maanantai 5. syyskuuta 2011

Seitsemän!

Kotiuduttiin eilen reissusta vanhempieni luokse. Oli vallan mukavaa, niin minulla, Eeliksellä kuin vanhemmillanikin :)

Paljon tarttui taas uusia taitoja mukaan, meillä kontataan nyt pieniä matkoja (ryömimällä mennään pidempiäkin matkoja), noustaan karhunkävelyasentoon ja otetaanpa siinä silloin tällöin muutama askelkin. Istumaan noustiin loppuviikosta.

Mukaan tarttui myös flunssa, josta on vielä jäljellä pieni nuhanenä.

Unikoulua en varsinaisesti pitänyt reissulla, juurikin tuon flunssan takia. Eelis kun kaipasi kurkulleen kostuketta enkä sitä hennonnut yöllä kieltää. Siitä huolimatta Eelis nukkui yhtenä yönä seitsemän (7!!) tuntia putkeen! Harmi että itse nukuin siitä "vain" nelisen tuntia, sillä tuo unipätkä oli se ensimmäinen ja itse menin siis myöhemmin nukkumaan. Kuitenkin noin kolmella heräämisellä (syömisellä) pääosin päästiin per yö. Ja Eelis siirtyi nyt kokonaan nukkumaan pinnasänkyyn, parantaa omiakin uniani kun ei tarvitse vahtia alitajuisesti Eelistä, ettei jää alle tai tipahda. Enkä herää jokaiseen käännähdykseen ja ölähdykseen.
Kunhan poika tästä tervehtyy, keskityn taas kunnolla unikouluun. On tämä kuitenkin parannusta joka hetki :)

2 kommenttia:

  1. No jopas, seitsemän!!

    Mää juhlin la-su yön kolmea tuntia :) Yleensä on noin yksi ;)

    Olisin halunnu tulla poikkeen, mut Börje sai kamalat masuvaivat d-tipoista kun alotettiin ne tiistaina. Ny on toka päivä ilman tippoja ja masu on paljon parempi. Kokeillaan viikon-parin päästä uusiks.

    VastaaPoista
  2. Joo-o, samanlaista se oli meillä ;) Ja se kolmisen tuntia taitaa olla vieläkin täällä aika normi...

    Meillä D-tipat alotettiin kolmeviikkoisena (gefiluksen kun niissä on maitohappobakteeri mukana), ei tullut onneksi masuvaivaa mutta pulautella alkoi.

    Se tippojen öljy on ilmeisesti se mikä aiheuttaa masuvaivaa, joten kannattaa antaa maitohappobakteeria lisäksi. Ja D3 imeytyy paremmin ja tehokkaammin kuin D2.

    Toivottavasti masuvaivat helpottaa ja jää pois pian :)

    VastaaPoista