maanantai 24. tammikuuta 2011

Neuvolalääkäri vol 3

Viimeyö alkoi hyvin. Sain nukahdettua yhdeksän maissa, mutta kymmeneltä heräsin taas kutinaan. Siinä sitten rasvasin perusvoiteella, kävin vessassa, etsin asentoa, rasvailin, kävin vessassa, rasvailin, tuskailin, etsin asentoa, rasvailin ja tuskastuin lisää. Kahdentoista jälkeen nukahdin. Vain herätäkseni kahden aikaan kutinaan. Etsin taas asentoa jonkin aikaa ja rasvailin, ja lopulta meni hermo ja kävin lääkekaapilla hakemassa Heinixin. Kutisin vielä senkin jälkeen, mutta se ei ollut enää niin pakkomielteistä ja lopulta sain nukahdettua. Nukuin hyvin aamuun asti!

Olisin nukkunut vielä pidempäänkin, mutta aamulla oli neuvolalääkäri. Kaikki arvot olivat kunnossa ja kohdunsuullakin tilanne on varsin mainio. Paikat on pehmenneet mutta kiinni. Kysyin vielä lääkäriltä että saanhan syödä Heinixiä ja sain siunauksen sille. Jes! Nyt voin ottaa sen jo hieman ennen nukkumaanmenoa. Kyllä tämä tästä :)

Paikatkin on vielä kiinni, ja kohdunkaula ei ole lyhentynyt, vaikka paikat onkin olleet pehmeät jo joulukuun alusta asti. Mitään kokoarviota tai synnytystapa-arviota lääkäri ei tehnyt. Kysyinkin, että tehdäänkö sellaista missään vaiheessa. Kuulemma kun kohdunpohjan korkeus menee ihan käyrillä, niin ihan ok vauva sieltä on tulossa, ei liian pieni tai suuri. Ja kun oman äidin synnytykset on menneet ihan hyvin niin ei ole syytä tehdä arvioita. Että niin tai näin.

Tänään en taida edes yrittää töiden tekoa. Väsyttää eikä huvita tippaakaan. Onneksi ei ole ihan pakko :) Ihanaa olla mammalomalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti