Superihminen

Nyt tiedän vähän miltä se ilmaus "paikat tulessa" tarkoittaa. Toinen päivä puuhailua sai minunkin alavatsan syttymään pieneen kytevään liekkiin. Aikamoista vaappumista se meno oli jo aamusta alkaen. Ihan kamalia kivut ei onneksi olleet mutta ei se olo niin hyväkään ollut. Onneksi huomenna on perjantai!

Ja ei ne hommat onnistuneetkaan, mutta no can do. Huomenna on yksi palaveri, muuten yritän saada hommia sen verran kasaan, että voisin olla ajattelematta töitä viikon verran.

Lauantaina tavataan pikaisesti miehen vanhemmat, he ovat ostaneet meille turvaportin ja tuovat sen meille. Eräs ystäväni tulee meille uudeksi vuodeksi (mies lähtee kaveriporukan kanssa mökille, itse en sinne halunnut lähteä ja mies sanoi että lähtee jos saan seuraa, mutta jää jos en saa). Ja tällä ystävällä on koira, joten turvaportti tulee tarpeeseen jo silloin. Saa nähdä mitä kissat tykkäävät, eivät ole koskaan nähneet koiraa.

Tänään miehen työporukalla on pikkujoulut joten olen "saanut" olla koko illan itsekseni. Katselin Täydellisiä Naisia pari jaksoa ja herkuttelin suklaakekseillä. Lisäksi puhuin äitien kanssa (miehen ja omani) yhteensä tunnin verran. Vielä odotan kolariystävän soittoa, hänellä oli selän magneettikuvaus tänään (epäilevät kolarista johtuvaa välilevyn pullistumaa).

Menin eilen nukkumaan puoli yhdeksältä, uni maittoi todella hyvin, olisin nukkunut pidempäänkin aamulla, tosin olin paljon virkeämpi kuin normaalisti. Tänäänkin voisin suunnata pehkuihin mahdollisimman aikaisin jotta jaksan vielä huomisen paahtaa menemään.

Tänään työkollega/kaveri kyseli että tarviaisinko joitain vauvatarvikkeita, saan häneltä ainakin rintapumpun. Samalla hän antoi vinkkejä alkuvauva-ajasta. Oli todella mukavaa jutella, vaikka huomaan etten oikein edes halua vielä ajatella sitä vauva-arkea, sillä yritän pitää ajatukset vielä tässä hetkessä. Sanoinkin, että tuntuu etten ikinä pääse edes äitiyslomalle asti kun aina on jotain. Kun en osaa/voi päästää töistä irti ennenkuin tämä projekti on ohi. En halua ajatella töitä kun vauva saapuu meidän arkeen, sillä haluaisin täysillä keskittyä uuden arjen opetteluun. Ja tiedän, että jos takaraivossa edes kytee ajatus keskeneräisistä töistä, tulee se häiritsemään ja ahdistamaan. Siksi haluaisin kaiken valmiiksi nyt. Samalla poden huonoa omaatuntoa siitä, että en anna itseni levätä, vaikka samalla otan lunkisti sillä myttynen on se numero 1 mielessäni ja menee ehdottomasti töiden edelle. Jostain syystä minulla on jo pari viikkoa ollut sellainen tunne, että tämä vauva ei mahassa pysy loppuun asti. En tiedä mistä tämä pelko johtuu ja tiedän että pelko on aiheeton. Silti tuntuu vain siltä ja pelkään että vauva tulee ennenaikaisena.

Ja lisäksi poden huonoa omaatuntoa myös toisin päin, että olen niin "heikko" etten jaksa töitä ja pientenkin oireiden takia otan rauhallisemmin enkä keskity töihin. Mukamas pitäisi jaksaa täysillä ja olla energinen sinne loppuun asti, sitten synnyttää ja heti jatkaa samaan tahtiin. Olen miettinyt, että miten ihmeessä muut äidit jaksavat, etenkin ne, joilla ei ole oikeutta äitiyslomaan (monissa muissa maissa). Olenko jotenkin huono ihminen kun minua väsyttää enkä pysty olemaan supertehokas? Jos olen tällainen nyt, niin mitä sitten pienen lapsen kanssa? Olenko samalla lailla kykenemätön?

Samalla olen kuitenkin onnellinen siitä, että meidän elämään saapuu pieni nyytti, joka pakottaa ajatukset toisaalle töistä. Ja se pieni myttynen tulee olemaan se nro 1 joka menee myös töiden edelle, sekä minulla että miehellä.