tiistai 6. marraskuuta 2012

Tök tök

Jostain syystä energia on ollut hukassa blogiin kirjoittamisen kanssa. Intoa vähentää se, että blogger on myös tökkinyt enemmän tai vielä enemmän julkaisujen tallentamisen ja julkaisun kanssa.

Huomenna alkaa virallisesti äitiysloma. Mummu on ollut viikon poissa kuvioista hoitamassa omia asioitaan joten ollaan oltu ihan kaksistaan Eeliksen kanssa päivät. Viime viikolla käytiin ihmettelemässä kauppakeskusta ja käytiin muksuvoikassa. Tällä viikolla ollaan leivottu ja askarreltu isänpäiväkortit ja saatettu alkuun joulukorttien askartelu (maalaan vesiväreillä kuusen äärirajat, Eelis maalaa päälle valitsemillaan vesiväreillä ja liiduilla, liimataan huopasydämet Eeliksen osoittamiin paikkoihin ja lopuksi "Hyvää Joulua" tarrat). Lisäksi ollaan nähty paria ystävää lapsineen.

Olen edelleen tavattoman väsynyt, Eelis menee nukkumaan 20:30-21 välisenä aikana ja itsekin painun pehkuihin viimeistään kymmeneltä. Aamulla herätään kahdeksan aikaan, joten yöunen pituus on kiitettävä. Nousen öisin kerran pissalle ja enää en jää valvomaan siitä. Tästä huolimatta voisin nukkua aina vaan enemmän. Eelis nukkuu päikkärit noin 13-14:30 ja sinä aikana usein keitän kahvit, smurffailen netissä tai katson hömppää jakson verran. Usein hoidan myös asioita joita ei Eeliksen läsnäollessa voi hoitaa. Koitan myös levätä päikkäreiden aikana, joten kotityöt hoidan Eeliksen kanssa.

Aamusokerit ovat olleet edelleen koholla, tosin viime viikonloppuna tuli herkuteltuakin ihan liikaa. Toisaalta, illalla pähkinöiden tankkaus ei enää riitä pitämään aamun sokereita kurissa vaan illalla pitää tankata jotain hiilaripitoisempaa, ja syödä runsaammin. Koitin yölläkin pähkinöiden syömistä, mutta kourallinen vessassa käynnin yhteydessä ei riittänyt ja en millään haluaisi varta vasten alkaa yöllä syömään, sillä heräisin siihen liikaa ja jäisin sitten valvomaan. Jotenkin tuo unen saaminen tuntuu nyt tärkeämmältä.

Etova olo on alkanut vaivata taas lähes päivittäin, tosin usein tämä liittyy hiilareihin (kuten pullaan tai suklaaseen...), ja olo helpottaa seuraavana päivänä kun panostaa taas syömisiin. Viime viikonloppuna keräsin nesteitäkin niin, että ranteita alkoi särkeä (rannekanavassa ilmeisesti liikaa painetta turvotuksen takia), onneksi sekin vaiva helpotti kun turvotus helpotti.

Mutta nyt iltapuuron syöntiin ja iltasadulle...

3 kommenttia:

  1. Me ollaan taas aika samoilla viikoilla menossa, tosin Lilja synty sen pari viikkoa ennen Eelistä ja nyt sit teillä taitaa tulla pikkunen ennen meitä - meil olis heti tammikuun alussa LA. Mua kans on väsymys vaivannu taas ihan hirveesti... tosin oon aika varma sen johtuvan aikamoisesta kiireestä töissä ja sit ku illat touhuaa taaperon kanssa ni oon kyllä aivan puhki poikki. Lasken jo päiviä äitiysloman alkuun (10 työpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se vaan on eri asia tällä kertaa kun ei töistä kotiin päästyä voi vaan pötkähtää sohvalle vaan on vielä muutama tunti taapero viihdytettävänä. Voimia viimeisiin työpäiviin ja tsemppiä loppuodotukseen! :)

      Poista
  2. Tunnustus sinulle blogissani :)
    http://reppuvihko.blogspot.fi/2012/11/tunnustus.html

    VastaaPoista