perjantai 5. elokuuta 2011

5 kk neukkua

Kun tässä on nyt hetki aikaa, ajattelin päivitellä neuvolakuulumiset. 5 kk neuvola oli jo pari viikkoa sitten ja meillä oli kesäsijainen, on ollut aiemmin odotusaikana muistaakseni joulun aikaan sijaisena. Hienosti Eelis kasvaa, vaikka kiinteitä ei vielä syödäkään. Kerroin meidän pienistä nukkumis"ongelmista" (Eelis ei meinannut alkaa nukkua, nyt asia on vähän parantunut) ja neuvolatäti ei osannut muuta sanoa kuin että varmaan johtuu siitä, että Eelis on juuri lähtenyt liikkeelle, joten ei malttaisi nukkua.

Ryömimistä koitettiin hoitopöydällä (jonka päällä on vahaliina), täti laittoi Eeliksen mahalleen pöydän toiseen päähän ja toiseen päähän lelun. Eelis katseli lelua hetken, virnisti ja alkoi kiskoa vahaliinalla lelua lähemmäs :D Täti nauroi, että ei mikään tyhmä poika! Mutta ryömimistä ei näytetty tällä kertaa.

Saatiin rokotteetkin ja itse pistäminen ei aiheuttanut itkua mutta aineen ruiskuttaminen sai aikaan pienen parun (no sehän se on se kivuliain vaihe!). Kuitenkaan lohtutissiä ei tarvittu, vaikka sitä tarjosinkin. Reippaasti oltiin, itkukin helpotti pian. Eelis lämpöili taas seuraavan yön ja aamupäivän ja oli hieman nuhjuinen. Tällä kertaa jalkoja ei aristettu niin kovasti kuin viimeksi.

Saatiin paras neuvo ikinä: tehkää niinkuin parhaaksi näette Eeliksen kanssa. Kun oli puhetta ruoasta, kehityksestä ja nukkumisesta. Ensimmäistä kertaa en saanut russutusta osakseni kun kerroin että meillä edelleen syödään öisinkin kahden-kolmen tunnin välein. Tähän mennessä on aina sanottu "no pitäisi sen jo nukkua pidempään...". Bah.

Seuraavan kerran neuvolaan mennään noin 6,5 kk iässä, sitten jos tuntuu olevan tarvetta 8 kk iässä, ja jos ei niin viimeistään vuoden ikäisenä. Taidan kuitenkin haluta myös 8 kk neukun, ihan vain mittojen takia.

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva kun olet jaksanut taas kirjoitella teidänkin kuulumisia! :) Meilläkin Lilja on kasvanut ihan hurjasti pelkällä rintamaidolla ja se on kasvattanut ihan tosi muhkeat reidet (kestovaipatkaan ei enää falskaa:). Vielä se ei onneksi pääse eteenpäin ja kun se on muutenkin tuollainen perustyytyväinen tapaus, niin olen saanut nauttia sellaisesta leppoisasta vauva-arjesta. Täytyy kyllä myöntää, että tuo heräämistahti kuulostaa aika hurjalta, kun meillä noustaan korkeintaan kerran "yössä" (yleensä noin viiden kuuden aikaan aamulla) syömään ja nukutaan sitten vielä sinne yhdeksän tienoille. Melkoisen helppo tapaus tuo Lilja siis toistaiseksi. Mies sanoi kuitenkin aika hyvin kun joku sitä helppoutta päivitteli, että vielä Liljalla on noin 18 vuotta aikaa heittäytyä monella tapaa hankalaksi, että turha vielä huokaista helpotuksesta :D

    Hauskaa elokuuta teille!!

    VastaaPoista
  2. Kiva Hanna kuulla teidänkin kuulumisia :)

    Juu, Eeliskin on varsin helppo vauva ja nämä yöheräämiset tuntuu olevan se ainoa "ongelma" mitä meillä on. Mutta tosiaan ei ole nii paha itselleni, olen kai tottunut :)

    Ja eipä sitä kannata odottaa tulevaisuuden ongelmia, nautitaan nyt tästä hetkestä ;)

    Ihanaa elokuuta sinnekin!

    VastaaPoista