Emme kuitenkaan ota yhdelle päivälle kuin yhdet vieraat vastaan, jotta ei mene ihan hulinaksi.

Vauva syö enemmän tai vähemmän kolmen tunnin välein, vähän on meinannut masu vaivata mutta mahan hierominen, kunnolla röyhtäyttäminen (vaikka sikkura ei siitä tykkääkään erityisesti) ja kakkajumppa (eli jalkojen pumppaaminen) vaipanvaihdon yhteydessä on tuntuneet auttavan.

Sikkura viettää jo pidempiä aikoja hereillä ja tapittaa välillä hetken suoraa silmiinkin! Neuvolatäti kävi eilen kotikäynnillä, painoa neiti on kerryttänyt hurjat 0,5 kg! Nyt ollaan siis yli kolmen kilon (sairaalasta lähtiessä paino oli 2700 g). Vielä on kuitenkin vähän liian kylmää ulkoilla, kunhan pakkanen lauhtuu alle kymmenen asteen, voidaan aloittaa raittiin ilman haistelu. Onneksi sillä välin pääsen itse haukkaaman happea Eeliksen päikkyjen aikaan. Pääsisinhän toki muutenkin mutta se on sellainen sopiva "tekosyy".

Mies on ollut hurjan paljon apuna, kaitsee ja viihdyttää Eelistä kun olen vauvassa kiinni, ja ottaa vauvan hoitoonsa kun olen imettänyt sen kylläiseksi. Vaihtaa mielellään vaippaa ja vaatetta, ja on muutenkin mukana paljon enemmän kuin Eeliksen vauva-aikana. Kaikki on miehellekin nyt niin paljon helpompaa kun vauva-arki on tuttua.

Useimpina päivinä olen saanut aamupäivän olla kahdestaan vauvan kanssa, mies on joko asioilla tai ulkoilemassa Eeliksen kanssa. Eilen Eelis oli mummulla hoidossa ja menee taas huomenna sinne leipomaan pipareita. Eelis osoittaa enemmän kiinnostusta vauvaa kohtaan, nyt vauvaa pitäisi hoitaa välillä sen nukkuessakin! Eelis silittää vauvan päätä ja käsiä, ja röyhtäytettäessä taputtaa pepulle. Vielä kun isikin on kotona, ei haittaa vaikka äiti on kiinni vauvassa vaan haetaan sitten apua isiltä. Välillä pitää päästä ihan viereen istumaan kun imetän. Eelis ojentaa imetystyynyn kun tarvitsen sitä ja siirtää sen pois tieltä kun olen valmis. Eelis myös lämmittää kaurapussin sikkuralle ja avaa tarvittaessa unipussin (äp vanupussin) vetoketjun. Eelis myös tietää missä on vauvan kestovaipat ja osaa viedä puhtaat vaipat oikealle paikalleen.

Vaiposta puheenollen, otettiin käyttöön Baby Landin (Baby Cityn) vaipat myös vauvalla, ja hyvin toimivat! Kaikki vaipat kuitenkin falskaavat useasti päivässä, meillä on yksi (vielä liian iso) villakuori (mummun Eelikselle kutoma) jota pidetään öisin, jotta sillon pysyy yövaatteet ja petivaatteet kuivina. Odotan että saan ystävältä lainaan pari pienempää villakuorta jotta saataisiin päivälläkin vaatteet pysymään kuivina.

Muuten päivät täyttyy edelleen vauvasta ja taaperosta sekä pyykin pesusta (ja ruoan laitosta ja siivouksesta). Ei huhkita vaan kaikessa otetaan rennosti. Nautitaan yhteisistä hetkistä (myös miehen kanssa iltaisin kun Eelis on nukkumassa ja vauvakin on imetetty) ja ollaan vaan. Joulukin saa tulla, mummu lupasi hoitaa jouluruoat (en itse ole koskaan tehnyt jouluruokia kun emme erityisesti joulua vietä miehen kanssa) ja sain joululahjatkin paketoitua viimein. Pappakin saapuu tänne viikonloppuna, joulua vietetään sitten meillä mummun ja papan kanssa, syödään ruokaa ja ollaan vaan.

2 kommenttia:

  1. Onnea paljon koko perheelle! Olen ollut itse niin pää pyörällä töitten loppumisen, joulun ja tämän raskauden kanssa, etten edes ollut huomannut, että teillä tosiaan tuli jo kuopus maailmaan :) Ihanaa, että kaikki meni niin hyvin! Mulla tässä vielä se parisen viikkoa varmaan vierähtää ennen kun päästään tutustumaan uuteen perheenjäseneen!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :) Ja rentouttavaa joulua ja uutta vuotta, kerrohan kun teillekin uusi perheenjäsen saapuu, koitan ehtiä seurailla myös blogia jos sinne ilmestyisi vaikka päivitys aiheesta vuodenvaihteen jälkeen :)

    VastaaPoista