maanantai 24. lokakuuta 2011

Kahdeksan kuukauden satunnaiset

Eelis täyttää tänään kahdeksan kuukautta. En voisi kuvitellakaan meneväni töihin kuukauden päästä! Saatika sitten että olisi pitänyt mennä töihin viisi kuukautta sitten tai aiemmin! On Suomen systeemi tässä asiassa aika hieno.

Muutama satunnainen asia:

En ole pumpannut maitoa enää kahteen kuukauteen. Pakkasen varastot riittävät puuromaidoiksi siihen asti kun alan käyttää lehmänmaitoa. Ja ajattelin muuten laittaa rehellistä täysmaitoa puuroihin! Ja juomaksi Eelis saa sitten aikanaan PLUS maitoa, sitä kun juon itsekin.

Katsoin sen videon, missä kaksivuotias kiinalaistyttö jää auton alle, kahdesti, ja kukaan ei välitä lähes kymmeneen minuuttiin. Minun tuli niin paha mieli, ja sitä inhottavaa oloa kesti seuraavaan päivään asti, vaikka koitin unohtaa näkemäni! Kaduttaa että katsoin sen.

Oma paino on pysynyt nyt pitkään siinä normaalissa 67,5 kg tienoilla. Tosin olen lipsunut syömisissäni ja herkutellut luvattoman paljon. Maha on vielä vähän löllykkä ja raskausarvet "koristavat" vatsaa, tosin ovat vaalentuneet huomattavasti.

Eeliksen lemppariruokia ovat kukkakaali, porkkana, bataatti ja maissi. Nauta ei oikein maistu ja jos on liikaa perunaa, ruoka ei uppoa ollenkaan. Maissilla saa yleensä ruoan kun ruoan suusta alas. Puurot maistuu edelleen hyvin, paitsi ruispuuro. Nyt Eelis on oppinut hillitsemään puuromääriään eikä ole enää oksennellut. Kuivatut ruisleivän kannikat on parhaita mutustella! Hedelmäsoseista parhaita ovat mango (joka on jo pitkään ollut Prismassa finito!) ja kuningatarsose. Muut ovat vähän liian pliisuja.

Viikonloppuna mies vietti paljon aikaa Eeliksen kanssa ja Eelis oli selkeästi isin perään. Välillä jätti minut ihan huomioimatta! Mahtavaa!

Eelis on nyt taas syönyt useammin yöllä, ensimmäisen kerran puolenyön jälkeen, toisen kerran kolmen aikaan ja kolmannen kerran kuuden aikaan. Pari kertaa kun söi vasta viiden pintaan. Aamuherätys on kuuden - puoli seitsemän aikaan.

Sopivia kestovaippoja on vain neljä kappaletta, mutta en ole jaksanut hommata lisää isompia. Kertakäyttöisiä menee siis pari päivässä. Valtaosa kakoista tulee pottaan, välillä tietysti vaippaankin. Usein Eelis ei kakkaa kun olemme esimerkiksi kaupungilla vaan vasta sitten kun tulemme potalle kotiin.

Oma läppärini hajosi eilen, mies tilasi miniläppärin. Siihen asti lusmuan miehen koneella. Hetken mietin jo että olisin ostanut (eli lainannut mieheltä rahaa) sen tabletin.

En oikein osaa enää nukkua päikkäreitä.

3 kommenttia:

  1. Testaahan Prismastakin löytyvää Hipp trooppista mango mixiä. Se on aika bingo mangon ystävälle.

    VastaaPoista
  2. Täytyypä koittaa, kiitti vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Heips, voisitko kertoa vielä lisää tuosta miten sait Eeliksen tottumaan potalle jo näin varhain? Kuulostaa tosi järkevälle. Tai jos tiedät netistä jotain hyvää sivustoa vauvan opettamisesta.. kiitos! :)

    VastaaPoista