lauantai 8. syyskuuta 2012

Raskausajan diabetes

Hupsistakeikkaa, niin se tuli diagnoosi ihan puun takaa! Kävin sokerirasitustestissä ja kun olin matkalla sieltä töihin, neuvolan terkkari jo soitteli että paastoarvo oli ollut hitusen liian korkea (5,7, maksimi 5,5, muut arvot olivat ok) ja sainkin neuvolaan ajan heti seuraavalle päivälle. Diagnoosi kyllä selittää tämän väsymyksen. Ja makeanhimon!

Kävin sokerirasitustestissä myös edellisen raskauden aikana, mutta silloin arvot olivat ihan kohdallaan. Itsehän en mielestäni oikein istu mihinkään riskiryhmistä, olen (kohta) 27 vuotias, BMI on hieman yläkanttiin (ennen raskautta 26) mutta olen aina ollut "painavaluinen", syön terveellisesti (ja pääosin kaikki on täysjyvää ja leipä aina täysruista) ja sukurasitettakaan ei ole. Kieltämättä liikunta on jäänyt vähälle tämän raskauden aikana supisteluherkkyyden vuoksi, yleinen jaksaminenkin on ollut esteenä. Tämän raskauden aikana olen kyllä ollut makean perään enemmän kuin normaalisti (ystävä totesi että "your baby girl is so sweet"), tosin syön muuten makeaa todella vähän joten mielestäni en ihan ylilyönteihin ole sortunut. Hedelmiä olen syönyt normaalia enemmän, joten ne täytynee nyt jättää pois :D


Toki olen tietoinen että raskausdiabetes voi tulla kelle vain, mutta jotenkin heti sitä alkaa etsiä "vikoja" itsestä ja miettii, miten arvot mahtaisivat mennä jos olisin laihempi, jos painoa ei kertyisi näin paljon tai jos olisin patistanut itseni liikkumaan enemmän. Uskon kuitenkin eniten oman kropan kuunteluun, tunnistan omat olotilani ja itse tunnen itseni parhaiten, kyllä se kroppa osaa kertoa mitä kannattaa välttää (kuten sitä liikuntaa jos alkaa supistaa ja vatsaan sattuu koko illan ja seuravaan päivän töihin pyöräilyn jälkeen).

Koitan suhtautua asiaan positiivisesti, nyt pääsen seuraamaan omaa terveyttäni tarkemmin ja lisäksi vauvaa tarkkailaan enemmän, pääsen painoarvioon ja ultraan vielä kerran varmistamaan vauvan hyvinvoinnin. Koen asian myös mielenkiintoisena, olenhan ollut tekemisissä diabeteksen kanssa työni puolesta. Ja aivan älyttömän hienoa, että neuvola antaa käyttöön tuliterän sokerimittarin ja kaikki tykötarpeetkin ovat ilmaiset (lähetteellä haettavissa)!

Tärkeintä on tietenkin vauvan hyvinvointi. Siispä innolla verensokereita mittailemaan ja ruokavalio vähähiilihydraattiseksi, jospa samalla saisi pysäytettyä tämän hurjan painonnousun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti