Kuukausi takana uudessa työpaikassa. Olen tykännyt valtavasti, ihmiset on ystävällisiä ja olo on tervetullut. Vihdoin olen päässyt tekemään Ihan Oikeita Töitäkin ja koen olevan hyödyllinen. Työ on ihan erilaista kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Raskausuutisiinkin suhtauduttiin hyvin positiivisesti, vaikka itse olinkin todella hermostunut. Vähän jo puhuttiin esimiehen kanssa, että jos virkaa jatketaan määräajan päätyttyä (ensi keväänä), jolloin se muuttuu vakituiseksi, valitaan minut siihen joka tapauksessa. Tämä kevensi mieltä valtavasti.
Maha kasvaa hurjaa vauhtia kun kudokset antaa nopeasti periksi. Tuntuu että tämä raskaus menee hujauksessa ohi, en oikein ehdi mukaan. Jotenkin olen nyt vasta alkanut tajuamaan ihan oikeasti, että meille on tulossa vielä tänä vuonna pieni vauva, ja olen jo toisella kolmanneksella! Asensin puhelimeen raskausohjelman, jotta pysyn edes vähän kärryillä millä viikoilla olen menossa. Kuukauden päästä on jo rakenneultra!
Liikettä ei masussa ihan kamalasti vielä tunnu. Jokin aika sitten kävin katsomassa balettia ja siitäkös Kippari-Kalle innostui (niin, ensimmäisessä ultrassa leukaluut ja käden asento muistuttivat meitä Kippari-Kallesta, tästä työnimi ;) ja myllersi illalla ihan kunnolla mahassa niin, että napa vain pomppi! :D Muuten liikkeet on vielä aika yksittäisiä nippaisuja. Istukka on taas edessä, joten se vaimentaa liikkeitä.
Olo on ollut normaalihko, nyt olen huomannut mahan kipeytyvän jos en osaa ottaa tarpeeksi rauhassa. Tosin liikunnan puute aiheuttaa myös niin henkistä kuin fyysistä huonoa oloa, joten kävin ostamassa uuden pyörän ja aloitin työmatkojen pyöräilyn (6 km suuntaansa). Jos en pidä huolta lihaksista, tulee iso maha aiheuttamaan ongelmia. Muuta kuin hyötyliikuntaa en ole jaksanut harrastaa ollenkaan.
Arki on niin kiireisen oloista. Äiti muutti tähän meidän lähelle kuukausi sitten, joten siitä kaksi viikkoa eteenpäin menimme sinne suoraan töistä auttamaan pintaremontissa, siivouksessa ja tavaroiden paikalleen laittamisessa. Usein olin kotona vasta iltayhdeksän aikaan ja sanomattakin lienee selvää että olin todella väsynyt. Nytkään arkena ilta-aika ei tahdo oikein riittää monenkaan asiaan. Töistä mennään kauppaan tai hoitamaan jotain pikkuasiaa. Ja vaikka mentäisiinkin suoraan hakemaan Eelistä kotiin, on kello jo usein kuuden pintaan kun ollaan kotona. Ja Eelis menee nukkumaan puoli kahdeksan-kahdeksan aikaan, ja ilta-aikaan on varattava aikaa rauhoittumiselle. Ja itsekin olen ihan poikki ja menen usein nukkumaan yhdeksältä.
Varmasti raskaus tekee osansa, mutta olen väsynyt. En ole nukkunut sitten Eeliksen syntymän yhtään yötä niin pitkään kuin oikeasti nukuttaisi, heräämättä yöllä kertaakaan. Vaikka Eelis nukkuukin nykyään yöt rauhallisesti, on haasteita nukkumiseen tuonut kissanpentu, joka onneksi sekin alkaa nyt rauhoittua yöaikaan. No, jotta heräisin edes johonkin, niin nyt on alkanut se vessassa öisin käyminen (normaalisti en nouse yöllä kertaakaan vessaan). Ongelman tästä tekee se, että ilmeisesti joku hormonihäiriö on vielä menossa, sillä usein jään valvomaan tunniksi-pariksi ylösnoustua. Jostain syystä jään kuuntelemaan yön ääniä, tai muuten vaan, ihan oikeasti ilman syytä, valvon.
Eelis herää aamuisin kuuden-kahdeksan aikaan. Viikonloppuisin tietenkin kuudelta. Mies nousee Eeliksen kanssa aina toisena päivänä ja minä toisena. Niinä aamuina kun saisin nukkua vielä, laitan korvatulpat korviini ja niistä huolimatta kuulen kaiken. Eelis jostain syystä tappelee usein isänsä kanssa ja en saa nukuttua itkun läpi. Koitan nukahtaa uudestaan mutta usein ne aamun tunnit menevät siihen, että valvon joka tapauksessa, olen vain puoliunessa tai keikun valvomisen ja nukkumisen välillä, mistä seuraa päänsärky. Alan olla siinä pisteessä, että ihan sama olla nukkumatta ollenkaan, kun uusi vauva on kuitenkin tulossa ja yöt muuttuvat taas katkonaisiksi. Turha edes tottua parempaan vielä. Samalla kadehdin (siis ihan rehellisesti olen kateellinen) miestä, joka nukkua posottaa yöt läpeensä ja aamuisinkaan omana nukkuvuorollaan ei häiriinny vaikka alakerrasta kuuluisi pientä meteliä. Öisin jos nousee vaikka laittamaan kissaa pihalle (kun se riehuu), tulee takaisin nukkumaan ja nukahtaa heti.
Aika marttyyrimäistä.
Meidän piti saada yksi viikonloppu tässä taannoin "vapaata", ystävän häät olivat toisella paikkakunnalla ja olimme varanneet hotellin viikonlopuksi sieltä. Eelis olisi mennyt mummulle hoitoon. Mutta lopulta häät peruuntuivat ja se viikonloppu peruuntui. Arvaa harmittiko! Ja niin, siis ystävä meni lopulta kuitenkin naimisiin, esteenä alkuperäisile suunnitelmille oli sulhon viisumin evääminen, ei sen traagisempaa, ja loppu meni heidän puoleltaan hyvin :)
Mutta se MINUN viikonloppu meni pilalle, eikä ole tullut vielä uutta mahdollisuutta uusia suunnitelmia. Ihan "turhaankaan" en hotelliin tai muualle halua mennä, ja toisaalta en halua vaivata äitiäni kun hän kuitenkin hoitaa Eelistä jo viikot, ja väsyy. Edes viikonlopun täytyy antaa lepoaikaa. Ja se hotelliyö maksaakin :D
No, ongelmahan on loppujen lopuksi aika pieni, väsyneenä sitä vaan turhautuu niin helposti.
Eelis on edelleen pieni touhupakkaus. Varsinaisia sanoja ei tule mutta matkii monia eri ääniä ja tapailee kyllä sanoja. Nyt uusimpana juttuna on pyöriminen paikallaan. Vähän kiukuttelee, pudistaa päätään vastauksena kaikkeen ja tekee pieniä koiruuksia, ja nauraa räkäisesti päälle :D Tykkää kovasti leikkiä hiekkalaatikolla ja takapihalla, ja nauttii hurjasti pyörän kyydissä olosta! On alkanut kiipeillä ja juoksee joka paikkaan. Vie pyykit pyykkikoriin ja kokoaa tavaroitaan paikoilleen. Suoristaa maton reunat ja kerää roskat lattialta (ja usein jopa vie ihan itse roskiin asti). Pieni apulainen :) Valtaosan ajasta kovin reipas pieni poika.
Mistä tuli mieleeni, että meillä käytiin ekan kerran jo päivystyksessäkin. Eräs ilta Eelis oli todella väsynyt ja meno oli sen mukaista. Oltiin jo syöty iltapalat ja käyty iltapesulla, ja odoteltiin vauhdin hiljentymistä, jotta päästäisiin lukemaan iltasatua ja nukkumaan. No Eelis juostessaan kompastui maton reunaan ja lensi pää edellä päin olohuoneen pöydän jalkaa. Otsaan tuli syvä haava ja vertakin tuli, niinkuin aina pään haavoista. Näin tilanteen ja olin onneksi lähellä, nappasin pojan syliin, juoksin keittiöön hakemaan paperia ja huusin miehelle että nyt lähdetään päivystykseen, nappaa viltti mukaan! Eelis rauhottui jo autossa matkalla sairaalaan (jonne meiltä ajaa vajaa kymmenen minuuttia). Verta tuli edelleen ja sekä minä että Eelis oltiin ihan veressä. Päivystyksessä päästiin ilmoittautumiseen sisälle nopeasti (alkuillasta siellä oli vain yksi asiakas ennen meitä ja hänkin jo sisällä), ja siitä lääkintävahtimestari tuli nopeasti tikkaamaan pojan otsaa. Kutsui lääkärin paikalle auttamaan ja haavan puhdistuksen jälkeen totesivat, että saatettaisiinkin selvitä ilman tikkejä kun on niin siisti haava eikä vuoda enää. Laitettiin liimaa ja teippiä, ja jo puolisen tuntia kotoa lähdöstä oltiin takaisin matkalla kotiin. Annettiin vielä maitoa ja särkylääkettä Eelikselle ja laitettiin nukkumaan. Sain ohjeeksi käydä herättämässä kerran yöllä ja katsoa että kaikki on kunnossa.
Eelis toipui nopeasti ja pian meno oli jo edellisen mallista :D Nyt haava on jo siisti, vaikka arpihan siitä varmasti jää.
Mutta eiköhän tämä taas riitä meidän kuulumisista. Tänään mennään katsomaan ystävän tuoretta pikkuneitiä, kunhan Eelis herää päikkäreiltään :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti